perjantai 13. tammikuuta 2012

Koirien lääkekaappi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Näin että naisihmiseni kasasi keittiön pöydälle meidän lääke – ja hoitovarastoamme. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes huomasin, että hän laittoi korvienputsauspurkin näytille. Lähdin katsekontaktia vältellen hiipimään olohuonetta kohti. Pitäkää vaikka sieluni, korviani ette saa!




Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Jo hyvä tovi sitten tutuissa koirablogeissa kiersi postaus koirien lääke/hoitokaapin sisällöstä. Jostakin kumman syystä se jäi silloin tekemättä ja muistui mieleeni eilisen aamulenkin aikana. Päätin ottaa myöhemmin kuvat koirapoikien tarvikkeista mahdollisimman kattavasti. Tietenkin kuvan ulkopuolelle jäivät mm. punkkipihdit, punkkikarkote, shampoo, kynsisakset ja kammat sekä harjat. Tässä kuitenkin lista kuvaan päässeistä tarvikkeista:

  • Cerenia; oksennuksen estolääke (Alphonsen mahahappojen noustessa voimallisesti on joskus tätä jouduttu käyttämään)
  • Antepsin ( ärtyneen limakalvon hoitoon vastahappojen ryhtyessä hyökkäykseen. Syödään kuurina.)
  • parafiiniöljy (jokaisen barffaavan koiran lääkekaapista pitäisi tämä löytyä. Meillä ei ole tarvittu, koska mitään tukoksien vaaraa ei ole ollut, siitä pitää huolen riittävä määrä kasviksia päivittäin)
  • Kyypakkaus (viime kesäisten kammottavien kyykohtaamisten vuoksi alan ehkä kantaa tätä kesäisin mukanani...)
  • Maxim; koiran korvien puhdistusaine
  • Maxim; koiran silmähuuhde
  • Betadine (laimennettuna puhdistukseen mahdollisten haavojen ja hiertymien ilmetessä)
  • lääkehiili (ei ole koskaan käytetty ja vasta äärimmäisessä tilanteessa tullaan käyttämään, koska lääkehiiltä annettaessa mahdolliset varsinaiset lääkeet eivät imeydy niin hyvin kuin pitäisi)
  • KalkkiRekku (lisäkalkki, tarvetta käyttöön ei juurikaan ole ollut koska meillä syödään rustoluita päivittäin)
  • Axilur ja Flubenol (madotukseen. Alphonsen maha sietää paremmin Axiluria, joten sitä jatkossakin, siis)
  • Tehobakt (maitohappobakteeri)
  • Inupekt Forte (täydennysrehu, sisältää prebiootteja, kovettaa vatsaa ripulin sattuessa)
  • Pii-Pet (täydennysrehu: sinkkiä, piitä ja C-vitamiinia; turkin, kynsien ja side-ja tukikudosten toiminnan parantamiseen. Alphonsen kynnet eivät jossakin vaiheessa olleet ihan priimatavaraa, mutta barffaus paransi asiaa huomattavasti. Pii-Petiä käytetään edelleen, muttei säännöllisesti)
  • Relaxant Animal: tassuvoide (estää lumen paakkuuntumisen tassukarvoihin ja pitää anturat pehmeinä. Levitettäessä suoritetaan samalla tassuhieronta. Pojat tykkäävät.)




10 kommenttia:

  1. Jotain samaa löytyy meiltäkin:
    - Axiluria madotukseen, on sopinut Ollille oikein hyvin.
    - tassuvahaa kahta eri merkkiä
    - korvien putsausaine
    - kyypakkaus
    Siinäpä se sitten taisi ollakin. Tuo ripulilääke kuullostaa mielenkiintoiselta, koska tässä pari päivää on taas sivusta seurattu koiran ripaskaa. Oletteko käyttäneet sitä ja minkälaisissa (ripuli)tilanteissa?

    VastaaPoista
  2. Olli: jos meinaat tuota Inupekt Fortea, niin sitä saa apteekista, voi käyttää huoletta jatkuvasti, ei siis pelkästään kuuriluonteisesti. On siis täydennysrehu ja sisältää prebiootteja jotka edesauttavat suoliston tasapainon ylläpitämiseksi. 1 tabletti/10 kg, 2tbl/10-20 kg päivässä, annoksen voi tarvittaessa kaksinkertaistaa.

    On oikein hyvää, suosittelen. Meillähän Alfien ripulit johtuvat yleensä siitä, että sen vatsan limakalvo saattaa hetkellisesti ärtyä eli jos on päässyt varastamaan esim. nappuloita jostakin, kuten viime kesänä käveli suoraan naapureitten takaovesta sisään ja kaverikoiran ruokakupille, posket täyteen nappulaa ja pakoon. Puoli tuntia ja ripuli. Annoin heti Inupektin ja vatsa kovettui, seuraava kakka oli normaali.

    Jos ripuli johtuu jostakin muusta ja kestää sen pari päivää, pistän koiran täyspaastolle (ja pakkojuotan vettä eli keitettyä liha- tai riisilientä), vähitellen alan antaa pieniä annoksia ruokaa, mutta aluksi vain täysjyväriisiä ja Inupekt sekaan. Parin päivän kuluttua päästään normaaliin sapuskaan takaisin.

    Tehobakt (Mustista ja Mirristä) on puolestaan maitohappobakteeri joka tasapainottaa myös vatsan toimintaa. Inupekt toimii mun mielestä nopeammin, ainakin Alfiella. Tietty eroja on koirissa sekä ripulissa, joten sen mukaan on tomittava.

    Onko Olli päässyt einestämään jotakin sopimatonta vai onko kenties liikkeellä jotakin vatsatautia taas? Toivottavasti ei ole mitään vatsapöpöä vaan kyseessä on hetkellinen häiriö miekkosen mahassa.

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä paljon juttuja, meiltä löytyy tasan kyypakkaus ja niitähän on ollut jo ennen koiraa. Matolääkkeen ostan sitten, kun madotuksen aika on, sitäkään ei valmiina löydy ikinä kotoota. Oikein hämmennyin, että olenkohan unohtanut jotakin... Ilmeisesti:)

    VastaaPoista
  4. Hih, huvitti tuo että korvaputsarin tullessa kuvioon poika ryntäs karkuun. Meillä Milo INHOO yli kaiken tota ainetta, jos esim otan silmähuuhteen esille, kuono käy sellasta tahtia että.. Pitää tietty varmistaa mikä mömmö on kyseessä :D

    Mä en enää käytä tota korvaputsaria niin miten pitäis, Milo meinaan hieroo päänsä puhki mattoihin tai sänkyyn jos sitä laitetaan. Ja voi sitä vinkumisen ja ähkimisen määrää...

    Meillä on kerran jouduttu lääkehiiltä antamaan kun Milo pienenä poikana pureskeli patterin rikki. Ilmeisesti onneks sitä patterin mönjää ei ollu kuitenkaan nielty. Sitä jos menee syömään niin ei saa oksettaa. Mulla oli kyllä ihan hirvee paniikki sillon päällä. Jouduin tai kaveri joutu(olin muutaman ottanut) lauantai iltana joskus vähä enne 12 lähtee viemään mua yliopiston apteekkiin hakemaan tota.. Ja mä juoksin sitten henkihieverissä. Olin satavarma että nyt menetän pentuni :(

    Mutta, teidän lääkekaappi näyttää varsin hyvältä, löytyy kaikenlaiseen troppia. Mulla on itse tehty ensiapupakkauskin koirille, josta löytyy ripuliin lääkettä, lääkehiiltä, särkylääkettä, kyypakkaus, siteitä ym. Se kulkee aina mukana mökillä ja muilla reissuilla.

    VastaaPoista
  5. Tuttuja ja meilläkin hyväksi havaittuja tuotteita. :)

    Drontal Comp Vet (lila pakkaus) on sellainen matolääke, jota meille on suositellut eräs koirien sisätauteihin erikoistunut elli. En (tietenkään) nyt muista, mikä ko. lääkkeessä oli erityisen hyvää, mutta hänen mielestään tosiaan se on paras. Esim. 7 kiloiselle westielle voi antaa kokonaisen tabletin, vaikka suositus onkin 1 tbl/ 10 kg.

    Ripulin hoidosta vielä vinkkinä, että apteekista saa myös Canikuria, joka on erinomainen lääke koiran erilaisista syistä johtuvaan ripuliin ja/tai oksenteluun.

    Lääkehiiltä meillä popsittiin kerran (eläinlääkärin ohjeesta tosin), kun koirat olivat löytäneet kaapista xylitol purkkaa.. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihan noin kattava meidän lääkevarasto ei ole.Axilur löytyy,kyypakkauksia useampiakin mutta meidän ihmisten lääkevarastossa.Korvaputsit ja tassuvaha jota en kuitenkaan kertaakaan ole saanut tassuihin.Protesti on mahtava.Ai niin ja sellainen relaxant-tassuspray joka tuntuu aika hyvältä. Ossi ei nuoleskele tassujaan niin paljoa.Taitaa maistua tosi pahalta... Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  7. Meiltä löytyy kans silmä- ja korvahuuhde, axilur, puhistusainetta, öö. mitäs meillä onkaan. Ei kai muuta suurempaa. Lääkehiiltä joo ja sidetarpeita! Ja kyynpuremisesta jääny tramal-tipat, joita ei silloinkaa voitu käyttää voimakkaan piparminttuaromin takia. Ja kortisonitabletteja on kutinakohtauksesta jälellä kans.

    Kyypakkausta en oo pitäny mukana ku eläinlääkäri sano sen vaikuttavan munuaisiin heikentävästi ja kyyn myrkky taas vaikuttaa munuaisiin jotenka heikentää toisiaan siis.

    VastaaPoista
  8. Anu: jees, valitettavasti noista mömmöistä on osa tuohon Alfien vatsaan :/ Mutta vieläkin näen puutteita tuossa varastossa vaikka pojilla onkin troppeja jo enemmän kuin ihmisillä ;)


    Veera & co: Alfien korvia ei tarvi edes säännöllisesti putsata, en käsitä mitä se vouhottaa :D Aslanin korvat putsaan laittamalla putsaria vanulappuun, ei meinaan tule pelkästään sillä puhtaaksi, että ainetta tursottaa korvan sisälle. Pienemmän korvat töhnivät huomattavasti enemmän, viikoittain on putsattava.

    Mä kanssa otan aina ensiapujuttuja mukaan kun lähdetään jonnekin kauppaa pidemmälle, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja sitten jos jätän kamat kotiin, niin varmasti tapahtuu...


    annamari: tuo Drontal Comp Vet on mulle ihan tuntematon matolääke, mutta pitääpä ehdottomasti tutustua. Juu, Canicur on tiedossa, mutta Inupekt on toiminut meillä niin hyvin, ettei ole ollut tarvetta vaihtaa. Toivottavasti ei tule tilannetta jossa tarvis ruveta antamaan lääkehiiltä, mutta noista pojista ei koskaan tiedä mistä ne onnistuvat näpistämään ja mitäkin. On se vaan kumma juttu, että vaikka taloudessa tappijalkoja, niin silti varmuuden vuoksi pitää nostaa kaikki korkealle ;) Ihan kuin olisi isompia koiria talossa! :D

    Marja-Leena: meillä pojat tykkäävät kovasti tuosta tassuvoiteesta, olenkin ajatellut, että kun kerran siinä on se ominaisuus, että lumi ei tartu tassukarvoihin jos sitä laittaa puolituntia-tunti ennen lenkkiä, niin sitä pitäisi varmaan suljata mahanalus täyteen etteivät paakut tarttuisi karvoihin :D


    Mondica: nuo kyypakkausohjeet ovat yleensä vähän sellainen veteenpiirretty raja...joka kaupungissa tuntuvat olevan omansa. Meidän ellin kanta asiaan oli, että jos ei heti pääse lekuriin, niin voi antaa, muuten ei. Mutta varauksella suhtaudun niihin, mukana kantaisin ehkä kuitenkin lähinnä itseni takia.

    Meiltä puuttuvat nuo sidetarpeet, erityisesti ne pahanmakuiset että jättäisivät sitten ne rauhaan jos esim. tassu pitäisi sitoa.

    VastaaPoista
  9. Minäkin laitan Ollin heti paastolle, kun maha menee sekaisin. Ruokana tarjotaan keitettyä riisiä. Ollin maha reagoi aina johonkin epätavalliseen tai joskus tavalliseenkin herkkuun. Ainoastaan roskisdyykkauksista ei maha mene sekaisin :)

    VastaaPoista
  10. Olli: hehe, siinähän se tuleekin taas ilmi tuo mäyräkoiran ideologia: kun saa itse valita ruokansa niin kaikki menee hyvin! :) Meillä Aslan on roskiksesta varastanut vain kuplamuovia ja poksautellut sitä haltioissaan rikki, se ei ole vissiin huomannut vielä, että siellä on myös ollut ihania teepusseja tarjolla joita Alphonse puolestaan rakastaa :) Alfie ei vain syö niitä, mutta piehtaroi niiden päällä että se marjaisen tuoksun hinkattua itseensä =)

    Laktoositon piimähän on monesti kanssa hyvä tasapainottaja vatsalle jos se on sekaisen, valitettavasti Alfie menee entistä pahemmalle ripulille kaikenlaisista hapanmaitotuotteistakin. Yhden kokeilukerran jälkeen tämäkin tuli vahvistettua...joten riisiä meillä ainoastaan ripsan sattuessa kohdalle.

    VastaaPoista