maanantai 8. elokuuta 2011

You have been weighed, you have been measured and you have been found wanting, part II


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihmismaailma on kummallinen. On sääntöjä ja normeja joiden sisällä elellä eikä vaistonvaraista toimintaa useinkaan suositella saati että siihen kannustettaisiin. Koiramaailman lait ja lainalaisuudet toimivat eri periaatteella: jos se on syötäväksi kelpaavaa, syö se. Jos se haastaa riitaa, pakene tai hyökkää. Jos se rapsuttaa mahasta, jää odottamaan lisää.

Ihmisen lienee turhaa yrittää liian ryppyotsaisesti miettiä koiramaailman salattuja kansioita, koska jo vuosituhansia sitten hän itse on kadottanut lopullisesti oman sisäisen eläimensä ja asettunut yhteiskuntaan, jossa määräävä normisto poikkeaa valovuosien verran eläinmaailmasta.

Nämä kaksi maailmaa, ihmis- ja koiramaailma, voivat hetkiseksi kohdata, mutta aina niiden väliin tulee jäämään juopa jota ei voi kuroa umpeen, vaikka kuinka haluaisi ymmärtää toista. Esimerkkejä ei tarvitse omaa kotipiiriä kauempaa hakea.

Alphonse Capone, mäyräkoiramafiasta, päivää.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mikä määrittää sen, että mäyräkoira joko hyväksyy tai hylkää uuden koiratuttavuuden? Mikä tekee joistakin vastaantulijoista automaattisesti kavereita ja mikä taas puolestaan herättää negatiivisia tunteita, vaikka vastaantulija olisikin kovasti innokas ystävystymään mäyräkoiran kanssa? (Riittääkö tässä vaiheessa, että ihminen nostaa kätensä pystyyn vai pitääkö asiaa yrittää muka tarkastella senkin peruslähtökohdan yli ja ohi, että "mäyräkoirat nyt vaan ovat...mäyräkoiria"?)

Olen tässä yhteiselomme aikana tehnyt erinäisen ja mihinkään kirjaamattoman kasan havaintoja siitä, miten mäyräkoira toimii tai on toimimatta tietyissä tilanteissa. Tosin tänne blogiinkin olen saattanut muutaman huomioni esittää, mutta aika pitkälti on vielä silti arvailujen varassa valikoimisprosessi millä mäyräkoirapoika hyväksyy kaverikseen erilaisia koiria. Harvemmin se aloittaa itse rähinää (ellei kyseessä ole isopäinen kaveri. Kts. edellinen postaus), eikä se aina edes vastaa alkavaan rähinään samalla intensiteetillä kuin mikä aloitteentekijällä on alkupuheenvuorossaan. Mutta on tapauksia ja kertoja, jolloin sen reaktiot on vedetty 'nupit kaakkoon'-tyyppisellä lähestymisellä övereiksi tai sitten se itse menee kaivamaan verta kuonostaan uhoamalla toiselle koiralle vaikka tämä ei tuon taivaallista välittäisi mäyräkoiran olemassaolosta tai – olemattomuudesta.

Muutama, konkreettinen esimerkki: kohtasimme villakoirauroksen. Kyseinen koira vinkui innokkaasti ja pyrki pääsemään luoksemme. Mäyräkoiran reaktio oli nopea ja hyväksy/hylkää prosessi vaivattoman helppo: se murisi äänekkäästi ja nosti häntänsä niin pystyyn, että se osoitti melkein kohtisuoraan taivasta kohti (näyttelytuomarien mukaan sen häntänikamat ovat ok, mutta dominointieleet saavat minut vahvasti epäilemään, että sen häntä olisi kiinnittynyt saranalla, niin pystyyn se kykenee sen nostamaan). Se ei kuitenkaan tehnyt elettäkään osoittaakseen minkäänlaista suojeluhalua minua kohtaan, mutta se ei olisi päästänyt villakoiraa senttiäkään lähemmäksi, vaan olisi painanut sen niskasta maahan.

Rauhallisemmassa mielentilassa oleva koirahan vastaa yli-innokkaalle monesti murahtamalla hillitäkseen energisempää, ja tätä näkee monesti kun kyseessä on pentukoiran ja aikuisen koiran kohtaaminen. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan mäyräkoiran reaktio oli mäyräkoiramaiseen tapaan liioiteltu.

Toinen esimerkki on Alfien kohtaaminen koirapuistossa erään samanikäisen karkeakarvaisen mäyräkoiraherran kanssa, jossa alkuasetelma on jo se, etteivät koirat voi sietää edes näköhavaintoa toisistaan. Tämä molemminpuolinen vihapito alkoi ensisilmäyksestä eikä ole laantunut mihinkään, päinvastoin.

Viikko sitten olimme koirapuiston pienten koirien aitauksessa ja tämä kyseinen karkeakarvainen veijari tuli omistajineen paikalle. Koirat näkivät toisensa ja tappomielialaa ei erikseen tarvinnut lietsoa. Karkkaripoika meni tyhjään isojen aitaukseen, Alfien jäädessä pienten puolelle ja kummatkin koirat kulkivat aidanviertä hakien paikkaa mistä iskeä. Murina oli melkoinen, kummallakin puolella aitaa, eikä häntä osoittanut laskua ala-asetelmaan missään vaiheessa vaan vielä pitkään senkin jälkeen kun karkkari oli lähtenyt kotiinsa, Alfie tepasteli uhmakkaana (todennäköisesti se kuvitteli ajaneensa karkeakarvaisen mäyräkoiran pois tiluksiltaan) ja häntä rouheasti pystysuuntaisena.

Edellisellä kerralla koirat olivat olleet pari minuuttia samassa aitauksessa ja kaikki koiratappelun ainekset olivat kasassa. Saatuamme joten kuten rauhoitettua kaksikon (kun ne ensin oli irrotettu toisistaan), halusin päättää visiitin rauhanomaisin keinoin antamalla koirien haistaa toistensa takapäätä kun niiden tunteet olivat viilentyneet. Alfien peräpäätä tarjottiin karkkarin nuuskittavaksi ja kaikki oli sillä hetkellä hyvin, kummatkin koirat pysyivät rauhallisina, kunnes osat vaihdettiin ja Alfie sai nuuskia vihollistaan. Se oli ollut jo rauhallinen (torahampaat huulten takana piilotettuina) ja oletin, että se nuuhkaisee ja homma on sillä selvä, mutta ei. Se murisi pahasti toisen hanurille, vaikka hampaattomana päänä koirat mieltävät sen vaarattomaksi ja koirienhan tulisi aina tutustua peräpää edellä, eikä suinkaan kuonokkain. Oli selvää, etteivät ne koskaan tulisi tällä mentaliteetilla toimeen keskenään. Edes hanurit vastakkain. Ja ajatukseni siitä, että ne voisivat sietää toisiaan – vaikkeivät olisikaan kykeneviä solmimaan BFF-suhdetta - ei tule ikinä toteutumaan.

Koirathan reagoivat toisiinsa aggressiivisesti kun kaksi täsmälleen samassa mielentilassa olevaa dominoivaa koiraa kohtaa. Jos toinen ei tajua antaa periksi ja alistua, vaan energiakäyrät pysyvät pilvissä kummallakin, on edessä otollinen maaperä koiratappeluun.

Alfien sietokyky on kuitenkin yllättävänkin pitkä monesti; on käynyt lukuisia kertoja niin, että se on saattanut päästää toisen koiran niskansa päälle jopa pari kertaa peräkkäin, mutta jossakin vaiheessa aina sen mitta täyttyy ja se murisee kumeasti. Jos toinen ei tästä tokene, se kiepahtaa alistavan niskaan ja nappaa turkista kiinni, painaa maahan ja pysyy siinä niin kauan kunnes toinen alistuu. Tämä on ollut se yleisin kaava kun se kohtaa uroksia koirapuistossa ja hierarkia-asetelmia tarkistellaan, puolin ja toisin. Mutta sitten on niitä, joilta se ei suvaitse minkäänlaista häröilyä eikä niele yhtään mitään. Ilmeisesti em. karkkari kuuluu niihin koiriin, joiden kanssa se ei halua opetella tulemaan toimeen.

Mikä määrittää sen, kenestä tulee kaveri? Mistä johtuu, että monesti kaksi dominoivaa koiraa kykenee leikkimään keskenään, ilman että ne haluaisivat haastaa toisiaan? Onko kyse pelkästään mielentilasta vai antaako toinen niin hienovaraisia merkkejä alistumisesta ettei ihmissilmä niitä ehdi aina tavoittaa ja sopu säilyy? Ja miksi mäyräkoira reagoi liioitellun voimakkaasti iloiseen villakoiraan, joka ei takuulla halunnut dominoida? Senhän me jo tiedämme miksei se pidä rottweilereista, mutta se johtuu ainoastaan sen omasta päähänpinttymästä, että iso pää tarkoittaa automaattisesti vaaraa.

ps. inhokkilista mäyräkoiralla ei ole pitkä, mutta pitää sisällään muutaman ark(k)ivihollisen, joiden suhteen se on ehdoton. Listalle on päässyt viime aikoina myös muuan pitkäkarvainen koira, jonka rotucocktailista minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta se on jotakin pumin, englannin lammaskoiran ja afgaanin välimaastosta ja Alfie vihaa sitä koko sydämestään. Koirahan ei ole tehnyt sille mitään, tuskin edes vilkaissut mäyräkoiraan päinkään, mutta ilmeisesti ignooraamisesta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – se on noussut mäyräkoiran listalla ykköspallille.

5 kommenttia:

  1. Itse en edes yritä saada Ossia ja muita uroksia leikkikavereiksi keskenään kun tiedän että homma vaan ei onnistu. Naapurin kanssa yritettiin saada Ossi ja hänen vikvik-koiransa (kaksi käppänäurossnautseria) sietämään toisiaan mutta siitä vaan ei tullut mitään. Ehkä se johtuu siitä, että ne ovat aina vapaina ja Ossi oli silloin kiinni. Yhtä tutun Perun karvatonta koiraa joka on leikattu uros Ossi olisi voinut sietää mutta tämä toinen koira taas ajatteli, että hyökkäys on paras puolustus. Kyllä se aika huonoa on saada kahta uroskoiraa leikkimään keskenään. Joskus saattaa onnistua mutta minä olen tullut tulokseen että parempi narttukoira ja uroskoira yhdistelmä. Turvallisempaa. Tappelevia (mäyrä)koiriakin on hitsin hankala irrottaa toisistaan. Todennäköisesti kaksi uroskoiraa jotka sietävät toisiaan ovat vaan tottuneita toisiinsa tai sitten ne lukevat toisiaan tosi hienovaraisesti niin ettei niiden tarvitse alkaa mittelöimään keskenään. Hevosillahan tämä arvojärjestys on ihan selvä. Kun olin aikoinani Unkarissa ratsastamassa ihmettelin miten saattoi kahdeksankin hevosta olla ihan vieri vieressä (tammoja kylläkin) niin että yksi tai kaksi ihmistä niitä piti kiinni mutta niiden arvojärjestys oli aivan selvä kun ne kasvavat isoissa laumoissa. Suomessahan sama läheisyys ei onnistuisi. Tai no kyllä esim nuorien orien saarilaitumet mutta kyllähän ne ensimmäiset päivät mittelöissä kuluvatkin.

    Kyllä se Alfien inhokkilistakin valitettavasti taitaa kasvaa sitä mukaa kun uroskukko sieltä sisältä nousee. Ossin inhokkilista on (lähestulkoon) kaikki urokset. Kiukkuisia naaraita sitten mennään vähän häntä koipien välissä karkuun kun naisille ei sovi räyhätä:)

    Terveisn M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  2. Hihhihhih, miten hubaisa kuva teidän pitkuliini mafiososta!

    Nää sun koirien käytös pohdinnat on NIIN parhautta! Saan näistä aina todella paljon mietiskeltävää itselleni, KIITOS!

    Sitten nää mäyräkoirat...hei ihan oikeesti! Pepin jääräpäisyys on jotain sellaista luokkaa, että en oo tällasta tiennyt olevankaan! Pikku asioista (esim. saako ihmisten varpaita pureskella) käydään päivittäisiä väsytystaisteluita, jotka Peppi voittaa yleensä 6-0. ;D

    Alfien inhokkilista on vaikuttava tai lähinnä listalle joutumisen perusteet, kuten iso pää! :D

    VastaaPoista
  3. Alf, ehkä me ihmiset emme niin kovasti välitä siitä, että joku rapsuttaa mahaamme... Ja mitä riidan haastamiseen tulee, voisi sinunkin tulla ikävä toisten päälle hyökännyttä emäntääsi vuosien saatossa. Raakoja totuuksia ihmisten LAINalaisuuksista ;)

    Maria, *huoks*, juuri noihin kysymyksiisi kun tietäisi vastauksen, olisi helpompi ymmärtää lenkillä edes omaa koiraansa. Ongelman "juuri" taitaa mäykkypojilla sijaita tuolla mahan alla, mutta kun ei ole aikomusta toistaiseksi elliäkään rikastuttaa, jotain olisi keksittävä. Viikonlopun selätys poiki parilla lenkillä siistimpää rinnalla kulkemista, mutta vielä ei ole sen jälkeen tullut koetusta eli rähistävää vastaan. Luulenpa, että tänään sohvalla pallutettu Arttu on unohtanut eilisen Sade-Selätys-Suihku -episodimme, jossa koira joutui kesken suurimman sheltti-raivonsa selätetyksi kaatosateessa, ja lisäksi suihkuun kotiin palattuamme ;D)))
    Nyt lähdemme iltalenkille testaamaan, teinkö eilen lenkillä turhaa työtä vettä valuen ja kyseenalaista mainetta ohikulkijoilta niittäen... Shelttiä ohjastanut nuori tyttö varmaan meni kauhistuneena kotiinsa; joku hullu nainen laittoi mäyräkoiran 5 kertaa niskasta nurin...

    VastaaPoista
  4. Lempeännäköinen mafioso, ei tainnut inhokkeja olla läheisyydessä. Sikari sopii mafioson suupieleen mainiosti

    VastaaPoista
  5. Marja-Leena: monet Alfien kavereista ovat peruja niiltä ajoilta kun se vielä itse oli pentu, eikä näin ollen ollut vanhempien uroskoirien mielestä uhka, mutta sitten on kyllä niitäkin joihin se on tutustunut myöhemmin eikä vielä kertaakaan ole kumminkaan päin voimia mitelty. Lieneekö sitten syynä se, että ovat keskenään niin samanmielisiä, ettei tarvetta ole hierarkiatarkistuksiin?

    Inhokkilista on harmillinen asia, nykyään pitää olla aina valppaana koirapuistossa ja mennä heti keskeyttämään tuijotteluyritykset. Tällä tavalla on kyllä saatukin estettyä monia alkavia rähinöitä, mutta aina ei ehdi hätiin ennen kuin murinaa alkaa kuulua puolin ja toisin.


    annamari: mafiosolla on ollut usein tuo 'sikarinsa' tuolla tavalla pilkistämässä toisesta suupielestä ja erityisen huvittavaksi sen tekee se, kun koira pasteeraa pitkin huushollia sikari rennosti huulten välistä roikkuen :D

    Tosi mukavaa kuultavaa että mun (yli)analysointi kiinnostaa! :D Helmasyntinihän on just se, että tykkään pähkäillä asioita tuskastumiseen asti ja mikä olisikaan hauskempi tutkimuskohde kuin mäyräkoira, jonka ajatuskuvioihin kiinnipääseminen on haastava homma! :D

    Aah, Pepilläkö hampaat vaihtuu? Ne on kuin pieniä vauvoja kutiavien ikeniensä kanssa nuo pennut. Meillä ei järsitty varpaita, mutta rappusten puutappeja on mystisesti kadonnut ;) Tosin niitä on saattanut kadota vielä hampaiden vaihtumisen jälkeenkin ;)

    Jep, Alfien inhokkilistalle joutumiselle ei tarvita kovinkaan painavia syitä eikä tarvi erikseen edes tehdä mitään ikävää. Riittää että on iso pää:D


    Mai: Saattaisipa hyvinkin olla että pallittomana uho olisi pienempää sorttia, muttei meilläkään ole aikomustakaan nipsaista kulkusia ellei jotakin todella pakottavaa tarvetta ilmene. Muutenkaan en pidä turhista leikkauksista, jollei jotakin painavaa terveydellistä syytä ilmene, koira saa pitää nyyttinsä vast'edeskin tässä huushollissa.

    Meillä on tehty muutama alfakaato koirapuistossa kun rähinä ei sitten millään meinannut loppua. Selätykseen loppui ja rauha palasi maahan. Siinähän on aina vähän se riski, että jos menee tekemään selätyksen muiden koirien läsnäollessa, niin nämä lukevat sen seurauksena syntynyttä heikkoa energiaa ja osat saattavat vaihtua hyvinkin nopeaan: alistajasta tulee alistettu. Onneksi toistenkin koirien omistajat ovat olleet, ainakin tähän asti, tilanteen tasalla ja pistäneet myös omat karvaturrinsa kuriin, että sopu on säilynyt.

    Alfakaato saattaa näyttää asiaan vihkiytymättömän silmissä kurjalta (tai hurjalta, riippuu katsojasta), mutta se ei mitenkään tai millään tavalla vahingoita koiraa ja oikein suoritettunahan se toimii kuin junan vessa: koira tietää, ettei se määrää kaapin paikkaa ja jos määrääkin, niin ihminen puolestaan määrää missä kaapissa koira seisoo :) Olen kyllä saanut varmasti oman osani ihmetteleviä katseita kun olen selättänyt Alfien, mutta rähinää en suvaitse, jos kielto ei toimi, pistetään koira kyljelleen ja taas toimii. Kerran on pitänyt pistää koira makuulle siitäkin, että yritti toistuvasti kiivetä konttausikäisen lapsen selkään kun katsoi, että taapero on valta-asetelmassa alempana. Kertakaato riitti eikä koira ole toista kertaa yrittänyt kun asia tehtiin riittävän selväksi, ettei lapsia(KAAN) alisteta.


    Ellieli: mafioso osaa, tarpeen vaatiessa, olla lempeä ja hellä (erityisesti kainalossa öristessään ja pusutellessaan ;) Ulkona sikarisuu on yleensä niin kauan rentona kunnes joku naapureista tulee ulos ja sitten pitääkin olla yhtenä silmänä ja korvana. Tuo poika on niin utelias, ettei mitään rajaa! :D

    VastaaPoista