Joulukoirapoliisista, päivää!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Joulun paras asia, joulukuusi, saapui. Olin odottanut sitä eniten. Olenkin voinut tehdä majoja sen alle, harrastaa kokopäivätoimista ihmiskyttäämistä sen katveesta ja tehdä hyökkäyksiä sieltä Aslanin niskavilloihin kun se pyyhältää tärkeänä ohi. 

Olemme saaneet maistuvia lahjoja ja nukkuneet kaikki univelkamme pois, sekä varmuuden vuoksi nukkuneet vähän enemmän vielä varastoon, että jää sitten ensi vuodenkin tarpeiksi josta lainata, silloin kun on niin paljon vahtitöitä, ettei ehdi nukkua. 

Suhtaudun Jouluun vakavasti. Jonkun täytyy vahtia hauskanpitoa ja on huolehdittava, että järjestystä pidetään yllä lomaillessakin, että Joulusta varmasti saadaan kaikki irti. Eihän siitä mitään tulisi, jos holtittomasti iloittaisiin, kuten Aslan tekee. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alphonsen elämä kirkaistui selvästi muutaman pykälän (ei sillä, etteikö se jo koiranpäiviä viettäisi), kun kuusi tuotiin olohuoneeseen. Taika ei ole kadonnut; tämä kerran vuodessa kotiin ilmestyvä sisustuselementti on se paras juttu. Sitä voi tuijotella hurmaantuneena, sen alla voi nukkua jatkuvasti nokosia, sieltä voi väijyä ja sen edessä voi hengailla jatkuvasti muinamäyräkoirina ihan muuten vain. 

Kukaan ei ole ihan varma, että onko Aslan huomannut edes koko kuusta, vähiten Aslan itse. Se, mikä kuitenkin on selvää, on se, että nuoremman mäyrän mielessä ei ole epäilystäkään siitä, etteikö olisi syytä ylläpitää napakkaa lenkkistruktuuria - ja strategiaa. On ihan turhaa kuvitella, että mikään erityinen juhlapyhä, tai luokattoman kurja sää, antaisi oikeutetun syyn lepsuiluun. On siis otettu joulupoliisi ja pikkupoliisi ja käyty ulkoilemassa ilmaa kiroten, mutta ihan salaa ja vähäisesti tyytyväisenä siitä, että lumien sulaminen on nostanut lenkkien keskinopeuden takaisin niihin lukemiin missä leivonnaisetkin saattavat jo sulaa...vaikka se onkin tarkoittanut taas sitä, että pesuvatipuljaaminen on otettu - koirien suureksi harmiksi - käyttöön.

Hyvää Joulua!

Joulun odottaminen on ollut kovin väsyttävää, mutta alamme olla siellä missä pitääkin, eli Aaton tuntumassa...

...odotus on syytä palkita hyvin.

Alphonse, Aslan ja ihmisensä toivottavat kaikille rauhallista ja hyvää Joulua.

Sanavarastosta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihminen kun jaksaa rasittavuuteen asti pähkäillä ja analysoida asioita, niin helpottaakseni hänen aivotyötään (jonka täytyy olla vaativaa niin pienillä ihmisaivoilla) listaan tähän joitakin sanoja, joiden merkityksen tiedän.

Ihmisteni kutsumanimet = luonnollisesti. Olisi hyvin kummallista elää ventovieraiden keskellä.

Lentokone = Taivaalla. Ei lintu. (Aslan ei tiedä. Se katselee aina ympärilleen, kun ihminen sanoo lentokone. Minä katson ylös. Tiedän missä se kulkee.)

Bussi = Iso auto.

Auto = meidän auto, musta. Kaikki mustat autot ovat meidän autoja. 

Pyörä = niitä pitää varoa, eikä niitä saa merkata.

Silta = mukava paikka, josta voi katsella alaspäin vaikka kuinka kauan. Alhaalla kulkee vaihtelevasti vettä, ihmisiä tai autoja, myös sorsia.

Posti = haetaan laatikosta. Aiheuttaa joskus ärtymystä ihmisissä.

Yläkerta = sinne ei päästä.

Suihku = sinne ei haluta päästä.

Sauna = liian kuuma Aslanille.

Vesi = juomista varten, ei itsensä kastelemista varten (Aslan...).

Tankki = juomakuppi, "Käykääs tankilla", meille sanotaan.

Häkki = nukkumapaikka, piilopaikka.

Mökki = toinen nukkumapaikka ja sinne ei mahdu kahta mäyräkoiraa yhtäaikaa. Aslan jää ulos.

Eri ruumiinosat = esim. takatassu on ihan eri asia kuin etutassu, tämä tuntuu olevan tärkeää ihmiselle. "Nosta etutassua. Ei sitä takatassua, vaan etutassua."

Eri huoneiden nimet = tuulikaappi on eri asia kuin vessa. Merkittävin ero on siinä, että tuulikaapin kautta pääsee ulos, vessan kautta ei. Vessassa ei ole hätäpoistumistietä, vaikka meistä kumpainenkin Aslanin kanssa pentuna luuli niin ja piti itkeä oven takana, jos ihmiset menivät sinne. 

Kavereitten nimet = meillä on lukuisia koirakavereita. Ihminen tietää niiden kaikkien nimet, mutta vain harvojen ihmisten nimiä, joita kaverit ulkoiluttavat.

Luonnonilmiöt = sade, lumi, tuuli, jää.

Lasi = en ole ihan varma mitä se 'lasi' on, mutta se esiintyy lauseissa "Älkää menkö sinne, siellä on lasia!" Se on jotakin varottavaa, siis.

Loma, viikonloppu = en ole myöskään täysin varma näiden termien merkityksestä, mutta ne sanotaan yleensä iloisella äänellä ja niiden aikana tapahtuu aina jotakin kivaa. 

Komentosanat = näitä on iso liuta, joskus teeskennellään ettei ymmärretä niitä.

Ruokaan liittyvät sanat = näitäkin on iso liuta, joskus teeskennellään ettei ymmärretä mitään muuta kuin näitä.

Lääke = se on hyvää, sen kanssa saa aina jotakin herkkua.

Panta, hihna, valjaat jne. = Mäyräkoiran rajoittamiseen käyttävä välineistö.

Rappuset = Niiden kautta pääsisi yläkertaan, mutta ne on suljettu kirotulla portilla.

Huonekalujen nimet = tiedämme eron sohvan, pöydän, sängyn, pedin, kaapin ja kirjahyllyn välillä. Ja tiedämme myös niitä yhdistävän tekijän: Aslan on nukkunut niistä jokaisessa.

Kieltosanat = Täydellisen turhia, tulevat liian usein ulos ihmisten suusta. Epäilen, että ihmisillä on tourette.

Kaikki mukavat asiat, kivat lauseet = erityisesti "Ensin on Alphonsen vuoro!", joka on paras kuulemani lause. Tämän lisäksi on liuta muitakin, joihin liittyvät esimerkiksi hevoset, sillat, lelut, herkut, temput, koirapuisto, autoilu, loma, vieraat jne. 

Kaikki meidän lukuisat lempinimemme = niitä on ihan hirveästi, mutta tiedämme ne kaikki. Ihmisten mielikuvitus on tässä nimenomaisessa asiassa valitettavan rajaton. Joskus saattaa vähän nolottaa, kun ulkona kailotetaan: "Luppis! Pinnis! Tänne!" 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Lenkit ovat hyvää aikaa kirjoittaa päänsä sisällä postaus toisensa jälkeen tai miettiä asioita, jotka tarvitsevat erityistä puntarointia - sekä hajauttaa sitten keskittymisestään vaatimattomat n. 80% siihen, että estää hihnoissaan kimpoilevien taskurakettien sytyslankojen palamista liian nopeasti, esim. kohdatessa vieraita koiria. 

Tiedostan myös puhuvani koirille laveasti ja seikkaperäisesti lenkkien aikana,  mm. pohtivani niiden kanssa luonnonilmiöitä, kuten esimerkiksi sitä, että mihin on saukko kadonnut järvenrannasta, kun viime talvena se oli joka aamu paikallaan ja Aslan tuijotti sitä lumoutuneena niin kauan, että meillä meinasivat jalat jäätyä Alphonsen kanssa siltaan kiinni. 

Jatkuvan puhetulvani välittömänä seurauksena koirien sanavarasto on salakavalasti kerryttänyt itseensä vinon pinon erilaisia termejä. Eläinkunnan edustajista kaksikko tunnistaa koiran, oravan, hevosen, kissan, jäniksen (en ole kokenut tarpeelliseksi erotella rusakkoa ja jänistä, kun en itsekään niitä aina erota toisistaan) joutsenen, sorsan ja kaikenkattavasti 'linnun' - tämä johtunee omasta rajoittuneesta kyvystäni tunnistaa siivekkäiden lajeja ja yleensä liikutaan suvereenisti akselilla joutsen-sorsa-jokulintu. 

Hyönteismaailmassa on vain yhtä lajia: kärpänen eli 'käpä' ja nimitys pitää sisällään kaikki sudenkorentoa pienemmät ja lentävät. Sudenkorento puolestaan on sellainen tuttavuus, ettei Aslan oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua, vai pitäisikö ollenkaan. Meillä lentelee aina loppukesästä isoja parvia näitä ballistisesti haastavia hyönteisiä järven läheisyydessä ja Aslanin naamasta näkee, miten se puntaroi, että mitä ihmettä ja ne ovat, ja voiko niitä kenties syödä? Sen on aina pakko pysähtyä katselemaan niitä pää kallellaan pitkäksi aikaa.

Arkipäivän kielessä on varmasti valtava määrä sanoja, jotka ovat koirille tuttuja, mutta niitä ei edes tule ajatelleeksi; veikkaisin, että näihin lukeutuu niin laaja joukko sanoja, että niiden määrää voi vain arvuutella. Ensimmäiseksi tulevat mieleen ihan jokapäiväiset tavarat: pyyhkeet, peitot, avaimet, kengät jne. Se, miten koirat mieltävät joko kaikki tai osan näistä sanoista, onkin sitten ihan eri juttu.

Aslanin maailma on ihastuttavan monimuotoinen ja jännittävä paikka. Toivottavasti se ei koskaan menetä kykyään ilahtua loputtomista, pienistä asioista.

Käsi, joka mäyräkoiraa ulkoiluttaa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Moi! Minulla olisi teille arvausleikki! 

Mistä tietää, että ulkona on ollut lunta, tuulta ja tuiverrusta?

vastaus: Ihmisellä on rasitusvamma kummassakin kädessään.

Ihminen ei ole saanut aikaiseksi ottaa meistä tuoreita kuvia, joten mielikuvitellaan - jos vastaan tulee uusintakierroksella olevia otoksia - että nämä kuvat ovat uusia.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan eli Häslän - Älyn ja Väläyksen se toinen osapuoli - on onnistunut tempomaan jänöjusseja jäljittäessään ja tuulessa juostessaan toisenkin käteni hajalle. Ensimmäinen meni siinä, kun samainen mäyrä lähti ryntäämään väärältä puolelta katulamppua ja käsivarteni oli jokseenkin mallikkaasti kietoutuneena sen tolpan ympärille sillä seuraksella, että se alkoi vääntyä väärään suuntaan. Siihen suuntaan, joka ei ole kääntymissuunnaltaan ollenkaan luonnollinen.

Tämä toinen käsi on sitten nyitty ja kiskottu muuten vaan rikki ja nyt on tenniskyynärpäätyyppinen kipu läsnä ihan 24/7. Käsivartta voi aika hyvin käännellä ja väännellä, mutta nyrkkiin puristaminen sattuu, eikä tuolla kauheasti mitään nostella ja/tai kannella. Lenkillä käyminen ei nyt ihan ole se parhain juttu.

Onneksi minulla ei ole kuin kaksi kättä. En ehkä kestäisi, jos kolmaskin hajoaisi.

Se, joka aina toitottaa miten hyvälle tuulelle tulee kun käy lenkkeilemässä ja liikkumassa,  on väärässä. Hyvin, hyvin väärässä. Ulkona hajoavat ulokkeet, eli raajat. Jos, siis, vielä kuulette minun hehkuttavan asiaa missä muodossa tahansa - vaikka ihan viattomasti sivulauseessa ja rivienvälistä, marginaalissa ja korulausein, niin ottakaa tikku ja pistäkää minua silmään. Kiitos.

Alphonse, hieno herra

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ollaan tässä kuvassa jossakin kohtaa alkusyksyä ja koirapuistorallia. Pikkasen pistää läähätyttämään kun juoksee miljoona kertaa rinkiä puistoaluetta ympäri.

Aslan yleensä vetäisee ohimennen juomapullon melkein tyhjäksi reissun aikana kun sen lämpimänkestävyys ei ole ihan priimaa. Muuten siinä kaikki muu onkin priimaa, sekundaa ainoastaan sen kärsivällisyys.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alphonsella oli eräänä päivänä lenkkeilessä pahin mahdollinen kriisitilanne ja tenkkapoo edessään. Olimme lenkkeilleet hyvän tovin, lumipenkoissa oli juostu, kaikki mahdolliset jäljet oli tutkittu ja edettiin yllättävänkin hallitussa järjestyksessä eteenpäin. 

Alphonse pysähtyi loppumatkasta penkereelle jättämään sinne tulosteensa, kun horjahtikin ja astui vahingossa toisella etutassullaan omaan jätökseensä. Maailma pysähtyi. Minä katsoin Alphonsea, Alphonse minua. Vitsit olivat heti vähissä ja syytä pitää naama peruslukemilla tai joutuisin kantamaan suttutassun kotiin.

"No niin, täytyy heti kotona nostaa sut lavuaariin ja pestä tuo käpälä saippualla ennen kuin menet ja tassuttelet lattialla."

Alphonse tuijotti minua, käänsi sitten hitaasti katseensa tassuunsa. Jos jotakin, niin se inhoaa jätöksiä, omiaan tai muiden, ja hyppii monesti korkealle ohittaessaan ne. Se ei ikinä piehtaroisi niissä, toisin kuin Aslan. Näin täydellisen tyrmistyksen sen valahtaneilla kasvoilla, saatoin kuulla sen ajatukset:

"No niin, tämä tassu on nyt pakko amputoida. Tällä ei mitenkään voi enää kävellä. Tämä on nyt pilalla."

Mäyrämieshän kestää melkein mitä vaan, mutta yksikään itseään riittävästi kunnioittava hieno ja fiini herrasmies ei kyllä esiinny yleisillä paikoilla kakkatassuilla. Se pääsi kotiin asti - melkein ontumatta.

Ken on käynyt pöydällä?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihminen postailee kesäkuvia kun ihmisellä on selvästi vihreän värin nälkä, joka aina tähän aikaan sen yllättääkin.

Aslan ei osaa kauhean hyvin sääntöjä kun pelataan jalkapalloa. Aika harva pelaaja saa nimittäin kuljettaa palloa suullaan. Aslanin mielestä se on täysin hyväksyttävä tapa ja minun on ollut pakko kurittaa sitä, ennen kuin tolkku on palannut takaisin. Siis niin paljon kuin sen ylipäänsä on mahdollista palata, kun Aslanista on kyse. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Putsatessani ruokapöytää huomasin sen pinnalla yhden ison ja hikisen tassunjäljen. Pöytä putsataan päivittäin ja eilen sitä ei siinä ollut. Nyt oli. Keskellä pöytää. Haluan ajatella, että se oli Aslan. Se oli ehkä ollut nousemassa tuolin kautta pöydälle, laskenut siihen jo toisen etutassunsa ja tullut toisiin aatoksiin. Haluan kovasti ajatella, että se oli ollut Aslan. Jos se, nimittäin, oli Alphonse, niin sitten olemme pulassa. Aslanin metkut ovat kitkettävissä, jos niihin paneutuu intensiivisesti, mutta jos Alphonse saa päähänsä jotakin hölmöä, mitään ei ole tehtävissä. Mäyräkoiramaisella jämeryydellä, periksiantamattomuudella ja oveluudella se toteuttaa päänsisäisiä missioitaan suunnittelemallaan tavalla. Tämän lisäksi se on ninjamaisen hiljainen. Aslan pitää aina meteliä itsestään ja jää sen takia kiinni. Pientä norsunpoikasta on myös vaikea olla näkemättä, kun se paukuttaa hännällään ja hyppii pukkihypyillään tihutöihinsä.

Ei mitään pelättävää?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Suurimmassa osassa kesäloman kuvista Aslan on joko menossa järveen tai tulossa sieltä, ja poseeraa turkki märkänä. Sen horoskooppimerkki onkin hylje. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Täälläkin on tullut mainittua, että kärsin jonkinasteisesta käärmekammosta, joka matelijoiden läsnäollessa manifestoituu selkeinä fyysisinä oireina: sydämen lyöntitiheyden kasvuna, huimauksena, maailman mustumisena jne. Tämä ei estä minua menemään metsään kesäisin, mutta se kyllä estää menemästä sinne ilman kumisaappaita. 

Saatan säikkyä hyvinkin helposti; ajatuksiini vaipuneena hätkähdän tai pelästyn jos minua lähestytään yhtäkkiä ilman, että tulija pitää itsestään jotakin ääntä, esim. yskähtämällä. Läheiseni ovatkin vuosien saatossa oppineet, että on syytä ilmoittaa tulostaan välttääkseen sen, että huudan kuin sisävesihinaaja. Säikkymisestäni huolimatta en kuitenkaan pelkää esimerkiksi pimeällä kulkemista yksin. Lähes joka aamu vien mäyräkoirat pimeään metsään salaperäisille retkille, jossa ne saavat käyttää nenäänsä ja korviaan silmiensä sijaan. Kaupunkialueella kun olemme jatkuvasti valojen ympäröiminä ja koirat nauttivat valtavasti päästessään pimeään juoksentelemaan ja tutkimaan paikkoja. Minunkin on luotettava siihen, että ne eivät kuljeta ihmistään puuta päin, sillä talvinen, valoton metsäpolku on hyvin pimeä. Onneksi on sentään lunta, joka vähän valaisee, emmekä kuitenkaan lähde taajaman ulkopuolelle, vaan tutuille reiteille, pienille, monihaaraisille poluille jotka risteilevät lenkkimaastojemme läheisyydessä.

Pimeässä tai hämärällä, yksinäisellä reitillä kuuntelen tarkasti koiriani. Ne varottavat, jos aihetta ilmenee; ihan normaalia vahtimistahan ne harrastavat oudoissa paikoissa ja siellä minne ei valo yllä, joka esiintyy siten, että ne ovat valppaampina kuin tavallisesti, kallistelevat päätään puolelta toiselle, kuuntelevat, nuuskivat tuulta. Ne kyllä kertovat, jos pitää pysähtyä tai varoa jotakin. Siksipä niskassani nousivatkin karvat pystyyn tässä kertana muutamana ennen lumia, kun hyvin aikaisin aamulla tarvoimme kuntoreittiä eteenpäin ja juuri ennen kuin haistoin tupakansavun leijailevan ilmassa, koirat myös varottivat minua. Kumpikin pysähtyi eteeni ja Aslan murisi matalasti (se on selvästi herkempi reagoimaan erilaisiin ärsykkeisiin kuin Alphonse). Ketään ei näkynyt, metsä kummallakin puolella oli sysipimeä, mutta rööki haisi. Tämä toistui syksyn aikana muutaman kerran ja joka kerta koirat pysähtyivät eteeni seisomaan vierekkäin, vahdissa. Niinä aamuina kun tupakansavua ei tuntunut, eivät koiratkaan reagoineet mitenkään poikkeuksellisesti. En sitten tiedä kuka siellä keskellä metsää mahdollisesti seisoskeli; ketään ei näkynyt, mutta joku siellä kaiketi oli. 

Viikko sitten koettiin toisenlainen hälytys koirien puolelta kun jälleen aamuaikaisessa olimme ainoat kulkijat ja olin komentanut koirat omalle puolelleen pyörätietä. Yhtäkkiä Aslan ampaisi kuin tykin suusta tien toiselle puolelle (pyörätien vasemmalla puolella on pieni metsäkaistale ja huonekaluliikkeitä ja oikealla puolella autotie ja taloja) metsää kohti ja haukkui raivokkaasti. Alphonse reagoi Aslanin huutoon ja juoksi perään häntä pystyssä. Yritin nähdä mille ne haukkuivat, kun Alphonse paljastikin hampaansa ja lähti etenemään kyyryssä, muristen. Aslan, epävarmempana jatkoi haukkuaan ja huomasin, että ne molemmat tuijottivat puiden läpi huonekaluliikkeen parkkipaikalle, jolla seisoi yksinäinen auto, takaluukku avonaisena. Mieshenkilö pakkasi sinne jotakin ja lähti sitten autollaan pois. Koirat rauhottuivat vähitellen, mutta vilkuilivat jatkuvasti selkänsä yli parkkipaikalle kun ohitimme sen. En tiedä mistä oli kyse, mutta niskassani pisteli taas epämiellyttävästi. 

Yleisesti ottaen meillä on oikeasti täällä unettavan rauhallista, mutta olen silti sinnikkäästi esittänyt miehelle vaatimuksia henkivartijan hankkimisesta tämän verukkeen varjolla näiden muutamien, pienten säikähdysten takia. Sellainen mukavan isokokoinen, räyheä urosdobberi, jolle olisimme alleviivaavasti tällänneet nimeksi Igor, soisi jo ulkomuodollaan mäyräkoirille ja minulle kulkurauhan niillä pimeilläkin reiteillä. (Puhumattakaan siitä, että harrastusten kannalta kirjo laajenisi mukavasti.) Mies kuitenkin vetoaa allergiaansa. Aika vähäiset ovat keinoni sitä vastaan taistella ja sehän ei ole vaihtoehto, että siirtyisimme liikenteen sekaan lenkkeilemään; me kun tykkäämme hiiviskellä varjoissa ja kulkea yksinäisiä reittejämme. 

Lumiset huvit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kesällä ruoho oli aidattoman pihan sisäpuolella vihreämpää kuin ulkopuolella.

Puruluuaskartelu maistui, takaa-ajoa saattoi harrastaa niin kauan, että putosi suorilta jaloilta uneen. Kesä...

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Yritin olla eilen mäyräkoiria ovelampi: pikapissatus tien toisella puolella, kotitokoa, aktivointileluja ja leikkejä, joissa koirat joutuivat paitsi keskittymään ohjeisiin, myös hieromaan aivonystyröitään, sämpylätaikina tekeytymään liinan alle ja sitten vasta lenkille. Oli, nimittäin, mäyrien lempisää ilmassa ja lempikeli maassa: lunta satoi vaakasuoraan ja vaativasti koko ajan lisää jo ennestään auraamattomille teille, tuuli napakasti ja pakkasta oli noin viitisen astetta. Se ei takuulla ole kenenkään muun lempisää, ei ainakaan minun. Mäyrät, sen sijaan, ottavat tuosta ilmasta kaiken irti ja ajattelin tällä kertaa olla niitä näppärämpi; väsyttää ne jo ennen lenkkiä, että edes jonkinlainen tuntuma villiminkkeihin säilyisi hihan toisessa päässä, eivätkä ne olisi liikenteelle vaaraksi poukkoillessaan lumessa ja tuulessa kuin päästään nyrjähtäneet. Ne nimittäin elävät sen harhakäsityksen vallassa, että jos tuulee, ei tarvi totella eikä noudattaa mitään yleisiä, tunnettuja liikennesääntöjä vaan ihan vaan omasta päästä vetäistä selllaiset mäyräkoiradirektiivit, että asiaan vihkiytymättömiä närästäisi. Tai siis närästi minuakin, jo ennakkoon, koska olin asiasta hyvin perillä.

Väsyttämällä rakkaat kahelit ensin kotona kuvittelin, että pääsisimme kerrankin rusakoitten jälkien ohi huomaamatta niitä, eikä minua yritettäisi vetää kuusiston läpi verenmaku suussa tai koetettaisi nähdä kuinka hyvin telepatia ja ennakointi toimii, kun Aslan tekee kenguruloikkansa vauhdittomana lumipenkereen päälle ja yrittää kaataa ohimennessään pyöräilevän ihmisen.

"Ei sinne! Käännytään! Toiseen suuntaan, Alphonse, toiseen suuntaan! Ei sieltä! Ei sieltä!! Pyörä! Varovasti! Omalle puolelle! Nätisti! Reunaan! Älä syö sitä, Aslan! ÄLÄ SYÖ SITÄ!!" jne. jne.

Neljän kilometrin jälkeen hermoni olivat likipitäen riekaleina. 

Mäyräkoirat 1 - Ihminen 0. Tämä on niin nähty.

ps. tänään satoi vettä, lämmintä oli 5 astetta. Tämä asetti taas uudet haasteet, kun Aslan huomasi, että jos se ottaa vauhtia ja levittää ilmassa raajansa se mätkähtää ja uppoaa niin syvälle pehmeään lumeen, että siitä näkyy vain hännänpää. Se hännänpää alkaa heilua niin, että koko lumikasa hytkyy ja temppu pitää uusia ja uusia ja uusia ja uusia...ja kun tuota lunta tuolla riittää ihan kivasti, niin muutaman kerran saa muistutella, että itse asiassa minua ja Alphonsea ehkä vähän palelee jo...kun sataa tuota vettäkin...ja tässä ollaan nyt seisottu ja seurattu herran leikkejä jokunen tovi...ja nälkäkin alkaa tulla...

Aslanille pitäisi ostaa pulkka ja lähteä sen kanssa laskemaan mäkeä tuntikausiksi. Se olisi ehkä sen mielestä ihanin ulkoleikkipäivä ikinä! Siis lukuun ottamatta viime kesän mökkeilyä, kun se sai piehtaroida järvessä ihan niin usein ja ihan niin paljon kuin halusi.

Sunnuntain pakkasaamu

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aamulla ehtii arpoa hetken, että saako juotua kupillisen kahvia kun pienempi koira seisoo jo ulko-oven edessä jalat ristissä. Se ei ollut herättänyt minua, mutta tullessani alakertaan sillä oli liian kiire juosta ovelle, että se olisi edes ehtinyt tervehtiä muuten kuin heiluttamalla häntäänsä mennessään.

Puen siis päälleni; kahvi ehtii odottaa sen aikaa, että kirmataan pakkasaamuun. Alphonse kävelee hitaasti ovelle, se ei ole pikalähtöjen ystävä, mutta Aslanilla ei ole liiemmälti sympatiaa varastossaan odottelua varten.

Ulkona on selkeästi pakkasaamu. Kello ei ole vielä seitsemää, mittarissa on - 15 astetta. Ei käy sitä kieltäminen, talveen on tultu ja tätä tulee riittämään seuraavat kuukaudet. 

Aslan juoksee hangessa, lumi ei koskaan kadota uutuudenviehätystään, eikä tänäänkään, kun se on yöllisiä jälkiä täynnä. Alphonse hyppii kolmella jalalla ennen kuin tottuu taas siihen, että pakkasta on enemmän. Riisun käsineen, lämmitän sen tassua kämmennessäni ja sitten taas mennään. Sunnuntait ovat lepopäiviä, koirien lenkit lyhyitä ja päivä tuoksuu lempeästi unilta. Ketään ei tarvitse houkutella takaisin sisälle. 

Hyvää Itsenäisyyttä!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

"Itsenäisyys...mitä se minulle merkitsee...mitä se merkitsee...?"
"Alphonse. Et mene seisomaan sen ilmanpuhdistuskoneen päälle."

"Jaaha. Tätä se ei ainakaan merkitse. Itsenäisesti et saa edes päättää missä seisot."

"Onko se tuolla jossakin? Se itsenäisyys? Mistä sen tunnistaa?"

"Tassu pois sen koneen päältä."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoiramaailmassa virittäydytään viettämään Itsenäisyyspäivää hyvässä seurassa, eli omassa koiraseurassa. Hännänheilutuksia, unisen koiran tuoksua ja lempeää menoa. 

Hyvää Itsenäisyyspäivää, suomalaiset!

- Alphonse, Aslan ja ihmisensä -

Hyvä Tylypukki

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Hyvä Joulupukki,

lähestyn Sinua jo tutuksi tulleella ja traditionaaliseksi muodostuneella toiviokirjeelläni näin Joulun alla. Olen ollut hieman hämmästynyt, että aiemmin lähettämiini lahjatoivekirjelmiini tulleita vastineita on tarkalleen nolla. Miksi näin, kysynkin nyt. Miksi näin, kun olen koko vuoden ollut esimerkillinen mäyräkoira (siinä missä Aslan on ollut vain merkillinen...) ja pyrkinyt elämään nuhteettomasti ja suorasukaisen ryhdikkäästi.

Olen aiemmin toivonut Sinulta joitakin asioita - kiitokseksi ja palkinnoksi hyvästä käytöksestäni - mutta koska mitään ei ole tapahtunut, olen päättänyt, että tällä kertaa en anele mitään. Eli, jos kaipaamiani asioita ei ala tapahtua, kurssini muuttuu. Panokset kovenevat.

Tässä vaatimuslistani:

*lisää mielenhallintaa Aslanille, vähemmän ahneutta ruokaillessa (tiedän, että se kyttää einestäni, tiedän...), vähemmän huomion anastamista minulta

*lisää mielenhallintaa ihmisilleni (asiat eivät vaan aina voi mennä ihmisten mielten mukaan, on olemassa sellainen asia kuin 'mäyräkoiramarginaali' ja se sisältää x-määrällisen summan muuttujia. Koettakaa nyt herranjestas sisäistää tämä!)

*nolla eläinlääkärikäyntikertaa tulevalle vuodelle. Nolla, zero, zip, nada! Kuuletko?! Yhtään kertaa ei enää tätä mäyrää ronklata. Pisaraakaan verta ei vuodateta.

*rajaton pääsy ruokavarastoille
*tyttöystävä, jokin viehko mäyräneiti kävisi (sen voisi vaihtaa Aslaniin, ainakin joksikin aikaa) 

Kiitos. 

t. Alphonse, mäyräkoira

ps. Aslanille ei tarvi tuoda sitten mitään. Se kyllä varastaa haluamansa. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pikku-Alphonse oli pieni ja villi rimpula kolme vuotta sitten. Virtaa oli loputtomasti ja iltavillit alkoivat vasta yhdentoista aikaan iltaisin. Yöllä ei ehkä olisi aina malttanut nukkua, koska oli vaan niin paljon tekemistä. 

Kolme vuotta myöhemmin turkki on tummunut, järkeä, malttia ja rauhallisuutta on tullut huimasti lisää. Yhdentoista aikaan illalla ollaan oltu syvässä unessa jo tuntikausia ja ne villitkin ajoittuvat alkuiltaan tai aamuun. Yhtä ihana, yhtä rakas; jotkin asiat eivät muut.

Itkusta asiaa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan tykkää nukkua öisin siten, että se rakentaa sohvatyynyistä itselleen karsinan eli yksiön. Se möyhentää ja asettelee tyynyt sopivaan muotoon, kierähtää niiden alle ja nukahtaa. Kun se sitten joidenkin aikojen päästä herää, sillä on kuuma. On pakko mennä lattialle viilentymään ja jatkamaan unia aina siihen asti kunnes täytyy päästä takaisin sohvan pehmeyteen. Sillä esiintyy tätä päättämättömyyttä öisin kun sen lämmönsäätelyjärjestelmä ei toimi niin tehokkaasti kuin minulla. 

Yrittäessään takaisin sohvalle, se kohtaa ylipääsemättömän ongelman: sohvatyynyt on aseteltu jo valmiiksi karsinamalliin, eikä se voi muokata niitä. Se siis istuu lattialle ja itkee surkeasti. Ihmiset heräävät, ihmettelevät, että miksi alakerrasta kuuluu taas surkeaa vinkunaa keskellä yötä. Siinä kitinässä ei kukaan saa nukuttua. 

Kun Aslanin yöitkujen syytä on alettu tutkia, on testaamalla huomattu, että jos sohvatyynyt palauttaa alkuperäiseen asentoonsa, se hyppää heti sohvalle, siirtää ne mieleisilleen paikoille ja nukahtaa välittömästi. Tämä takaisi unirauhan, mutta saattaisi olla aika hiljaista, jos ruvettaisiin arpomaan, että  kuka tulee öisin yläkerrasta alakertaan järjestelemään sohvatyynyjä mäyräkoiran haluamille paikoille. Kaikille on ilmeisen selvää, että minä se en ainakaan ole, ja Aslan puolestaan ei ole itse hoksannut, että se voisi tehokkaasti käyttää yöaikansa tuusaamalla tyynyjensä kanssa oma-aloitteisesti. Siinähän sillä kuluisi sutjakkaasti tuntikaudet, jos se siirtelisi pehmikkeitä edes takaisin.

Itsehän tykkään hämmentää soppaa menemällä nukkumaan Aslanin työstämän sohvatyynyhässäkän keskelle ja murisemalla jos se yrittää ängetä sinne. Silloin se varsinkin itkee. Ihmiset eivät toistaiseksi ole arvostaneet näitä nokturnaalisia toimintoja kauhean korkealle, varsinkaan naisihminen, joka herättyään muutaman tunnin yöunen jälkeen harvemmin enää nukahtaa takaisin. (Ei nukahtanut tänäänkään, vaan ilmestyi alakertaan aamukahdelta, ja meidän piti heti mennä Aslanin kanssa heiluttelemaan häntiä, heittäytymään selälleen ja käymään toivioretkellä keittiössä etsimässä hiukopalaa. Jota ei tullut.)

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

"Just nyt ei ehtis poseerata, mutta saat ottaa kuvan, jos otat nopeasti. Mulla on tässä vähän muutakin hommaa..."

"Kiitos, kuvaaminen riittää nyt. Keskityn ottamaan tämän pallon hengiltä tässä välissä. Mene kuvaamaan Alphonsea, se on joutilaana sohvan alla."

Koirakoulutusohjelmista

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Haluaisin tietää, että koska televisioon tulee ihmiskoulutusohjelmia, jotka on suunnattu koirille? Kuten aina, minulla olisi taas ohjelmapäälliköille ehdotuksia, joista voisi työstää monenlaista, virikkeellistä ja asiapitoista katsottavaa.

1. 'Näin saat ihmisen taipumaan hallintaasi; alkeiskurssi kaksijalkaisten peruskoulutukseen'- ohjelmassa käydään läpi miten homo sapiens sapiensiksesta tuli canis lupus familiariksen paras ystävä ja kuinka koirat kesyttivät ihmiset. Vuosisatoja kestäneen kehityksen tuloksena ihminen on saatu hakemaan koirilleen kaupasta ruokaa, sen sijaan, että koiran itsensä olisi se metsästettävä. Tämän lisäksi ihminen on tarjonnut koirille katon pään päälle, lämmikettä ja kulkuneuvoja, joilla matkanteko sujuu rivakammin kuin että koira joutuisi itse juoksemaan. Ytimekkään historiaosuuden jälkeen keskitytään opettelemaan telepaattista koulutusmuotoa, jossa ihmiskohderyhmä alistetaan koirien kiivaalle tuijotukselle. 

2. 'Aktivointikurssi ihmisille' on nimensä mukaisesti vinkkiohjelma ihmisten parissa työskenteleville koirille. Ohjelman moton "Mikään ei ole niin rasittavaa kuin toimeton ihminen!" mukaisesti pyritään pitämään ihmiskumppanien mieli virkeänä keksimällä mukavaa puuhaa jokapäiväiseen elämään; käydään läpi erilaisia aktivoimistapoja käskyttävästä haukusta aina itsepintaiseen vinkumiseen asti. Esimerkkitapaukset näyttävät kuinka toimettomat, joutilaat ihmiset saadaan valjastettua koirien hieromiseen, rapsuttamiseen ja leikittämiseen.  

3. 'Yritetään yhdessä'- ohjelmassa neuvotaan kuinka ihminen saadaan oppimaan operantin ehdollistamisen kautta pieniä tehtäviä ja kuinka näistä suoritteista voidaan saada kehittettyä pidempiä, yhtäjaksoisia suoritussarjoja. 'Yritetään yhdessä: hei, me onnistutaan!'-jatkokurssin aikana selvennetään kuinka ehdollistamista voidaan käyttää hyödyksi arkipäivän tilanteissa.

4. 'Jokaihmisen do's and don'ts'-katsauksessa käydään yksityiskohtaisesti lista asioista, joita ihmisen on tiedettävä eläessään koiran maailmassa. Sarjan selkärangan muodostavat ruokaan liittyvät taikauskot (koiran olisi muka saatava ruokaa vain muutaman kerran vuorokaudessa) ja suoranainen vääräoppineisuus (ruuan olisi muka oltava aina samaa). Suosittelemme, että koirat katsovat ohjelmaa ihmistensä kanssa, jotka tekevät muistiinpanoja näkemästään.

Olen käyttävissä, mikäli jotakin ideaa olisi työstettävä tai innovatiivisuuttani voitaisiin muulla tavoin hyötykäyttää. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Katson mielelläni koirakoulutusohjelmia ja pikaisen laskutoimituksen mukaan niitä pyörii Suomen televisiossa tällä hetkellä neljä kappaletta. Mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset muualla selättävät erilaisia ongelmia koiriensa suhteen. Suomalaisissa ohjelmissa ongelmat tuntuvat olevan jotenkin maanläheisiä: koira vetää hihnassa, sillä on eroahdistustaipumusta jne. Toisin on muualla, jossa kaikki menee isomman mittakaavan mukaan; esim. Amerikassa (ja Britanniassakin) suurin ongelma tuntuu olevan kuitenkin omistajilla, ei niinkään koirilla. Nimittäin kerta kerralta on yhtä hämmentävää huomata, että vakavin dilemma on suhteessa maalaisjärkeen ja lemmikin omistajuuden tuomaan vastuuseen elävän olennon hyvinvoinnista. Ei ihme, että koirabisneksessä liikkuvat isot rahat, jos kalliita kouluttajia tarvitaan kertomaan ihmisille, että koira tarvitsee liikuntaa ja virikkeitä, seurakin olisi suotavaa. Se kun on elävä olento.

Jännä juttu miten me täällä Pohjoisessakin kykenemme ulkoiluttamaan koiramme, vaikka sääolosuhteet eivät aina tukisikaan pyrkimyksiämme tässä touhussa. Miten vaikeaa voi olla esim. Kalifornian lämmössä viedä se koira ulos, jos se onnistuu Pohjolan - 30 asteen pakkasessakin? Ja jos joku vetoaakin siihen, että kaikki eivät onnistu täyttämään esim. ison koiran liikuntavaatimuksia, niin ehkä kannattaa hommata rotu, jonka kanssa pärjää. Ei pidä ottaa sitä liikunnallisinta versiota koirasta, jos itse ei tykkää ulkoilla. Tai ottaa sitä pentueen paimenviettisintä koiraa, jos ainut lammas on se, mikä löytyy paistina lautaselta. Sitten ihmetellään miksi se Fifi syö seinään reikää, kun kouluttajan haastatellessa omistajia tulee ilmi, että koira on päässyt kerran kuukaudessa pienelle hihnalenkille, saati että sitä koskaan olisi yritetty aktivoida mitenkään. Vanhat ja sairaat koirat ovat asia erikseen, mutta aika vähän on selitettävää niillä, joiden nuoret dobermannit asuvat pelkästään sisätiloissa ja syövät yhdessä sohvaa.

Toki ohjelmien editoinnissa on varmasti käytetty taiteellista vapautta ja tuotantoon ovat päässeet vain draamallisesti mielenkiintoisimmat keissit ja tietynlaiset äärilaitatapaukset, mutta silti...Kertaakaan ei, tosin, ole vielä vastaan tullut ohjelmaa ns. hiljaisista koirista, joiden määrä kasvaa huolestuttavasti Jenkkilässä. Näiltä koirilta on leikattu äänihuulet, etteivät ne haukkuisi ja näin häiritsisi omistajiaan. Kiva pieni sivubisness eläinlääkäreille. Käsittämätöntä. Ja mitä se kertookaan näiden eläinlääkärien ammattietiikasta? 

Katsellessani kerran erästä koiraohjelmaa, oli näkemässäni jaksossa omistajalla ongelma villin koiransa kanssa. Rotuna oli jokin maltankoira/bichon/tms. ja villihän se kaveri kieltämättä oli. Syy siihen löytyi niinkin yksinkertaisesta syystä, että koira oli koko päivän matkaboxinsa vankina sillä aikaa kun omistaja oli töissä. Koko päivä häkissä jossa ei mahdu kääntymään. Ulos päästyään koira viiletti menemään kuin järkensä menettänyt, jonka se varmasti olisi ihan oikeastikin menettänyt ellei asiaan olisi puututtu. Mutta että siihenkin tarvittiin kouluttajaa vääntämään oikein isosta ja värikkäästä rautalangasta omistajalle, että koiraa ei saa häkittää ja se tarvitsee liikuntaa. Ovatko nämä niitä ihmisiä, jotka eivät osaa solmia omia kengännauhojaan itse tai eivät koskaan vaivaudu opettelemaan viikonpäiviä ulkoa? Tai niitä, jotka luulevat, että koirilla on poistettavat paristot, että ihmiset voivat välillä ottaa taukoja koiranomistajuudessaan? Ihan oma lukunsa ovat sitten ne ihmiset, jotka ostavat kalliin juoksumaton koiralleen, että se saisi päivittäisen liikunnan. Edelleen, meillä saattaa olla täällä talvisin - 30 astetta pakkasta...

Alphonse, nappisilmä.