Kesäkuumalla meillä oli keinotekoinen tuuli kotona puhaltamassa. Sen viilennyksessä oli ihana nukkua päiväunia. Tuuli on iloinen asia.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Koirapuistossa, perjantai-iltana, pistettiin taas maailmanjärjestys uusiksi kun koitti Mäyräkoiran Aika. Alphonsen alfapullistelu on joskus hiukkasen rasittavaa, mutta vahva veikkaukseni on, että siitä pääsee eroon ainoastaan aivosiirrolla. Ja nyt koiria on kaksi, toinen toistaan tukemassa ja peesaamassa. Hyvin on oppi mennyt perille nuoremmallakin. Aslanin uhoilu on tosin osittain vielä epävarmuutta, mutta Alphonsella se ei koskaan ole sitä ollutkaan.
Toisaalta, olen kyllä sitä mieltä, että koirat hoitakoon itse omat nokkimisjärjestyksensä, kunhan ei mene tappeluksi, mutta senhän nyt näkee koirien asetelmista, että miten vakavasta tilanteesta on kyse ja milloin vain haetaan asemat uusiksi hierarkiassa. Ja meistä riippumatta koirat kuitenkin muodostavat arvojärjestyksensä väliaikaisenkin lauman sisällä, huolimatta siitä sopiiko se ihmiselle vai ei, yrittääkö ihminen estää sitä vai ei. Koirat ovat kuitenkin tehneet näin tuhansia vuosia ihmisen siihen kykenemättä vaikuttamaan.
Dominointi koetaan monesti pahimpana mahdollisena asiana ja ihmiset monesti pyrkivät niistämään sen alkutekijöihinsä jo pentuvaiheessa. Siihenhän pystyy vaikuttamaan tasan yhtä paljon kuin alistuvan koiran muuttamiseen dominoivaksi. Dominoiva koira on aina dominoiva, kysehän on vain siitä, että miten sen ilmentymistä voitaisiin loiventaa. Meillä asiaa pyritään hoitamaan siten, että Alphonse pistetään pantaan ja hihnaan kun puistoon tulee uusi, leikkamaton uros (leikattujen koirien kanssa ei tietenkään mitään ongelmaa koskaan ole ollutkaan) ja tutustutetaan vähitellen koirat keskenään. Ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tilanne on pystytty hoitamaan pois päiväjärjestyksestä. Nämä muutamat tapaukset ovat sellaisia, jotka ovat täsmälleen samanlaisia Alphonsen kanssa ja sen tietää, että siinä mielentilassa missä ne ovat tapaamishetkellä olleet, jälki olisi ollut rumaa, joten niitä ei päästetä edes tutustumaan toisiinsa valvonnankaan alla.
Dominoiva koira ei välttämättä ole aggressiivinen koira, eikä näitä kahta asiaa saisi muutenkaan automaattisesti laittaa yhtäläisyysmerkin molemmille puolille. Miten siis vastata kysymykseen, joka esitetään koirapuiston portilla: "Onks toi vihanen?" Ensin kai pitäisi pyytää määrittelemään 'vihainen'...mitä kulloinenkin kysyjä sillä tarkoittaa. Jos oma koira on hyvin alistuva, niin siitä näkökulmasta Alphonse saattaa vaikuttaakin vihaiselta, kun se ärisee vieraille uroksille, pasteeraa häntä pystyssä ja nappaa vastustajiaan niskavilloista kiinni jos nämä yrittävät haastaa sitä. Se ei kuitenkaan koskaan hyökkää ns. heikon energian kimppuun; se ei ärise pelokkaille tai epävarmoille koirille, se yrittää kiivetä niiden selkään ja alistaa niitä. (Niitäkin koiria on tullut nähtyä vino pino jotka hyökkäävät alistuvan kimppuun purrakseen tätä...) Mutta, jos paikalle tulee toinen dominoiva uros, sataprosenttisella todennäköisyydellä koirat haluavat nähdä kumpi on pomo. Toisen on pakko antaa periksi tai edessä on verilöyly. Ja koska Alphonse se ei ole ollut vielä kertaakaan, täytyy näissä tilanteissa koirat erottaa, jos asiaan ei tule ratkaisua.
Alphonse ei hyöki sinne tänne summittaisesti ja pure toisia koiria verille, se ei koskaan murise ihmisille tai väläyttele hampaitaan. Sen suusta pystyy kuka tahansa, milloin tahansa ottamaan ihan mitä tahansa, sama pätee Aslaniin. Kumpikaan ei suojele mitään tavaroitaan tai ruokaansa keneltäkään. Alphonse tosin saattaa murahtaa Aslanille jos tämä hiippailee liian lähelle sen luuateriaa, mutta koirat myös voivat syödä samaa luuta yhtäaikaisesti tai vuorotellen.
Joskus Alphonse toimii itse agitaattorina, välillä se vastaa haasteeseen, lukee vastaantulevan koiran energiat ja reagoi niihin. Tämä jää monesti joiltakin ihmisiltä jotenkin näkemättä. Ne huomaavat, että mäyräkoira seisoo häntä viivana ja haukkuu kuin mielenköyhä ja katsovat, että "siinä on niin vihainen koira ettei meidän Börje kyllä saa mennä sen kanssa samaan puistoon" ja samaan aikaan kainalossaan kantamansa Börje louskuttaa leukojaan vaahto suussa ja ärisee. Kas, tähänkin tangoon tarvitaan kaksi, mutta jotenkin se oman koiran reaktio jää noteeraamatta.
Alphonsella on monen monta uroskoirakaveria, joiden kanssa se leikkimistä se rakastaa. Huvittavaa on nähdä kun se heittäytyy selälleen valtavan kultaisennoutajan eteen ja heiluttaa häntäänsä. Hetken kuluttua se ehtii juuri ja juuri alta pois, kun kultainennoutaja vuorostaan heittäytyy sen eteen selälleen ja vispaa vimmatusti häntäänsä. Ne ovat vieläpä täsmälleen samanikäisiä, leikkaamattomia ja kummallakin vahva dominanssi, mutta siinä ne vain piehtaroivat ja putsaavat toistensa naamoja. Aslan häslää mukana minkä ehtii, mutta sitä vielä vähän pelottaa kultsun iso koko ja se pysyttelee niin kauan kauempana kunnes toinen on selällään, jolloin se tekee tiikerinloikan noutajan päälle ja nuolee sen korvat.
Parasta koirapuistossa on se, kun paikalle tulee rutinoitunut koiranomistaja useiden koiriensa kanssa, lukee vaivattomasti omat ja vieraat koirat ja toteaa jo heti portilla, että "Jaahas, annetaanko poikien hoitaa omat hierarkiansa itse kuntoon?" Ja mäyräkoiran ihminen toteaa tyytyväisenä, että "Jep, annetaan vaan." Alphonse on selvästi koko porukan dominoivin, mutta se on ihan ok. Vieraan, vasta puistoon tulleen, lauman alfa ei haasta sitä. Järjestys luetaan ääneen haukkumalla, yksi innokas juniori karkotetaan Aslanin selästä (Alphonsen toimesta) ja pistetään ruotuun. Rauha laskeutuu maahan ja kaikki leikkivät keskenään, järjestävät juoksukilpailuja eikä kukaan ärhentele kenellekään. Juuri näin sen pitääkin mennä: kuusi leikkaamatonta urosta leikkivät keskenään, vaikka paikalla on narttujakin.
Toisaalta, olen kyllä sitä mieltä, että koirat hoitakoon itse omat nokkimisjärjestyksensä, kunhan ei mene tappeluksi, mutta senhän nyt näkee koirien asetelmista, että miten vakavasta tilanteesta on kyse ja milloin vain haetaan asemat uusiksi hierarkiassa. Ja meistä riippumatta koirat kuitenkin muodostavat arvojärjestyksensä väliaikaisenkin lauman sisällä, huolimatta siitä sopiiko se ihmiselle vai ei, yrittääkö ihminen estää sitä vai ei. Koirat ovat kuitenkin tehneet näin tuhansia vuosia ihmisen siihen kykenemättä vaikuttamaan.
Dominointi koetaan monesti pahimpana mahdollisena asiana ja ihmiset monesti pyrkivät niistämään sen alkutekijöihinsä jo pentuvaiheessa. Siihenhän pystyy vaikuttamaan tasan yhtä paljon kuin alistuvan koiran muuttamiseen dominoivaksi. Dominoiva koira on aina dominoiva, kysehän on vain siitä, että miten sen ilmentymistä voitaisiin loiventaa. Meillä asiaa pyritään hoitamaan siten, että Alphonse pistetään pantaan ja hihnaan kun puistoon tulee uusi, leikkamaton uros (leikattujen koirien kanssa ei tietenkään mitään ongelmaa koskaan ole ollutkaan) ja tutustutetaan vähitellen koirat keskenään. Ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tilanne on pystytty hoitamaan pois päiväjärjestyksestä. Nämä muutamat tapaukset ovat sellaisia, jotka ovat täsmälleen samanlaisia Alphonsen kanssa ja sen tietää, että siinä mielentilassa missä ne ovat tapaamishetkellä olleet, jälki olisi ollut rumaa, joten niitä ei päästetä edes tutustumaan toisiinsa valvonnankaan alla.
Dominoiva koira ei välttämättä ole aggressiivinen koira, eikä näitä kahta asiaa saisi muutenkaan automaattisesti laittaa yhtäläisyysmerkin molemmille puolille. Miten siis vastata kysymykseen, joka esitetään koirapuiston portilla: "Onks toi vihanen?" Ensin kai pitäisi pyytää määrittelemään 'vihainen'...mitä kulloinenkin kysyjä sillä tarkoittaa. Jos oma koira on hyvin alistuva, niin siitä näkökulmasta Alphonse saattaa vaikuttaakin vihaiselta, kun se ärisee vieraille uroksille, pasteeraa häntä pystyssä ja nappaa vastustajiaan niskavilloista kiinni jos nämä yrittävät haastaa sitä. Se ei kuitenkaan koskaan hyökkää ns. heikon energian kimppuun; se ei ärise pelokkaille tai epävarmoille koirille, se yrittää kiivetä niiden selkään ja alistaa niitä. (Niitäkin koiria on tullut nähtyä vino pino jotka hyökkäävät alistuvan kimppuun purrakseen tätä...) Mutta, jos paikalle tulee toinen dominoiva uros, sataprosenttisella todennäköisyydellä koirat haluavat nähdä kumpi on pomo. Toisen on pakko antaa periksi tai edessä on verilöyly. Ja koska Alphonse se ei ole ollut vielä kertaakaan, täytyy näissä tilanteissa koirat erottaa, jos asiaan ei tule ratkaisua.
Alphonse ei hyöki sinne tänne summittaisesti ja pure toisia koiria verille, se ei koskaan murise ihmisille tai väläyttele hampaitaan. Sen suusta pystyy kuka tahansa, milloin tahansa ottamaan ihan mitä tahansa, sama pätee Aslaniin. Kumpikaan ei suojele mitään tavaroitaan tai ruokaansa keneltäkään. Alphonse tosin saattaa murahtaa Aslanille jos tämä hiippailee liian lähelle sen luuateriaa, mutta koirat myös voivat syödä samaa luuta yhtäaikaisesti tai vuorotellen.
Joskus Alphonse toimii itse agitaattorina, välillä se vastaa haasteeseen, lukee vastaantulevan koiran energiat ja reagoi niihin. Tämä jää monesti joiltakin ihmisiltä jotenkin näkemättä. Ne huomaavat, että mäyräkoira seisoo häntä viivana ja haukkuu kuin mielenköyhä ja katsovat, että "siinä on niin vihainen koira ettei meidän Börje kyllä saa mennä sen kanssa samaan puistoon" ja samaan aikaan kainalossaan kantamansa Börje louskuttaa leukojaan vaahto suussa ja ärisee. Kas, tähänkin tangoon tarvitaan kaksi, mutta jotenkin se oman koiran reaktio jää noteeraamatta.
Alphonsella on monen monta uroskoirakaveria, joiden kanssa se leikkimistä se rakastaa. Huvittavaa on nähdä kun se heittäytyy selälleen valtavan kultaisennoutajan eteen ja heiluttaa häntäänsä. Hetken kuluttua se ehtii juuri ja juuri alta pois, kun kultainennoutaja vuorostaan heittäytyy sen eteen selälleen ja vispaa vimmatusti häntäänsä. Ne ovat vieläpä täsmälleen samanikäisiä, leikkaamattomia ja kummallakin vahva dominanssi, mutta siinä ne vain piehtaroivat ja putsaavat toistensa naamoja. Aslan häslää mukana minkä ehtii, mutta sitä vielä vähän pelottaa kultsun iso koko ja se pysyttelee niin kauan kauempana kunnes toinen on selällään, jolloin se tekee tiikerinloikan noutajan päälle ja nuolee sen korvat.
Parasta koirapuistossa on se, kun paikalle tulee rutinoitunut koiranomistaja useiden koiriensa kanssa, lukee vaivattomasti omat ja vieraat koirat ja toteaa jo heti portilla, että "Jaahas, annetaanko poikien hoitaa omat hierarkiansa itse kuntoon?" Ja mäyräkoiran ihminen toteaa tyytyväisenä, että "Jep, annetaan vaan." Alphonse on selvästi koko porukan dominoivin, mutta se on ihan ok. Vieraan, vasta puistoon tulleen, lauman alfa ei haasta sitä. Järjestys luetaan ääneen haukkumalla, yksi innokas juniori karkotetaan Aslanin selästä (Alphonsen toimesta) ja pistetään ruotuun. Rauha laskeutuu maahan ja kaikki leikkivät keskenään, järjestävät juoksukilpailuja eikä kukaan ärhentele kenellekään. Juuri näin sen pitääkin mennä: kuusi leikkaamatonta urosta leikkivät keskenään, vaikka paikalla on narttujakin.
Aslan ja yhteensolmitut sukat; uniriepu, jota se raahaa mukanaan. Ps. huomatkaa etutassujen koko. Näillä käpälillä mm. maan kaivaminen tapahtuu nopeasti ja lähes huomaamatta. Alphonsen tassut ovat sirot ja kapeat Aslanin lapioihin verrattuna. Junnulla on myös painajaismaisen paksut ja vahvat kynnet joiden leikkaamiseen olen lukemattomia kertoja suunnitellut jämerämpiä aseita, kuten esim. pokasahaa.
Hei!
VastaaPoistaKiinnostava kirjoitus koirapuistoilusta. Meillä on vähän erilainen näkökulma puistoiluun :-).
Kotona pyörii 3 pienehköä, pehmeää paimenkoiraa ja olemme luopuneet puistoilusta lähes kokonaan. Ainoastaan tuttujen kanssa käymme silloin tällöin pyörähtämässä läheisessä puistossa... jos se on muuten tyhjillään.
Ongelmaksi on tullut nimenomaan tuo väliaikaisen lauman muodostuminen ja toiminta. Omani ovat leikattuja narttuja ja tosissaan erittäin pehmeitä koiria. Dominanssista ei ole vaaraa vieraassa seurassa. Omassa laumassa niillä tietenkin on omat systeeminsä.
Melkeinpä joka kerta kun olemme puistoon erehtyneet, on joukossa ollut joku koira, joka herkeämättä jahtaa ja lyttää näitä puolustuskyvyttömiä. Itse olen sitä mieltä, että kun ihmiset ovat paikalla, ei ole koirien asia ruveta selvittelemään välejään, eikä alistamaan nylkyttämällä ja selättämällä alvariinsa muita.
Useimmat jahtaajien/ruttaajien omistajat näkevät tilanteen leikkinä ja sekös minua sapettaa ;-) Uskon kyllä näkeväni omasta koirastani milloin se tosissaan pelkää ja on stressaantunut.
No, tämä on se syy miksi emme enää puistoissa käykään. Useamman kerran olisin ollut haulikko kourassa posauttelemassa... jos sellainen olisi ollut mukana ;-)
Olen sitä mieltä, että pyydettäessä/ tarvittaessa jokaisen puistoilijan täytyy pystyä ottamaan koiransa pois toisen kimpusta. Tätä kykyä ei kuitenkaan tunnu löytyvän tai ei ainakaan halua toteuttaa pyyntöä.
Tuo puistoilu varmasti sopii toisille paremmin... ja meille huonommin. Ainakin näille se aiheuttaa vain ylimääräistä stressiä ja pidän sitä ihan normaalina. En oikein usko että koirien pitäisi seurustella/muodostaa tilapäislaumoja vastaantulijoitten kanssa.
Seurailen blogiasi tiiviisti ja pidän siitä kovasti. Itsekin raakaruokkijana toivoisin, että kertoilisit taas joskus teidän poikien ruokintasysteemeistä.
t. Nynnykoirien omistaja
Hei :)
PoistaOlet siinä täsmälleen oikeassa, että jokainen koiranomistaja on vastuussa omasta koirastaan. Meillähän noukitaan mäyräkoirapoikia toisten koirien selästä pois jos näyttää siltä, että vastapeluri on sen verran alistuva ettei itse karkoita niitä niskastaan. En itsekään pidä siitä, että koirien annetaan roikkua toisten selässä ja sitä pidetään leikkinä (poikkeuksena postauksissa esiintynyt ihan mellakkapoliisipentu ;) Puutumme tilanteeseen aina, ellei omistaja sano, että "anna olla vaan, että meidän koira oppii pitämään puolensa." Näissä tapauksissa jäädään aina katsomaan tilannetta, että alkaako alistuva pistää hanttiin, jos ei, niin mäyräkoirat nostetaan pois. Se ei ole puistoilun tarkoitus, että siellä alistellaan muita.
Nuo kuvaamani tilanteet joissa koirat saavat itse hoitaa omat nokkimisjärjestyksensä ovat nimenomaan niitä joissa vieraan koiran/koirien omistaja on ilmaissut selvästi, että asia on hänelle ok, muuten pistämme Alphonsen hihnaan ja katselemme, että miten tilanne alkaa muotoutua. Joskus pörhistely menee nopeasti ohi, joskus maata pitää ruopia pitkään ja puhista itsekseen ;)
Alphonsehan on meillä pehmeä, dominoinninstaan huolimatta. Sillä on pitkä negatiivisten asioiden muisti, kun taas Aslan on huomattavasti kovempi, mutta ei niin dominoiva. Tämäkin on aika jännä kombinaatio ja voisi olettaa asioiden olevan toisinpäin, vaan ei. Pehmeys on tietenkin myös vaikuttanut siihen, että jos sillä on ollut negatiivinen kokemus pentuna jostakin koirasta, se muistaa sen edelleen hyvinkin tarkasti. Aslan, tuo luonnonlapsi, ei tunnu sen sijaan hätkähtävän yhtään mistään eikä muistele kärsimäänsä vääryyttä :)
Dominanssi ei ole aina se helpoin luonteenpiirre koiralla. Ja kun se yhdistetään mäyräkoiran rotutyypilliseen periksiantamattomuuteen, saattaa käsissä olla melkoinen haaste.
Kiva kuulla, että pidät blogista :) Barffauksesta voin hyvinkin postata, vaikka viime aikoina ei kyllä mitään muutoksia ole tullut ruokailuun sitten edellisen päivityksen :) Pitäisi kokeilla uusia ruokia, että voisin tehdä niistä postauksia :)
Hieno teksti, upeita ajatuksia. Mistä päin oikein lähtis kommentoimaan :)
VastaaPoistaJa tuo eka kuva, se on niin... julkaistavan upea (ilman tuuletinta), että keksisin sille heti käyttöä ;)
Paras koiranomistajan oivallus on, että joistakin asioista ei pääse koskaan kokonaan eroon oman koiran kanssa. Ilman aivoleikkausta (tai nyyttien leikkausta... riippuu asiasta). Tämän saman ahaa:n sain tänä kesänä, ja on helpottanut kovasti elämää Mäyräkoiran kanssa. Tässä tieto ei lisää tuskaa, vaan selittää huojentavasti ylipääsemättömänkin.
Dominointi ei ole aggressiivisuutta, jes, samaa mieltä :) "Kiltti-Arttu" on välillä rasittavan dominoiva, mutta paljon saisi tehdä töitä, että se purisi ihmistä. Samaa kuvittelisin Alfonsin käytöksestä. Dominoivalla on ehkä käytöksellään tarkat päämäärät, mutta eri keinot kuin aggressiivisella koiralla. Onneksi.
Tuokin kertomasi on hassua, että ihmiset näkevät vain mäyräkoiran reaktion, eivät sen hienosäikeisiä syitä. Ja mäyräkoira ilmaisee intonsa aika kuuluvasti, joten se säikäyttää esim. pihan ohikulkijat lähes päivittäin... ("Kun se on niin vihainen..." tuttu lause meilläkin, Artusta)
"Rutinoitunut koiranomistaja" ;) Sellaisia on ilo tavata. Tiedän tunteen, kun joku ottaa tilanteessa osan ohjista, kertoo mitä koirien kesken tapahtuu, ja suhtautuu itse sopivan rennosti.
Noutajat <3 Ne tuntuu olevan mäyräkoiran parhaita kavereita täälläkin, olisiko niissä jotain turvallista, haastamatonta, tiedä häntä. Mutta niiden kanssa Mäyräkoirakin lyöttäytyy joka kerta iloiseksi kaveriksi.
Aslanin lapiot... "muisk", niin ihanat. Testaa sitä hiomalaitetta...
Ekan kuvan tuuletin saavutti heti suuren suosion mäyräkoirien mittapuulla! :) Aflons, tuulen rakastaja, kun kyttää autossakin aina tuuletinta ja työntää kuononsa siihen kiinni ja puhaltelee ilmavirtaa takaisin tuulettimen sisälle ;)
PoistaOlet oikeassa; on asioita joiden kanssa on vain elettävä, kun eroonkaan ei pääse. Alfie on paljon ärhäkämpi nykyään kuin ennen Aslania, mutta tokenee nopeammin kuin ennen, eli lakkaa uhoamasta nopeammin, mielestäni. Hyvä esimerkki oli kääpiömäyriäinen, joka oli selvästi pelokas ja uhosi sen takia, eikä omistaja oikein olisi arvannut tuoda sitä puistoon kun Alphonse pullisteli aidan takana. Sanoin, että tuo vaan, että Alphonsesta näkee, että se nyt vain pullistelee, ja voin pistää sen kyllä hihnaankin, vaikken kyllä nähnyt siihen mitään tarvetta, mutta halusin, että toisen koiran omistaja tuntee olonsa mukavammaksi. Ja niin kävi, että Alphonse ei ollut moksiskaan kääpiön uhoilusta, koska luki toista koiraa ja näki, että se on pelokas. Tarjosi peräpäänsä kiltisti haisteltavaksi ja tosi nopeasti tilanne oli siinä pisteessä, että sulassa sovussa loikkivat peräkanaa pitkin aitausta. Ei se ole tosiaankaan aina aggressiivisuutta se dominoivan uroksen puhkuminen.
Mäyräkoiraa pidetään jo lähtökohtaisesti vihaisena. Tähän olen törmännyt ja aina saa olla oikomassa käsityksiä. Yleistäminen on vaarallista.
Noutajat ovat aika ihania, kyllä :) Ja se kokoero tekee jotenkin kaiken moninverroin hellyttävämmäksi kun toisen pitää mennä maahan, että ylettyvät leikkimään yhdessä ;)
Rapsuja AB:lle! :)
Ihania kuvia taas pojista, tuo Aslan on kyllä niin liikkis kun on kaikesta huolimatta vielä poika, joka haluaa unilelun :-) (tuota mäyräkoiran ruttusuutahan tämä täti on ihastellut jo niin monta kertaa että ei edes aloteta taas.... :-)) Melkoset on tosiaan tassut hänellä, Maurilla on myös erityisesti kannusten kynnet niin paksut, ettei niiden ympärille meinaa sakset ulottua, ja aina onkin ihmetteleminen millä ne saa lyhennettyä, kun ei ole se helpoin paikka muutenkaan.
VastaaPoistaTein aikoinaan mielenkiintoisen havainnon omien koirieni kanssa koirapuistoilusta; Mira oli niitä tyttöjä jotka tuoksuu erityisen hyvälle poikien mielestä pitkään juoksun jälkeenkin, joten lenkillä kävi usein niin, että vapaana juossut uros olikin yhtäkkiä karannut omistajaltaan Miran kimppuun. Kun aloin puolustamaan noutajaa sen sijaan, että olisin antanut sen itse yrittää näykkiä näissä piiritystilanteissa uroksen kauemmas seisoen itse hihnan päässä koiran takana (Mirkkis olikin siis superherkkä, toisin kuin Mauri), niin omat pisteeni noutajan silmissä nousi rytinällä. Menin siis koirien väliin, ja jos ei tiukka komento ja silmiin tuijotus riittänyt, niin huusin ja heiluin (kuin mikäkin kylähullu) uroksen edessä kunnes se katsoi parhaaksi ottaa ritolat. Mira oli yleensä selkäni takana, ja kun se huomasi että pidän sen puolia_joka_tilanteessa, niin se lakkasi kokonaan remmirähjäämästä yms, eli luotti siihen että matte hoitaa ja hänen ei tarvitse. Lakkasimme sen vuoksi käymästä koirapuistossakin, koska kaikki omistajat siellä ei ymmärtäneet tätä ajatustani, ts että olen laumani johtaja myös siellä, ja pidän tarvittaessa niiden puolta. Miran suhteen erityisesti kävi mielestäni selväksi, että se odotti minulta johtajuutta (tukea ja turvaa) joka tilanteessa, ei vain meidän lenkkeillessämme omalla porukalla. Mutta niinkuin sanoit, vain omia koiria lukemalla näkee, mikä niille sopii ja mikä ei.
Nyt kun olemme jääneet kaksin, niin ollaan välillä käyty Maurin kanssa puistossa. Sitä ei kamalasti kiinnosta seurustelu mutta se selkeästi viihtyy muiden koirien seurassa hengaillen, kun on tottunut kotonakin siihen. Olen tehnyt nytkin niin että jos isompi uros lähestyy M:ia häntä pystyssä tiiviisti tuijottaen, niin otan askeleen Maurin eteen urosta tuijottaen. Se yleensä riittää kertomaan pullistelijalle että ei kannata.
Puistoilu on kiva juttu sosiaalisille koirille, ja olen itsekin aikoinaan tavannut puistossa kaksi ihmistä, jotka ovat molemmat kymmenen vuoden jälkeen parhaita ystäviäni. Turhan monet omistajat vaan tosiaan olettaa, että oman, mahd aggressiivisenkin koiran voi päästää puistossa irti terrorisoimaan ilman että omistajan tarvitsee puuttua näihin tilanteisiin millään tavalla.
Ja tällä en tietenkään tarkoita sinua, vaan sitä että pehmeän koiran kanssa mahd vahinko on puistoilusta suurempi kuin siitä saatava hyöty - ei vain siksi että ne kerrat jää muistiin (rotua kohtaan) mutta myös siksi, että meillä tosiaan ainakin se vaikutti selkeästi myös koirani suhtautumiseen minua kohtaan laumanjohtajana - koirani ei oikein ymmärtänyt miksi puistossa piti hoitaa tilanteet itse, ja remmissä taas ei. Kunnes tyhmä omistaja ymmärsi muuttaa asian... :-)
Tulipa sekava sepustus, toivottavasti tästä sai jotain tolkkua! Pojille rapsutukset!
Nyökyttelin täällä lukiessani kommenttiasi :) Khyyyllä..moneen kohtaan :) Tuo sinun toimintasi Miran kanssa on vähän sama kuin tietyllä tapaa käänteisesti meillä Alphonsen kanssa - kävellään sen eteen ja sanotaan tiukasti "jätä!" kun se aloittaa sen jäykin jaloin pasteerauksen häntä pystyssä ja tuijottelun, ellei sitten ole erikseen vastapuolen kanssa sovittu, että koirat hoitavat itse omat asetelmansa. Tämähän on hieman epäjohdonmukaista, mutta yleensä sen 'haistaa' ilmasta, että mikä tulee olemaan lopputulema ja jos kaksi hyvin vahvatahtoista alkaa kiertää toisiaan kuin hait, on syytä lopettaa se touhu siinä vaiheessa kun korvat vielä mäyräkoiralla toimivat. Sekuntia myöhemmin saattaa olla jo vakavaa kuulon alenemista havaittavissa. Mutta siis meilläkin laumanjohtaja päättää, että mitteleekö mäyräkoira voimiaan vai ei.
PoistaOlen samaa mieltä tuosta, että jotkut päästävät koiran irti vaan portilla vaikka se tulisi hampaat irvessä sisään, toisten koirien sekaan. En ymmärrä sitä. Meillä joskus kestää iäisyyden päästä edes portille asti kun Alphonse on niin kierroksilla, että piippaa kuin hengenhädässä ja käydään aina mutka kiertämässä kauempana jos ei meinaa rauhoittua, saati että pukattaisiin se sisään äärimmilleen virittäytyneenä. Ei se riitä, että koira on aitauksessa sisällä, sen tekemisiä pitää siellä vahtia ja jo se, millä fiilareilla se tulee sisään, on merkitystä. Meillä ei esim. koirat koskaan mene sisään portista ensimmäisenä, koska eivät mene ovista muuallakaan ensimmäisinä sisään. Ne kutsutaan aina ja saavat vasta sitten tulla. Tämäkin vähän hillitsee ja veikkaan, että (ainakin toistaiseksi) tällä on estetty mm. merkkaaminen sellaisissakin kyläpaikoissa joissa on narttuja läsnä.
Alistuvan koiran kanssa on kyllä ihan omat kommervenkkinsä puistoilussa, koska soisi, että kaikilla olisi siellä mukavaa. Sehän se on puiston tarkoituskin. Ja jos koira pelkää kun muistiin on jäänyt ikäviä traumoja, niin eihän siitä mitään tule. Joskus on kyllä itseä hirvittänyt kun 14 vkoa vanhoja pentuja on näkynyt puistoilemassa. Rokotukset haettu tyyliin edellisenä päivänä ja - ei kun sosiaalistamaan! Siellä ne ovat vapisseet ja tärisseet penkkien alla. Ajatteleminen sallittua, suorastaan toivottavaa. Samoin maalaisjärjen käyttö.
Ja itseäni erityisesti närästää isojen rotujen pennut pienten koirien aitauksessa. Mikä on siinä logiikkana? Joskus olen asiaa tiedustellut - ja samalla sydän kylmänä pitänyt silmällä mäyriäisiä ettei valtavan kokoinen ja holtittomasti loikkiva jättirodun pentu rojahda päälle - ja saanut vastaukseksi, että kun ei voi mennä tuonne isojen puolelle ettei pentu jää jalkoihin! No eiköhän siinä tapauksessa niin nuoren koiran paikka vielä ole kotona! Sehän on kuin sokaton käsikranaatti tuollainen joku mastiffinpentu tms. joidenkin chihujen seassa.
Kyllä olisi kivaa kun pojat saisivat Mauri-sedän kanssa koheltaa puistossa. Aslan houkuttelisi Mauria niin kauan leikkimään, että Maurin olisi pakko antaa periksi, kun näkisi, että se olisi juniorista pääsemättömissä ;) Ja Alphonse haluaisi juosta kilpaa ;) Maurille rapsuja leuan alta! :)
Asiallisia havaintoja, ihanaa, että puistoissa käy kaltaisianne kuuliaisia ihmis- ja koiravieraita!:)
VastaaPoistaMeillä puistoilusta on luovuttu, pitkälti siksi, että viimeisimmällä (?) kerralla meinas käydä ihan oikeasti hassusti. Jalo on äärimmäisen ystävällinen ja haluaa tutustua häntä vipattaen ihan jokaiseen ihmiseen ja eläimeen, mutta samalla koira on täysin tyhmänrohkea. Pohjaton itseluottamus ainakin löytyy, mutta toisaalta koira kiepsahtaa selälleen pienen pentu-uroksenkin kohdatessaan, antaa viedä luut suustaan ja poistuu takavasemmalle, jos toinen koira murisee Jalon koittaessaan ottaa takaisin omaa luutaan.
Suurin ongelma meillä on se, että Jalo koittaa nylkyttää, kaikkia. Ja siitä harvempi vastapuoli pitää, joten seurauksena on useimmiten ärähdys, jota tämä luupää ei usko vaan miehistä intoa (tai alistushalua ja oman miehisyyden pönkittämisyritystä?) puhkuen jatkaa ja seuraava ärähdys saattaakin sitten olla jo kohtalokas. Tietämättä koirien laumasuhteista ja käyttäytymisestä sen enempää, vältän mieluummin riskit ja jätän koirapuistoilut väliin. Jaloa puistossa purrut koira oli viikkoa aiemmin raadellut pikkukoiran vähän pahempaan jamaan, joten olen kovin onnellinen, että välikohtauksen jälkeen meillä on vielä ehjä koira...
"Hyvä esimerkki oli kääpiömäyriäinen, joka oli selvästi pelokas ja uhosi sen takia, eikä omistaja oikein olisi arvannut tuoda sitä puistoon kun Alphonse pullisteli aidan takana."
Puistohyökkäyksen ja muutaman kadulla sattuneen läheltä piti -tilanteen jälkeen Jalo on ruvennut toimimaan juurikin noin: ihmeellistä pullistelua ja uhoa isojen tummien koirien kohdalla, hännättömien ranskisten kohdalla ja yllättävissä tilanteissa, jos esimerkiksi pensasaidan toisella puolella menee iso koira, jota Jalo ei ehdi huomaamaan ennen kuin kohdalla. Näissä on mahdollisuuksien mukaan rauhoiteltu tilanne tarkkailemalla sivummalta, jolloin Jalo rentoutuu hyvin nopeasti, tai tekemällä lähempää tuttavuutta, jolloin toinen koira usein osoittautuukin ihan kaveriksi.
Toinen asia on sitten se, kuinka paljon tästä kaikesta on minun syytäni: onko ongelma sittenkin siinä, että se olen MINÄ, joka pelkää ja jännittää tiettyjen koirien kohtaamista, ja Jalo aistii tämän pelon ja jatkaa sitä sitten omalla käyttäytymisellään... mene ja tiedä!:)
Jepjep. Sitä monesti miettii omaa käytöstään ja sitä mitä välittää hihnaa pitkin koiralle. Meillä Alphonse on huomattavasti herkempi kuin Aslan; ihan joka suhteessa: ottamaan nokkiinsa, säikähtämään omituista ääntä, menettämään hermonsa toisten koirien kanssa jne. jne. Mutta on ollut täsmälleen samanlainen ihan pennusta asti. Tietenkin jos sitä itse olisi ihmisenä enemmän rela, saattaisi koirakin olla ;) Tosin tämäkin teoria kaatuu siihen, että Aslan on se letkeä ja rennompi tapaus kuin Alphonse. Samat ihmiset kouluttaneet kumpaisetkin pennusta asti ja samalla tavalla :)
PoistaMitä yleensä koiria on tullut seurattua, niin yllättävänkin monella se uho on just tuota epävarmuutta ja vähän ehkä sellaista sosiaalista 'koputan kepillä jäätä'-tyyppistä suhtautumista kun ei ihan ole varma, että mikä se oma paikka on ja missä mennään. Meillä Aslan on just tuollainen tällä hetkellä. Sanon 'tällä hetkellä', koska olen varautunut siihen, että Aslanissakin tapahtuu se monelle mäyräkoiraurokselle tapahtuva muutos yhdessä yössä.
Meilläkin koirat kiipeävät minkä tahansa selkään - ja se, jos mikä, on rasittavaa ja raivostuttavaa. Kaikki käy, nartut, leikatut, urokset, mutta nyt Alphonsella on hieman muutosta tapahtunut sen suuntaan, että on kiinnostunut muistakin asioista kuin pelkästään nylkyttämisestä (heh), puistossa käy omilla retkillään, merkkailee, haahuilee, juoksee itsensä kanssa kilpaa, vaikka paikalla olisikin narttuja useampikin. Vonkaamista tapahtuu lähinnä isojen puolelle, kookkaiden lyylien suhteen ;) Aslan, sen sijaan, antaa palaa, koko nuoruutensa innolla. Ehkä tässä toivo kuitenkin elää ja jonkinlaista asteittaista hiipumista tämän kyseenalaisen harrasteen parissa tapahtuu. Pidän peukkuja. Keskenäni.
Piti vielä tulla lisäämään kaiken sen pälätyksen jälkeen, että on siis tosi kiva että teidän puistossa on porukkaa joiden kanssa viihdytte, meillä oli sama juttu Maurin ollessa nuori ja asuessamme toisaalla - Chimu-koira, josta joskus kirjoitin meidän blogiin ja joka on Maurin paras uroskaveri, on nimenomaan aikoinaan koirapuistossa tavattu koirakamu.
VastaaPoistaKoirapuisto on parhaimmillaan kyllä tosi kiva paikka :) Mukavaa vaihtaa kuulumisia ja varsinkin jos paikalle osuu rotukavereita, on se erityisen kivaa. Meidän harmiksemme juuri koskaan ei nähdä humppatukkia (normikokoisia pitkiksiä on niin älyttömän vähän Suomessa...),tietty muutkin karva- ja kokomuunnokset ovat hauskoja nähdä, mutta olisi erityisesti pk-narttuja ja -uroksia mukava tavata puistoillessa :)
PoistaMeillä kävi eilettäin huoltomiehiä ja kas, toisella oli useampi karkkarinarttu :) Haalareiden taakse oli piiloutunut mäyräkoiraihminen ja yhteinen jutunaihe syntyi sillä samaisella sekunilla kun tuli ovesta sisään! :D
Mitenkäs tätä nyt kommentoisi kun edellä olevat ovat jo asiaa niin hyvin kommentoineet. Hieno kirjoitus, paljon ajatuksia herättävä. Tässä meidän alueellahan ei koirapuistoja ole, että pitäisi lähteä pidemmälle puistoilemaan. Mutta Elli on kans tuohon arempaan kategoriaan kuuluva, että hiukan arveluttaisi sitä sinne viedä. Toisaalta jos sitkeästi kävisi, niin sehän olisi mitä parhain paikka kasvattaa sen itseluottamusta ja opettaa sitä olemaan useamman koiran kanssa kerralla. Se vaan tuppaa helposti olemaan niitä tyttöjä, kun ihmislaumassakin tansseissa seinänvierustaa koristavat.
VastaaPoistaVoi mahdoton, miten hieno tuo eka kuva onkaan. Mustavalkoinen muuten, mutta väriläikkänä punainen kynttilä. Ja nuo Aslanin tassut on kyllä mahtavat. Vai että pokasahaa tarvittais ;D
Kiva, että tykkäsit postauksesta :) Puistoilussa on puolensa - ja sitten on se toinen puoli, valitettavasti. Ja täitä...niitähän siellä välillä on, meille ei tosin tätä 'lottovoittoa' ole osunut onneksi kohdalle! Mutta kaverit ovat raportoineet nenäpunkeista ja täistä, purevista metsästyskoirista joiden omistajat eivät välitä tuon taivaallista mitä koiransa puuhastelevat. Se on hyvin valitettavaa, koska sitten niitä ikäviä kokemuksia syntyy ja vähän arempien koirien kanssa ei kukaan enää uskalla mennä, koska se on just niin kuin sanoit, että siellä voi myös hyvin kasvattaa koiran itseluottamusta.
PoistaLaskin just kaupungin opaskartasta, että meillä on 15 koirapuistoa täällä. Onkohan muualla Suomessa yhtä paljon isommmissa kaupungeissa vai onko meillä poikkeuksellisen paljon koiria täällä? :) Itse käydään vain ja ainoastaan noissa uusissa puistoissa joissa pienet ja isot koirat ovat erikseen. Ne ovat siistejä paikkoja ja niiden viihtyvyyteen on panostettu.
Kiitos kuvakehusta :) Harvemmin tulee leikittyä noilla kuvilla sen kummemmin, mutta joskus on kiva katsoa, että mitä niistä saa muokkaamalla. Yleensä vaan pienennän kokoa, kroppaan ja lisää valoa tms. Aslanin kynnet on karmeat. Nousee hiki otsalle jo ajatuksesta ;)
Oikein mielenkiintoinen kirjoitus ja aivan ihanat kuvat. Tuosta tuuletinkuvasta tulisi vaikka hieno postikortti. olen monta kertaa hieman "kateellisena" katsellut kuviasi koirapuistosta. Olisi niin mukavaa joskus käydä koirapuistossa ja laskea Ossikin viipottamaan... Tosin lähin koirapuisto taitaa olla tuossa Espoonlahden tietämillä.
VastaaPoistaMeillä vaan ei voitaisi edes kokeilla koirapuistoa. Tunnen Ossin "sielunelämän" sen verran hyvin. Ossihan ei ole ihan hirveän aggressiivinen koira. Mitä nyt on paria miestä ohimennen puraissut oudoissa tilanteissa, mutta se on kanssa niin dominoiva luonne, ettei kestäisi yhtään toisen koiran alistamisyritystä. Koirapuistossa sitä ei auttaisi päästää selvittelemään välejä jonkin toisen samankokoisen koiran kanssa. Siitä tulisi nopeasti paikattavia koiria. Kovan metsästysvaistonsa ohjaamana kaiken lisäksi Ossi yrittää välittömästi purra toista koiraa kaulaan. Tämäkin on huomattu pariin otteeseen. Emme siis käy koirapuistoissa. Eipä tässä ihan lähimailla olekaan sellaista.
Ossi hyväksyy kaverikseen vain ja ainoastaan leikatut urokset, nartut sekä leikkaamattomat nartut. Tämä on valitettavasti hyväksyttävä niin kauan kuin meillä tuo Ossi elelee. Jos vielä Ossin jälkeen otan mäyräkoiran, se ei tule olemaan noin metsästyslinjaisesta suvusta kuin Ossi. Karvanlaatukin voi muuttua, ehkä, kun jotenkin olen sitä mieltä, että karkkareiden tulisi säilyttää se metsästysviettinsä. Karkkariahan eniten käytetään juuri metsästyksessä. Ei sen puoleen, etteikö muista mäyriksistä olisi metsästykseen, mutta pitkäkarvaisilla taitaa olla eniten haittaa siitä hienosta turkistaan. Mieheni vahvisti, että metsästyksessä käytetään eniten karkkareita ja sitten jonkinverran lyhytkarvaisia. Se voi sitten olla niin, että joskus aikojen päästä meille muuttaa pitkäkarvainen. Who knows:) ? Terveisin M-L ja Ossi
Täällä nyt ihan ensimmäiseksi peukutellaan pitkäkarvaisajatukselle ;) Ja kiitetään kehuista :)
PoistaJuu, tuossa Ellielille sanoinkin, että meillä on 15 puistoa kaikkineen. Melkoinen määrä, kyllä. En tiedä olisiko sitä tullut käytyä niinkään paljon noissa puistoissa, jos pojat voisi huoletta päästää irti jossakin tuolla lähimetsissä. Mutta, en päästä, kun sitä ei koskaan tiedä mihin asti (moottoritielle, kenties) lähtisivät pupun perässä, niitä kun täällä nimittäin piisaa. Otatteko sinne muutaman? Voisin pistää Itellan mukana! :)
Se käsitys mullakin on, että karkkareita käytetään eniten metsästyksessä. Poikien emät kyllä ajavat, mutta pojat eivät. Paitsi ihmisiä hulluuden partaalle:) Jos itse metsästettäisiin, niin asianlaita saattaisi olla toinen, mene ja tiedä. Musta ei vaan siihen puuhaan olisi, joten ajatus on täysin absurdi, kun missään olosuhteissa en kykenisi painamaan liipasinta toista luontokappaletta kohti osoittaessani aseella. Pojatkin sitten rauhanomaisin keinoin elelevät, kun muuhunkaan puuhaan niitä päästetä ;)
Ossille rapsut! :)
Tosi hieno ja ajatuksia herättävä teksti.
VastaaPoistaKiitos, Maria!
Ja muiskut noille kahdelle söpöliiniherralle!<3
Kiitos! :) Kiva tietää, että oli luettavaa :)
PoistaMuiskut toimitettu perille ja Mirkku-murulle lähtee pojilta innokkaat naamanlipaisut :) <3