Ihminen sanoo laittavansa meille silmähuuhdetta. Minä istun alas, käännän pääni kuuliaisesti ylöspäin ja odotan silmää räpäyttämättä muutamaa tippaa nestettä. Saan kiitosta hienosta toiminnasta - tai tässä tapauksessa toimimattomuudesta, koska en hötkyile mihinkään suuntaan vaan odotan nätisti. Tipat saatuani räpäytän silmiäni muutaman kerran ja menen jatkamaan sitä, mikä sitten ikinä olikaan keskeytynyt tähän toimenpiteeseen.
Ihminen lähestyy Aslania silmähuuhdepullon kanssa. Aslan heittäytyy makuulle ja peittää silmänsä etutassuillaan. Ihminen irrottaa tassut silmien edestä, Aslan painaa ne vikkelästi takaisin silmien päälle. Luomet on puristettu tiukasti kiinni. Huuhtele vain omat silmäsi.
Olen kuuliainen mäyräkoira. Halutessani.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Eräänä iltana, ollessamme tulossa koirapuistosta, päätimme nälkäisinä ajaa drive-in'nin kautta. Mäyräkoirat olivat puoliunessa takapenkillä aina siihen asti kunnes pysähdyimme drive-in-paikan ulkokaiuttimen eteen tekemään tilausta. Alphonse, jolta onnistuneesti palavat aina pelihousut kun se kuulee puhetta eikä näe puhujaa, alkoi välittömästi haukkua kun myyjä kysyi pirteästi kaiuttimen kautta tilausta.
Mieheni oli vastaamassa, mutta koska Alphonse karjui takapenkiltä suoraan hänen korvaansa, ärähtikin mäyräkoiralle komennon olla hiljaa. Ajoitus oli täydellinen ja dialogi valmis:
Myyjä, iloisesti: "Hei ja tervetuloa! Mitä saisi olla?"
Mies, kiukkuisesti ja suoraan mikrofoniin: "Olepa hiljaa siellä!!"
...hetken hiljaisuus. Kauempaa kuuluu moottoritien bassovoittoinen jyly, pyörätietä pitkin ajaa nuori mies kirkkaanpunaiselle pyörällään, jossakin ulvoo yksinäinen koira...
Myyjä, ylen hämmentyneesti: "Anteeksi, mitä sanoit...?"
Mäyräkoirat saavat ihmisen käyttäytymään tahattoman huonosti, mutta onneksi tilanne selitettiin ja täsmennettiin, että kyseessä eivät ole luokattoman huonosti käyttäytyvät asiakkaat vaan kuriton mäyräkoira.
Kuriton mikkihiirikaksikko.