Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Olen laumani johtajauros ja merkkaa reviirini kokemuksella ja pieteetillä. Nostan takajalkani mahdollisimmin korkealle (aina tietenkin saman puolen jalan, rituaalit ovat tärkeitä) ja täytän tankkini vedellä aina ennen lenkkiä, että voin mahdollisimman moneen kohtaan jättää visiteerauksestani tervehdyksen. Jos Aslan jättää merkkinsä ensin, minun on kuitattava se. Tämän jälkeen ruovin maata häntä pystyssä, kaula pitkällä. Tässä minä olen, tämä on minun reviirini. Tästä minä kuljen päivittäin, nämä ovat minun maitani.
Aslan ei koskaan ole kuopinut maata merkkinjättönsä jälkeen. Eikä se ole koskaan pöyhistellyt toisille uroksille tamppaamalla maata häntä pystyssä. Se tietää ettei kannatta liikoja kukkoilla, koska täytyy kyetä myös lunastamaan lupauksensa. Ei kannata mennä huutelemaan jos ei vastaa sanoistaan; egoilut on syytä jättää niille, joilla riittää tahtoa ja kykyä viedä aloittamansa loppuunkin.
Ihminen, viskaa keppi, niin en tuo sitä sinulle.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Aslan on tunnettu sosiaalisesta avoimuudestaan, iloisuudestaan, huikentelevasta luonteestaan ja moraalinsa löyhyydestä. Se on perinjuurin opportunisti, joka metkuttelee ja viekottelee uhreiltaan makupaloja ja viihdykettä. Se osaa katsoa vetoavasti, anovasti ja esittää sielustaan asti rikkinäistä kulkukoiraa joka ei ole koskaan saanut yhtä kokonaista ateriaa. Melko varmasti se lähtisi kenen tahansa mukaan hetkeksi, ottaisi tilanteesta kaiken irti ja juoksisi sitten omiensa luo niin lujaa etteivät sen takajalat meinaisi pysyä matkassa.
Alphonse ei lähtisi, ei ottaisi makupaloja, eikä luottaisi vieraisiin. Se partioi ja vartioi kotiaan, ihmisiään ja katsoo hulttio-Aslanin perään. Sillä on napakka työetiikka ja se suhtautuu intohimoisesti sille uskottuihin tehtäviin, joista tärkeimpänä on pitää Aslan kaidalla tiellä.
Kun mäyrät illallistavat luuateriaansa takapihan nurmella, niiden suhtautumisen ympäristöön näkee selvästi siitä kun pihan ohi kävelee naapureita: Alphonse työntää luun syvemmälle kitaansa, nostaa häntänsä taivasta kohti ja haukkuu ruoka suussaan ilmoituksensa siitä, ettei sen luuta sovi tulla anastamaan, vaan ihmiset saavat ihan itse hakea omat rustonsa muualta. Aslan, puolestaan, pudottaa oman ateriansa maahan, vetää korvansa taaksepäin, silmänsä ystävällisesti sirrilleen ja heiluttaa vimmatusti häntäänsä. Koko sen olemus on yhtä kysymystä: "Maistuisiko sinullekin pieni hiukopala?" Se ei ole vielä koskaan kohdannut ihmistä jolle se ei olisi iloisesti heiluttanut häntäänsä. Alphonse kohtaa niitä päivittäin; se on hyvin tarkka siitä kuka on hännänheilutuksen arvoinen.
Aslan etsii katsellaan Alphonsea, joka on ehdottomasti sen tärkein ja parhain asia elämässä. Alphonsen jälkeen tulevat omat ihmiset ja ruoka; järjestyksestä ei tosin ole varmuutta, mutta vahva epäilys siitä on.
Kyl mää ainaki kuovin maata, mahdollisimman usein ja mahdollisimman raivokkaasti. Ja ruikkaan ihan nopeesti, mahdollisimman monen puun juureen ja hätätilassa vaikka ihan jonku pienen kepin päällekin. Kunhan mun haisuni on ikuistettuna mahdollisimman laajalle alueelle. Kuulemma se on ärsyttävää kukkoilua. Ihmisväki ei vaan tajuu.
VastaaPoistaIhmisväellä jää valitettavan moni asia tajuamatta; hyvänä esimerkkinä juurikin pullistelu, jolla pönkitetään omaa egoa ja näytetään toisille uroksille, että olen juuri piirun verran mahtavampi kuin sinä ;)
PoistaAlphonse on kova poika kuopimaan, valitettavasti vain monesti siinä takana päsmäröi juuri Aslan, ja sitten kaivetaankin naamaa esille hiekasta kun kaikki pöllyää suoraan päin nuoremman näköä.
Näin juuri on! Elmerillä on jokin vinksallaan, kun se kyllä uhoaa, hitusen epävarmasti kuitenki ja tosipaikan tullen haetaan tukea emännältä. Isännältä jos se sattuu olemaan paikalla...Nuista naisista, ku ei koskaan tiiä. Kuten se poro pihalla....Häntä pystyssä haukuttiin, mutta kun poro tuli kohti niin Elmeri aatteli,että on ehkä parempi jos nuo naiset hoitaat tän homman. Olihan se sentään tosi iso! Raisa tomerana Elmerin ja poron välissä seisoi, kuin kivipatsas, häntä pystyssä asenteella,että "tuuppa kuule tänne niin täältä pesee!". Ei tullu poro,ei :D
VastaaPoistaMeillä on Aslan just tuollainen: puhkuu ja uhoaa joillekin koirille, mutta sitten siihen tarvitaan aina Alphonse selvittämään asioita. Tai ihminen. Kotona taas Aslan saa pullistella Alphonselle yleensä vaikka ja kuinka, eikä se aiheuta mitään sen ihmeempiä manöövereitä, mutta auta armias jos ulkona joku muu uros tulee Alphonsen eteen pullistelemaan samalla tavalla kuin Aslan kotona! :D Siitä on leikki kaukana.
PoistaIhana Raisa - näinhän se on, että naisten pitää monesti hoitaa ne tiukimmat tilanteet ;)
Kyllähän koirat yksilöitä ovat, mutta että ne toistensa seurassakin säilyttävät omat tapansa noin paljon :) Meillä AB matkii toisiaan, Basse ihan työkseen, Arttu silloin kun siitä on todellista hyötyä. Esim. ihmisen käden nostaminen kuonolla päänsä päälle ei ole kuulunut ennen Artun repertuaariin. Luulin, ettei se pidä pään rapsuttelusta! Mutta saadakseen vähintään saman määrän huomiota kuin Basse kyseisellä tempulla, Arttu on valmis sietämään jopa pään silitystä ;))
VastaaPoistaIhan mainio tuo luuateriointi teillä :)) Alphonse on ollut turvallinen koirakaveri Aslanille, joten sen suojissa on ilmeisesti mukava syödä luutakin pelkäämättä, että kukaan sitä vie.
Juu, jotkin tavat ovat kyllä tarttuneet, mutta sitten pojilla on ne omat juttunsa, jotka ovat kiinteä osa niiden luonnetta ja ne eivät varmasti tule muuttumaan :)
PoistaAlphonse on ollut aivan liiankin höveli isähahmo Aslanille, olisi saanut pistää kampoihin paljon lujemmin, niin pysyisi paremmassa kurissa tuo juniori, mutta joo, turvallinen on ollut myös :) Ja Aslanin ei ole koskaan tarvinnut pelätä, että tulee hammasta, mikä on tietenkin tosi hyvä juttu :)
Hauska juttu, että teillä Arttu ja Basse matkivat toisiaan, siitä sen näkee, että mallioppiminen on kovassa kurssissa koirillakin :)
Olisihan se tylsää, jos molemmat koirasi olisivat toistensa kopioita. Heillä on ihan selkeät roolit.
VastaaPoistaOlen huomannut tuon roolien jakautumisen aina kaikissa ryhmissä, myös ihmisryhmille syntyy roolit, esim. perheessä.
Huisin mielenkiintoista, miten ne roolit jakautuvat kahden koiran kesken. Nuorempi pysynee aina pennun tasolla?
Meidän lapinkoirapojat käyttäytyivät samankaltaisesti kuin Aslan ja Alphonse, vanhempi oli selkeä vastuunkantaja ja nuorempi hiukan hömelö pentu koko ikänsä.
Mä kanssa veikkaan, että nuorempi pysyy, ainakin tietyllä tavalla, pentumaisempana aina. Nytkin on jo selkeästi nähtävissä se, että Aslan on kaksivuotiaana paljon nuoremman oloinen kuin mitä Alphonse oli vähän puolitoista vuotiaana kun Aslan saapui taloon. Aslan - ikuinen lapsi <3
PoistaRoolittuminen on mielenkiintoista, sekä ihmisten että eläinten yhtä lailla :) Erityisesti isommassa koiralaumassa on veikeää tarkkailla miten kukanenkin koira asemoituu lauman sisällä - siitä puhumattakaan mitä se on kuin ihmisiä katselee suuremmassa joukossa: kuinka vuorovaikutussuhteet elävät tilanteen ja ihmisen mukaan, miten taipuu henkilökemiat vai taipuuko ollenkaan, kuka ottaa minkäkin roolin jne :)
Ihanat erilaiset laikkupojat. Minusta Alphonse on lähempänä mäyräkoiraa luonteeltaan:) Aslan taas on saanut ihan jonkun muun koiran luonteen avoimuudellaan ja ystävällisyydellään. No varmaan siitäkin mäykkypiirrettä luonteesta löytyy, mutta jotenkin näin blogin kautta välittyy "ei luontainen mäyräkoira" luonteeltaan:) :) Terveisii M-L ja Ossi.
VastaaPoistaJep, Alphonse on kai aika tyypillinen mäyräkoirauros siinä mielessä, että se on melkoinen pokerinaama - suorastaan puunaama, joka ei ihan herkästi hötkyile kaikista mahdollsista asioista, toisin kuin Aslan, hippilapsi :)
PoistaMonesti olen sanonut, että tietyllä tavalla Aslan on Eetu-enonsa kaltainen: sosiaalinen ja aina iloinen siinä missä Alphonsen naama usein sanoo selkeästi: "En ole yhtään huvittunut." ;)
Täällä ilmottautuu toinen kuopija, se seniori-Koiraloordi! :-) Mauri bongasi yksi ilta etäällä kulkeneen kultsu-uroksen, ja kuopi siitä suivaantuneena maata niin voimallisesti, että lopuksi mäyräkoiralla oli puoli selkää nurmikon ja multapaakkujen peitossa...mutta sehän ei menoa haitannut! :-) Alphonse kuullostaa luonteeltaan todella samanlaiselta kuin Maurikin, joka ei myöskään koskaan lähtisi vieraiden matkaan, sitä ei ne kiinnosta lyhyen tervehtimisen jälkeen ollenkaan - ihmiset siis. Tyttökoirat kiinnostaa kyllä. :-) Ja pentukoirat, Mauri on liikuttavan tykästynyt pentuihin, niitä pitää aina päästä kadulla tervehtimään.
VastaaPoistaHeh, just noin toimii myös Alphonse, eikä haittaa, vaikka se toinen koira olisi jossakin kaukana, horisontissa, pakko kuopia sitä maata kuin hengenhädässä :)
PoistaMeillä Alphonse pitää kyllä niistä vieraista, jotka ovat naisia ;) Se on ihan mahdoton gigolo, mutta miehistä se ei niinkään välitä. Aslan tervehtii riemullisesti noin kaksi sekuntia ja sitten se lähtee tekemään jotakin tärkeämpää ;) Tämä siis kotona, ulkona tilanne on aivan eri: siellä Aslan on kiinnostuneempi ihmisistä, Alphonse ei. Varsinkaan jos eivät ole tuttuja.
Pennuista meilläkin tykätään ja kovasti :) Alphonse antaa pienempien koirien kiipeillä päällään ja leikkii tosi varovaisesti, Aslan sitten leikkii vähän rajummin ja sitä pitääkin toppuutella aina ettei pennut säikähdä kun mastodontti pyrähtää niiden eteen leikkiasentoon :)