tiistai 17. joulukuuta 2013

Sanavarastosta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihminen kun jaksaa rasittavuuteen asti pähkäillä ja analysoida asioita, niin helpottaakseni hänen aivotyötään (jonka täytyy olla vaativaa niin pienillä ihmisaivoilla) listaan tähän joitakin sanoja, joiden merkityksen tiedän.

Ihmisteni kutsumanimet = luonnollisesti. Olisi hyvin kummallista elää ventovieraiden keskellä.
Lentokone = Taivaalla. Ei lintu. (Aslan ei tiedä. Se katselee aina ympärilleen, kun ihminen sanoo lentokone. Minä katson ylös. Tiedän missä se kulkee.)
Bussi = Iso auto.
Auto = meidän auto, musta. Kaikki mustat autot ovat meidän autoja. 
Pyörä = niitä pitää varoa, eikä niitä saa merkata.
Silta = mukava paikka, josta voi katsella alaspäin vaikka kuinka kauan. Alhaalla kulkee vaihtelevasti vettä, ihmisiä tai autoja, myös sorsia.
Posti = haetaan laatikosta. Aiheuttaa joskus ärtymystä ihmisissä.
Yläkerta = sinne ei päästä.
Suihku = sinne ei haluta päästä.
Sauna = liian kuuma Aslanille.
Vesi = juomista varten, ei itsensä kastelemista varten (Aslan...).
Tankki = juomakuppi, "Käykääs tankilla", meille sanotaan.
Häkki = nukkumapaikka, piilopaikka.
Mökki = toinen nukkumapaikka ja sinne ei mahdu kahta mäyräkoiraa yhtäaikaa. Aslan jää ulos.
Eri ruumiinosat = esim. takatassu on ihan eri asia kuin etutassu, tämä tuntuu olevan tärkeää ihmiselle. "Nosta etutassua. Ei sitä takatassua, vaan etutassua."
Eri huoneiden nimet = tuulikaappi on eri asia kuin vessa. Merkittävin ero on siinä, että tuulikaapin kautta pääsee ulos, vessan kautta ei. Vessassa ei ole hätäpoistumistietä, vaikka meistä kumpainenkin Aslanin kanssa pentuna luuli niin ja piti itkeä oven takana, jos ihmiset menivät sinne. 
Kavereitten nimet = meillä on lukuisia koirakavereita. Ihminen tietää niiden kaikkien nimet, mutta vain harvojen ihmisten nimiä, joita kaverit ulkoiluttavat.
Luonnonilmiöt = sade, lumi, tuuli, jää.
Lasi = en ole ihan varma mitä se 'lasi' on, mutta se esiintyy lauseissa "Älkää menkö sinne, siellä on lasia!" Se on jotakin varottavaa, siis.
Loma, viikonloppu = en ole myöskään täysin varma näiden termien merkityksestä, mutta ne sanotaan yleensä iloisella äänellä ja niiden aikana tapahtuu aina jotakin kivaa. 
Komentosanat = näitä on iso liuta, joskus teeskennellään ettei ymmärretä niitä.
Ruokaan liittyvät sanat = näitäkin on iso liuta, joskus teeskennellään ettei ymmärretä mitään muuta kuin näitä.
Lääke = se on hyvää, sen kanssa saa aina jotakin herkkua.
Panta, hihna, valjaat jne. = Mäyräkoiran rajoittamiseen käyttävä välineistö.
Rappuset = Niiden kautta pääsisi yläkertaan, mutta ne on suljettu kirotulla portilla.
Huonekalujen nimet = tiedämme eron sohvan, pöydän, sängyn, pedin, kaapin ja kirjahyllyn välillä. Ja tiedämme myös niitä yhdistävän tekijän: Aslan on nukkunut niistä jokaisessa.
Kieltosanat = Täydellisen turhia, tulevat liian usein ulos ihmisten suusta. Epäilen, että ihmisillä on tourette.
Kaikki mukavat asiat, kivat lauseet = erityisesti "Ensin on Alphonsen vuoro!", joka on paras kuulemani lause. Tämän lisäksi on liuta muitakin, joihin liittyvät esimerkiksi hevoset, sillat, lelut, herkut, temput, koirapuisto, autoilu, loma, vieraat jne. 
Kaikki meidän lukuisat lempinimemme = niitä on ihan hirveästi, mutta tiedämme ne kaikki. Ihmisten mielikuvitus on tässä nimenomaisessa asiassa valitettavan rajaton. Joskus saattaa vähän nolottaa, kun ulkona kailotetaan: "Luppis! Pinnis! Tänne!" 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Lenkit ovat hyvää aikaa kirjoittaa päänsä sisällä postaus toisensa jälkeen tai miettiä asioita, jotka tarvitsevat erityistä puntarointia - sekä hajauttaa sitten keskittymisestään vaatimattomat n. 80% siihen, että estää hihnoissaan kimpoilevien taskurakettien sytyslankojen palamista liian nopeasti, esim. kohdatessa vieraita koiria. 

Tiedostan myös puhuvani koirille laveasti ja seikkaperäisesti lenkkien aikana,  mm. pohtivani niiden kanssa luonnonilmiöitä, kuten esimerkiksi sitä, että mihin on saukko kadonnut järvenrannasta, kun viime talvena se oli joka aamu paikallaan ja Aslan tuijotti sitä lumoutuneena niin kauan, että meillä meinasivat jalat jäätyä Alphonsen kanssa siltaan kiinni. 

Jatkuvan puhetulvani välittömänä seurauksena koirien sanavarasto on salakavalasti kerryttänyt itseensä vinon pinon erilaisia termejä. Eläinkunnan edustajista kaksikko tunnistaa koiran, oravan, hevosen, kissan, jäniksen (en ole kokenut tarpeelliseksi erotella rusakkoa ja jänistä, kun en itsekään niitä aina erota toisistaan) joutsenen, sorsan ja kaikenkattavasti 'linnun' - tämä johtunee omasta rajoittuneesta kyvystäni tunnistaa siivekkäiden lajeja ja yleensä liikutaan suvereenisti akselilla joutsen-sorsa-jokulintu. 

Hyönteismaailmassa on vain yhtä lajia: kärpänen eli 'käpä' ja nimitys pitää sisällään kaikki sudenkorentoa pienemmät ja lentävät. Sudenkorento puolestaan on sellainen tuttavuus, ettei Aslan oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua, vai pitäisikö ollenkaan. Meillä lentelee aina loppukesästä isoja parvia näitä ballistisesti haastavia hyönteisiä järven läheisyydessä ja Aslanin naamasta näkee, miten se puntaroi, että mitä ihmettä ja ne ovat, ja voiko niitä kenties syödä? Sen on aina pakko pysähtyä katselemaan niitä pää kallellaan pitkäksi aikaa.

Arkipäivän kielessä on varmasti valtava määrä sanoja, jotka ovat koirille tuttuja, mutta niitä ei edes tule ajatelleeksi; veikkaisin, että näihin lukeutuu niin laaja joukko sanoja, että niiden määrää voi vain arvuutella. Ensimmäiseksi tulevat mieleen ihan jokapäiväiset tavarat: pyyhkeet, peitot, avaimet, kengät jne. Se, miten koirat mieltävät joko kaikki tai osan näistä sanoista, onkin sitten ihan eri juttu.

Aslanin maailma on ihastuttavan monimuotoinen ja jännittävä paikka. Toivottavasti se ei koskaan menetä kykyään ilahtua loputtomista, pienistä asioista.

11 kommenttia:

  1. Párek kommentoi: Hieno liuta sanoja, joista melkoinen osa vaikuttaa hyvin ja osa lähes tutuilta. Minä lisään listaan sanan peppis (kun Se haluaa tarkistaa/puhdistaa anaalirauhaseni), pyssy ( urosulokkeeni, joka siistitään varsinkin kurakelin aikaan) suihkaus!!! (kukkien suihkutteluun tarkoitettu vempele, jolla Se uhkailee ellen lopeta haukkumista sisällä. Suihkaus kirsuun ei tunnu kivalta.) roskis (silloin mennään viemään roskat) metro (tietää kivaa tapaa mennä kivoihin paikkoihin.) harjataanko? (lähes ainoa asia, josta kysytään minun mielipidettäni. Yleensä innostun harjaamisista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja toimia meilläkin, nuo pyrstön pesemiset ja anaalirauhasten ronkkimiset. Ollaan sitä mieltä, että niille jutuille ei kauheasti tarvis sanoja olla! Kampaaminen on meistäkin mukavaa ja aiheuttaa jonotusta kun kampa otetaan esille ;)

      Iloista Joulua! :)

      Poista
  2. Mainio postaus, ihana löppähuulikuva ;) (Älä lisää sanavarastoosi lempinimien kohdalle...)

    On mielettömän palkitsevaa huomata, että koirat nappaavat sanoja puheestamme, oppivat niitä ja yhdistävät asioihin. Mutta on myös rasittavaa yrittää kiertää sanoja, jota eivät juuri sillä sekunnilla ole ihmisen toteutettavissa (lenkille, sapuska...).

    Ja jos mulla ei juuri nyt(kin) olis niin tulimmainen kiire, alkaisin tuottaa postauksesi innoittamana enemmänkin sanoja, mutta nyt on tyytyminen siihen toteamukseen, että tuo lenkin aikana päänsisäinen kirjoittaminen on minunkin huvini =D Mutta kun ei ehdi tulostaa lenkkimietintöjä tarpeeksi usein koneelle, blogiin tai muualle, ne haihtuvat harmillisesti ja on taas pakko mennä lenkille...

    Mainiota keskiviikkoa sinne pohjoiseen, lenkkeilkää ja keskustelkaa ahkerasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, myöhästyit: löppähuuli on ollut jo iät, ajat lempinimivarastossa ja käy kumpaisellekin ;)

      Näppärästi tuo sanavarasto karttuu, juu-u. Ja kiertoilmauksistakin päästään tosiaan yllättävänkin nopeasti hajulle: murkina, safka, eines, eväs, sapuska jne. jne. ;)

      Ihanaa Joulua teille, viestiä seuraa perässä, kunhan tässä pääsee aloittaa Joulun =)

      Poista
  3. Tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä! Jäin itsekin pohtimaan mäyräkoiran sanavarastoa. Paljon nuo olennot sanoja oppivat, myös ne kiertoilmaukset, jotka on tarkoitettu mäyräkoiran hämäämiseksi (viittaan tässä lähinnä "herkku"-sanan salanimiin)!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit :)

      Salanimitykset on täällä kanssa käytössä, tosin niistä ollaan aika nopeasti aina jyvällä - tai sitten ihmiset ovat tosi mielikuvituksettomia ;) Jännä kyllä huomata, että koirien tarkkoihin korviin tarttuu mitä kummallisempia sanoja aina välillä. Itsehän olen huomannut, että esim. kirosanat tarkoittavat ilmeisesti juurikin sitä, että olen pudottanut kädestäni jonkin omenan tms. ihanuuden lattialle, koska ylös noustaan kesken unien kauhealla ryminällä keittiöön kyttäämään, että mitä se Heikoin Lenkki on nyt kylvänyt meille? :D

      Ihanaista Joulua teille! :)

      Poista
  4. Alkoi naurattamaan kohdassa "Epäilen, että ihmisillä on tourette". Siihen saakka luin vienosti hymyillen, sitten annoin mennä eli nauraa hekotin. Kyllä te olette mainioita koiria ja teidän ihmisenne on ihan yhtä mainio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä veikkaan, että Alphonsella on kovastikin aavistuksia siitä, että mikä kaikki meissä ihmisissä on pielessä; ahneus tulee ensimmäisenä mieleen: ihmiset syövät ihania juttuja (esim. maustekurkkuja) ja mäyräkoirat jäävät nuolemaan näppejään ;)

      Suloista Joulua teille! :)

      Poista
  5. On olemassa yksi sana, jota olen vuosia mäyräkoiralle opettanut, mutta jota se ei tule koskaan oppimaan: ODOTA. Kun mäyräkoira haluaa jotain, niin se haluaa sen HETI. *huokaus* Ja myös KIERRÄ ei tehoa, kun mäyräkoira onnistuu kietoutumaan lenkillä puun tms. ympäri - ei kylläkään sen vuoksi, ettei sitä ymmärrettäisi, Mauri vaan katsoo minua siinä vaiheessa suoraan silmiin ja sanoo katsellaan: "No niin juuri, KIERRÄ nainen". Hyvää joulua teidän koko laumalle! t. Laura ja Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kerran olen ollut todistamassa miten Alphonse kiersi kyllä niin monen kierroksen kautta itsensä vapaaksi, että kuuna päivänä valkeana ei olisi komennon alla sitä tehnyt, mutta oli karannut jänön jäljille multa ja flexi kietoutui puun ympärille - ja kun motivaatio oli mäyräkoiralla kohdallaan, niin sehän peruutti ja kiersi tosi nopeasti itsensä irti :D

      Kiitos samoin, teillekin oikein hyvää Joulua! :)

      Poista
  6. Heipä hei, Lotta ja Sintti :)

    Olen oikeastaan tosi vakuuttunut ollut aina Alphonsen kyvystä heti ymmärtää mitä hain sanalla 'kunnolla' kun teki jotakin puolivillaisesti, vasemmalla tassulla ja lonkalta. Ymmärsi heti alusta alkaen, että mitä mihin ikinä kommentoinkin 'kunnolla', osaa tehdä sen kyseisen asian paremmin. Esim. jos on istuvinaan, niin riittää, että ojentaa ko. sanalla, ja heti isketään pylly kiinni maahan. Se, jos mikä on abstraktia ajattelua, eli mieltää että asiat voi tehdä huonommin ja paremmin ja osaa soveltaa sitä erilaisiin juttuihin, nimenomaan juuri siten, että sana ei ole sidottu vain yhteen tekemiseen, esim. juuri istumiseen, vaan tarkoittaa laajemmaltikin ja yleispätevästi asioita.

    Koirat ovat fiksuja ja en tiedä mitä se sitten kertoo itsestä, että tuotakin kuvailemaani asiaa piti hämmästymäni. Eikös sen pitäisi olla automaattisesti selvää, että koirat ovat älykkäitä? :)

    Mukavaa Joulua teille! :)

    VastaaPoista