keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Meillä on nykyään metallihäkki. Sitä on jo kerran käytetty menestyksekkäästi näytelmissä väliaikamajana ja sitä käytetään jatkuvasti kotona nukkumapaikkana, koska sen pohjalle on laitettu petimme. Tämä häkki on oikein oiva paikka nokosille, koska sen päällä on ohut, musta kangas, jonka tarkoituksena on pimentää ja peittää näkyvyyttä. Se on siis rauhallinen soppi, jossa viihdymme hyvin Aslanin kanssa. Mahdumme sinne loistavasti molemmat, koska se on tarkoitettu kaltaisillemme isokokoisille koirille. Sinne mahtuisi meidän kanssamme myös esim. saksanpaimenkoira. On, meinaan, kasvuvaraa ylöskinpäin. 

Emme olleet kuitenkaan tietoisia, että tässä häkissä on jopa kaksi ovea, joista valitettavasti kummatkin saa lukkoon. Tämä tuli meille ikävänä yllätyksenä; olimme kuvitelleet, että poistuminen häkistä tapahtuisi aina ja kaikkialla omaehtoisesti. 

Onko kenelläkään tietoa, että myydäänkö tällaisia oivallisia häkkejä myös ihmisille? Häkit olisivat erityisen soveliaita niitä hetkiä varten kun ihmiset täytyisi voida pistää rauhoittumaan, varsinkin silloin kun heidän suunsa käyvät jatkuvasti, eikä sieltä  tule mitään muuta kuin kritiikkiä mäyräkoiria kohtaan tai käskyjä, joista yhtäkään ei huvita totella? 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Kun Alphonse haluaa näyttää tympääntymisensä, se näyttää tältä. Ei ihan kauheasti jätä tuota tulkinnanvaraa tämä naama, ei. 


14 kommenttia:

  1. Ei ihan taida kohdata nuo ihmisen ja koiran toiveet. En tiedä, kumman harmiksi... Alphonsen viisas ilme kertoo minulle, että "voi teitä ihmispoloja" ja "anna mun kaikki kestää". Mitähän hän kertoo muille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus toiveet menevät korkealta, kaukaa, ohi ;) Luullakseni Alphonsen ajatukset kuvassa liikkuvat juurikin mainitsemiasi latuja: pojat ovat äärettömän moni-ilmeisiä, mutta monesti valitsevat tuon kuvassa näkyvän ilmeen perusilmeekseen :) Mistäköhän johtunee, huseerataanko kameran kanssa muka liikaa naaman edessä...? ;)

      Poista
  2. Voi pojat, jos te suostutte olemaan häkissänne edes hetken, niin mainiota. Me ostimme tuollaisen häkin silloin useampi vuosi sitten, kun Ossi selän takia määrättiin "häkkilepoon". No häkin käytöstä ei oikeasti tullut yhtään mitään, kun Ossi-parka sai sellaisen paniikkikohtauksen ja se nousi pystyyn ja kuola alkoi valua.

    Hmm, jos tuota kuvaa nyt tulkitsee, niin ehkä siinä on aistittavissa pientä tympääntymistä. Tulikohan kamera liikaa mäyräkoiran iholle? Terveisiä laikkupojille M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, häkki on poikien mielestä mukava paikka. Sinne piilotellaan leluja (ja ihmisen hanskojakin...), siellä nukutaan kylki kyljessä ja sinne mennään syömään puruluut. Näyttelyissä se oli hyvä ja rauhallinen turvapaikka ja pojat nukkuivat siellä tyytyväisinä kaikki väliajat.

      Siitä on tehty niin miellyttävä paikka, että siinä vaiheessa jos ovia joudutaan laittamaan säppiin, ei protestointia synny kuin alkumetreillä ja Aslanilta ;)

      Poista
  3. Häkki? Huh, mikä kohtalo teillä onkaan! Symppaan täällä kovasti. Voisittekohan ajaa ihmisen vaikka vaatekomeroon ja sulkea uloskäynnin asettumalla oven eteen makaamaan? Vastaisiko se häkkiänne ihmisen mittakaavassa?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoirat laittaisivat ihmiset varmasti oikein mielellään välillä vähän jäähylle ;) Häkki on sinällään mainio ja sen päällä oleva huppu, kangas, tekee siitä hämärän ja viihtyisän piilo- ja nukkumapaikan :)

      Poista
  4. Hups, meinas päästä nauruntyrskäys. Ei kai Alfie kuullut? Vai vankilaan on pojat joutuneet, pahus, mitäs tulikaan tehtyä. Ette kai vaan taas ollut naapurin lihapadoilla? Ai niin, se olikin naapurin musti ;)

    Häkkejä ihmisille - hmm, taitaan niitä olla, mutta luulen ettet sittenkään tahtoisi ihmisiäsi sinne. Voisi nimittäin olla, että ovat niin kauan poissa, että ehdit nääntyä nälkään. Niin, nämä mainitsemani häkit ovat kiinteitä, ne eivät tule ihmisten luo, vaan ihmiset viedään sinne, jos ovat riittävän pahojaan tehneet.
    PS. On kyllä aika kyllästyneen näköinen naama sulla, Alphonse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on talvi, eivätkä naapurit pidä takaoviaan enää pääsääntöisesti auki :) Kesällä lihapadat kutsuivat kyllä kurittomia mäyräkoiria ;)

      Jep, protestointia kuului kiivaasti sen ensimmäisen kerran kun häkki heilahti kiinni, mutta aika nopeasti asettautuivat nukkumaan kun tajusivat, että tässä ollaan nyt hetki pääsemättömissä :) Näyttelyissäkin on nyt helpompi käydä kun koirat saavat nukuttua siellä rauhassa :)

      Poista
  5. Taas asian vierestä kommentoijana, mulle tuli otsikostasi jonkin aasinsillan kautta mieleen, miten Arttu tulee takaovelle. Iltayöstä käytän koirapojat talvisin takapihalla pissalla, ja Basse kirmaa heti paikalle, kun menen ovelle ja otan "takapihafleksin" lattialta. Kun Basse on hoitanut asiansa, joudun A) kutsumaan Arttua, B) odottamaan pitkän tovin C) katsomaan kun se venyttelee, kiskottelee ja oikoo selkänsä D) ja hulluimmaksi lopuksi se kiertää pitkin olohuoneen seinänvieriä, sohvan alta ja viimeisenkin nojatuolin jalan takaa viereeni takaovelle ;)
    (Syynä ilmeisesti se, että joskus Bassen tassuissa on tullut sisälle muutama hippunen lunta, ja se on sulanut märäksi johonkin neliösentin alueelle ;)
    Että tällaista tulin kertomaan teidän mukavan nukkumiskoppapostauksenne johdosta :)

    Alfonsin tympääntynyt naama... no, se on vaan niin hellyttävä silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelma teillä on suht' koht' sama kuin meilläkin :) Nuorempi kirmaa, vanhempi viivyttelee :) Alphonse ei halua meilläkään erityisemmin kastella tassujaan, vaikka sitten taas sadeilma ei tuota sille ongelmia; suihku, sen sijaan, on sen mielestä rangaistus :)

      Nuoremman suorasukainen suhtautuminen kaikkeen on riemastuttava luonteenpiirre, kun taas vanhempi painos on huomattavasti harkitsevaisempi ja epäluuloisempi ;) Aamulla kun olen pukenut kaikki kerrokset päälleni, uhkaa tulla kuuma ja käskytän koiria tuulikaappiin, tulee Aslan, istuu alas ja odottaa pantaansa. Alphonse venyttelee, oikoo selkäänsä, käy vähän lepäämässä mahallaan maassa, venyttelee lisää, huokailee dramaattisesti...siinä oikein yritetään korostaa, että "ihminen, sinulla ei ole valtaa minuun." Ja sitten kun korottaa ääntää, tulee liikettä niveliin. Mutta aina pitää edes vähän vastustella, periaatteesta.

      Poista
  6. Hyvä Alphonse,
    en ole perehtynyt tällaiseen häkkikulttuuriin, koska palvelijamme eivät omista koirahäkkiä. Se ei ole heidän juttunsa, vaan heidän juttunsa on aidattu piha. Se on kuin häkki, mutta valtavan iso sellainen. Ensin, kun olet häkissä, tunnet vapauden riemun: on tilaa, ilmaa ja satunnaisia luonnonantimia (siili). Mutta sitten todellisuus iskee lujaa takavasemmalta; piha on ympäröity laudoilla, verkoilla ja seinillä. Ulospääsyä ei ole, ellet talvella pääse lumikinosten kautta aitojen yli tai kesällä kaivaudu aitojen ali. Kattoa eivät vielä hoksanneet pihan päälle rakentaa.

    Terveisin Olli,
    ison häkin valtias/vanki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Olli,

      me emme, puolestamme, ole saaneet aidattua pihaa riemuksemme, ainakaan vielä. Mökillä olemme saaneet olla vapaina ja ilman aitauksia, mutta tilaisuus teki varkaan Aslanista: se kävi uimassa naapurien puolella ja minun oli - tietenkin ja totta kai - käytävä katsomassa, että mihin se oikein livahti. Tiedä sitten, että oliko se ranta parempi siellä toisella puolella, mutta tämä oli ihmisten mielestä typerä teko ja Aslan joutui kiinni juoksunaruun tempauksensa jälkeen. Päästessään taas irti se kyllä muisti aika pitkään, että naapurien puolelle ei mennä, kunnes ranta houkutti sitä uudestaan. Olihan sitä vettä meidänkin puolellamme, en sitten tiedä, että mikä teki tästä naapurien vedestä parempaa kun se tuntui vetävän Aslania puoleensa. Uimassa se siellä tosiaan kävi, eikä muuta. Ja minun piti taas käydä katsomassa, että missä se on ja mitä se tekee. Jouduimme molemmat kiinni.

      Kotona häkkimme on viihdyttävä. Lukittuna ei niinkään.

      Iloista ulkoilua isossa häkissä,

      Alphonse

      Poista
  7. Mun matte ei kyl noil kertymil edes mihkään häkkiin mahtuis, mut mää oonki ottanu tavaks vaan pistää korvaosaston kiinni, kun en jaksa enää sen höpinöitä kuunnella. Sulla on kyllä hyvä ilme Alphonse tossa kuvassa, ei jää epäselväks kelleen että mitkä on fiilikset! Mun matte sanoo aina, että kukaan tai mikään ei näytä yhtä toruvalta/paheksuvalta/tympääntyneeltä kuin mäyräkoira ko mielentilaa ilmaistessaan...tiädä häntä. Viikonloppuja teille pojat, t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattesi on oikeassa, Mauri-setä :) Mäyräkoirille kuuluisi jokin koiramaailman naamanvääntöpalkinto (vrt. Oscar ihmisille), koska yleensä sitä oikeaa mielentilaa ei juurikaant tarvitse kaivella esiin eikä sen arvaamiseen tarvita meedion kykyjä: kyllä se on nähtävissä aika yksityiskohtaisesti siinä silmien edessä :)

      Hyvää viikonloppua sinnekin :)

      Poista