Kelmiyttä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minä, koiraruhtinas, olen levolla. 

Alamaiseni Aslan on alerttina. (Tosiasiassa se on juuri ilmaissut halunsa päästä syliin ja odottaa ihmiseltä vastausta. Aslan on syliaddikti.) 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joillakin ihmisillä on hyvä muisti. Itse lukeudun yllämainittuun ihmisryhmään, erityisesti mitä tulee kaikenlaiseen triviaan ja hölynpölyyn eli nippeli- ja knoppitietoon jolla ei tee yhtään mitään, esim. minkä niminen on Michelle Pfeifferin sisar? Tämä tieto ei tietenkään ole hölynpölyä itse Michelle Pfeifferille, mutta omaa muistikapasiteettiani voisin hyödyntää ja valjastaa käyttööni kyllä paremminkin ja tähdellisempiinkin asioihin. Siis muutenkin kuin Trivial Pursuitissa.

Hyvä muisti on mäyräkoirillakin; ovat varmasti perineet sen minulta. Alphonse, kelmikoira, on erityisen hyvämuistinen tapaus. Aslanin vastaavasta kapasiteetista ei ole vielä pitävää näyttöä samassa määrin kuin Alphonsen kohdalla, mutta uskoisin ettei sekään niitä maan huonomuistisimpia ole. Ainakin hyvin pätevästi se muistaa olla säännönmukaisesti kuuntelematta ihmistä heti kun etuovi avataan ja se pääsee ovesta ulos. 

Kaikki epäilyt siitä onko koiran muisti kuin kanan lento: näyttävä mutta valitettavan lyhyt, katoavat siinä hetkessä kun tajuaa, että koira on kytännyt tilaisuuttaan tunnin. Muistinsa varassa. Alla esittely esimerkkitapauksesta:

Keissi:

Tulen yläkerrasta, avaan lapsiportin lukon, työnnän portin auki, astun viimeisen rappusen, työnnän portin perässäni kiinni. En laita lukkoon siinä olevaa hakaa, mutta (mäyräkoira)katsojan silmiin näyttää siltä, että portti on kiinni ja lukittuna. 

Koirat nukkuvat alakerrassa. Aslan tuhisee selällään häkissä, heiluttaa unissaan häntäänsä. Alphonse nukkuu mökissä (=kankaisessa kevythäkissä) kiepillä. Tietämättäni sen korvat ovat kuitenkin rekisteröineet äänen, jonka puuttumista se lienee vain odottanutkin: lapsiportin haka ei loksahda lukkoon. 

Istun läppärin eteen, kuluu tunti. Nousen ylös viedäkseni roskat ulos. Kannan roskapussin tuulikaappiin ja työnnän kengät jalkaani, käännyn avaamaan ulko-ovea ja näen kuinka mökistä lähtee karvainen ohjus kohti rappusia. Potkaisen kengät pois, Alphonse kiskaisee tassullaan portin auki ja ottaa valtavan spurtin yläkertaan. Aslan nousee tukka pystyssä pediltä häkin uumenista ja alkaa välittömästi ulvoa ääneen, koska se ei uskalla lähteä juoksemaan portaita yhtä lujaa ja ilmeisesti kokee tulleensa jotenkin petetyksi. Loikin Alphonsen perässä ylös, ohimennessäni komennan Aslania odottamaan; se volisee kuin haavoitettu eläin keuhkojensa pohjasta asti, mutta jää seisomaan paikoilleen portaiden eteen. Kalastan Alphonsen syliini pesuhuoneesta tutkimassa pyyheliinatilannetta. Kysyn siltä oliko sillä kenties lupa tulla yläkertaan omin neuvoin. Vastaukseksi se hakkaa minut hännällään ja nuolee naaman.

Mäyräkoiran muisti. Ihan turha vakuuttaa, etteivätkö ne muistaisi mistä asiasta olen juuri sekunti sitten niitä nootittanut. Ei meinaan mene enää läpi.