keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ei vääryydellä vaan viekkaudella


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Luonteeni kulmakivet: näppäryys ja oveluus ja suunnaton viekkaus. Toivon, että ihmiset tajuaisivat ottaa minulle kaveriksi pentukoiran, sitten kun olen vanhempi. Olisi nimittäin sääli, jos en voisi siirtää hankkimiani taitoja eteenpäin oppipojalleni. Minulla riittäisi paljon kerrottavaa ja näytettävää...

Vanhakansa sen tietää: "50% kettujen oveluudesta perustuu kanojen tyhmyyteen"



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kun elää tunneilmaisultaan artikulatiivisen koiran kanssa, tulee vastaan päivittäin tilanteita, joissa selvästi huomaa, miten se ilmentää mielipiteitään naamanilmeillään. Tulee myös huomanneeksi miten koira jatkaa kehittämiään tapoja edes näennäisesti, vaikkeivät ne enää tuntuisikaan tarkoituksellisilta. Otetaan esimerkkinä eteisen vaatekaappi josta olen aikaisemminkin kirjoittanut raporttia kuinka koirapoika käy kähveltämässä sieltä vaatteita ja laukkuja. Se harrastaa sitä edelleenkin, mutta yleensä vain silloin kun se varmasti tietää jäävänsä siitä kiinni rikoksentekohetkellä eli sillä siunaamalla sekunnilla. Logiikka? Noh, se luullakseni johtuu siitä, että viime ajat siltä on kerätty varastettu omaisuus pois pärstä peruslukemilla, sanoitta. Tämähän ei sovi sille, se haluaa show-meininkiä ja jahtaamista. Joten nykyään se, ikään kuin muistutukseksi, käy avaamassa kyseisen kaapinoven selälleen, muttei vie sieltä mitään, istuu vain oven vieressä tietäväinen ilme itsetyytyväisellä naamallaan.

Jos menen ottamaan kaapista ulkovaatteita, se hiipii vatsa maata viistäen (tähänhän ei paljoa tarvita noilla lyhykäisillä jaloilla) luokseni ja tuijottaa ovelasti silmiin. Irrottamatta katsettaan hetkeksikään se ryömii kaapin sisuksiin ja ottaa sieltä yhden villasukan suuhunsa. Silmiin tuijottaen se lähtee peruuttamaan sukka suussaan. On hyvin vaikeaa olla nauramatta sille, koska se näyttää perinjuurin viekkaalta.

6 kommenttia:

  1. Hih-hii, saan niin paljon mäyräkoiran omistamiseen tarvittavaa voimaa Alfien blogista, ettet usko :) Täältä näen, että vaikka Arttu simputtaa ihmistään päivittäin, on niitä muitakin...
    "...peruuttaa sukka suussa..." Voi mahdoton, koira luottaa hypnoottiseen, vangitsevaan tuijotukseensa enemmän kuin siihen ärsyyntynyt ihminen uskoisi. Taitaa olla perin juurin jalostettu ominaisuus, ja viekkauteen on tarvittu kyllä ripaus kettua, ei tätä muuten voi selittää.
    Arttu päätti että emäntä voi pitää mainiosti yhden vapaapäivän jo ennen loppiaista... Levottoman yön jälkeen heräsin neljän aikoihin siihen, että koiran kynnet paljaalla lattialla ovat naputtaneet aika kauan edestakaisin. Sen jälkeen ollaan käyty takapihalla jo neljä kertaa selvästi tosi tarpeeseen. Nyt ilmeisesti viides reissu... pitää mennä siis!

    VastaaPoista
  2. Kaksi koiraa tekemässä kepposia - oh boy!

    VastaaPoista
  3. Äipän kanssa puhuttiin, että voisko sut Alfie kloonata, niin mekin saataisiin sunlaisesi miimikko-koomikko-touhukko huusholliimme? Olisit kyllä pirteetä seuraa tämmöselle papparaiselle. Ja voitashan me yhdessä keppostella...

    VastaaPoista
  4. Pyry, ideahan olisi hyvä, jos maailma olisi valmis kahteen Alfieen. Epäilen ettei se ole :D Mut juu, Alfie käy leikittämässä välillä ulkona seinänaapurinkin vanhempaa koiraherrasmiestä, hauska nähdä miten sekin papparainen intoutuu leikkimään kun pentu häslää jaloissa :)

    VastaaPoista
  5. Olli: myönnän, idea ei ehkä ole täysin loppuunajateltu :D Mutta mäyrispentukuume vaivaa ja Alfie kyllä hyötyisi kaverista...täytyy katsella, ihan tosissaan, kun poika on parivuotias, vielä en ottaisi tuolle villiminkille pikkuveljeä, antaa sen itsensä kasvaa ensin vähän ;)

    VastaaPoista
  6. Mai, hei ihan loistavaa jos tästä riemun ja kauhun tasapainon jakamisesta on iloa! :D On ne melkoisia, nuo mäykyt, ei voi muuta sanoa!

    Voi Arttua! Paranemisia sinne...

    VastaaPoista