sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Back on Track

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kävimme perjantaina Muskettikoirassa ostoksilla ja Aslan joutui sovittamaan vaatetta, joka sille myös ostettiin. Itsehän säästyin taas tältäkin nöyryytykseltä ja saatoin haistella koiranruokapusseja sillä aikaa kun teini-ikäistä puettiin ja se joutui seisomaan jämysti paikoillaan kun ihmiset kiristelivät nyörejä ja mallasivat sitä kauhtanaa sen päälle.(Paitsi ettei se seisonut vaan yritti pussailla myyjää, tapansa mukaan.)Siinä kuuntelin kun ne ihmiset lepertelivät miten hieno poika se oli ja kuinka topakalta se näytti siinä dracula-viitassaan ja ainoa asia mitä ajattelin oli se, että miten ihmeessä voin käydä ärsyttämässä takahuoneessa olevaa rottweileria niin etteivät ihmiset huomaa...? Olivat taas köyttäneet minut itseensä kiinni flexillä, enkä voinut käydä koettamassa, että miten isokokoinen mörkö reagoi jos pasteeraan sen ohi häntä pystyssä ja hampaat irvessä. Pahus. 

Edelliskerralla onnistuin ohimennessäni kiihdyttämään sitä rotikkaa. Huutelin sille hävyttömyyksiä ja Aslan peesasi. Herätin kunnioitusta ja pelkoa, olen varma. 



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Nuoremmalle mäyräkoiralle on ollut lievästi sanottuna haastavaa löytää sellainen pomppa niskaan, että koira olisi ollut vaatteen alla riittävän peitossa. Yleensä se ei ole ollut tai sitten liepeet ovat laahanneet maata kuin keskiaikaisessa kruunajaisviitassa kun on jouduttu kokeilemaan isompia kokoja jotka olisivat puolestaan olleet selän pituuden suhteen sopivia. Mäyräkoiran ruumiinrakenne on omiaan aiheuttamaan päänvaivaa talvivaatetuksen suhteen, mutta erityisesti Aslanin kokoinen XL-standardi on vaatelias pitkine, kapeine runkoineen. Lyhyet jalat ja 50-senttinen selkä on aika hankala yhtälö.

Mutta, etsintä tuotti tulosta; Back on Track-loimi istuu kuin räätälillä tehtynä Aslanin päälle. Hilpeänä anekdoottina myyjä naurahti loimen olevan doping-listalla kiellettyjen joukossa, tosin ei Suomessa, mutta ilmeisesti ainakin Ruotsissa. Ja mikä tekee siitä kielletyn? Sen suoritusta parantava vaikutus, ilmeisesti. Oli miten oli, tämä on ensimmäinen kerta kun koirille ostetaan mitään vaatteita joiden mukana tulee ihan viralliset käyttöohjeet. Käyttöohjeissa on mm. seuraavaa: "Kaikkien Back on Track tuotteiden käyttö tulee aloittaa vaiheittain. Käytä tuotetta enintään 2-4 tuntia ensimmäisten 2-3 päivän ajan. Näin eläimen keho saa mahdollisuuden tottua tuotteen vaikutukseen. Totuttelun jälkeen tuotetta on suositeltavaa käyttää useita tunteja parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi." Back on Track verkkoloimea erityisesti käytetään mm. nivelrikkoon koirilla, meidän tapauksessamme on kyseessä talvimantteli, mutta materiaali on samaa keraamisia partikkeleita sisältävää ainetta; mantteli vilkastuttaa verenkiertoa ja lisää aineenvaihduntaa ja sen teho perustuu infrapunasäteilyyn. Luulisi sillä siis tarkenevan. Sitä ei suositella tiineenä oleville, koska vaatteen vaikutusta sikiöön ei ole tutkittu riittävästi.

Aslan, joka on tosi helppo pukea, koska se pitää mielellään vaatteita päällään ja auttaa aina itse tomerana niiden pukemisessa, tulee todennäköisesti pitämään tästäkin vermeestä. Ja mikä parasta, tätä loimea saa mäyräkoirakoossa (= B 08) S, M ja L-kokoisena. Vihdoinkin joku on tajunnut, että mäyräkoiria on kolmea eri kokoa ja näidenkin kokojen sisällä aika laaja skaala, esim. juuri Alphonse ja Aslan, kaksi normimäykyn ääripäätä. Aslanilla on koko L ja Alphonselle käy M-koko. 


Back on Track-loimessa on hyvät säätövarat takajalkojen taakse menevissä lenkeissä, kauluksessa, vyötäröllä ja edessä, rintakehän kasvaessa. Hoikka Aslan saa napakan pompan päälleen tuiskuun ja tuiverrukseen ja koska sen kasvu on vielä kesken, tulee loimi istumaan silti sille vielä aikuisenakin yhtä hyvin kuin nyt. 

Teinijunttura ei millään olisi jaksanut seisoa ja poseerata uusi vaate päällään.


Loimi istuu loistavasti joka kohdasta jo nyt, vaikka juniori onkin vielä kovin hoikka ja rintakehätön verrattuna täysikasvuiseen mäyräkoiraurokseen.


Loimen edessäkin on kiristysnyörit (jotka saavat, korkean kauluksen kanssa, aikaan mielikuvan goottimäyräkoirasta...). Nyörien alta menee kangas joka suojaa rinnan ja vatsan. 

Kauluksessa on aukko josta hihnan saa vietyä läpi.

18 kommenttia:

  1. Aikas hieno loimi :) Meillä on koirilla hurtan fleecehaalarit. Urokselle löyty sopiva, mutta nartulla sama koko iso. Jos sille sopiva löytys jostaki vaatteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loimi on osoittautunut oikein hyväksi ja Aslan pasteeraa häntä liikuttavasti pystyssä se päällään, kovin ylpeänä :) Mäyräkoirien vaatettaminen pakkassäähän on kyllä yksi murheenkryyni kun koiran anatomia on niin haastava. Meillä pojat eivät tarvitse usein vaatteita, mutta siinä vaiheessa kun alkaa olla kaksikymmentä pakkasastetta, saati että lämpimämpää, mutta kova merituuli, on rytkyjä kyllä vedetty niskaan. Ei se tuo humppatukkien turkki mikään älyttömän lämmittävä varmastikaan ole, vaikka aika pitkälle sillä pärjääkin.

      Poista
  2. Wau, Aslan kuin Salainen Agentti 007, teknoviitta viimeistä huutoa! Korsetin nyörit rinnuksilla, wau. Kyllä nyt käy tytöt kuumana, kun Aslan astuu näyttämölle terapeuttisine viittoineen...
    Tosi hienon näköinen, tyyliin sopivainen, oikein nätti ja tyköistuva, niin ettei tuuli tuiverra palttoon alle. Varmaan hyvä hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankintana on ollut kyllä ilmeisen hyvä - ja Aslan itse näyttää tykkäävän kovasti :) Se on liepeet hulmuten juossut viitta päällään pitkin maita ja mantuja :) Kauhean työn takana oli saada sille riittävän iso, mutta kapea vaate, erityisesti kun en sellaista osaisi itse tehdä...siitä tuliskin aika mielenkiintoinen teltta jos yrittäisin ;)

      Poista
  3. Oi, löytyisiköhän meillekin Back on Trackiltä sopiva vaate? Mirkku on 30 senttiä pitkä ja kapea kuin mikä, joten yhtään sopivaa vaatetta ei ole saatu, siis noita kotikutoisia villapaitoja lukuunottamatta. Nyt lähdetään noita loimia etsimään ja kokeilemaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ne koot alkovat neljästäkymmenestä sentistä mäykkyloimessa, mutta en ole ihan varma...toivottavasti sieltä löytyisi kuitenkin jokin hyvin istuva Mirkku-neidille :) Tosi hankalaa ja haastavaa löytää ylipäänsä istuvia vaatteita noille pitkäselille, melkein on otettava sitä mitä tarjolla on.

      Pidän peukkuja, että löydätte sopivan! :)

      Poista
  4. Toi nuttu näyttää istuvalta ja miähekkäältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja ilmeisesti Aslanin mielestä onkin, kun pitää niin tohkeissaan sitä =)

      Poista
  5. Istuupa kyllä todella hyvin tuo pamppa Aslanilla, hyvä homma!

    Oon kuullut paljon hyvää tuosta merkistä. Pitäsisi varmaan kokeilla, löytyykö siitä Peppiselle sopivaa kokoa. Hänhän on kaikkien palelijoiden yli-kuningatar.. ;) En vaan muista nähneeni noita missään meidän eläinkaupoista. No, täytyypi googlailla. Kiitos kovasti vinkistä! :)

    Terkkuja ja rapsuja sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydätte netistä :) Ei meilläkään ole tullut vastaan Mustissa ja Mirrissä tuota, mutta Muskettikoirasta löytyi. Tietty valikoima varmasti vaihtelee vähän kaupungittain. Se, mikä tuossa on ihan parasta, on säätövara kaikenmaailman remeleissä :) Yleensä noissa mantteleissa ei hirveästi voi säätää kuin ympärysmittaa, mutta tuossa tosiaan voi säädellä kaulanympärystä, rintakehää, vyötärönympärystä ja jalkalenkkejä :)

      Rapsut takas! :) <3

      Poista
  6. Siisti loimi. Tullaisen Ossikin ehkä hyväksyisi. Tosin meillä on vaatetuksen rajana sellainen melkein 15 astetta ja silloin ollaan toistaiseksi tyydytty meitsin kutomaan villapaitaan. Terveisiä laikkupojille M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos osaisikin kutoa koiralle paidan, enkä edes käsitä, että mikä siinä muka voi olla niin ylivoimaista, kun osaan kutoa itsellenikin! :D Loimi on hyvä, koska blokkaa tuulta, aiemminhan Aslan ollut villapaidassa (kaupan, ei itsetekemässä ;), mutta täällä tuo merituuli on aika raaka, joten nyt tarkenee paremmin :)

      Terkkuja Ossilaiselle :)

      Poista
  7. No kyl on komia takki ja kieltämättä, vähän goottimaisuuttahan tuossa on nyörityksineen ja värimaailmoineen!:D

    Rotikan komentamisesta (tai komentamisajatuksesta, tällä kertaa) ylävitonen! On tärkeetä pitää isot koirat järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan on mäyräkoiramiehen maailman ykkösasia just tuo toisten koirien komentelu! :) MItä isompi, sitä parempi :)

      Gootivermeet ovat kyllä mainiot, itseäni aina vähän hymyilyttää kun puen sitä Aslanin päälle, mutta toinen on niin innoissaan koko loimesta, että pidän ilmeeni kurissa. On se hyvä, että mäyräherra itse tykkää <3

      Poista
  8. Hienot urheilukamppeet Aslanilla :) Ja kyllä on hoikka poju pukunsa alla, toden totta. Mutta pelkkää lihasta, sehän on selvä ;)
    Onko noiden "takaliepeiden" alla vielä jotain kangasta, vai pysyykö se lenkillä tiiviisti takaliston lämmikkeenä?

    Tilasin Hurtan Ultimate -lämpötakin sovitettavaksi. Materiaali oli aivan ihana, ja puvun leikkaus ja väri (koivu-versio :) hieno. Mutta koko oli niin väärä , että en jaksanut ruveta selvittämään, löytyykö siitä (melkoisen hintavasta...) sopivaa mäyrikselle. Tänä talvena on ulkoiltu aika paljon ilman mantteleita, paitsi paukkupakkasilla.

    Goottisäväys on mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takaliepeiden alla ei ole mitään muuta kuin pylly :) Hyvin pysyy kuminauhojen takia takaliston päällä ja tosiaan, nuo kuminauhat jotka menevät jalkojen taakse, ovat säädettävät, mikä on tietysti iso plussa :)

      Mä kanssa katselin tuota Hurtan Ultimatea, oli tosi nättejä värejä ja leikkaus hyvä, mutta valitettavan pieni ja lyhyt Aslanille, joten jäi sitten hankkimatta. Se, mistä pidän erityisen paljon tuossa Bäkkärin loimessa on just siinä, että aika harvat manttelit menevät noin hyvin isojen reisilihasten päälle kuin tuo loimi. Ja sehän olisi ihan hyvä, että ne reidet pysyisivät lämpimänä ettei tule lihaskramppeja. Aslan viuhtoo kyllä menemään sellaista vauhtia, että epäilen vahvasti ehtiikö pakkanen edes tarttua siihen! :)

      AB-kombolle rapsut! :)

      Poista
  9. Terve mieheen pojat! Meille hankittiin siskon kans myös tommoset Bäkkäri-takit joku vuos sitte, se iso mäyräkoiramalli istuu mulle kans ko valettu. Matte tosin ompeli taikka siis kiinnitti ton etuhelman ylemmäs, ko se tuntu haittaavan askellusta pidemmäl lenkuralla - mulla siis, ei mun rimppakinttuisella noutajasiskolla (RIP). Hianoo että Aslan sulle löyty sitte vihdoinki takki, tosin gaumeen kylmä sulle ei varmaan usein tuu ko oot niin vauhdikas tapaus kuitenki. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou! :) No niin, sitten ollaan tekstiilikaksosia :) Tosi hyvä loimi tuo on, eikä vilu yllätä...ei senkään puoleen, että vauhtia on lenkeillä ollut kiitettävän paljon, mutta raa'an tuulen kyllä epäilen luikertelevan hippikoirienkin turkin alle (itsehän palellutin pari päivää sitten toisen poskeni vaivaisissa miinuslukemissa, mutta se tuuli, se tuuli...), joten tuo loimi kyllä hyvin torjuu sitä. Mahtava ostos :)

      Mauri-sedälle arvokkaat terveiset ;)

      Poista