lauantai 9. huhtikuuta 2011

Leprechaun meets the Grim Reaper gone green


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Menneellä viikolla on satanut. Sade on tuonut esiin jotakin kammottavaa, jolle murisen ja haukun. Ei, se ei ole mitään lumen alta paljastunutta, vaan jotakin paljon, paljon pahempaa. Se on naisihmisen sadeviitta!

Ihmiseni esitteli viitan minulle ja toivoin kovasti, että lakkaisi satamasta. Ihan oikeastiko minun pitää liikkua tuon vihreän kauhtanan mukana ulkona?!

ps. näin kaksi sorsaa jotka uivat läheisen jordanin yli menevän sillan alla. Esitin oivallisesti pointteria toinen etutassuni ilmassa, kyyläten hievahtamatta ja hiljaa nokkaotuksia. Yritin myös tuijottaa vesieläviä kumoon, supervoimillani. Mäyräkoiratuijotus ei ottanut tehotakseen ja ihminen komensi minut pois. Ihminen ei ollut aivan varma, että olisinko halunnut sorsat leikkikavereikseni vai tekikö mieleni saalistaa niitä. Niin, olisihan se ihanaa, jos maailmassa kaikki tulisivat toimeen toistensa kanssa, eikä kukaan haluaisi syödä ketään, mutta valitettavasti minun on puhkaistava tämäkin kupla ja todettava, että kyllä minä ne paisteina näin. Sinne ne jäivät, uivat ruuat.
Shoes. I haz them.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Huumoria revitään taas tyhjästä, josta sitä pystyy yllättävänkin hyvin ammentamaan, näemmä. Kaivoin nimittäin esiin sadeviittani, koska a) inhoan perinteisiä sadetakkeja; ne ovat hiostavia ja jäykkiä ja b) sadeviitta on henkäyksen kevyt ja ohut sekä sen verran pitkä, että se suojaa melkolailla hyvin jalatkin. Hyvä on, sadeviittahan ei yleensä ole mikään muotiasu, mutta siis tuo tummanvihreä lakana päälläni onnistun kyllä pelästyttämään linnutkin puista. Hupun kun pistää päähän, niin näyttää ehdalta viikatemiehiltä joka tunnustaa vihreitä arvoja tai väärinymmärretyltä irlantilaiselta, vihreisiin puketuvalta haltijalta, leprechaunilta. Väärinymmärretyltä siksi, että suhtaudun nurjamielisesti sekä sadeviittaan, että sateeseen. Molempi pahempi. Mutta enpähän ainakaan vety litimäräksi tuolla ulkona.

Tämän jälkeen tehtävänä olikin vain vakuuttaa koiralle, että on ihan ok näyttäytyä ulkona vihreän menninkäisen kanssa.

ps. Aamulenkillä havaitsin, että joku (jonka suhtautuminen maailmaan siivilöityi vähäisemmän älykkyyden kautta) oli rustannut asfalttiin kömpelön symbolin. Sakaroiden asennosta päätellen tällä symbolilla oli kumottu sen alkuperäinen idea hyvän onnen symbolina, swastikana, ja muunnettu vastaamaan natsiaatteen kieroutuneita käsityksiä rotuihanteista. Koska tuomitsen jyrkästi rasismin ja natsi-ideologian, oli ilahduttavaa huomata, että koira kävi pissaamassa hakaristin päälle.




5 kommenttia:

  1. Voihan ketkule sitä emäntää, yrittääkö tosissaan karkottaa kaikki mimmit ympäriltäsi. Et sitten tajunnut nypätä viitan helmasta, ihan pikkuisen vaan. Vaikka jättäytymällä emännän selän taakse kävelemään, muka kunnioittavasti johtajaa seuraten...
    Taitaa silti olla viisainta antaa kaikkien kädellisten pitää viittansa ja nahkansa ehjinä. Antavat sitten reilummin jauhelihakiharoita kuppiin.

    VastaaPoista
  2. Hienosti tehty Alfie! Nuo nurjamieliset ihmiset, jotka merkin olivat piirtäneet, saivat ansaitsemansa tuomion. Sanoo Olli.

    Emäntä sanoo, että sateella pukeutuminen turhauttaa, koska koira ei suostu kävelemään sataa metriä kauemmaksi kotoa. Kun kerran kotiväki on ahtautunut sadekamppeisiin niin sitä voisi kävellä hieman pidemmänkin matkan jos herra mäyräkoira suvaitsisi seurata perässä.

    VastaaPoista
  3. Mai: valitettavasti naisihminen ei ole aina se mäyräkoiran parhain asuste; ei päästä tekemään tuttavuutta ihania, juoksussa olevien tyttöjen kanssa, eikä myöskään päästä kaikki tuntemattomia tervehtimään, vaikka koira kuinka haluaisi. Kerrassaan nuiva olento, siis ;)

    Mitä luulet, muuten, oliko hyvä veto antaa koiralle pieni pala juustonaksua? Ei ollut, ei. Nyt se läähättää jos se näkee juustonaksupussinkin. Miksi piti taipua säälittävän katseen alla, miksi piti olla taas väärällä tavalla hellämielinen? Ei opi ihminen, ei. Sen sijaan, että juustonaksuja olisi tullut liukuhihnalta, koiralle ostettiin spessuherkkua viikonlopuksi kun sekin ryhmittyi sängylle katsomaan leffoja iltamyöhään: se sai Oscarin Popcornia koirille ja nassutti ihmisten kainalossa muutaman naposteltavansa tyytyväisenä :D


    Olli: hyvä, että sain kehuja teostani, vaikka yleisesti ottaen en kyllä asfaltille pissaile, eikä sitä minulta myöskään hyvänä tekona katsota, mutta tällä kertaa ei toruja tullut! :D

    Hmmm...minullakaan ei erityisemmin riemu repeä sadekelillä; aivan kauheaa yrittää väistellä märkää maata kun kuivaakaan ei ole tarjolla! Siivetkö tässä pitäisi, iltapuhteikseen, kasvattaa? Sadesäällä ei olisi niin väliksi, vaikkei ulos mentäisikään...
    terv. Alfsson, kuivakelin koira ;)

    VastaaPoista
  4. Juustonaksu ;) Voi hyvä tavaton, kaikki Alfieen uppoaa. Herkkupylly se on, jos yrittää hengenahdistuksella kerjätä haluamansa.
    Koiran neuroottiset kerjuumenetelmät on joskus todella harhauttavia. Joskus niissä sekoittuu tosi ja taru, kuten tuossa läähätyksessä. Jos annat, ensi kerralla läähätys on taattu. Jos et anna, on kestettävä silti tämä läähätys ja ties montako vielä...

    Arttu yritti hetki sitten kerjätä huomiota vieressäni sohvalla värisyttämällä takajalkojaan... Oikeasti se otti sen "huomaatko minut kun katson todella kiinteästi" ja tärisi vähän. On joskus kai saanut huomiota, kun ollut vastaava tilanne...
    Asiana oli, että sohvalla ei nyt olekaan vilttiä, jonka alle voisi kaivautua. Sitä käytiin lattialla petilläkin katsomassa, tuijotettiin minua sieltäkin olan yli.

    Puolihämärässä olohuoneessa päivän leikeistä väsyneen koiran kanssa sohvalla istuskelu on ihan luksusta. Samoin mieltä lämmitti tänään nähdä Arttu urospennun kanssa ihan sovussa! Pari koulutuskertaa tuotti asiassa tulosta. Muut paikalla olleet selittivät, että ainahan koirat on kauniisti, kun pääsevät tutustumaan... Ihan sama, tiedän ja tunnen, että olen saanut taas pienen edistysaskelen koiran kanssa. Kiitos rohkaisusta blogissani, otan sen iloisena vastaan, koska oikeasti tuntuu, että nyt Artussa on tapahtunut edistystä. Se ei ole tottelevaisuusvalio, mutta tärkeintä onkin meidän arki, kodin lepo ja rauha sekä yhteinen hyvä olo.

    VastaaPoista
  5. Mai: siis Alfieen _todellakin_ uppoaa ihan kaikki (miinus salaatinlehdet!:) Nuo mainitsemasi neuroottiset kerjuumenetelmät on tosiaan täällä nähty ja vaikka niihin ei ole langettukaan (koskaan ei ole saanut tahtoaan periksi vinkumalla tai läähättämällä vaan vasta kun on unohtanut jo kerjäämisensä ja rauhoittunut täysin), mutta se ei millään muotoa tarkoita sitä etteikö se aina yrittäisi löytää uusia tapoja tulla kerjuulle ;) Sinnikäs sissi, kaikessa :)

    Heh, takajalkoja meillä ei ole vielä värisytetty, mutta kiitos kun asiasta mainitsit, nyt tiedän kytätä vapinaakin :D

    Olen samaa mieltä; sohvannurkassa makailu koiran kanssa on ihanaa :) Vierihoitoa parhaimmillaan, lähtee kyllä turhat kiristykset ja stressit kun koira tuhisee vieressä :)

    Hieno homma tuo Artun myötämielisyys urospentua kohtaan! :) Ja juu, se ei todellakaan aina ole yksioikoisesti niin, että koirat leikkivät kiltisti saatuaan tutustua ensin, kyllä siinä monesti on erinäinen kerta panostusta ja koulutusta takana että saa purettua ongelman.

    Rohkaisua tulossa täältäpäin aina ja samalla voinkin kiittää saamastani tuesta jota sieltäpäin on myös aina tullut :) Mäyriksen kasvattamisen mutkaisuuden voi tietää vain toinen mäyriäisen ihminen :) Onneksi on mukavia blogikavereita, jotka osallistuvat tätä kautta koiran kanssa elettävään elämään =)

    Ja vaikka näistä koiraherroista ei tottelevaisuusvalioita koskaan tulisikaan, niin osuit kyllä naulan kantaan siinä mikä on tärkeintä siinä kun koira on perheenjäsen :)

    VastaaPoista