Aivopieruja

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Viime kesänä otin kerran ritolat takaovesta ja juoksin suoraan naapurin ovesta sisään, kauhaisin suuni täyteen koirakaverini ruokaa (nappuloita) ja viipotin pakoon. Puolen tunnin kuluttua karma muisti minua ja minulle tuli ripuli syömistäni nappuloista.


Tänä kesänä olen ottanut ritolat naapuriin kaksi kertaa. Kumpaisellakaan kerralla en ole ehtinyt ruokakupille asti, mutta olen sen sijaan ehtinyt nuolaista naapureiden ihanaa vauvaa. Mukavat naapurit eivät ole millänsäkään, nauroivat vain ja sanoivat, ettei se haittaa vaikka tupsahtaisinkin yllättäen kylään. Täytyykö sitä edes sanoa ettei naisihmisellä riittänyt empatiaa tätä tempaustani kohtaan. Hän ei nauranut, hän ärähti minulle. 


Naisihmisellä ei ole sitten yhtään pelimannihenkeä ja huumorintajua.


ps. Aslan, jolta meni totaalisesti tämän karkureissun pointti ohi korkealta ja kovaa, ei tajunnut juosta naapuriin sisälle minun kanssani, vaikka se ampaisi perässäni vapauteen, vaan se lähti loikkimaan postilaatikoille. Postilaatikoille? Missä mentiin vikaan...?

Katoa, ihminen...

...yritän nukkua.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Noinkin lyhytjalkaiseksi kaveriksi Aslan saattaisi kyetä elättämään itsensä kokolailla vaivattomasti vuorikauriina. Se nimittäin kiipeää ihan kaikkialle minne se pääsee - ja sinnekin mihin se ei pääse, mikään ei estä sitä yrittämästä. Se on lukuisia kertoja yrittänyt kiivetä ikkunasta ulos, enkä ole ollenkaan varma etteikö se siinä joskus onnistuisikin. Tästä syystä tietyt ikkunat suljetaan aina kun kotoa poistutaan, vaikkakin vain hetkeksi. Olisi nimittäin aika viheliäistä jos mäyräkoira numero kaksi tulisi etupihalla vastaan. (Aika viheliäistä on kyllä sekin, että se on tavattu vetelemästä päiväunia keskeltä ruokapöytää.)

Aslan on myös ruvennut kiipeilemään rappusten alla olevalle lasipöydälle, minne sillä ei tietenkään ole yhtään mitään asiaa. Sitä kautta se yrittää pujottaa itseään porrasten välistä rapuille ja yläkertaan. Ilmeisesti se ei vielä ole hoksannut, että koska alemmilta rappusilta änkeäminen ei onnistu, ei se onnistu siltä kuudenneltakaan rappuselta. Pöytäkiipeily on estetty nostamalla nahkainen jalkarahi pöydälle. 

Sanokaa minun sanoneeni, jonakin kauniina päivänä löydän vielä koiran kirjahyllyn päältä...

Yöllinen separaatioangsti

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Viime yönä Aslania ahdisti. Ehkä sitä ahdisti se, että lomamme on kääntynyt loppusuoralle tai sitten se ei vain halunnut nukkua alakerrassa. Minä yritin parhaan kykyni mukaan nukahtaa, mutta jatkuva vinkuna häiritsi untani. 

Kävin hakkaamassa rappusten lapsiporttia, että ihmiset olisivat tulleet hakemaan Aslanin yläkertaan, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kyllä ne käväisivät alakerrassa, parikin kertaa, mutta heti kun katosivat - valitettavasti ilman piipittävää Aslania - takaisin yläkertaan, Aslan avasi äänensä uudestaan ja virittyi hartaana esittämään "Oi älkää mua kurjaa hyljätkö"-kokoelmansa kuuluisampia ja kuuluvampia helmiä. Yhteistä näille musiikkikappaleille oli se, että ne päättyivät epämääräiseen ujellukseen, jonka pieni ja karvainen pavarottivastine päästi ilmoille kuono kohti korkeuksia. Ihmisten oli pakko palata takaisin alakertaan tyynyttämään hylätty taiteilija, koska sehän nyt tästä olisi vielä puuttunut, että naapuritkin olisivat joutuneet nauttimaan tästä virsisarjasta.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pienempi teletappi esitti viime yönä oman tulkintansa aina niin suuren sukseen saavuttavasta "Best of Karjalaisia itkuvirsiä"-kokoelmasta. Esityksen alkamisaika oli puolen yön jälkeen ja se jatkui, enemmän tai vähemmän voimallisen tulkinnan varassa, kello kolmeen asti. Säestyksenä oli yksinkertainen, mutta sitäkin tehokkaampi ja toimivampi lapsiportin paukutus etutassuilla. Esityksen kohokohta koettiin siinä vaiheessa kun teletappiduo esiintyi harvinaisessa yhteiskokoonpanossa, jossa vanhempi laulaja paukutti myös porttia, ihan vain säestyksellisenä mausteena. 

Yleisön pyynnöistä huolimatta esitys vedettiin läpi, parikin kertaa.  

Lomalla parasta lienee ollut mökkeily...

kesästä, lämmöstä ja vapaudesta huumaantuneet...

mäyriäisenpojat saivat piehtaroida sydämensä kyllyydestä ja lämmitellä helteessä. 

Postväsymys

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Eetulla ja Aslanilla on keskenään jotakin supatettavaa. Jonkun pitää sillä aikaa tehdä lähiympäristön kattava tsekkaus ja saattaa valmiiksi pikalaskelmat mahdollisen ulkopuolisen uhan selvittämiseksi ja eliminoimiseksi...

...ja sillä aikaa kun juorukerho jatkaa toimintaansa, käyn varmuuden vuoksi hätistämässä vieraan uroksen kauemmaksi. Tehtävänäni on aina olla valppaana.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Eilisten näyttelyiden jälkeen kaksikkoon iski näyttelykrapula, joka kellautti pienemmän nurin heti kun se pääsi kotiin ja vaivutti sen syvään uneen, josta se nousi vain syödäkseen, käydäkseen pikaisesti lenkillä ja vaihtaakseen asentoa. Aslan on näyttelyiden jälkeen ollut aivan kuitti: elämysten ja stimulusten määrä on valtava ja uuvuttaa sen jo paluumatkalla autossa. Eilen erityisesti, kun se jo näyttelypaikalla tuntui nuupahtavan alkumetrien jälkeen, ennen kuin se edes oli käynyt vielä kehässäkään. Todennäköisin syy tälle oli kuuma ilma, jota se tuntuu sietävän aika huonosti; sen oma lämmitysjärjestelmä ei toimi viilennyksen suhteen niin tehokkaasti kuin Alphonsella.


Kotona Alphonse katsoi myös parhaaksi ottaa rentoutumisen kannalta loppupäivän ja - illan. Koska Aslanista ei ollut kaveriksi leikkeihin, sekin päätti tutkia mieluummin omia uniaan kuin sitä, että miten suuri ärsyke tarvittaisiin, että Aslaniin tulisi eloa. 


Tänä aamuna pitkä lenkki maistuikin taas pojille entiseen malliin. Katselin siinä Aslania menoa, että kuuden kilometrin matkaan ei kovinkaan montaa kävelyaskelta mahtunut kun sillä oli niin kiire juoksennella edestakaisin. Eilisestä vetämättömyydestä ei ollut jälkeäkään, kumpaisellakaan.

Näyttelyiden jälkeen Alphonse muka valvoo ympäristöään sohvan selkänojalta käsin. Tosiasiassa se on torkkunut jo hyvän aikaa silmät puoleksi kiinni...

...kun taas silmät ovat kääntyneet Aslanilla kokonaan nurin väsymyksen voimasta. Se on myös päässyt rakastamaansa mökkiin nukkumaan, koska Alphonse on liian väsynyt välittääkseen linnakkeensa valloittamisesta. Etutassujensa väliin se on taas ottanut riepunsa, jonka kanssa se tykkää nukkua. 

Kemin näytelmät

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tiedustelen tässä Ruutilta, että minkälainen kokemus tämä näytelmä on sille ollut? Ruuti (Tulisalon Rudolf) on isoäitini veli. Ei ole liioiteltua sanoa, että näyttelyt todellakin ovat sukukokous, sillä paikalla olivat myös Ruutin tytär, Kaira (Taxmania Excellent), sekä isoveljeni, Aslanin eno Tunhu (Salamantelin Desperado), emäni Viola (Salamantelin Biccalina) sekä isosiskoni, Aslanin emä Sona (Salamantelin Dolcevita) ja veljeni Eetu (Salamantelin Edward Express), joka tietenkin on myös Aslanin eno. Pysyittekö mukana? Tämä on mäyräkoiramaailman Kauniit ja Pöyhkeät, kytkökset ovat monimutkaiset.

Eetu ottaa rauhallisemmin, mutta minulla ja Aslanilla on jotakin meneillään. Ainahan meillä.

Eetu ehti myös poseerata suoraan kameralle. Me emme. Havaitsin uroksen, joka yritti kävellä liian läheltä meitä. Se ei vaan sovi. (Aslan antaa aina taustatukea kun karkotan tunkeilijat.)

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ei mennyt ihan kuin Stromsössä, mutta nyt vaan kävi näin. Näyttelymenestys on tänä kesänä ollut vähintäänkin vaihteleva, mutta tänään kaksikosta huomasi selvästi etteivät ne olleet ollenkaan virittäytyneet sille taajuudelle kuin yleensä kun jotakin puuhataan. Tuomarikin huomasi sen.

Aslania täytyy vielä vähän varmistaa pöydällä, ettei se saa päähänsä jotakin pöllöä, kuten jänisloikkaa alas.

Alphonse kehässä. Kuvan laatu ei ole kummoinen, kantama ei putkessa riittänyt, mutta kyllä siitä jotakin hajua saa, että mäyräkoirahan se siinä.

Kilpailuluokassa Alphonse ja Tuhnu peräkanaa. (Kauheaa miten kuvakulma vääristää, Tuhnu on oikeasti hoikka ja hyvärunkoinen uros. Mäyräkoiria on äärimmäisen haasteellista kuvata, olen huomannut.)

Tuli polkaistua kesän pohjalukemat näyttelyiden suhteen, mutta mitään ei kannata väheksyä; tämäkin on yksi kokemus lisää ja erityisesti sitä Aslanille, joka on vielä sellainen hömppä ja tarvitsee treeniä. Sitä ei oikein huvittanut esiintyä, eikä oikein huvittanut Alphonseakaan. 

Aslanin arvostelu, tuomarina Tuula Savolainen:

"11 kk, nuori uros, joka voisi mittasuhteiltaan olla lyhyempi, oikealinjainen pää, hyvät korvat, keskiruskeat silmät, rungoltaan vielä kesken kehityksen, rintalasta saisi olla pidempi, hieman pitkä lanne, hieman lyhyt viisto olkavarsi, hyvä takaosa, edestakaiset liikkeet saavat vakiintua, toivoisin suoremmat eturaajat, liikkuu tänään hieman laiskasti lyhyellä askeleella, eturintaa tarvitaan lisää, hyvä turkki ja hapsut, tarvitsee aikaa."

JUN-H

Alphonsen arvostelu, tuomarina edelleen Tuula Savolainen:

"Nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet, voisi liikkua ja esiintyä ryhdikkäämmin ja reippaammin, hyvä pään pituus, hieman takaluisu kallo, keskiruskeat silmät, hyvä kaula ja ylälinja, hyvä eturinta, hyvä tilava rintakehä, hyvä takaosa, suorat takaliikkeet, etuliikkeissä kapeutta, sivuliikkeessä askel jää tänään lyhyeksi ja tehottomaksi, hyvä karvanlaatu ja hapsut, hyvä häntä."

AVO EH, AVK 3

My brother from another mother (literally)

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Mahdollisuus leikkiin kiinnittää tehokkaasti meidän huomiomme. Aslan on viime päivinä halunnut leikkiä ihmisten kanssa ihan jatkuvasti. Se kulkee jokin riepu tai lelu suussaan ihmisten perässä toiveikkaasti.

Ihminen totesi, että minulta on tarvinnut kesän aikana leikata ainoastaan kannuskynsiä, jotka eivät kulu luonnollisesti. Muusta lyhentymisestä ovat lenkit pitäneet huolen ja kynnet pysyneet nysinä, melkeinpä jopa liian nysinä.  

Aslanin kynsiä on pitänyt vähän leikata, koska ne kasvavat niin järjetöntä vauhtia että mikään määrä kulutusta ei hio niitä riittävän lyhyeksi. Aslanilla on sellaiset kynsienleikkaajan painajaiskynnet: tosi paksut ja vahvat. Se ehkä voisi kiivetä niillä seinää pitkin. Ja todennäköisesti haluaisi yrittääkin, jos joku sille sitä ehdottaisi. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Huomenna on jälleen näyttelyt. Täytyy yrittää saada kuvattua perhepotrettia mäyräkoirista, kun laajennetun perheen "sinun, minun ja meidän lapset" ovat paikalla. 

Koirien monimutkaiset perhesuhteet hymyilyttävät ja näyttelyissä tulee bongattua mäyräkoirakaksikon sukulaisia usein; pitkäkarvaisten piirit ovat mitä ilmeisemmin pienemmät kuin lyhyt- ja karkeakarvaisilla rotukavereillaan, ainakin mitä näyttelyissä käymisten suhteen tulee. Eipä kai tuo normaalikokoisten pitkäkarvaisten kantakaan niin suuri ole, verrattuna lyhkäreihin ja karkkareihin. Näin kun muistelee, niin kauhean montaa kertaa en ole edes pk-mäyräkoiriin törmännyt luonnossa, näyttelyiden ulkopuolella; enemmän ne taitavat olla noita toisten karvamallien edustajia. Ja jos humppatukkamäyräkoiran näkeekin, niin hetihän sitä on pysähdyttävä juttelemaan, oli sitten mukana omat koirat tai ei. Eipä silti, samalla tavalla sitä tulee pysähdyttyä lyhkäreitten ja karkkareittenkin kohdalla. Jotenkin se vaan tekee iloiseksi nähdä, että muillakin on mäyräkoiria.

Lämpimiä, saati kuumia, päiviä ei ole montaa ollut, mutta ne vähätkin on pyritty hyödyntämään tehokkaasti auringossa ja varjossa makaillen.

Aslan siirtyy oma-aloitteisesti varjoon kun sille tulee liian kuuma. Alphonse ei, se haluaisi käristää itseään ihanassa lämmössä vaikka kuinka kauan. Aslan ei siedä kuumuutta samalla tavalla, mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että talvella se taas pärjää paremmin kuin hyvin, karvoineen.

Voimasuhteilua

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan haluaa sanoa missä kaappi seisoo. Ihan vapaasti, koska minä sanon missä kaapissa Aslan seisoo.

Päivää. Olemme kiiltomadot nurmella.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kaksikko puntaroi voimasuhteitaan, kallistelee vaakaa puolelta toiselle sekä kalisuttelee hampaitaan yhteen kun päätetään siitä, kuka määrää kaapin paikan huushollissa.

Joskus kun kaksikon keskinäiset välienselvittelyt ylittävät jomman kumman sietokyvyn, tullaan hakemaan konsultaatiota Ihmistuomioistuimelta eli tekemään virallista valitusta ja reklamaatiota toisen osapuolen toimista. Korkein Ihmistuomioistuin ottaa näihin kahinoihin harvemmin kantaa, ellei se sitten itse ole omin silmin todistamassa väärinkäytöstä tai suoranaista väkivallantekoa (kuten korvasta kiskomista). 


Tuomioksi on määrätty monesti jäähyaitiota, joka palauttaakin välittömästi rauhan taloon. Jäähyaitioksi on muovautunut näppärästi tuulikaappi, joka sopivasti toimittaa vankisellin virkaa. Tosin viimeaikoina Korkein Oikeus on epäillyt omien, langettamiensa tuomioiden täyttöönpanon mielekkyyttä, koska syyllinen painuu aina iloisesti häntä heiluen suorittamaan tuomiotaan. Vankisellin ikkunasta on voinut seurata miten syyllinen rakentaa patjan kengistä, huokaisee tyytyväisenä, painuu makuulle kyhäämänsä alustan päälle ja on minuutin kuluttua täydessä unessa. 


On myös herännyt epäilyksiä, että erityisesti vanhempi osapuoli härnää nuorempaa ihan vain tarkoituksenaan päästä kärsimään rangaistusta suljetun oven taakse, omaan rauhaansa.  

Stressinsietokyvyn kasvattamista

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen mökissäni.

Sinä et mahtunut mökkiini. Lälläslieru.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

On olemassa tutkimuksiakin siitä, että koiran silittäminen laskee stressiä. Ihan ilman tutkimuksiakin tiedän, että koiran jatkuva komentaminen puolestaan nostaa sitä. Olisikohan tässä sellainen kauhun tasapaino sitten kyseessä? Jonkinlainen sopusointu, kumminkin.

Ja jos pussaa paljon ja usein kahta koiraa, mihin tämä ko. toiminta asettuu mitta-asteikossa? Laskeeko se enemmän stressiä kuin pelkkä silittäminen? Ehkä se kumoaa juniorin komenteluun käytetyn energian ja tulos on plusmiinusnolla.

Harvassa ovat helteet

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

"Niin, oliks meillä mitään tekemistä?"

"No ei ollu."

"Ihminen. Heitä pallo."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ymmärrän hyvin aurinkoa palvovia koiriani; olenhan itse samanlainen. Hellepäivinä, joita tänä kesänä on kitsaasti jaeltu, aurinko paistaa suoraan etupihalle keskipäivään asti ja takapihalle kello kahdesta eteenpäin, kunnes yöllä laskee. On siis helppoa siirtyä auringon mukana ja kärventää nahkaansa. Päivällähän jää kokonaista kaksi tuntia aikaa tehdä jotakin muuta - muka järkevämpää kuin itsensä grillaaminen - jolloin piha on kiusallisesti katveessa. 

Tänä aamuna lenkin jälkeen keitin kahvia ja siirryin kuppini kanssa ruskistamaan pintaani etupihalle. Aslan ei voinut taaskaan käsittää, että mistä siinä on kyse kun ihminen istuu naama ojennettuna kultaista valopalloa kohden. Se otti painimatsia Alphonsen kanssa, mutta ei aikaakaan kun karvainen pää nousee tuuletusikkunaan kuin periskooppi.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet?") *käännöksen tarjoaa mäyräkoira-suomi, suomi-mäyräkoira-sanakirja*

Minä: "Otan aurinkoa, pää alas."

Karvainen pää katoaa, temmellys sisällä jatkuu. Pari minuuttia myöhemmin pää ilmestyy takaisin ikkunaan, kuono nuuskuttaa kiivaasti, todennäköisesti ilmassa on epäilys siitä, että ihminen syö jotakin, mäyräkoirilta salassa.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet edelleen?")
Minä: "Otan edelleen aurinkoa, pää alas nyt."

Aslan katoaa ikkunasta, reipasliikkeistä tassuttelua, murahtelua, haukahtelua ja hiljaisuus.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet vieläkin?")

Minä: "No vieläkin otan sitä aurinkoa, menepä pois siitä."

Aslan häviää ikkunasta, sisältä kuuluu ähinää, juoksuaskeleita, mahdollisia laittomia painiotteita, pieni vinkaisu ja hiljaisuus.

Aurinko kuumottaa suloisesti, melkein väsyttäisi ellei muistikuvissa olisi kipeänä näkynä, miten kävi Italiassa kun nukahdin keskipäivän aurinkoon. Se toimii riittävänä pelotteena olla nukahtamatta.

Havahdun tuijotukseen, Alphonsen pää on ikkunassa ("Hyvä Luoja, miten uteliaita ne taas ovat tänä aamuna...") ja se käyttää supervoimiaan: mäyräkoiratuijotusta, joka on todistettavasti niin piinaavaan läpitunkeva, että sillä herättää ihmiset syvästäkin unesta vaivattomasti.

Alphonse: "...."

Minä kohotan kulmiani, kukaan ei puhu mitään. Sisältä kuuluu pahaenteinen kolahdus joka kertoo, että joku meistä on kirjahyllyllä ja koska minä olen ulkona, Alphonse ikkunassa, jäljelle jää vain yksi vaihtoehto, se pahin vaihtoehto. 

Minä: "Käypä kattomassa mitä se Aslan tekee siellä..."

Alphonse katoaa ikkunasta, kuuntelen miten sen tassut paukuttavat lattiaa kun se juoksee olohuoneeseen. Hiljaisuus, joka ei ole levollista. Ja sitten ärinää, juoksua ja murinaa. Aslan pistetään ruotuun takaisin. Suljen silmäni, aurinko on ylhäällä, on ihanan lämmintä. Sisällä on hiljaista. Joidenkin minuuttien kuluttua kuuluu kuorsausta, joku on nukahtanut avoimen ikkunan alle. Ehkä niitä on siinä kaksi. 

Aslan haluaa huomiota, Aslan haluaa koko maailman

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Junioririesa, termiitti. Aslan A. Jokinen

Minä, koiraruhtinas. Alphonse D. Jokinen.

                 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan on se, joka haluaa koko maailman. Ja kun se ei sitä saa, alkaa itku ja poru, valitus ja vinkuna. Tämä on sikäli mielenkiintoista, ettei se ole koskaan saanut haluamaan kitinän seurauksena, mutta sehän ei sitä estä yrittämästä. 


Mitä ilmeisemmin eilisen päivän jännitys pääsi purkaantumaan kun yöllä alakerrasta kuului tasainen vikinä. Kaksikko on siirretty jokin aika sitten nukkumaan alakertaan ja Aslan protestoi edelleen välillä järjestelyä, sitä vastoin Alphonse on hyvin hiljaa. Todennäköisesti se pelkää, että se joutuu takaisin yläkertaan jossa se ei viihdy niin hyvin, mutta jossa se on joutunut nukkumaan Aslanin takia. Aslan kun ei saa unta ilman Alphonsea, vaikka Alphonse kyllä saisi mainiostikin nukuttua ilman Aslania. Nyt on siis kummatkin siirretty alakertaan ja yleisesti ottaen mitään ongelmaa ei ole, paitsi Aslanin hetkittäinen protestointi. Paras paikka nukkua Aslanin mielestä on edelleen ihmisen kainalo, pää kaulaa vasten. 


Viime yönä se olisi ehdottomasti halunnut nukkua ihmistensä kanssa. Alphonse oli vaiti kuin vainaa ja varmasti sellaista leikkikin ettei kukaan olisi huomannut sen olemassaoloa silloin kun Aslan vinkui ja paukutti etutassuillaan rappusten lapsiporttia. 


Katkonaisen yön jälkeen kaksikkoa väsytettiin pitkällä aamulenkillä, jonka aikana Aslan hörhösi menemään: se yritti kiivetä Alphonsen selkään, joka puolestaan ei välittänyt siitä tuon taivaallista vaan tassutteli tasaisesti eteenpäin. Se ei myöskään murissut kun Aslan painoi päänsä dominoivasti sen niskan päälle, mutta kotona sen mitta oli tullut täyteen, eikä se päästänyt Aslania kevythäkkiin vaikka toinen vinkui ja itki surkeasti, vaan valloitti sen ja hyökki sieltä aina kun Aslan yritti sentinkin lähemmäs. 


Eilen autossa Aslan yritti könytä Alphonsen paikalle, jonka vanhempi painos on ominut itselleen ja josta se ei edes keskustele. Paikka on takapenkkiosio kuskin takana ja autoon mennessään se asettuu tomerasti siihen ja jo monesti  valmiiksi mulkoilee Aslania, jonka se haluaa pysyvän toisella puolella. Aslania jännitti eilenaamulla kun se vaistosi jotakin olevan tuloillaan näyttelyihin lähtiessä; se yritti painautua tiiviisti Alphonsea vasten, mutta teki sen virheen, että tälläsi itsensä Alphonsen omalle paikalle. Vanhempi koira murisi kiukkuisesti ja Aslan joutui väistymään. Sen jälkeen se sitten vinkuikin suoraan ihmisen korvaan ja olisi kovasti halunnut päästä etupenkille istumaan.


Alphonsella on käsittämätön pinna tuon nuoremman veijarin kanssa. En ymmärrä mistä se kärsivällisyyttään ammentaa, koska hetkeäkään se ei katselisi moista toimintaa miltään toiselta urokselta. Ehkä se perustuu siihen, että sitten kun sen näkymättömät hihat palavat lopullisesti se tietää, että Aslan tottelee sitä mukisematta. 

Oulun näytelmät

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olihan sitä taas puuhaa tälle päivällä. Kaikenlaista: ihania narttuja, vanhoja tuttuja ja taas sitä hölmöä juoksentelua ja seisoskelua. Ensimmäistä kertaa kilpailtiin myös emäni ja isoveljeni kanssa samaan aikaan kehässä ja pitkään joutuivat ihmiset miettimään, että kuka meistä koirista juoksee kenenkin jäljessä. Jos vauhtia on liikaa, nousee häntäni liian korkealle, jos vauhtia on liian vähän, nousevat ihanien narttujen hajut nenääni. Kas, siinäpä pähkinää purtavaksi. Aslanin kanssa on sama millä vauhdilla edetään, se tohottaa menemään kuitenkin.

Aslania kiinnostaa mitä muut koirat näyttelyissä tekevät.

Sitä myös kiinnostaa milloin on se osuus kun saa palkkaa...

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Näyttelyt takana. Sen ihmeempää menestystä ei lohjennut tällä kertaa; alunperinkin oli tiedossa, että tuomari on ruotsalainen ja yleensä ruotsalaiset tuomarit pitävät pienikokoista ja hoikista koirista, joten arvannette, ettei täällä ylävitosia liiemmälti ennakkoon heitelty. Varsinkaan Aslanin kohdalla.

Noh, Aslanin mentyä kehään junioriluokassaan, tuomari nosti sen ilmaan pöydällä kokeillakseen painoa (saatoin vetäistä vinkuvasti henkeä tässä vaiheessa, koska tiesin mitä tuleman piti) "Huh, huh. Big boy, big boy!" Tuomari totesi naurahtaen ja tiesin, että se oli sitten siinä. Ja olikin, EH tuli ja sillä mentiin tosin jatkoonkin, mutta junnujen kilpailuluokassa Aslan jäi kolmanneksi. Tuomari tuli sanomaan suusanallisesti, että Aslanin pitää vielä hieman 'kuivua' kokoon (ihania nämä näyttelytermit) ennen kuin se on valmiimpi. Luonnollisesti, onhan se vasta 11-kuukautinen. 


Piti oikein keskenään miettiä, että näinkö sitä on tullut vauhtisokeaksi noille ruusukkeille, että EH (=Erittäin Hyvä) taipuu omassa päässä EH = Ei Hyvä?? Mutta, niin se vain on, että omiensa haluaa menestyvän ja haluaa saada virallistakin tunnustusta niille, koska ovathan ne, tietenkin, kaikista kauneimmat ja ihanimmat koirat maailmassa.

Kun oli Alphonsen vuoro, silmämääräisesti vilkaisin, että se saattaisi mennä kategoriaan 'pienikokoiset' koirat, jos kategoriaa hieman venytettäisiin. Leveyssuunnassa. ERI tuli ja tuomarin nostettua sen pöydällä syliinsä, ei  kuulunut mitään kommenttia koosta. Kilpailuluokassa ei SA:ta sitten enää herunutkaan ja lopputulos oli kolmas. Paras Uros-kehä jäi siten kummaltakin mäyräkoirapojalta käymättä tällä kertaa. Suusanallisesti Alphonsen kaunista päätä kehuttiin jälleen kerran ja ylipäänsä sen olemusta. 


Kasvattajaluokassa Salamantelin poppoo oli toinen: Alphonsen emä, Viola (Salamantelin Biccalina), Tuhnu (Salamantelin Desperado) joka on Alphonsen isoveli ja Aslanin eno, Alphonse itse ja Aslan. Alphonse ja Aslan olivat kuin toisen asialla; kehän laidalla oli juoksuisia narttuja, joten kehässä juokseminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, koska kaksikolla olivat aivan muut juoksut mielessä. Ilmassa ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua, vaan yleistä hysteriaa ja vinkuvonkua sekä kaipaavia katseita aina nartut ohitettaessa.  

Aslanin arvostelu, tuomarina Ann Carlström:

"Över medelstor, mask huvud med bra längd men som kunde vara ädlare. Väl pl. öron, något ljusa ögon. Bra hals och rygg. Något kort bröstkorg. Rör sig med något kort steg från sidan med paralellt fram och bak."


JUN EH, JUK 3

Summittainen suomennos, joka osittautui kaikista haasteellisimmaksi osuudeksi koko näyttelyissä, koska arvostelulipun käsialaa oli välillä vaikeaa lukea. Kirjoitusvirheet ovat alkuperäisiä.

"Yli keskikoon. Hyvänpituinen pää jossa maski, mutta joka voisi olla jalomuotoisempi. Hyvin asettuneet korvat, hieman vaaleat silmät. Hyvä kaula ja  selkä. Hieman lyhyt rintakehä. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella sivusuunnassa, mutta yhdensuuntaisesti edestä ja takaa." 

Alphonsen arvostelu, edelleen tuomarina Ann Carlström:

"Tillt. helhet. Fina prop. över medelstor. Vackert, valskuret huvud. Fint uttryck. Mycket bra hals och överlinje. Välkroppad, lite framskjuten skuldra. Rör sig slarvig fram, väl från sidan. Utm. päls och färg."


AVO ERI, AVK 3

"Miellyttävä kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet, yli keskikoon, kaunis, hyvänmuotoinen pää, hyvä ilme, oikein hyvä kaula ja ylälinja, hyvinmuodostunut keho, vähän eteenpäintyöntyneet hartiat, liikkuu huolimattomasti edestäpäin, hyvin kyljensuuntaisesti (sivusuunnassa). Erinomainen turkki ja väri." 

Käännös ei ole paras mahdollinen, koska kääntäjäkään ei ole sitä (tikulla silmään minua kun ruåtsi ei enää meinaa taittua entiseen malliin), toivottavasti en kuitenkaan tehnyt mitään kardinaalimokia tulkinnassani. Mutta se, mikä arvostelussa vähäsen ihmetytti, oli maininta "yli keskikoon" - mikä tuntui olevan hyvinkin väljä käsite, koska sulki sisäänsä aika laajan kirjon, eikä hyvällä tahdollakaan voida sanoa, että Alphonse olisi yli keskikoon, vaikka se painaisi mitä tahansa. Kehotyypiltään se on pienikokoinen uros, mittasuhteiltaan aivan eri luokkaa kuin esim. Aslan, joka todellakin on yli sen keskikoon.

Alphonse kiertämässä kehää.

Alphonse seisomassa tuomarikatselmuksen aikana. (Yrittäkää olla sokaistumatta vaaleanpunaista tennareistani. Valkoisten loafereitten sauma oli mystisesti purkaantunut, joten jalkaan osuivat aamukiireessä tennarit joissa on sydämiä ja pääkalloja. Jep.)

Kasvattajaluokan kehässä Aslan yrittää vikuroida, takaa tulee Tuhnu-eno tuhatta ja sataa.

Koiria ja jalkoja. On haasteellista yrittää kropata kuvaa jossa pitäisi näkyä jokainen koira, muttei ihmisiä. Kasvattajaluokassa Salamanteleiden marssijärjestyksessä: Viola, Alphonse, Aslan ja Tuhnu. Aslanin naama huvittaa joka kerta kun katson sitä.

Näytelmät tuloillaan

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Huomenna on näyttelyt. Kiva nähdä Eetu, kiva nähdä kavereita, uusia ja vanhoja. Mikäs tässä, otan sen sukukokouksena jossa pitää taas seisoa pöydillä. Kenen muun sukutapaamisissa seisoskellaan pöydillä? En käsitä tätä tapaa, en.

Aslan-apina ja apilat.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Huomenna on näyttelyt. Olemme treenanneet (hetkinen...lasken...) kerran. Hyvin ehtii vielä tai sitten ei. En revi mitään ylimääräistä stressiä kehässä olemisesta, koska vaikka kuinka seisottaisin Aslania sekä pöydillä että maassa ja pyytäisin sitä kulkemaan vierellä näyttelyhihnassa, niin mikään määrä harjoitusta ei päde enää siinä vaiheessa kun se on itse näyttelypaikalla ja se kuuluisia mäyräkoirarele naksahtaa sen päässä eri asentoon kuin muualla. Kotona harjoitellessa se seisoo kuin patsas ja kulkee jalan vieressä kevyttä ravia käskystä. Lenkeillä se tietää mitä 'ravi' merkitsee, koska sillä on niin pitkä askelväli, että siinä missä Alphonse jo ravaa, Aslan menee eteenpäin vielä pikakävelyä ja kun kehotan sitä ravaamaan, se lisää heti vauhtia ja tihentää askeliaan.


Se ei hauku ympäriinsä koirapuistossa, se ei vouhota suhteettomasti lenkillä kohdatessaan muita koiria, mutta koiranäyttelyt menevät yli sen nuoren käsitysmaailman ja siellä siitä tulee näemmä kuin toinen koira. Epävarmuuttaanhan se vielä haukkuu, erityisesti jos se ei ole Alphonsen vieressä, joka puolestaan on näyttelyissä ollut aina kuin kotonaan, eikä hermoile siellä koskaan.


Joten, meni miten, näillä mennään ja otetaan vastaan mitä tuleman pitää. 


ps. Alphonsen massanpiennennys ei ole oikein onnistunut. Se on liikkunut entiseen malliin, paketti vain tiivistyy, ei ohene. Minkäs teet. Se on kovassa kunnossa, aivan niin kuin on Aslankin. Jotakin on silti tapahtunut: Aslanin paino on pudonnut 500g, eikä sen olisi tarvinnut laihtua yhtään. Toivottavasti se puoli kiloa ei kuitenkaan ole siirtynyt Alphonseen...

Huomiseksi toivomme täydellistä näyttelysäätä: puolipoutaa, ei hellettä (ei ole pelkoa) eikä varsinkaan vesisadetta. Toivomme myös iloista mieltä ja naurua, kuten näyttelyissä tähänkin mennessä. 

Havaintoja aamulenkiltä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan tykkää olla liikekannalla mahdollisimman paljon. En sanoisi kuitenkaan, että se on levoton, se nyt vain on sellainen, että se keksii itselleen kaikenlaista puuhaa jatkuvasti. Osa siitä puuhasta saa ihmiset vetämään kauhistuneesti henkeään, osa saa ne nauramaan. 

Lenkkeily on ihan mukava ajanvietetapa, mutta niin on löhöily auringossakin. Liikunan vastapainona kannatan chillax-prinsiippiä, joka mukavasti lepuuttaa rasittuneita lihaksia. Chillax-prinsiippi toimii äärimmäisen hyvin helteessä. Sitä varten ei tarvitse treenata, riittää että etsii kuumimman kohdan, asettuu haluamaansa asentoon ja pitää laiskasti silmällä valtakuntaansa. Ihmisillä on tapana tulla komentamaan välillä varjopaikkaan makaamaan, mutta aurinkoon kannattaa aina pyrkiä takaisin, heti kun se on mahdollista.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joinakin aamuina tehdään pidempi aamulenkki, pitkin lempireittiämme, paria metriä vaille kuusi kilometriä. Lenkki on viime aikoina ollut Alphonsen päivälenkkinä, Aslanin käytyä vähän lyhyemmällä reitillä, mutta toki perheen innokkain ulkoilijakin pääsee välillä juoksemaan matkan. 

Havaintoja kyseisestä lenkistä:

* kun lenkkeilemme reitin Alphonsen kanssa kahdestaan, aikaa kuluu 1h 15 min. Tämä sisältää pysähdykset, nuuskuttelut, loputtomat koivennostot, lintujen bongaamisen (muutaman jahtausyrityksen) ja oraville huutelun. Sama matka kestää 1h 45 min kun Aslan on mukana. Tämä taas johtuu siitä, että osan ajasta Aslania kalastellaan pusikoista takaisin reitille. 

* Mitattuani matkan olen tullut siihen johtopäätökseen, että siinä missä itse kävelen sen kuusi kilometriä, mäyräkoirien todellinen liikuntamäärä tulisi selville ainostaan pistämällä niihin askelmittarin kiinni. Aslan juoksee edestakaisin, tekee sivupyrähdyksiä ja luo itselleen harhapolkuja. Sen todellinen tassutusmäärä on huomattavasti enemmän kuin se määrä, mitä itse kävelen.

* 100% kerroista mäyräkoirat yrittävät valita aina tietyn risteyksen josta kääntyä ja joka pidentäisi lenkkiä entisestään. 100% kerroista kieltäydyn. Ne eivät silti lakkaa yrittämästä. Niillä on fiksaatio.

* 80% ajasta meillä ovat riesanamme hyttyset. Olen pistänyt hyttysmyrkkyä poikien valjaiden ulkopintaan ja kuorruttanut sillä myös itseni (ah, kesän suloisin kukkaistuoksu: OFF.), tämä auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Hyttysmyrkky pitää n. tunnin ja sitten siitä loppuu teho. Aslanin verevä takalisto on erityisesti  itikoiden suursuosiossa. Jos Aslan on mukana, se vetää puoleensa valtaosan hyttysistä. Tämä on hyvä uutinen niille, joiden hanuri ei ole kiinnostuksen kohteena, mutta huono uutinen perheen pienokaiselle, joka sitten rapsuttelee raivokkaasti itseään päästyään jouduttuaan takaisin kotiiin.

* Ohittaessamme sorsalammikon, Alphonse haluaisi välttämättä välipalan. Sen sijaan lähtiessämme lenkillemme ylitämme järven jossa myös uiskentelee sorsia. Niitä se ei halua syödä. Asian logiikka jää, kerta toisensa jälkeen, minulle auki. 

* 80% matkasta Aslan ravaa eteenpäin, flexinmitan päässä muista. 10% ajasta se kulkee vierelläni, komennon alla, ei vapaaehtoisesti. Jäljelle jäävät 10% se möyrii puskissa ja härnää Alphonsea.

* 80% matkasta Alphonse kulkee jalkani vierellä, vapaaehtoisesti. 10% ajasta se merkkailee kiviä, ruohotupsuja, puskia, puita, lampputolppia jne. Jäljelle jäävät 10% se väistelee Aslania.

* Siinä vaiheessa loppumatkasta (pari sataa metriä ennen kotiovea) kun kuvittelen, että Aslanin paukut ovat jo käymässä vähiin, se etsii polulta itsensä kokoisen kuivan karahkan ja juoksee se suussaan edestakaisin, yrittäen saada jompaa kumpaa meistä jahtaamaan itseään. Kotona syötyään ja juotuaan se vouhottaa menemään vielä reilun tunnin vaikka Alphonse haluaisi jo käydä aamutirsoilleen. Kun se viimein malttaa mennä päiväunille, se rojahtaa maahan aivan yhtäkkiä, huokaisee tyytyväisenä ja on saman tien unessa. 

* Lenkin jälkeen kotona vallitsee sataprosenttinen konsensus; kaikki ovat tyytyväisiä. 

Kaasupäästösensori eli ilmanpuhdistimelle töitä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Meillä on alakerrassa ilmanpuhdistin. Tiesittekö, yhdestä keskikokoisesta koirasta lähtee valtava määrä hilsettä huoneilmaan vuoden aikana. Kaksi mäyräkoiraa vastaa hyvinkin yhtä keskikokoista koiraa (ihan vain tiedoksi: oikeasti, kaksi mäyräkoiraa vastaa yhtä, kokonaista sonnia...), joten siltä pohjalta ilmanpuhdistin on vain hyväksi ja pitää talon sisäilman raikkaana. 

Ilmanpuhdistimessa on hajusensori. Tunnistaessaan pahan hajun siinä alkaa palaa punainen valo ja kone pöhisee hetken kovempaa suodattaessaan hajun pois. Aslan makaa koneen vieressä: punainen valo syttyy ja kone toimii kovemmalla teholla. Kas, Aslan on aamulla ahnehtinut tuorekurkkua ja kesäkurpitsaa. Kukkakaali on kaikista tehokkain stimulus hajusensorin aktivoitumiseen. Yleensä pahan hajun tulon voi tietää äänestäkin, Aslan ei hiljaisia tappajia päästele ilmatilaan, mutta nyt myös sinisen valon muuttuminen punaiseksi koneessa paljastaa kaasupäästelijän. Mainiota.

  Aslan. Kaasupäästösensorin aktivoija.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirat ovat olleet villeinä. Rasittavan villeinä. Kotioloissa oleskelu ei tee hyvää niiden mielenlaadulle, koska selkeästi niitä nyppii ettei takapihalla ole järveä tai valtavaa nurmikenttää. Emme, valitettavasti, voi asialle mitään, mutta toivoisimme voivamme, koska energiaa on nyt kiitettävän paljon käytetty toisten (myös ihmisten) ärsyttämiseen, yleiseen häröilyyn ja huoneiden ympärijuoksuun. 

Aslan on vaatinut loputonta huomiota Alphonselta. Se käy härnäämässä, hyppimässä tasajalkaa pukkihyppelyä sen naaman edessä, tönimässä sitä ohimennessään ja kärttämällä seuraa ihan jatkuvasti. Se ei halua nukkua yksin, se haluaa työntää kuononsa Alphonsen kainaloon, pitää tassua sen kaulan päällä tai lepuuttaa päätään sen lonkalla. Alphonsea ahdistaa liika huomio ja välillä se kääntää kärsivät silmänsä ihmiseen "tee jotakin, hyvänen aika sentään, tee jotakin!" tai sitten se pakenee rappusten alle, nurkkaan kiepille ja läpsii lähestyvää Aslania kuonolle tassuillaan niin kauan, että toinen viimein luovuttaa. 

Alphonsen pelastus on kahdenkeskiset pitkät lenkit ihmisen kanssa. Se nauttii saadessaan käydä ulkona ilman Aslania ja se tarvitsee sitä. Juniori on ihana, mutta välillä sen vaatimustaso on niin korkea, että vanhemman koiran pelihermo ei meinaa kestää. 


ps. Aslan pörräsi keittiössä, tutki innokkaasti lattiaa ja etsi evästä. Alphonse oli majoittunut sohvalle, kiilannut päänsä kahden selkätyynyn väliin niin että vain toinen puoli sen naamasta oli näkyvissä. Sieltä se tuijottii kiivaasti yhdellä silmällä Aslania ja murisi matalasti. Sen ärsyttämiseen ei tarvittu kuin havainto innokkaasti lattiaa tutkivasta junnusta ja siellä keitti jo yli. Ja kuitenkin, historia toistaa itseään ja jo vähän ajan päästä koirat nukkuvat toistensa kainaloissa. Ota nyt sitten tuostakin taas selvä...

Savannin pedot

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

 Savannin juottopaikalla tuore, kylmä vesi viilentää mukavasti. Keitaalla saattaa saada tarjoilun pöytiin kun joku hellämielinen ja höynäytettävä alkuasukas kantaa kädessään banaania.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pelottava Serengetin leijona, Aslan, osaa poseerata kissapetojen lailla, raukeasti ympärilleen katsellen tiikerinkeltaisilla silmillään, keskipäivän kuumuuden uuvuttamana. Suuri Metsästäjä ja Saalistaja on vetäytynyt kuvassa siestalleen. Juuri syöty saalis (=kaksi kärpästä) väsyttää. Vain hetkeä aikaisemmin se hyppäsi laumanjohtajansa - Vahvan ja Viisaan Alfauroksen - kanssa valtavan esteen yli (= penkin, joka kaatui miesihmisen jalalle, halkaisten kynnen isovarpaasta) hätistelläkseen tunkeilijan pois niiden silmänkantamattomiin levittyvältä reviiriltä (=ampiaisen, jonka karkoitukseen tarvittiin sitten lopulta naisihmisen apua. Ampiainen pisti kaksi kertaa ihmistä. Nolla kertaa Suuria Saalistajia.). 


Suuri ja Peloton Aslan on väsynyt. Sen päivä on järjestynyt kisailusta, uuvuttavasta juoksusta savannin yli (=nurmialuetta päästä päähän, loputtomasti, edestakaisin ja vailla sen suurempaa suunnitelmallisuutta), kohti kaukana siintävää keidasta, (=Näsijärveä) ja saaliin repimisestä (=pakastimesta otetusta häränhännästä).

Harmaa Eminenssi, Vahva ja Viisas Alfauros Alphonse, katselee valppaana miten taivaan täyttävät petolinnut (=lokit) iskevät vettä siiveniskuillaan syöksyessään nappaamaan ruokansa vesialueelta. Se mittailee etäisyyttä upottavan valtameren (=järven) ja itsensä välillä; laskee kuinka monta askelta tarvittaisiin että se saavuttaisi petolinnun ja saisi sen kiinni, metsästäisi päivän ateriakseen.

Ilta kuluu pitkälle ennen kuin se nukahtaa, savannin äänet korvissaan (=rasittava käen kukunta, joka ei taukoa, vaikka kun muut jo haluaisivat sen taukoavan...) ja silloinkin sen  metsästäjänvaistot herättävät sen kesken unien nostamaan uneliaana päätään ja tarkistamaan ympäristönsä. Aslan nukkuu sen vieressä, aivan kyljessä kiinni, on Vahvan ja Viisaan Alfauroksen tehtävä pitää laumastaan huolta kun yö nuokkuu väsyneenä sen ympärillä.

  

Kesäyö on lempeänlämmin ja hiljainen. Vain jossakin kaukaisuudessa käki ei ymmärrä olla hiljaa. Vahva ja Viisas Alfauros laskee päänsä alas, sulkee silmänsä. Seuraava aamu on jo hetken päässä.