lauantai 16. kesäkuuta 2012

Huono päivystyspaikka

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Minulla on Aslanin lelu. Se rakastaa näitä palloleluja jossa on kuminauha. Kiskoo niitä perässään, juoksee niiden kanssa ympäri taloa, hakee viereensä mennessään nukkumaan. Silloin kun se ei huomaa, minä leikin niillä. Jos se huomaa, se hakee ne heti pois, vaikkei edes itse haluaisi sillä hetkellä leikkiä. Se on tarkka tavaroista. Omistaan, ei muiden. 



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


 Aslanilla on valitettava epäonni näyttää vähän syylliseltä
 silloinkin kun se ei ole tehnyt mitään tuomittavaa. 


Pieni Aslan jätti luppakorvansa takaoven ja kynnyksen väliin kun tuuli työnsi oven kiinni (se oli määrännyt itsensä vartiointitehtäviin takaovelle, kun grillissä paistui pihvejä patiolla). Aluksi ei kuulunut mitään, mutta vaistoni sanoi, että jotakin tapahtui, vaikka oli ihan hiljaista. Ja kun huusin sen nimeä, se päästi hätääntyneen itkun, joka viilsi sydämestä ja sai epäilemään, että jotakin pahempaa oli sattunut. Työnsin oven auki, nappasin Aslanin syliin ja tarkistin että siinä olivat kaikki osat tallella. Olin jo ihan varma, että sillä oli ollut tassu oven välissä.  


Korva on kunnossa, eikä se arista korvanlehteään yhtään. Kuulokin niin tallella kuin nyt junnuilla yleensä on. Täytyy muistaa, että läpiveto ei ole hyvä idea tällä tuulella ja näillä mäyräkoirilla jotka päivystävät avonaisella takaovella.

16 kommenttia:

  1. Onneksi korvassa on pehmustetta, niin ei sattunut pahemmin. Mukavaa kun kirjoittelet taas useammin :)

    VastaaPoista
  2. Aslan, my Boy, kurja tapahtuma! Hienoa, että tarkkaavainen emäntäsi oli tilanteen tasalla ja pelasti sinut tästäkin. Paljon pusuja ja helliä höpötyksiä Aslanin korvaan.

    Narupallo on Bassen lempilelu. Se ei suinkaan raahaa sitä perässään, vaan takoo sillä vimmatusti lattiaa, nurmikkoa, ihmistä, koiraa... Kun ulkona kiellän kaivamasta kuoppia nurmikolle (sille VUOKRA-sellaiselle...) se alkaa tampata narupallolla maata tiukempaan ;) Hauska assosiaatio siihen, että ok, paikataan sitten vahingot ja tiivistetään nurmikko kunnolla ;D))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan ottaa kaiken vastaan kiitollisena, aina on aikaa pusuille ja leperryksille, sylitykselle varsinkin :)

      Narupallot (kulkee meillä nimellä Resupallot, koska niistä aina tulee Aslanin käsittelyssä ennen pitkää resuisia kun kuminauhat purraan riekaleiksi ;) ovat varmasti Aslanin lemppareita, mutta onneksi se ei ole vielä hoksannut paukuttaa niillä mitään! :D Tuo maan tamppaus on varmasti taas näkemisen arvoinen juttu, veikkaan ;)

      Poista
  3. No, voehan. Tekevälle sattuu, niin se vaan on. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin, vaikka uskon kyllä, että sekä Aslan että emäntä säikähtivät kovasti!

    Läpiveto on hankala, vaikkakin ihanan viilentävä juttu. Meille ostettiin viime kesänä Porvoosta supersöpö ovistopperi juuri läpivetoa ajatellen, mutta eihän sitä voi käyttää. Katsos, kun stopperi on tavallaan kuin pehmowestie, mutta vartalo on täytetty hiekalla, joka tekee siitä painavan. Nyt jo arvaatkin varmaan.. Rilla ja Peppi eivät todellakaan anna stopperin olla paikoillaan, vaan luulevat sitä leluksi ja kohtelevat sitä sen mukaan. :D Hitsi. Nyt metsästän takorautaista stopperia. Olen joskus nähnyt ihanan sellaisen, joka on ikään kuin poikakoira nostamassa jalkaa. ;D


    Rapsutuksia sinne laikkupojille ja hali emännälle. <3 Loppu hyvin, kaikki hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei edes sinällään ollut varsinaista läpivetoa sillä hetkellä kun ovi meni kiinni, keittiössä ikkuna vain raollaan, ei siis tosiaan etuovea, siksipä en huomannutkaan, että tuuli pääsi kiertämään pihalle niin että takaovi meni kiinni. Onneksi se tosiaan vain painui kiinni, ei paiskautunut, koska siinä olisi saattanut käydä sitten jo vähän hullummin :/ Mutta, ovistoppari täytyy kyllä pistää tuohon ovelle kun sitä pidetään auki, ei arvuutella, että toistuuko kuvio.

      Tuo teidän pehmowestiestoppari kuulostaa kyllä mainiolta ja varmasti koirista täysin vastustamattomalta! :D Onpa kiva kun emäntä on ajatellut koiraneitojakin ;)

      Me kaikki otimme halit vastaan ja kiitämme <3

      Poista
  4. Ou nou, johan pikku-Aslanille sattuu ja tapahtuu, toivottavasti tosiaan nyt selvittiin vain säikähdyksellä. Tuo Alsanin katse on kyllä varsin hypnoottinen, voin kuvitella että omistajalla on tiukka paikka moisen megasöpöliinin haastaessa tuijotuskilpailuun! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan on vähän sellainen kohtalon lapsi, aina jotakin meneillään ;) Et usko kuinka monta kertaa se takonut päätäänkin kaikkialle, ihmisellä tuollaisesta olisi tullut muutama mojova aivotärähdys jo. Kypärä sillä pienellä pitäisi olla ;)

      Aslan-raasu on aina syyllisen näköinen :D Tuo kuva on varmaan sitä itseään tyypillisimmillään, Alphonsen katse on aivan erilainen, paljon uhmakkaampi yleensä :) Alphonsen naama on lisäksi sellainen, että sen tunteita on aika helppo lukea, se saa loihdittua kyllä hyvin noinkin puunaamaksi itselleen tunteiden kirjon naamailmeisiin :) Aslanilla on yleensä tuo "anteeksi. minä tein sen."-ilmeensä ;)

      Poista
  5. Voi pientä luppakorvaa, toivottavasti selvittiin säikähdyksellä! Koiran hätääntynyt itku on riipaisevaa kuultavaa, ihmisväen huomio kiinnittyy takuuvarmasti karvakorvan hätätilaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luppakorva on onneksi kunnossa :) Juu, se paniikki-itku on karmea ja itsellä tuntuu, että sydän näivettyy rintalastan takana kun se kuulee, vihloo niin syvältä. Kauhuvisiot siinä ehtivät jo mennä silmien editse kun kuulee koiran huutavan hätääntyneenä...

      Poista
  6. Onneksi korva on iso luppakorva, mutta siitä huolimatta olisi voinut käydä pahastikin. Korvahan saattaisi jopa leikkautua...

    Kiitos taas tästäkin muistutuksesta, kesällä on usein sekä etu- ja takaovi auki. Etuovella käytän kiveä ovistopparina, mutta takaovella en mitään. Joskus olen ajatellutkin pyykkiä laittaessani, kun tuuli paiskoo ovea, että toivottavasti ei ollut koira välissä. Siitä huolimatta en ole hommannut stopparia. Soimaan siis itseäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, sama tuli mieleeni, että ihan hyvin saattaisi vaikka leikkautua irti jos jäisi pahasti oven väliin. Läpiveto on kyllä aika paha homma, varsinkin täällä kaupungissa missä tuuleton päivä on epänormaali päivä. Meillä ei vain ole tuuli päässyt koskaan aikaisemmin työntämään ovea kiinni, mutta nytpä sekin tapahtui ja täytyy tosiaan muistaa tästä lähtien, että jokin pönkkä siihen oven väliin on laitettava. Esim. mies. ;)

      Poista
  7. Voi Aslan-reppanaa. Toivottavasti sille ei tullut mitään traumoja asiasta. Ehkä ensi kerralla jotain oven väliin, ettei se pääse paiskautumaan kiinni. Meillä on ulko-ovessa haka, niin että sen saa pysymään auki, eikä tarvi pelätä että Elli jäisi väliin. Ja yleensä se silloin päivystää portailla, kun ovi on auki.

    Syyllisyys: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa ;)

    Hih, taitaa noilla kaveruksilla olla jäynää puolin ja toisin, vaikka Alfie aina vaikuttaa "kärsivältä" osapuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslanille ei tullut traumoja, eikä kyllä varmaan tulekaan mistään muusta kuin niistä perkeleellisistä ilotulitteista. Se on niin kovapäinen tyyppi, ettei valita toisiaan pienistä :) Jep, oveen laitetaan nyt tosiaan jotakin systeemiä, että pysyy auki, vaikka meillä ei etuovi-takaovi-kombinaatiota nähdäkään koskaan auki silloin kun koirat ovat kotona, koska houkutus kävisi liian suureksi Aslanille. Saattaisi lähteä etuovesta tutkimusmatkalle :) Takaovesta ei karkaa (pari kertaa on hypähtänyt nurmikolle, mutta on tullut takaisin komennettaessa :)

      Poista
  8. No mut hei toi nauhallinen pallo voiskin olla kätevä lelu. Mä en muuten palloista piittaa, mut tota vois kiskoo perässä. Joo.

    Voi että kun oli Aslanilla ikävä onnettomuus. Onneks kaikki on kunnossa. Eiks teil oon ovipönkkää? Meil on semmonen tosi painava rautaterrieri. Mäyräkoiran mallinen ovistoppari olis kyl parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovistoppari toimitti virkaansa yläkerrassa, alakertaan täytyy hommata jotakin tuohon oven väliin. Mäykkystoppari olis kyllä pätevä...saiskohan niitä jostakin? :)

      Poista