Rutiineja - valitettavia ja mukaviakin

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan jäi taas kiinni. Ihminen tuli aamulla alakertaan ja sohvapöydällä oli koirankarvoja ja vähän hiekkaa. Kahdessa paikassa. Hmmm...ihan kauhean etevä etsivä ei tarvitse olla saadakseen syyllisen selville, koska minä en kiipeile.

Muutamia päiviä sitten ihmisen tullessa niin ikään aamulla kahvinkeittoon, hän tapasi sohvapöydällä selällään makaavan ja kuorsaavan Aslanin. Ihminen nosti juniorin jatkamaan uniaan pedille, käveli keittiöön, sytytti valot ja huomasi, että myös ruokapöydällä oli koirankarvoja. Lisäksi pöydällä latauksessa ollutta läppäriä oli mitä ilmeisemmin käytetty tyynynä - kuten Aslanilla on tapana. Onpahan sekin tullut todistettua, että Aslan hyppää olohuoneessa sohvalta pöydälle, liukuu sen poikki ja hyppää sieltä suoraan pedille. Tässä kohtaa ihminen veti niin syvään henkeä kerätessään kaikupohjaa karjaisuunsa, että katsoin parhaaksi möyhentää vähän junioria sen laskeuduttua pedille.

Ihmiseltä ovat keinot vähissä. On ehkä pakko rakentaa Aslanille temppurata alakertaan, että se jättää huonekalut rauhaan. Johan se yritti kiivetä korkeaa kenkätelinettäkin pariin otteeseen. Tikapuut sille pitää ostaa. 

   Apaattinen Aslan autossa. Matkanteossa se ei todellakaan ole oman mukavuusalueensa sisällä, toisin kuin minä. Olenhan hyvinkin tyytyväinen reissaaja.

   Aslan on harvoin vakavana, mutta autossa se on. Ei hymynhäivää, ei hännänheilutusta, ei anteeksiantoa siitä, että se on taas pistetty takapenkille mököttämään.

   Minä, sen sijaan, tuijottelen kaunista iltataivasta. Aslan manaa kohtaloaan. 

   ...ja jatkan tuijottelua niin kauan kuin matkantekoa kestää. Ps. kuonossani oleva suurentunut kyhmy oli ötökän pistämä. Ihan näin aristokraattiseksi en sentään ole heittäytynyt.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aamulla kierrämme pitkän lenkkimme. Heräämme aivan liian aikaisin saadaksemme kiertää sen rauhassa, mutta me olemme sitä mieltä - mäyräkoirat ja minä - että ilman tätä nimenomaista lenkkiä aamu ei vain alkaisi oikein. 

Olen tässä jo parin kuukauden ajan huomannut, että tavoilleen uskolliset mäyräkoirapojat ovat rutiiniensa orjuuttamia myös lenkillään. Kummallakin on omat suoritusmenetelmänsä ja monesti ne saavat hymyilemään kun niihin alkaa kiinnittää huomiota. 

Aslan pitää siitä, että sillä on tekemistä lenkin aikana. Jopa asioidessaan pusikossa, se hakee monesti kepin tai oksan suuhunsa, että voi pureskella sitä samanaikaisesti. Sehän on vähän kuin istuisi vessassa sanomalehden kanssa. 

Tämän lisäksi se tykkää muutenkin huvittaa itseään; aina samassa kuntopolun kohdassa se työntää päänsä villivadelmapensaaseen, kaksi kertaa, ja on säikähtävinään jotakin. (Pensas oli ajettu maan tasalle kun kuntopolun reunamia oli siistitty. Aslan käy silti paikalla säikähtämässä, vaikka pensaasta on enää pari kortta pystyssä.) Se hyppii tienposken niitetyssä heinässä, työntää kuonoaan syvälle leikattuun ruohoon ja on säikähtävinään sitäkin. Se tekee tasajalkapomppuja ilman vauhdinottoa, hyppii kuin vuohi ruohikossa, astuu kaksi askelta metsän puolelle, hyppää takaisin hiekkatielle, astuu metsään, hyppää takaisin hiekkatielle jne. Se kuljettaa suussaan keppiä tai käpyä, pudottaa sen tielle, poimiakseen sen seuraavana aamuna taas mukaansa, kuljettaa jonkin matkaa, poimii seuraavalla lenkillä suuhunsa jne. Ensimmäiset kilometrit se polttaa ylimääräenergiaansa, jota sen akkuihin on latautunut yön aikana, ennen kuin komennan sen vierelleni, omalle paikalleen. Siinä se tepsuttaa nätisi Alphonsen ja minun välissä lenkin keskiosan ja taas loppupätkän se tosottaa menemään kuin nuori hirvas. 

Alphonse nauttii lenkeistä aivan omalla tavallaan. Se saattaa kävellä vieressäni pitkät pätkät kuono kohti taivasta, fiilistellen, koska sitä on aina kiehtonut pilvien ja puidenlatvojen tuijottaminen. Se näyttää hyvin ylväältä kävellessään klyyvari kohti korkeuksia, näennäisen tietämättömänä mistään muusta. 

Se harrastaa samaa autossakin, joko makaa selällään ja tuijottaa ikkunasta taivasta tai nojaa kuonoaan takaoven kahvaan ja katselee pilvien liikkumista. Lenkeillä, tosin, asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että reittimme varrella on tehty viime aikoina poikkeuksellisen paljon oravahavaintoja, joten ehkä se toivekkaana odottaa, että paistikas putoaisi suoraan sen suuhun. Kyseessä on kuitenkin mäyräkoira. Aivan hyvin se voi olettaa, että ruoka pudottautuu oma-aloitteisesti sen ulottuville. Mäyräkoiralle kaikki on mahdollista. 

   Lenkkien jälkeen harrastetaan monesti liikuttavaa muodostelmanukkumista.

Dominoinnin problematiikasta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kesäkuumalla meillä oli keinotekoinen tuuli kotona puhaltamassa. Sen viilennyksessä oli ihana nukkua päiväunia. Tuuli on iloinen asia.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Koirapuistossa, perjantai-iltana, pistettiin taas maailmanjärjestys uusiksi kun koitti Mäyräkoiran Aika. Alphonsen alfapullistelu on joskus hiukkasen rasittavaa, mutta vahva veikkaukseni on, että siitä pääsee eroon ainoastaan aivosiirrolla. Ja nyt koiria on kaksi, toinen toistaan tukemassa ja peesaamassa. Hyvin on oppi mennyt perille nuoremmallakin. Aslanin uhoilu on tosin osittain vielä epävarmuutta, mutta Alphonsella se ei koskaan ole sitä ollutkaan. 

Toisaalta, olen kyllä sitä mieltä, että koirat hoitakoon itse omat nokkimisjärjestyksensä, kunhan ei mene tappeluksi, mutta senhän nyt näkee koirien asetelmista, että miten vakavasta tilanteesta on kyse ja milloin vain haetaan asemat uusiksi hierarkiassa. Ja meistä riippumatta koirat kuitenkin muodostavat arvojärjestyksensä väliaikaisenkin lauman sisällä, huolimatta siitä sopiiko se ihmiselle vai ei, yrittääkö ihminen estää sitä vai ei. Koirat ovat kuitenkin tehneet näin tuhansia vuosia ihmisen siihen kykenemättä vaikuttamaan. 

Dominointi koetaan monesti pahimpana mahdollisena asiana ja ihmiset monesti pyrkivät  niistämään sen alkutekijöihinsä jo pentuvaiheessa. Siihenhän pystyy vaikuttamaan tasan yhtä paljon kuin alistuvan koiran muuttamiseen dominoivaksi. Dominoiva koira on aina dominoiva, kysehän on vain siitä, että miten sen ilmentymistä voitaisiin loiventaa. Meillä asiaa pyritään hoitamaan siten, että Alphonse pistetään pantaan ja hihnaan kun puistoon tulee uusi, leikkamaton uros (leikattujen koirien kanssa ei tietenkään mitään ongelmaa koskaan ole ollutkaan) ja tutustutetaan vähitellen koirat keskenään. Ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tilanne on pystytty hoitamaan pois päiväjärjestyksestä. Nämä muutamat tapaukset ovat sellaisia, jotka ovat täsmälleen samanlaisia Alphonsen kanssa ja sen tietää, että siinä mielentilassa missä ne ovat tapaamishetkellä olleet, jälki olisi ollut rumaa, joten niitä ei päästetä edes tutustumaan toisiinsa valvonnankaan alla.

Dominoiva koira ei välttämättä ole aggressiivinen koira, eikä näitä kahta asiaa saisi muutenkaan automaattisesti laittaa yhtäläisyysmerkin molemmille puolille. Miten siis vastata kysymykseen, joka esitetään koirapuiston portilla: "Onks toi vihanen?" Ensin kai pitäisi pyytää määrittelemään 'vihainen'...mitä kulloinenkin kysyjä sillä tarkoittaa. Jos oma koira on hyvin alistuva, niin siitä näkökulmasta Alphonse saattaa vaikuttaakin vihaiselta, kun se ärisee vieraille uroksille, pasteeraa häntä pystyssä ja nappaa vastustajiaan niskavilloista kiinni jos nämä yrittävät haastaa sitä. Se ei kuitenkaan koskaan hyökkää ns. heikon energian kimppuun; se ei ärise pelokkaille tai epävarmoille koirille, se yrittää kiivetä niiden selkään ja alistaa niitä. (Niitäkin koiria on tullut nähtyä vino pino jotka hyökkäävät alistuvan kimppuun purrakseen tätä...) Mutta, jos paikalle tulee toinen dominoiva uros, sataprosenttisella todennäköisyydellä koirat haluavat nähdä kumpi on pomo. Toisen on pakko antaa periksi tai edessä on verilöyly. Ja koska Alphonse se ei ole ollut vielä kertaakaan, täytyy näissä tilanteissa koirat erottaa, jos asiaan ei tule ratkaisua. 

Alphonse ei hyöki sinne tänne summittaisesti ja pure toisia koiria verille, se ei koskaan murise ihmisille tai väläyttele hampaitaan. Sen suusta pystyy kuka tahansa, milloin tahansa ottamaan ihan mitä tahansa, sama pätee Aslaniin. Kumpikaan ei suojele mitään tavaroitaan tai ruokaansa keneltäkään. Alphonse tosin saattaa murahtaa Aslanille jos tämä hiippailee liian lähelle sen luuateriaa, mutta koirat myös voivat syödä samaa luuta yhtäaikaisesti tai vuorotellen. 

Joskus Alphonse toimii itse agitaattorina, välillä se vastaa haasteeseen, lukee vastaantulevan koiran energiat ja reagoi niihin. Tämä jää monesti joiltakin ihmisiltä jotenkin näkemättä. Ne huomaavat, että mäyräkoira seisoo häntä viivana ja haukkuu kuin mielenköyhä ja katsovat, että "siinä on niin vihainen koira ettei meidän Börje kyllä saa mennä sen kanssa samaan puistoon" ja samaan aikaan kainalossaan kantamansa Börje louskuttaa leukojaan vaahto suussa ja ärisee. Kas, tähänkin tangoon tarvitaan kaksi, mutta jotenkin se oman koiran reaktio jää noteeraamatta. 

Alphonsella on monen monta uroskoirakaveria, joiden kanssa se leikkimistä se rakastaa. Huvittavaa on nähdä kun se heittäytyy selälleen valtavan kultaisennoutajan eteen ja heiluttaa häntäänsä. Hetken kuluttua se ehtii juuri ja juuri alta pois, kun kultainennoutaja vuorostaan heittäytyy sen eteen selälleen ja vispaa vimmatusti häntäänsä. Ne ovat vieläpä täsmälleen samanikäisiä, leikkaamattomia ja kummallakin vahva dominanssi, mutta siinä ne vain piehtaroivat ja putsaavat toistensa naamoja. Aslan häslää mukana minkä ehtii, mutta sitä vielä vähän pelottaa kultsun iso koko ja se pysyttelee niin kauan kauempana kunnes toinen on selällään, jolloin se tekee tiikerinloikan noutajan päälle ja nuolee sen korvat.

Parasta koirapuistossa on se, kun paikalle tulee rutinoitunut koiranomistaja useiden koiriensa kanssa, lukee vaivattomasti omat ja vieraat koirat ja toteaa jo heti portilla, että "Jaahas, annetaanko poikien hoitaa omat hierarkiansa itse kuntoon?" Ja mäyräkoiran ihminen toteaa tyytyväisenä, että "Jep, annetaan vaan." Alphonse on selvästi koko porukan dominoivin, mutta se on ihan ok.  Vieraan, vasta puistoon tulleen, lauman alfa ei haasta sitä. Järjestys luetaan ääneen haukkumalla, yksi innokas juniori karkotetaan Aslanin selästä (Alphonsen toimesta) ja pistetään ruotuun. Rauha laskeutuu maahan ja kaikki leikkivät keskenään, järjestävät juoksukilpailuja eikä kukaan ärhentele kenellekään. Juuri näin sen pitääkin mennä: kuusi leikkaamatonta urosta leikkivät keskenään, vaikka paikalla on narttujakin. 

                 Aslan ja yhteensolmitut sukat; uniriepu, jota se raahaa mukanaan. Ps. huomatkaa etutassujen koko. Näillä käpälillä mm. maan kaivaminen tapahtuu nopeasti ja lähes huomaamatta. Alphonsen tassut ovat sirot ja kapeat Aslanin lapioihin verrattuna. Junnulla on myös painajaismaisen paksut ja vahvat kynnet joiden leikkaamiseen olen lukemattomia kertoja suunnitellut jämerämpiä aseita, kuten esim. pokasahaa.