Riehakasta Uutta Vuotta!

Mäyräkoirakaksikko ja ihmisensä toivottavat kaikille

...oikein hyvää ja kaikinpuolin hauskaa....

....Uutta Vuotta!

Mäyräkoirat katsovat elokuvia

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Välipäivissä on ollut hulinaa ja huilimista. Aslanin kanssa olemme katselleet elokuviakin, tosin mielenkiintoisissa juonenkäänteissä ihmisten pakko harhauttaa Aslania, koska sen tapa eläytyä elokuvaan on lievästi sanottuna äänekäs. Se ei ehkä vielä tiedä, että toisten katselunautinnon saattaa pilata kommentoimalla koko ajan ääneen tapahtumia. On myös aika vaikeaa nukkua elokuvan läpi jos toinen karjuu jatkuvasti korvanjuuressa.

Äänekäs elokuvakriitikko, Aslan Jokinen.

Kriittinen yleisö, Alphonse Jokinen.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan lumoutuu elokuvista, mutta valitettavasti se ei osaa lumoutua niistä äänettömästi. Sen television katselusta tulee mieleen se elokuvateatterin kovaäänisesti kuiskiva takarivin hemmo jonka on aina pakko selostaa juonta ääneen muille aivan kuin nämä eivät tajuaisi näkemäänsä. Ehkä ihmiset ovat Aslanin mielestä poikkeuksellisen hitaita ja sen täytyy tulkita ääneen asiat joita se ruudulla näkee. Tietenkin se voisi tehdä sen tulkitsemisen haukkumatta, murisematta ja ulvomatta. Mutta ainakin se saa elokuvista kaiken irti.

Poikien päivän kulku

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Joulu vielä kesken. Kuusi niin elossa kuin tekokuusi nyt ylipäänsä voi olla. Aslan käyttäytynyt aslanmaisesti ja vaikka meille on terotettu joulurauhan merkitystä, Aslan nyt vain on niin suuna ja päänä joka paikassa, että kyllähän siitä ääntä lähtee. Enkä kyllä itsekään ole niitä maan hiljaisimpia...

Seuraavana kuvakooste päivästämme, ihan mistä tahansa päivästä, itse asiassa.

"Meillä ei ole mitään tekemistä. Ei yhtään mitään tekemistä..."

"Aina voi tosin purra toista naamasta."

"Ja vaihtaa osia."

"Hei, putosko sulta taas hammas...?"

"Alphonse, voisitko olla syömättä niitä Aslanin hampaita?"

"Välirauha. Unta."

Tasmanian tuholaisella ei ole hyvät mielessä...

"Kuulitko? Joku kopistelee ulkona!"
"Kuulin. Son Joulupukki!"

"Hyökkäykseen!"

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Leikin loppu: pienempi sammui sohvan alle.

Ihanaa, rauhallista ja kullekin juuri sitä sopivaa Joulua!

                  - Maria, Alphonse ja Aslan -

Joulupuu on rakennettu, mäyräkoirat valppaina...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Joulukuusi on tullut taloon! Ihana joulukuusi, minua varten! Viime vuoden joulunaika oli parasta; tein tekokuusen alaoksista itselleni seimen jossa nukuin yöt. Nyt en ole irrottanut oksia, mutta kuusta tuijotan jatkuvasti ja menen sen alle nukkumaan heti kun Aslan ei huomaa. Aslan ei saa olla kuusen alla koska se ei vielä tiedä miten joulupuun kanssa tulee toimia. Sitä tulee ainostaan ihailla, ei koskea. Koristeita ei saa syödä. Eikä pureskella valoja. Kuusenalusmatolle ei myöskään saa pissata.

Aslan on vielä pieni, sen täytyy sisäistää nämä tärkeät säännöt, että Joulu voi tulla. En myöskään suosittele kiskomaan kuusta kumoon, koska siinä vaiheessa ihminen pistää sen takaisin pakettiin, ja mitä minä sitten katselen koko Joulun? Aslanin naamaa?

Päiväystämme keittiössä. Siellä on leivottu. Me olemme saaneet omenaa. Päärynät on vielä kuorimatta, niitä päivystämme erityisesti. Kuka kaipaa kinkkua kun hedelmälautasella on suurta herkkua!

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Otimme tietoisen riskin ja pistimme Joulukuusen olohuoneeseen. Villejä veikkauksia kuinka kauan kuusi pysyy pystyssä? Panoksia on nostettu: siinä on tänä vuonna valojen lisäksi myös koristeet, osa niistä on lasisia, ei sentään alaoksilla.

Toistaiseksi kuusi on saanut olla aika rauhassa. Myös suhteellisen rauhassa Aslanilta, lukuunottamatta sitä kertaa, kun kuoriessani perunoita keittiössä Alphonse päästi ilmoille ärsyyntyneen ilmoitushaukkunsa ja kun käännyin katsomaan olohuoneeseen, Aslan oli ottanut yhdestä alaoksasta otteen ja tapporavisti sitä. Niinpä tietysti. Sen jälkeen se ei ole sitä yrittänyt tappaa, en tiedä johtuuko se siitä, että sai niin kovat torut vai siitä, että se huomasi kuusen olevan aika passiivinen ja hiljainen vastus. Oli miten oli, kuusen pahoinpitelyn seurauksena Aslan kimalteli kauniisti valossa kun se sai hilesateen niskaansa.

ps. paitsi Aslanin tempuista, Alphonse varottaa nykyään myös kynttilöistä. Keittiön pöydällä paloi kynttilöitä tuossa yhtenä iltana, ja itse olin poikien kanssa olohuoneessa. Aslanin kanssa pallotellessani Alfie juoksi keittiöön ja alkoi haukkua raivokkaasti. Vanhasta tottumuksesta totesin sille, että se kopina joka ulkoa mahdollisesti kuuluu on ainoastaan naapuri. Tai vaihtoehtoisesti se kuulee omiaan. Se ei lopettanut haukkumistaan, päinvastoin, haukkui entistä voimakkaammin. Menin lopulta katsomaan syytä sen rähinälle ja keittiön pöydän edessähän se seisoi, tuijotti kynttilöitä ja haukkui vimmatusti. Yhden kynttilän liekki oli noussut korkeammaksi kuin muiden ja lepatti ilmavirrassa. Mitään vaaraa ei todellakaan ollut, mutta puhalsin kynttilät sammuksiin ja Alphonse hiljeni.

Palohälytin alkaa mennä tarpeettomaksi, koira on herkempi.

Alphonse. Joulukuusta rakastava koira.

Ja mistä sitä taas muistaakaan, että talossa on pentu...?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

....siitä, että minua on kohdannut sulkasato. Hännästäni on poistunut karvoja, eikä suinkaan luonnollisen poistuman kautta, vaan ihan Aslanin toimesta. Mikä siinä onkin, että hännässäni pitää roikkua, sitä täytyy nykiä ja siitä on ihan pakko vetää?

Aslan kuvassa 11 vkoa vanha ja jonottamassa ulospääsyä takaovella. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

....siitä, että kun olet meikkaamassa kaikessa rauhassa ja pentu alkaa huutaa ulko-oven edessä. Ei siis mitään hienovaraista ilmoittelua, sievää pentuvinkunaa, vaan sellaista korvat halkaisevaa hätähuutoa, jolloin kiskot ääntänopeammin takin niskaasi, survot jalkasi kenkiin (ei väliä vaikka olisivat eri paria), hanskoja ja kaulahuivia et edes ehdi ajatella ja sujautat valjaat paikallaan hötkyilevän pennun niskaan. Teet pikaisen sivusilmähavainnon, että leikkiensä lomassa se on huvikseen käynyt nauttimassa puolet vesikupin antimista, n. pari desiä. Avaat ripeästi oven, kiidät (liukastellen) koiran kanssa pation läpi vain todetaksesi, että se käy tyhjentämässä itsensä naapurien etupihalle. Kiitolaukkaominaisuutta hyväksi käyttäen juokset (kas, jalkaanhan osuivat oivallisesti luistinten virkaa toimittavat kumisaappaat) tien toiselle puolelle, että edes seuraava tavarantoimitus osuisi muualle kuin ulko-ovien eteen.

Toteat, että samahan tässä on pieni lenkki tehdä kun nyt kerran ulkona ollaan. Sillä ei ole merkitystä, että hanskat ja kaulahuivi ovat edelleen kotona, eikä jalassakaan ole kuin ohuet farkut. Lenkität innokkaan pikkukaverin. Vain toinen puoli kasvoista meikattuna.

ps. toista kuvio riittävän monta kertaa vakuuttaaksesi ohikulkijat siitä, että olet toispuoleisine meikkeinesi retroilemassa 80-luvun alkupuolen erinäisiä musiikkiskenejä ja trendejä takaisin.

Nuo ihanat verhot ja ruokakokeiluja

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olemme naisihmisen kanssa tehneet ruokakokeiluja. Tai hän on tehnyt, minähän syön kaiken mitä kuppiin laitetaan. En ole kranttu. Viimeaikaisten tutkimustulosten valossa on ilmennyt yllättäviä lopputulemia: pelkkä naudan jauheliha löysentää vatsaani, mutta häränhäntä ei. Broilerin siivet kovettavat vatsaani, mutta broilerin jauheliha löysentää sitä. Missä kohtaa näihin tuloksiin mahtuu se logiikka? Onko sille ollenkaan tilaa?

Olen siis saanut syödä rauhassa häränhäntäkimpaleita. Kooltaan lähinnä siirtolohkareita. Yhden syömiseen menee helposti sellainen tunti, koska kaupasta on valikoitunut mukaan todella isoja paloja. Ja minä kaluan ne tarkasti ja pieteetillä.

En ole koskaan vielä puolustanut herkkujani. Olen ollut sillä tavalla höveli Aslanille, että se on saanut näpistää rauhassa minulta kaikkea. Myös niinä harvoina kertoina puruluita, kun olen niitä saanut. Nyt Aslan on kuitenkin muuttunut niin häikälemättömäksi, että olen ruvennut pitämään sen kaukana kun keskityn häränhäntääni. Murisen sille sen verran vakuuttavasti ettei se ole uskaltanut tulla anastamaan einestäni. Paitsi eilen: olin järsinyt lihaisan luuni niin tarkasti, että siinä ei ollut enää nimeksikään syötävää. Kurkistelin kulman takaa luujämä suussani ja huomasin, että Aslan kalusi keskittyneesti isoa puruluutaan olohuoneessa. Se oli vieläpä henkitorviluu, eli iso valkoinen puruluu jonka ympärille oli kääritty kuivattua naudan henkitorvea. Ihan parasta, mielestäni.

Aikani punnittua asioita, käyskentelin muinakoirina Aslanin ohi luu suussani ja sain sen mielenkiinnon heräämään sen verran, että se lähti toivioretkelle perääni. Luovutin luuni sille suosiolla ja juoksin hakemaan ihanan henkitorviluun itselleni. Aslan huomasi aika nopeasti, että kirjaimellisesti käteen oli jäänyt pelkkä luu. En tietenkään antanut nappaamaani herkkua sille takaisin ja se pieni kantelupukki meni heti volisemaan siitä naisihmiselle.

Naisihmisen ratkaisu oli tyrmäävän epäoikeudenmukainen: henkitorviluu pistettiin kaappiin odottamaan seuraavaa tulemistaan. Mutta hän sanoi, että kummallekin on omansa, joten meidän ei tarvitse tapella niistä. Ehkä.

ps. Aslanilta lähti eilen kolme hammasta. Me leikimme niillä lattialla. Tuntuu, että jos se aivastaakin nykyään, niin siltä kolahtaa lego lattialle. Yhden se oli pudottanut telmiessään kanssani ja kun se oli painunut jo unille, minä pallottelin sitä ylähammasta tassujeni välissä. Naisihminen luuli, että olin napannut kuusenkoristeen ja rapistelin sitä pitkin lattiaa, mutta ei, se oli vain osa Aslanin posliinikalustoa. Aika veikeitä leluja, mutta niitä ei saa syödä. Jos ne on kerran menettänyt, ei niitä takaisin suuhun enää pistetä. Tämän opin eilen. Naisihminen kertoi.

Pojat ja poikien lattiatyynyt. Pienempi esittää, että itse asiassa kahdelle tyynylle mahtuu vain yksi mäyräkoira kerrallaan. Isompi ei voi ymmärtää tällaista ahneutta. Isompi ei myöskään voi ymmärtää, että pienempi on pureksinut sille niin rakkaita tyynyjä niiden kulmista...

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Yksi takuuvarma hermojen kiristyminen koetaan siinä kun pojat haluavat välttämättä painia olohuoneen verhojen päällä. Mikä siinä onkin, että jotenkin se kierimisliike ja lattialla möyhellys aina johtaa sinne verhoille? Aslan ei olisi Aslan, jos se ei vähintään kerran päivässä kiskoisi verhoja hampaillaan ja yrittäisi rakentaa niistä majaa. Yleensä se kietoo itsensä kankaaseen mukavan tiiviiksi paketiksi ja alkaa sitten riehua yrittäessään päästä itseluomastaan kapalosta ulos. Ihan sama juttu, siis, mitä Alphonse teki samanikäisenä. Nykyään Alfie tietää kyllä varsin hyvin, että verhoihin kietoutuminen on kiellettyä. Paitsi silloin kun se on sen mielestä sallittua. Eli aina välillä.

Yhtenä iltana etsin alakerrasta koiria löytämättä niitä mistään. Mikään huhuilu ei tuottanut tulosta ja epäilin, että Alphonse oli viimeinkin onnistunut tiirikoimaan ulko-oven auki ja olivat kumpaisetkin ottaneet yhteistuumin ritolat. Vaan ei, lopulta nimittäin Alphonse kömpi verhojen takaa esiin ja jäi seisomaan paikoilleen. Kutsuin sitä luokseni, mutta se vain seisoa napotti eikä suostunut liikahtamaan minnekään. Kun riittävän tiukasti komensin, se otti hitaasti muutaman askeleen ja palasi sitten takaisin, istui verhojen eteen ja vältteli katsekontaktia. Tässä vaiheessa verhojen poimuista raahautui esiin uninen Aslan, korvat nurinpäin, tukka pörrössä. Alphonsen peittely-yritys ei onnistunut loppuun asti, koska pienempi ihan itse ilmiantoi itsensä.

Kuvio on nyt toistunut monena päivänä. Ja jokaikinen kerta Alphonse jää norkoilemaan verhojen eteen sumuttaakseen ettei Aslan muka nuku siellä, verhojen helma hampaidensa välissä, liepeet tiukasti ympärillään kuin lahjapaperiin käärittynä.

Jos ei nukuta verhoilla niin ainakin sohvan käsinojatyynyn päällä. Se on ihanan pehmeä paikka ja sieltä pystyy pitämään silmällä mukavasti alakertaa silloin kun jaksaa käväistä hereillä. 

Kovaääniset leikit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kaikki minut tuntevat tietävät, että minua ei tarvitse houkutella jahtausleikkeihin. Myös Aslan tietää tämän. Meillä onkin usein villit leikit jotka keitän kokoon helposti heiluttelemalla köyttä tai sukkaa pennun naaman edessä niin kauan että se aktivoituu lähtemään perääni. Ainut miinuspuoli näissä leikeissä on se, että Aslanilla on melkoisen kovaääninen ajohaukku. Ja 'melkoisella' tarkoitan kuurouttavaa. Kun pingon sitä pakoon häntä viivana, se huutaa kuin hyeena perässäni, jos lisään vauhtia, se lisää ääntä, jos hidastan, se lisää ääntä entisestään, komentaakseen minua juoksemaan lujempaa.

Liikuntaahan tässä saa, jos jotakin. Kunhan vain kuulo säilyisi.

Vaatekaapin sisältö oli purettu niiltä osin lattialle kuin mihin Aslan ylettyi. Ja syyllinen itse juoksi ympäri huushollia allekirjoittaneen rintsikat suussa...

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alphonse on ilmoitettu seuraaviin näyttelyihinsä. Pienemmällä ei näytelmiin vielä ole ikänsä (eikä järkensä) puolesta asiaa, vaikka olisihan sitä saattanut Aslaniakin kehässä käyttää jos se olisi ollut mahdollista. Aslanin ensimmäinen koitos taitaa kuitenkin olla vasta ensi kesänä, joten onhan tässä aikaa treenata niihin keväämmällä. Nyt mennään vaan kotitottispohjalta ja opetellaan samat komennot ja säännöt kuin mitä isommallakin on. Niissäkin on kiitettävästi työsarkaa vaikka elävää mallia voi sentään matkia.

Maltillinen syöminen on Aslanin kompastuskivi. Se hotkii ruokansa niin nopeasti, että hitaammin ja nautiskelevammin syövän Alfien kuppi on aina vaarassa joutua yllätyshyökkäyksen kohteeksi kun pieni kottarainen vaanii nokka ammollaan taustalla syötyään omat ruokansa loppuun. Eräänkin kerran se on ottanut leijonaloikkansa ja iskenyt hampaansa broilerinsiipeen kiinni ja roikkunut siinä kuin takiainen.

Myös ruuan odottaminen tuntuu olevan välillä äärimmäisen vaikeaa. Erityisesti siinä vaiheessa kun ruoka on sulatuksessa ja melkein kosketuksen päässä, muttei vielä kupissa, saati vatsassa asti. Mutta kun keskittymistä opetellaan päivittäin, niin jossakin vaiheessa se oppi uppoaa perille. Niinhän se vanhemmallekin meni, vaikka välillä näyttikin toivottamalta.

Nukkumajärjestelyt ja nuori uho

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Koirissa on eroja. Naapurustossa asuu kuuliaisia pieniä koiria. Meillä ei asu yhtään pientä saati kuuliaista koiraa. Meillä asuu omapäisiä ja ylimitoitetulla riittävällä itsevarmuudella varustettuja koiria. Paitsi Aslan. Sillä menee homma helposti överiksi. Niin kuin pullistelu vieraille uroksille. Se haukkuu ja uhoaa ja sitten jos iso koira ottaa uteliaana ("Mikäs marsu se täällä huutaa?") askeleenkin sitä kohti, se juoksee oikopäätä ihmisen jalkojen taakse ja jatkaa huutamistaan sieltä. Minä tiedän paremmin. Ei pidä uhota jos ei kykene seisomaan sanojensa takana ja vastaamaan niistä.

En minäkään sille yhdelle maltankoiralle uhoa kun se on niin häijy. Keskityn noihin laikoihin, huskyihin ja sakemanneihin. Ja siihen yhteen isoon jässikkään jossa on ainakin dobberia ja rotikkaa. Mutta en ala sen maltankoiran kanssa vääntämään, johonkin se raja on vedettävä.

Olen lepotauolla, Aslan nukkuu sohvalla eli saan olla rauhassa lattiatasolla ja pohtia omia asioitani. Hetken hiljaisuus, sitä jokainen vanhempi koira arvostaa. Onneksi pienempi on vaipunut unilleen.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslanilla on nyt se vaihe, että se opettelee lukemaan. Lukemistoksi kelpaavat ne paksuimmat kirjat. Sillä ei ole niin isoa merkitystä, että onko kirjassa irtokannet vai ei. Pääasia, että yläkulmasta saa hyvän otteen hampaillaan. Se ei ole kranttu kielenkään suhteen; ulkomaalainen ja suomalainen kirjallisuus on sille samassa asemassa. Veikkaan, että se valikoi ihan teoksen paksuuden perusteella lukemistonsa, koska vain kaikista jämerämpiä opuksia on luettu.

Aslan pitää myös lattioiden pesemisestä. Ihan turhanaikaista hifistelyä on käyttää mitään moppia kun kerran suussa on riittävän pitkä kieli jolla lipoa nurkat puhtaiksi. Muutaman kerran on meinannut keittiössä lentää silmälleen kun Aslan on kiillottanut lattian luistinradaksi ja siihen on mennyt askeltamaan villasukilla joissa tuota pitoa ei ihan kauheasti ole muutenkaan.

Aslan tykkää myös nukkua sängyssä. Muttei sängynpeiton päällä, jonka se aina pyrkii omatoimisesti poistamaan jos moisen loimen on joku sen peittojen päälle vetänyt. Se tarttuu tanakasti hampaillaan kiinni päiväpeiton toisesta yläkulmasta ja alkaa peruuttaa peitto suussaan. Sitten se sukeltaa nopeasti peiton alle ja pistää silmänsä tiukasti kiinni. Aivan kuin kukaan ei huomaisi, että se on mennyt nukkumaan.

Molemmat koirat viettävät nykyään yönsä ihmisten sängyssä. Sopu antaa sijaa ja kaikki nukkuvat hyvin. Aslan on yleensä käpertyneenä jomman kumman ihmisensä kylkeen kiinni ja Alphonse nukkuu joko tyynyjen takana seinää vasten tai sitten pää vuorotellen kummallakin tyynyllä. Joskus myös valitettavasti takapää. 

Ihan aluksi, kaksikiloisena, Aslan nukkui yönsä proosallisesti pesukorissa. Alphonsenkin mielestä pesukori oli aika hyvä päiväunipaikka, turhan ahdas vain, joten sen piti kaataa kori kyljelleen että kummatkin mahtuivat vierekkäin sinne ottamaan tirsoja. 

Ne pojat

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Hyvä Aslan,

olemme eläneet nyt yhdessä muutaman kuukauden ajan ja mieleeni on noussut eräitä epäkohtia joista olisin kiinnostunut keskustelemaan kanssasi. Jos voisit hetkiseksi herkistyä kuuntelemaan ja lakata vaikka jahtaamasta häntääni, niin viestini voisi mennä paremmin perille.

Ensinnäkin, nukkuminen. Tämähän ei sinällään ole ongelma. Sinä nukut yösi hyvin ja sen suhteen minulla ei ole mitään valittamista. Sen sijaan päiväunista haluan sanoa seuraavaa: kun minä nukun, en halua, että työnnät itsesi aivan kiinni minuun ja alat nuolla naamaani. Keskeytät uneni. En arvosta sitä. Kun taas sinä nukut, makaat monesti selälläsi ja kuorsaat niin kovaa, että eilenkin naisihmiseni luuli, että jääkaappi on alkanut reistailla kun epämääräisesti rohisi jossakin. Se olit sinä sohvan käsinojalla. Ja jos et sitä jo tiennyt, niin sinä myös hihkut, haukut, juokset ja heilutat häntääsi unissasi. Häiritsevästi. Sehän on sinällään mukavaa, että sinulla on kivaa myös unissasi, mutta voisiko sitä kivaa olla vähän maltillisemmin.

Lenkeillä kun haluan haistella jotakin mielenkiintoista löytöä maassa ja olen keskittyneenä puuhaani, en erityisemmin pidä siitä, että sinä otat vauhtia ja hyppäät niskaani. Minä en lenkeilläni halua painia, minä haluan edetä ja tutkia paikkoja. Sinä haluat tutkia minun sietokykyäni. Tässä on räikeä reklamaation paikka.

Muutenhan me tulemme oikein hyvin toimeen keskenämme. Sinä olet tärkeä minulle. Minä suojelen sinua kun sinä haluat härnätä isoja koiria. Minä vahdin selustaasi kun käyt tutkimusretkilläsi. Minä käyn tulkitsemassa vaaran asteen jos kuulen sinun haukkuvan. Puolustan sinua ja seison edessäsi kun kohtaat pelottavia asioita, kuten tuulessa lentäviä muovipusseja ja lumiauroja. Minä tervehdin sinua ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.  

Ystävällisin terveisin,

Alphonse, enosi

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Beavis ja Butthead, Batman ja Robin, Tarzan ja Cheetah, Lassi ja Leevi, Alphonse ja Aslan.

Torahammastelua.

Prinssinakin naskalit ovat terävät.

Päivitystauon loppu

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olemme käyneet Aslanin kanssa kaksi kertaa eläinlääkärillä. Aslan murisi varottavasti eläinlääkärille jo ennen kuin tämä edes ehti pentuun koskea. Asenne kohdillaan. Ensimmäisellä kerralla pienempi sai rokotuspiikkinsä ja minä kävin pikatutkimuksessa reistailevan vatsani kanssa. Tämä sattui siihen aikaan kun kaikki ihmiseni olivat flunssassa ja minulla taas tämä perinteinen vatsahappojen ylösnoususta johtuva oksentelu. Ainut, joka ei ollut kipeä, oli Aslan.

Asiaan tuli korjaus kun Aslan tuli hieman huonovointiseksi rokotteesta. Huonovointisuus manifestoitui siten, että autossa Aslan okseni suoraan naisihmisen päälle ja minun niskaani. Oksentelua kestikin pari päivää, joten yrjöilimme Aslanin kanssa rintarinnan. Pienempää ei naisihminen kuitenkaan pistänyt täyspaastolle, kuten oli minut laittanut, vaan ainoastaan kevennetylle ruualle. Mikä vääryys! Punkero pääsi vähemmällä!

Seuraavalla käyntikerralla Aslan sai lisää rokotetta ja minä lähdin vain henkiseksi turvaksi ja tueksi mukaan. Tällä kerralla rokote vaihdettiin eikä pahoinvointia ilmennyt. Eläinlääkärin naaman Aslan nuoli eikä murissut enää kenellekään. Minä olin helpottunut ettei minua tutkittu. Kukaan ei ollut flunssassakaan. Selvisimme vähin traumoin. (Satuin tulemaan opettaneeksi siinä samalla Aslanille miten saksanpaimenkoiriin tulee suhtautua = murisemalla vihaisesti ja haukkumalla raivokkaasti. Ihan vaan siltä varalta jos se sitä ei jo tiennyt. Nopea poika, hyvin oppi! Ihmiseni eivät olleet tyytyväisiä.)

Itsenäisyyspäivänä meillä keitettiin maastonakkisoppaa kun ihanaiset lyhytkarvaiset tyttöystäväni Impi (ruskea keltaisin merkein) ja Ansa (punainen) tulivat kylään. Otimme sellaiset leikkituokiot, että Aslan kaatui niiltä sijoiltaan nukkumaan kun tytöt (valitettavasti) joutuivat lähtemään kotiinsa. 

Ihan ensinäkemältä ei uskoisi että Aslan on kuvassa vasta nelikuukautinen...eikä se kyllä käyttäytynytkään niin vaan kiipeili tyttöjen selkään aina kun jonkun silmä vältti. 

Impi vanhimpana ja joukon ehdottomana pomona ei aina halua osallistua meidän nuorempien tolskaamiseen. Impistä oli sitä vastoin mukavaa kun se sai kovasti huomiota ihmisiltä. Me muut emme juurikaan ehtineet kaksijalkaisia huomioida. Meillä meni kaikki huomio toisiimme. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Tarkoitus ei ollut olla näin pitkällä blogitauolla, mutta tilanne korjaantuu nyt taas kun palaamme takaisin ruotuun. Taukomme aikana mitään erityisen merkittävää raportointia vaativaa ei ole tapahtunut; Aslan on kasvanut kovasti ja painonsa puolesta saavuttaa Alphonsen piakkoin. Neljä ja puolikuinen pikkunakki painaa yli 7 kiloa ja ego sillä on vähintään painoarvoltaan kaksinkertainen. Rokotukset on otettu ja viimeksi eläinlääkäri totesikin, että: "Näyttelytuomarina sanoisin, että aivan liian iso, mutta eläinlääkärinä sanon, että hyvännäköinen, terve ja terhakka koira." Kasvu varmasti hidastuu piakkoin, nyt todennäköisesti vain eletään kasvuspurtin aikaa, mutta epäilemättä Aslanista tulee isompikokoinen kuin Alphonsesta.

12-viikkoisesta asti Aslan on tarmokkaasti nostanut ulkona takajalkaansa, joten vitsa on nuorena väännetty, isomman mallia seuraten, tietty. Äänenmurros pennulla on jo tullut ja ensimmäiset maitohampaat poistuneet reservistä. Tuntuu, että aika menee nopeammin kuin silloin kun Alfie oli pentu, mutta tämähän on puhdasta harhaa ja johtunee vain siitä, että toisella kerralla ja näin pian edellisen pentuiän jälkeen, kaikki tuntuu tapahtuvan nopeammissa sykleissä.

Aslan on tavannut koirakavereita, tosin vanhemmat koirat eivät kauheasti välitä tyypistä joka tunkee koko ajan iholle vaan haluaisivat keskittyä leikkimään Alphonsen kanssa. Aslania on vain aika hankala jättää huomioimatta ja ohittaa leikeissä kun se pyrkii aina olemaan joko tapahtumien keskikohdassa tai sitten suvereenisti luomassa kaaosta. Aslan on myös mestari pelottelemaan muita pentuja...hieman nolottaa kun kulmakunnan uudet pikkukoirat menevät kylkimyyryä ja häntä koipien välissä pihamme ohi jossa seisoo tanakasti Aslan, häntä pystyssä, syvällä kurkkuäänellä muristen.

Pojat käyvät yhdessä lyhennetyillä lenkeillä ja vaikka ryhmämuodostelmassa marssiminen välillä hakeekin muotoaan (lähinnä sen takia, että Aslan haluaisi pistää painiksi kesken matkaa) on parannusta tapahtunut melkoisesti viime aikoina. Aslan osaa jo suurimman osan komennoista joita ulkoillessa käytetään. Siinä missä Alfie pentuna jumitteli ja jarrutteli, Aslan painaltaa eteenpäin kuin citymaasturi, neliveto päällä. Jos meillä pitäisi käydä lenkit pennun ehdoilla, joutuisimme Alfien kanssa juoksemaan koko ajan, joten Aslania täytyy jatkuvasti vähän jarrutella ettei lumessa eteneminen kävisi liian raskaaksi.

Alphonse pitää edelleen tiukasti silmällä pentua, ettei sille vaan tapahdu mitään ulkona. Jos se itse menee edellä ja vastaan tulee tuntemattomia koiria, se palaa heti Aslanin viereen ja seisoo siinä häntä pystyssä vartioimassa pienempää. Joitakin koiria se varottaa jo kauempaa etteivät nämä vaan tule ryöstämään siltä sen pentua. Ihan turhaa yrittää vakuutella sille, että aika harva vanhempi koira haluaisi ottaa ristikseen hampaita tekevää, puruvimmaista junioria, että Alfie saa kyllä varmasti pitää pentunsa itse...

Johtuen Aslanin jatkuvasta vauhdikkaasta elämäntyylistä (loputon painimaraton) se onkin saanut jo melkoiset lihakset jalkoihinsa. Siinä missä Alfie vielä samanikäisenä oli laiha rimpula, on Aslan lähinnä mallia 'itäsaksalainen kuulantyöntäjä'. Sillä on valtavat tassut, vankka runko ja pitkä selkä. Se on aina innoissaan, tarmokas ja valmis leikkimään. Häntää se heiluttaa ihan kaikelle: ihmisilleen, ruualle, juomalle, Alfielle, unilleen. Tällä hetkellä poikien lyhyehkö ikäero tuntuu hyvältä ratkaisulta, koska paljon vanhempi koira ei varmasti viitsisi pysytellä pennun vauhdissa, mutta koska Alfie itsekin on niin nuori, siinä riittää virtaa ja vastusta Aslanille.

Alphonse kouluttaa Aslania jatkuvasti. Silloin kun pieni ohimennessään upottaa hampaansa jonkun ihmisensä lahkeeseen, Alfie ryntää paikalle ja nappaa pentua niskasta kiinni. Se myös haukkuu raivokkaasti kun Aslan kiskoo verhoista tai riipii tyynyjä. Mutta se on myös usein hyvin avuliaana, esim. silloin kun rappusten lapsiporttia ei ole lukittu vaan ainoastaan työnnetty kiinni ja Alphonse käy avuliaasti avaamassa sen Aslanille kun pienempi vinkuu portin edessä yläkertaan pääsyä odottaen. Tämän jälkeen Alfie itse hyppää sohvalle tyytyväisenä nukkumaan kun on saanut vinkumisen loppumaan ja ihminen käy kalastamassa rappusilla häntä heiluen koikkelehtivan pennun kainaloonsa.

Pojat. Huomatkaa Aslanin ruokottomat tassukarvat joille näytettiin saksia vasta kuvanottohetken jälkeen. Tassut sinällään ovat mallia leipälapio. Niillä myös pääsee tosi lujaa.