Jänöjussi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihmisen mielestä on hyvin suloista kun nukumme tassut yhdessä. Meidän mielestämme on hyvin ärsyttävää, että siitä pitää ottaa todistusaineistoksi kuvia. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Vaikkakin mökkeillessä mäyräkoirat saivatkin olla irti ja koettiin jotakin ihmettä lähentelevää kun kaksikko ei karannut edes metsään, joka tonttia rajaa toiselta pitkältä sivultaan, otti tuossa joitakin kuukausia sitten Alphonse kuitenkin vapauden toteuttaa sisäistä metsästäjäänsä ja tempaisi itsensä yhdellä sulavalla nykäyksellä irti kädestäni kesken lenkin ja painui metsään rusakon perään. 

Tilannetta hankaloitti a) autotien välitön läheisyys b) moottoritien läheisyys, c) Alphonsen kuullunymmärtämisen aleneminen jäljen perässä ja d) sen taito liikkua täysin äänettömästi metsässä. Minulla ei nimittäin ollut hajuakaan mihin se juoksi ja kaiken lisäksi toisessa kädessäni karjui Aslan joka epäilemättä koki vetäneensä tässä arvonnassa lyhyemmän tikun: toisella oli vapaus ja sillä itsellään ihmispaino pallona jalassa. Aslan kun oli itse napannut ilmavainun rusakosta jo kauan ennen kuin Alphonse oli edes havahtunut siihen. Alphonse käyttää enemmän maavainua ja tälläkin kertaa nuuski vielä pusikkoja kun Aslan nosti kuononsa pystyyn, nuuhkaisi ja päästi ilmoille järkyttävän taisteluhuudon, joka edeltää vielä järkyttävämpää ajohaukkua. Saatuaan jäljen rusakosta, Alphonse nousi takajaloilleen, veti itsensä kaarelle takakenoon ja nykäisi flexin kädestäni pomppaamalla loikan eteenpäin. Suunniteltu ja harkittu liike, jota en osannut ennakoida. Saman tien se olikin jo kadonnut, painunut metsään ja hävinnyt jonnekin tiheiden puiden ja aluskasvillisuuden sekaan. 

Lähtiessäni Alphonsen perään yritin kuunnella missä se meni, mutta Aslan huusi sen verran kiivaasti, etten kuullut edes omaa ääntäni, saati että olisin saanut jotakin havaintoa karkulaisesta. Käskytin Aslania etsimään Alphonsea ja se seurasikin jotakin jälkeä, mutta Aslanista ei voi mennä takuuseen kenen jäljillä se oli, koska se tuntui lähinnä keskittyvän siihen, että huusi hysteerisesti sen takia, ettei ollut itse päässyt karkun.

Aikani kutsuttuani Alphonsea ja juostessani ristiin rastiin sen perässä metsässä Aslan mukanani, se suvaitsi viimein tulla luoksemme; oli äänettömästi kiertänyt taaksemme ja tuli läpimärkänä, ylettömän iloisena ja selkeästi vailla häivääkään syyllisyydentuntoa siitä, että oli ottanut ritolat. Lisäksi syy siihen, että se ylipäänsä palasi ei varmastikaan johtunut siitä, että ääneeni alkoi hiipiä suoraviivainen paniikki (ja kauhuvisiot koirasta joka juoksee tielle auton alle jäljen perässä tai kuristuu flexistään johonkin), vaan todennäköisempi vaihtoehto oli se, että Alphonse tuli hakemaan ajoon Aslania. Se juoksi tämän luo, haukkui, tönäisi Aslania kuonollaan kaulaan ja yritti sännätä takaisin syvemmälle metsään. Aslan haukkui takaisin, minä ehdin napata Alphonsen flexistä kiinni ja reissu loppui siihen. Dialogissa eittämättä yritettiin tehdä pikasuunnitelma siitä, miten kiertää force majeure eli ihmisvastus, että Aslankin olisi päässyt osallistumaan jahtiin.

Alphonse liikkuu kevytrakenteisena metsässä todella hiljaisesti, eikä päästä ääntäkään kurkustaan vaikka sen edessä heiluttelisi hirvenruhoa. Sen sijaan nuorempi teletappi (jossa on osa norsunpoikasta, osa mäyräkoiraa) rymistelee ryteikössä niin että välillä voisi kuvitella isommankin eläimen tulevan puiden läpi. Sillä on myös tärykalvon kantokykyä koetteleva ajohaukku joka aina alkaa veret seisauttavalla taisteluhuudolla jolla se ilmeisesti pyrkii kuurouttamaan saaliinsa. Alphonseen pitäisi ajossa kiinnittää koiratutka, että sitä voisi seurata, koska äänen perusteella sitä ei ainakaan löytäisi. Vaihtoehtoisesti siihen voisi kiinnittää Aslanin. Tosin ajon jälkeen toisella olisi kuulo tallella, toisella ei.

Silmänpalvojat osaavat myös olla hyvin kontaktissa ja kuulolla.

ps. rusakon jäljet loppuivat järven rantaan. Ehkä se lähti aamu-uinnille toipuakseen ajon aiheuttamasta jännityksestä ja stressistä. Aslan yritti esittää, että jälkeä olisi pitänyt seurata veteen, mutta harrastuneisuuteni konkreettinen raja tuli tässä vastaan.

Remmirähjä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

   

"Heitä pallo. Heitä nyt. Heitä heti, toope."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Vastaantulevat urokset saavat poikkeuksetta aina osakseen huomiota mäyräkoirilta. Aslan haukkuu epävarmuuttaan, mutta äärimmäisen harvoin se ketään haluaa haastaa, sen se jättää enolleen, joka ei kyllä tässäkään asiassa jätä yhtään tilannetta hyödyntämättä näyttääkseen, että mistä se alkuperäinen kana oikein pissikään. 

Otan kontolleni täyden vastuun siitä, että Alphonse räjähtää hihnassa. Minulla olisi keinot hillitä se, mutta kyky puuttuu. Vahvasti dominoivan uroksen kanssa kun pitäisi olla tietynlainen. Nimittäin toisenlainen kuin minä. Tiedän, millä saan sen ohittamaan toiset uroskoirat rauhallisesti, mutta se onnistuu vain hyvin harvoin. Keinohan kuulostaa ihan säälittävän yksinkertaiselta: oma mielenhallinta, joka paperilla näyttää huomattavasti helpommalta kuin käytännössä. Teoria versus praxis on monesti se, missä suurin epäsuhta havaitaan kun kaksikosta on kyse. Siinä sitä sitten voisi tuijottaa silmät punaisena ja pullollaan koirankoulutusohjelmia joissa hännälliset muutetaan puolen tunnin sisällä raastavista hermosahoista miellyttäviksi haukuiksi kun koirapsykologi ovelasti kääntää vipua ensin ihmisen pään sisällä, joka sitten myötävaikutteisena suuntautuu suoraan koulutustilanteeseen ja niksauttaa puolestaan releen koiran päässä oikeille kohdilleen. 

Oma mielentila on kaiken Aaa ja Ooo. Uskokaa pois, minulla on tarjota teille kaksi hyvin konkreettista esimerkkiäkin tästä:

1. Vastaamme käveli suomenajokoira ja katselin jo kauempaa, että narttuhan tuo, oli sen verran siro. Koira tuli kohti ihmisensä kanssa rauhallisesti ja antoi alistuvia merkkejä itsestään kehonkielellä. Mäyräkoirat askelsivat innokkaasti eteenpäin, hännät ystävällisesti heiluen. Kohdalle tultuamme ajokoira tuli innokkaasti nuuskimaan enkä ehtinyt sanoa yhtään mitään, mutta katselin, että kaikki kolme koiraa olivat positiivisella fiiliksellä, erityisesti Alphonse, joka nuuski ajokoiran naamaa (en koskaan antaisi tutustua vieraaseen koiraan kuonotusten jos näkisin merkkiäkään jännitteestä Alphonsessa) ja häntä vispasi iloisesti. Olin juuri kysymässä koiran ikää, kun huomasinkin, että se on leikkaamaton uros. "Sehän onkin uros!" Sanoin hämmästyneenä koiran omistajalle (joka varmasti jo olikin asiasta tietoinen...) ja vaistomaisesti kiristin otettani Alphonsen hihnasta. Se riittikin työntämään Alphonse kuvitteellisen kuilun yli ja se räjähti nanosekunnissa.

Niin kauan kuin luulin koiran olevan narttu, kaikki oli hyvin. Tämän selkeämmin homma ei voisi mennä ja konkretisoitua. Saatuaan hajun siitä, miten oma mielentilani muuttui, Alphonse reagoi välittömästi. 

2. Olimme iltapäivälenkillä ja näin jo kauempaa, että kaksi isokokoista koiraa oli ulkoiluttajiensa kanssa edessäpäin. Mäyräkoirat haistoivat toiset koirat ja Aslan valpastui välittömästi. Se on suhteellisen epävarma uusien koiratuttavuuksien kanssa ja monesti lähestyy niitä haukkuen ennen kuin huomaa, ettei ole mitään erityistä syytä huudella tuuleen. Alphonse vilkaisi minua, mutta jatkoi eteenpäin rauhallisesti. 

Päästyämme lähelle koiria kohotin yllättyneenä kulmiani, koska toinen koirista oli presa canario ja niitä näkee harvoin. En muista kertaakaan törmänneeni ko. rotuun lenkkipolulla. Ja siihenhän ei sitten muuta tarvittu, Aslan tulkitsi sen miten tulkitsi ja päästi taisteluhuudon ilmaan, Alphonse ilmeisesti ajatteli, että koirapoliisia tarvitaan välittömästi ja nosti häntänsä pystyyn, murisi ja vilkuili koko ajan, että Aslan on kunnossa. Minut poistettiin hämmästykseni takia kokonaan yhtälöstä, koska veikkaan Alphonsen päättäneen, etten kykene suojelemaan Aslania, vaan Alphonsen itsensä on se tehtävä. Ilmeisesti mäyräkoiran maailmassa hämmästynyt ihminen ei kelpaa kuin flexinkantotelineeksi. 

Presa canario reagoi haasteeseen samalla intensiteetillä millä Alphonsekin ja toinen mukana ollut koira vaikutti samanlaiselta nuorelta ja vähän epävarmalta tapaukselta kuten Aslankin. Päästyämme ohi mäyräkoirat rauhottuivat saman tien, mutta vielä pitkään perästämme kuului haukku jota Aslan kääntyi välillä kuuntelemaan pää kallellaan. Koirapoliisin mieli sen sijaan kiisi jo eteenpäin, kohti kotia ja sohvan pehmeyttä. 

Ihan turhahan meidän olisi mennä millekään ohituskursseille; minähän tässä tarvitsisin tehostettua meditatiivista opiskelua, että saisin tavoitettua tarvittavan zen-tilan. Mäyräkoirat kyllä hoituvat siinä sivussa.

Aslan Alopeus Jokisen päiväunet ja grilli eli legot.