Tapakasvatusta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tapakasvatus. Tämä sana pitää sisällään asioita joita luontaisesti paheksun, jo ihan rotuni puolesta. Ihminen on yrittänyt iskostaa tätä tapakasvatusta meihin, mutta tulokset ovat olleet vähintäänkin vaihtelevia. Ihmisen mielestä koirienkin on hallittava tiettyjä asioita toimiakseen yhteiskunnan sisällä paheksuntaa herättämättä. Ihminen on idealisti ja tämä helmasynti saa joskus koomisia sävyjä.

Ihmisen (naurettava) yritys ryhdistää elämäämme:

1. Ei saa varastaa. Olen jo huomannut tässä pitkien ikävuosieni aikana (2.8 vuotta), että tämä tarkoittaa kokonaisuudessaan selkeää jakoa ihmisten ja koirien tavaroihin ja ruokiin. Aslanilla nämä rajat ovat vielä hieman hämärät. 

2. Ei saa harrastaa turhahaukkua, tunnetaan myös lontooksi 'much ado about nothing' (paljon melua tyhjästä)- nimisenä ilmiönä jossa koira seisoo ikkunassa ja haukkuu ihan vain tavan vuoksi, siis silloinkin kun ulkona ei ole mitään reagoitavaa. Aslan harrastaa tätä turhahaukkua toisinaan. En ole aivan vielä päässyt selvyyteen siitä, että mikä on tämän kyseisen kommunikaatiomuodon perimmäinen tarkoitus. Onko se sitä, että Aslan haukkuu koska ulkona ei liiku ketään jota voisi haukkua vai haukkuuko se ilmoittaakseen, että on haukkumassa? Itse en tätä järjetöntä tolskaamista harrasta, joten asia ei ole täysin minulle auennut.

3. Ulkona on liikuttava tiettyjen sääntöjen sisällä ja määräysten puitteissa. Ei voi temmeltää tiellä niin etteivät maakuntarajat meinaa riittää tai poiketa ojentamaan vastaantulevia koiria. Täytyy edetä korrektisti, toisia liikkuja kunnioittaen. Olen tosin sitä mieltä, että siinä missä me muut asumme reaalimaailmassa, naisihminen ilmeisesti kansoittaa yksinään jotakin utopistista maailmaa, niin vankka on hänen uskonsa siihen, että liikkuminen ulkona saavuttaa vielä sille asetetun korkean riman. Mäyräkoirat tietävät paremmin.

Me emme koskaan tule pääsemään yhteisymmärrykseen ihmisen kanssa tästä tapakasvatuksesta. Siihen on olemassa yksi perustavanlaatuinen syy: ihminen uskoo siihen, mäyräkoira ei. Mäyräkoira uskoo konkretiaan: lautasella on lihaa = syö se. Ihmisellä on toiveita = ohita ne. Abstraktiot ovat juuri sitä miltä ne kuulostavatkin; asioita jotka eivät materialisoidu mäyräkoiran maailmassa. Tapakasvatus luetaan yllämainittuun.

Joskus koirapuistossa Aslan haluaa olla sylissä, koska sieltä näkee kauemmas.  Ihminen (= orja) toteuttaa toiveen.

Ihan hirveästi ei varmasti toisissa uroksissa herätä pelkoa moinen sylivauvailu. Itsehän mieluummin nielisin kannon kuin olisin sylissä puistoillessa.

Ilmeisesti Aslan on käynyt hiekassa pyörimässä ennen sylittymistä. Kivat ihmiselle. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Alphonse syö maltillisesti ruokansa. Ottaa sopivan kokoisia palasia suuhunsa ja syö niin siististi kuin se ylipäänsä on mahdollista koiralle. Kuppinsa se nuolee puhtaaksi ja juo vettä niin ettei pisaraakaan roisku vesikupin ulkopuolelle. 

Syötyään se istuu alas, katsoo ihmistä silmiin. "Olisiko vielä jälkiruokaa?" Sen silmät sanovat. Ei ole tänään, ei. Se nousee, menee ruokalevolle vatsa täynnä, tyytyväisenä.

Aslan syö ruokansa ajassa jonka täytyy lähennellä jotakin ennätystä. Neljä broilerin kaulaa ja yksi broilerin siipi katoavat tottuneella barffaajalla muutamalla hätäisellä haukkauksella. Se juo vettä kuuluvasti, hörppien rytmikkäästi ja tehokkaasti. Kaikelle sen ruokailussa on leimallista tehokkuus: mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman vaivattomasti. 

Syötyään se odottaa, että Alphonse on valmis, nuolee sitten senkin kupin ja lähtee Alphonsen perään, pesee sen naaman putipuhtaaksi, tarkistaa koko keittiön lattian ettei missään olisi vaan yhtään murua ruokaa piilossa. Sitten se vasta asettuu ihmisen eteen ja kyselee seuraavan ateriansa perään. 

ps. piti kyllä päivittämäni hieman rivakammin tänä vuonna, mutta jo näin tammmikuussa meni metsään. Yritämme ryhdistäytyä.