Koulutushaastetta kerrakseen

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olemme häkissä unilla ja joku häikäisee salamalla samanaikaisesti. Joskus on tosi raskasta ja kuluttavaa olla blogikoira.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirien kouluttaminen on välillä kuin yrittäisi saada puunrunkoa vedettyä silmäneulan läpi. Hetkittäin tuntuu, että se on maailman hankalin asia ja oma henkilökohtainen kasvu ihmisenä riippuu siitä, saako kaksi maailmankaikkeuden itsepäisintä olentoa toimimaan niin ettei tarvitsisi aina hävetä silmiään päästään. 

Opit ja komennot ovat mäyräkoirille sijoitettuna jo selkärankaan, niin monta toistoa on asioista käyty ja tyhmiä ne eivät ole. Tosin tässähän on se ongelman ydinkin: oveluus ja älykkyys. Mäyräkoirat kyseenalaistavat. Ne ajattelevat ja toimivat - ihmisnäkökulmasta - toisinaan hieman liian itsenäisesti. Vähemmän oma-aloitteisuutta ja enemmän jonkinasteista kuuliaisuutta olisi toimiva konsepti. Erityisesti toivoisin vähemmän vilunkia ja salakähmäistä toimintaa silloin kun ihmissilmä ei rekisteröi asiaa. (Vasta äsken Aslan teurasti kaksi avaamatonta oluttölkkiä eteisen lattialle ja yritti peitellä tekoaan vetämällä kaljalammikon päälle koirien pehmusteen...hetken tuoksui kuin festariteltassa konsanaan.)

Alphonsella on huvittava tapa katsella ihmistä päästä jalkoihin hyvin arvioivasti. Tämä on herättänyt lukuisia kertoja hilpeyttä muissakin ihmisissä, mutta siinä vaiheessa kun se saa käskyn toimia ja sen naamalla tulee se sama tietty ilme, se vetäytyy vähän taaksepäin ja katselee tarkasti ihmistä silmiin, sitten hitaasti laskee katseensa alas jalkoihin ja taas takaisin silmiin, sitä vaan tietää, että jos ei ole tarkkana, peli on menetetty. Sen kiinnostus on ohutta ja haurasta. Se arvioi ja punnitsee, suhteuttaa komennon siitä saatavaan hyötyyn, hylkää tai hyväksyy. 

Alphonse ei koskaan ole ollut niin kiinnostunut leluista, että sitä huvittaisi suorittaa tehtäviä sen varjolla, että sitä odottaa palkinto leikityksen muodossa. Se voi mielestään leikkiä koska vaan omatoimisestikin, eikä siihen tarvita ihmistä tai ihmisen tuomia uusia leluja. Ruokapalkinto on kiva, muttei niin kiva, että sillä voisi sumuttaa. Alphonse ei ole ostettavissa herkuilla. Se tekee, jos sitä huvittaa, ei siksi, että ihminen haluaisi sen tekevän.

Ulkona on herkkuhämäystä yritetty käyttää ohitustilanteissa. Aslaniin tämä toisinaan uppoaakin, pohjaton vatsa auttaa kummasti asiassa. Alphonseen ei. Se kokee tärkeämmäksi karjua asiansa vastaantuleville uroksille kuin keskittyä istumaan ja katsomaan ihmistä silmiin, herkkupalan toivossa. Ohitustilanteissa Alphonsen liskonaivot lyövät lukkoon ja se kaivaa globaalista kollektiivimuististaan tulokulmaa reviiriä loukkaavien urosten suhteen. Harvassa ovat ne kerrat kun se jättänyt solvaamatta ohikulkevaa vierasta urosta. Omille kavereilleen se on luonnollisesti ylen ystävällinen. Joskus toivoisi että sen on/off-kytkimessä olisi himpun verran enemmän säätövaraa. Vaan eipä ole. Tai ehkä siinä on, nimittäin mäyräkoiravara, joka on niin minimaalinen, että sitä pitäisi tutkia mikroskoopilla.

Alphonse on hyvin itsepäinen ja kekseliäs. Tämä on joskus haastava yhdistelmä, jonka ilmenemismuodot ovat valitettavan moninaiset...  

Mäyräkoirat ovat tuhansien ilmeiden koiria. Erityisen hyvin ne osaavat ilmaista tympääntymistä venyttämällä naamansa. (Kuvanottohetkellä kärsivä mäyräkoira etualalla on joutunut odottamaan uloslähtöä kokonaiset kaksi minuuttia. Kaksi minuuttia. Sehän on selkeästi koiran vuosissa iäisyyden verran. Ainakin.)