keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Rutiineja - valitettavia ja mukaviakin

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aslan jäi taas kiinni. Ihminen tuli aamulla alakertaan ja sohvapöydällä oli koirankarvoja ja vähän hiekkaa. Kahdessa paikassa. Hmmm...ihan kauhean etevä etsivä ei tarvitse olla saadakseen syyllisen selville, koska minä en kiipeile.

Muutamia päiviä sitten ihmisen tullessa niin ikään aamulla kahvinkeittoon, hän tapasi sohvapöydällä selällään makaavan ja kuorsaavan Aslanin. Ihminen nosti juniorin jatkamaan uniaan pedille, käveli keittiöön, sytytti valot ja huomasi, että myös ruokapöydällä oli koirankarvoja. Lisäksi pöydällä latauksessa ollutta läppäriä oli mitä ilmeisemmin käytetty tyynynä - kuten Aslanilla on tapana. Onpahan sekin tullut todistettua, että Aslan hyppää olohuoneessa sohvalta pöydälle, liukuu sen poikki ja hyppää sieltä suoraan pedille. Tässä kohtaa ihminen veti niin syvään henkeä kerätessään kaikupohjaa karjaisuunsa, että katsoin parhaaksi möyhentää vähän junioria sen laskeuduttua pedille.

Ihmiseltä ovat keinot vähissä. On ehkä pakko rakentaa Aslanille temppurata alakertaan, että se jättää huonekalut rauhaan. Johan se yritti kiivetä korkeaa kenkätelinettäkin pariin otteeseen. Tikapuut sille pitää ostaa. 


   Apaattinen Aslan autossa. Matkanteossa se ei todellakaan ole oman mukavuusalueensa sisällä, toisin kuin minä. Olenhan hyvinkin tyytyväinen reissaaja.


   Aslan on harvoin vakavana, mutta autossa se on. Ei hymynhäivää, ei hännänheilutusta, ei anteeksiantoa siitä, että se on taas pistetty takapenkille mököttämään.

   Minä, sen sijaan, tuijottelen kaunista iltataivasta. Aslan manaa kohtaloaan. 



   ...ja jatkan tuijottelua niin kauan kuin matkantekoa kestää. Ps. kuonossani oleva suurentunut kyhmy oli ötökän pistämä. Ihan näin aristokraattiseksi en sentään ole heittäytynyt.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Aamulla kierrämme pitkän lenkkimme. Heräämme aivan liian aikaisin saadaksemme kiertää sen rauhassa, mutta me olemme sitä mieltä - mäyräkoirat ja minä - että ilman tätä nimenomaista lenkkiä aamu ei vain alkaisi oikein. 

Olen tässä jo parin kuukauden ajan huomannut, että tavoilleen uskolliset mäyräkoirapojat ovat rutiiniensa orjuuttamia myös lenkillään. Kummallakin on omat suoritusmenetelmänsä ja monesti ne saavat hymyilemään kun niihin alkaa kiinnittää huomiota. 

Aslan pitää siitä, että sillä on tekemistä lenkin aikana. Jopa asioidessaan pusikossa, se hakee monesti kepin tai oksan suuhunsa, että voi pureskella sitä samanaikaisesti. Sehän on vähän kuin istuisi vessassa sanomalehden kanssa. 

Tämän lisäksi se tykkää muutenkin huvittaa itseään; aina samassa kuntopolun kohdassa se työntää päänsä villivadelmapensaaseen, kaksi kertaa, ja on säikähtävinään jotakin. (Pensas oli ajettu maan tasalle kun kuntopolun reunamia oli siistitty. Aslan käy silti paikalla säikähtämässä, vaikka pensaasta on enää pari kortta pystyssä.) Se hyppii tienposken niitetyssä heinässä, työntää kuonoaan syvälle leikattuun ruohoon ja on säikähtävinään sitäkin. Se tekee tasajalkapomppuja ilman vauhdinottoa, hyppii kuin vuohi ruohikossa, astuu kaksi askelta metsän puolelle, hyppää takaisin hiekkatielle, astuu metsään, hyppää takaisin hiekkatielle jne. Se kuljettaa suussaan keppiä tai käpyä, pudottaa sen tielle, poimiakseen sen seuraavana aamuna taas mukaansa, kuljettaa jonkin matkaa, poimii seuraavalla lenkillä suuhunsa jne. Ensimmäiset kilometrit se polttaa ylimääräenergiaansa, jota sen akkuihin on latautunut yön aikana, ennen kuin komennan sen vierelleni, omalle paikalleen. Siinä se tepsuttaa nätisi Alphonsen ja minun välissä lenkin keskiosan ja taas loppupätkän se tosottaa menemään kuin nuori hirvas. 

Alphonse nauttii lenkeistä aivan omalla tavallaan. Se saattaa kävellä vieressäni pitkät pätkät kuono kohti taivasta, fiilistellen, koska sitä on aina kiehtonut pilvien ja puidenlatvojen tuijottaminen. Se näyttää hyvin ylväältä kävellessään klyyvari kohti korkeuksia, näennäisen tietämättömänä mistään muusta. 

Se harrastaa samaa autossakin, joko makaa selällään ja tuijottaa ikkunasta taivasta tai nojaa kuonoaan takaoven kahvaan ja katselee pilvien liikkumista. Lenkeillä, tosin, asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että reittimme varrella on tehty viime aikoina poikkeuksellisen paljon oravahavaintoja, joten ehkä se toivekkaana odottaa, että paistikas putoaisi suoraan sen suuhun. Kyseessä on kuitenkin mäyräkoira. Aivan hyvin se voi olettaa, että ruoka pudottautuu oma-aloitteisesti sen ulottuville. Mäyräkoiralle kaikki on mahdollista. 

   Lenkkien jälkeen harrastetaan monesti liikuttavaa muodostelmanukkumista.


20 kommenttia:

  1. Toi teijän muodostelmanukkumisasento on tajuttoman hiano. Eiks noi ihmiset dajuu, että me mäykyt erotaan, paitti ulkonäöllisesti, myäs luonteemme puolesta toisistamme? Ei kai me mitään klooneja olla. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muodostelmanukkumisesta saa hyviä kuvia, jos sattuu olemaan paikalla kun muodostelmia muokkaillaan :) Juu, eivät ole klooneja, tosiaankaan; Aslan ja Alphonsekin kuin yö ja päivä, tosin eihän sitä vielä tiedä mihin suuntaan tuo junnu kasvaa ja kehittyy :) Alphonsestakin on tullut puunaama vasta kaksivuotiaana ;)

      Poista
  2. Jos meidän hepulikuvat saa hymyilemään, niin me hymyillään kyllä näille teidän kertomuksille :) Fennisti kiittää erityisesti taitavasta kerronnasta ja kielenkäytöstä, on ilo lukea!

    Voi pojat, mitä Suuria Ajattelijoita nämä teidän mäyrikset onkaan. Pöydällä liukuva mäyräkoira ajatuksena aiheuttaa suurta hilpeyttä, mutta ymmärrettävästi se ei tositilanteessa enää (hirveästi) jaksa naurattaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista =) Anglisti minussa kiittää kauniisti :)

      Juu, nauru jäi vähäiseksi kun huomasin, että pöydän pintaan oli tullut jälkiä Aslanin kynsistä, sen liukumisen seurauksena, mutta täytyy myöntää, että heti tilanteen tapahduttua (tulin just sopivasti portaita alas paikalle todistamaan tätä tempausta) oli kyllä naama virneessä, vaikka pitikin komentoääntä käyttää :D

      Poista
  3. Kih hih hih, sori nyt vaan Maria, mutta nyt pääsi kyllä röhönauru tosta mielikuvasta Aslanista makaamassa pöydällä selällään kuorsaamassa :-))) Varsinainen "pöytäkoriste"! :-) Eikö ookin hassua, miten näillä karvakuonoilla on kaikilla tosiaan omat juttunsa lenkillä; Mirkkis muisti ulkoa kaikki kurrepuut jotka piti käydä tarkastamassa, ja aina jos käveltiin sillan ohi, niin sen piti päästä käymään sillalla ja katselemaan sieltä alas yms., kun taas Mauri on niinkuin Alfie, sillä on ihan omat filosofiset pohdinnot päällä ulkoillessa, on ollut pennusta asti. Ihania kuvia taas pojista, ei tosiaan montaa kertaa olla nähty Aslania noin vakavana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan se kyllä kieltämättä aika koominen näky ja vielä se ääniefekti, kun rohisi menemään, nokka kohti taivasta! :D

      Omat jutut lenkeillä - tai ihan missä tahansa, eipä sen puoleen, ovat kyllä koiranomistamisen suola :) Metka seurata miten eri tavalla reagoivat samoihin asioihin ja mitä kotkotuksia kumpaisellakin ilmenee :) Meillä kanssa sillat ovat kova sana, sekä autotien yli menevä että järven ylittävä: toisesta voi kytätä autoja ja ihmisiä ja toisesta uivia paistikkaita ;)

      Poista
  4. Aslan, oot ihan höpsö koira! Muistathan, ettei koskaan pidä jäädä kiinni!;)
    ja mikä mahtava nukkumismuodostelma teillä pojilla!
    Minä joudun nukkumaan yksinäismuodostelmassa, siksi kehittelenkin akrobaattiasentoja - onpahan seuraa edes omasta hännästä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan ei osaa tehdä mitään vaivihkaa ja hiljaisesti, kuten Alphonse, niinpä se jää aina kiinni, onneksi! :D Soolonukkujalla on kyllä vaikeaa tehdä muodostelmia keskenään, mutta itsensä voi aina vetää näyttävään solmuun! Olemme todistaneet blogistanne, kuvien kautta, että tämä on hyvinkin mahdollista ;)

      Poista
  5. Tuo postauksen loppukuva on mahtava, se riittikin aamunpiristykseksi, ei tarvi mennä positiivareiden sivuilta hyvää mieltä etsimään. Aivan ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva, jos piristi! :) Nukkumismuodostelmasta on toinenkin kuva, samalta päivältä, jossa pojat ovat vastakkain - niin suloista :) Ajattelin tällätä sen johonkin postaukseen, kun se on yksi lempikuvistani, ikinä...siinä on jotakin niin hellyttävää kun nukkuvat takatassut yhdessä <3

      Poista
  6. Siis koirathan ovat NIIN tapojensa orjia, ettei tosikaan. Monasti huomaa, kuinka monet asiat sujuvat samalla kaavalla:)

    Autsch. Etkö pistä poikia kiinni turvavöihin ajomatkalla? Aijaijaijai!!! Tuohan on riski kuljettajalle ja koirille. Ossi on aina turvavöissä kiinni takapenkillä. Aikoinaan tyttö jätti kiinnittämättä ja Ossi vain istui tytön vieressä (en edes tiennyt, kun en asiaa tarkistanut edestä). Sitten kerran mies jarrutti (väistääkseen oravaa!) sellaisesta 30-40 kmn vauhdista ja Ossi liukui sieltä takapenkiltä keskikonsoliin, mistä sain sitä vielä napattua kiinni. Sen posmotuksen jälkeen tyttökin on muistanut pistää koiran kiinni turvavyöhön. Jos Ossi matkustaa vain minun kanssani autossa, niin silloin se istuu etupenkillä ja kiinni turvavyössä.

    Muutoin kivat kuvat taas! Kaksikolle rapsuja! M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt et tainnut katsoa kuvia riittävän tarkasti: poikien valjaat ovat kiinni turvavyön jatkopaloissa jotka menevät turvavöiden lukkoihin; viimeisessä kuvassa Alphonsen hännän takana näkyy miten nailoninen jatko kiinnittyy lukkoon ja toinen pää on valjaissa kiinni :) Kumpaisellakin on omansa :)

      Koirat ovat tosiaan kyllä sellaisia rutiinien rakastajia, että välillä on aina rikottava niitä (rutiineja, ei koiria ;), etteivät oleta pyörittävänsä koko showta :)

      Poista
    2. Sorry, sorry, sorry. Moninkertainen anteeksipyyntö säksätyksestäni. Näin kyllä tuon jatkopalan, mutta kun se oli niin pitkä, niin omassa, tyhmässä päässäni tulkkasin sen remminpääksi. Hienoa, että pidät koirat turvavyössä. Ihmiset eivät sitä nimittäin läheskään aina tee. Se saattaa olla koiran pelastus ja sitten se estää myöskin koiraa iskeytymästä ihmiseen voimakkaassa jarrutustilanteessa. En nyt suoraan muista, mutta se voima on hirveä, millä tuollainen reilu kymmenkiloinenkin koira saattaa tulla sieltä takapenkiltä. Kuulin asiasta kerran, jossain liikenneturvallisuutta käsittelevässä ohjelmassa. Terveisiä M-L

      Poista
    3. Eipä mitään, tärkeällä asialla olit :) Olen itse jäänyt muksuna auton alle ja ollut kerran kolarissa, aikuisiällä. Suhtaudun melkoisen vakavasti autoiluun jo ihan pelkästään jo näistä syistä. Meidän autossa kaikki ovat remeleissä tai auto ei liiku mihinkään. Välillä kauhistuttaa kun muistaa, että kun oli pieni, niin takapenkkiläisillä ei ollut olemassakaan turvavöitä, eikä niitä myöskään osattu kaivata. Oi aikoja, oi tapoja. Onneksi nykyään toisin :)

      Poista
  7. Meillä on vaikea saada kuvia nukkuvista koirista. Siis ihan umpiunessa säilyvistä. Loikovia, tuijottavia ja puolikkaita koiria on paljon helpompi kuvata :)

    Kadehdin niin tuota matkustuksen rauhaa teillä... Kyllähän Bassen kanssa menee, mutta kun Vinku-A liittyy joukkoon, kuskin hermot repeilevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa vino pino puolinukkuvia ja väsyneenä toljottavia koiria kuvattuina :)

      Matkustuksen makuun kun päästään - sitten usemman kitinän täyttämän kilometrin jälkeen, niin sit menee hyvin :) Mutta, Aslania vieläkin vähän hirvittää matkustus, joten heti autoon päästyään menee kiepille ja pistää silmät tiukasti kiinni, Alphonse vikisee kun on niin tohkeissaan :)

      Poista
  8. Toi viimeinen kuva on NIIIIN mainio! :D Ajatteleekohan Alphonse unissaan, että ihan kun mun pyllyssä olis mäyräkoira? ;D

    Mua huvittaa myös sun kertomukset pöytäkiipeilijä Aslanista. Mä en olis Rosan ja Ineksen aikaan ikinä osannut kuvitella, että meillä olis joskus westie ja mäyräkoira, jotka vierailee säännöllisesti ruokapöydällä. ;D Pitää muistaa olla jättämättä mitään ruuaksi kelpaavaa pöydälle, koska se taatusti katoaa sieltä parempiin suihin.

    Mukavaa viikonloppua teille kaikille sinne ja poitsuille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Alphonse ajattelee varmasti aika useinkin, että "mitä hittoa, hännässäni on kiinni mäyräkoira!" :D

      Pöytäkiipeily on kyllä vähän kyseenalainen laji ;) Eniten mua hirvittää, että jos Aslan (laiskuuttaan) ei jaksa tulla tuolia pitkin alas, vaan hyppää liukkaalle lattialle, niin siinä menee tassut. Mä en ole ihan varma siitäkään, että onko käyttänyt aina edes tuolia mennessään pöydälle, sillä on nimittäin melkoinen ponnistusvoimia noissa kintuissaan ja hyppää ilman vauhdinottoa tosi korkealle...ja joskus koira on pöydällä ja tuolit kiinni pöydässä, joten... ;)

      Pusuja typyille :)

      Poista
  9. Hahhaa, Aslan kuorsaamassa pöydällä ja vielä selällään ;) Ei ehkä oikeasti niin hauskaa kuin miltä kuullostaa. Olis varmaan myös näkemisen arvoista tuo Aslanin hyppääminen soffalta pöydälle ja liukuminen ja hyppääminen pedilleen. Temppurataa vois koittaa, mutta arvaa mikä on parempaa? Just niin, ne kielletyt paikat! ;) Enkä voisi tikapuitakaan suositella, Aslan työntäisi ne kuitenkin avonaisen ikkunan alle ja kiipeäisi sitä kautta vapauteen ;D
    Mäyräkoirat - niin samanlaisia ja kuitenkin niin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se liukumisesitys oli vähän sellainen, että "hetkinen...mitä täällä taas tapahtuu??" :D Jäljet pöydän pinnalla puhuvat karua kieltä, sitä pitkin on taidettu liukua usemmankin kerran...

      Temppurata vois olla aika metka, pitäs raivata kokonainen huone pojille ja rakentaa niille esteitä :)

      Poista