perjantai 14. tammikuuta 2011

Siivouspäivänä (postaus sisältää puolitahatonta tuotesijoittelua)


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihminen oli tänään tyhmä. Ja ajattelematon. Minä hain lehtikorista kaikki ne ilmaisjakelut jotka ehdin napata mukaani ja silppusin ne pitkin olohuoneen lattiaa.

Kosto elää ja voi hyvin. 
Siivouspäivä? Taas? Kuka täällä oikein sotkee? Koirankarvoja, mitä tarkoitat?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Siivousiltapäivä pitää sisällään yllättävän vähän itse siivoamista ja huomattavasti enemmän harhautusta, komentoja ja äänen korottamista. On päiviä, jolloin siivoaminen sujuu leikiten ja sitten on päiviä jolloin se ei suju leikiten, saati mitenkään muutenkaan. Tämä päivä kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.

Imuri ei yleensä aiheuta enää sen kummempia manööverejä koirapojassa, monesti sen saa ottaa esille ilman haukkuja ja pyörähtelyä, saati hyökkäyksiä. Mutta sitten joskus jokin rele napsahtaa koiran päässä väärään asentoon ja imurin letkusta tulee se ainoa, maailmantäyttävä asia, jota on ihan pakko saada purra, edes vähän ja pikaisesti kulmahampailla. Jokainen koiranomistaja tietää ne kulmahampaat ja mitä ne saavat aikaan pehmeää materiaalia olevassa letkussa. Välttääkseni tätä yhteenottoa harhautan koiraa.

Harhauttamiseen valmistaudun jo päiviä aikaisemmin jättämällä viemättä kartonki- ja pahvinkeräykseen tyhjiä pakkauksia. Näitä nimittäin voi viskoa mielipuolisesti ilmaan, tarpeeksi kauas imuroitavasta kohdasta saadakseen koiran juoksevan niiden perään ja repimään niitä sillä aikaa kun itse liikuttaa imuria pitkin lattiaa toisaalla. (Kiitos Melitta, Original 1x4 ja Valion rasvaton ja laktoositon maitojuoma kaikista niistä hetkistä jolloin olen saanut siivota rauhassa!) Joskus niiden sisälle voi myös piilottaa erityisherkkua: naudan kuivattuja mahalaukkupalleroita silputtuna. Silloin siivousrauha on taattu.

Mutta, koska mäyräkoirapojan kanssa ei tunneta sellaisia käsittämättömiä määreitä kuin “aina” ja “joka kerta”, on terästäydyttävä henkisesti niihin kertoihin kun edellämainitut kikkakolmoset eivät päde. Nämä kerrat ovat juuri niitä nimenomaisia kertoja kun rele niksahtaa jengoiltaan ja letku muuttuu siksi ainoaksi asiaksi joka kiinnostaa.

Tänään lattialle oli viskottu melitat ja muut koiran mielenkiintoa ylläpitävät pahvipakkaukset, mutta siitäkin huolimatta imurin perässä piti murista ja tavoitella letkua. Kun olin häätänyt koiran pois sen kolmatta sataa kertaa ja onnistunut sekä iskemään varpaani sohvapöydän kulmaan että lyömään itseäni tuolilla otsaan (kyllä, en siis lyönyt otsaani tuoliin, vaan katsoin asiakseni lyödä sillä päätäni nostaessani sitä ilmaan ja samanaikaisesti työntäessäni koiraa kauemmaksi), annoin periksi. Hain koiralle pannan sekä hihnan ja kytkin sen kiinni ovenkahvaan.

Olin olettanut ja odottanut, että surkea ulvonta peittää alleen imurin äänen, mutta koira hyväksyi kohtalonsa tyynesti ja kävi makuulle. Kulmien alta mulkoilulta en sentään voinut välttyä, mutta sain imuroitua ilman sen suurempia ongelmia ja hakkaamatta itseäni enää yhteenkään huonekaluun.

ps. Kohta pitäisi ruveta tekemään ruokaa. Jännityksellä odotan saanko nujakoitua itseni hengiltä uunipellillä. 

 

12 kommenttia:

  1. Meilläkin imurin jahtaus on surullisen tuttua puuhaa, mutta silti en voi kuin nauraa luettuani selonteon. Kirjoitustyylisi on niin hauska ja eläväinen ja ilmentää mäyräkoiraa niin hyvin! :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä Affe, ilmaisjakelulehdet on just tuota varten, ei kai ne muuten ilmaisia oliskaan :)

    Rele! Sinä sen sanoit. Minä kun luulin että mäyräkoirat on kaikki kaksisuuntaisen mielialan geenin takia joko ON tai OFF, mutta harvoin mitään siltä väliltä. Ja nyt kerrot, että niihin onkin asennettu RELE, joka naksahtelee tietenkin hallitsemattomien sähköhäiriöiden tai muiden kemiallisten reaktioiden takia milloin mitenkin päin. Tämä helpottaa hirveästi koiran kanssa elämistä, olen melkein jo peruuttamassa huomisen shoppailupäivänkin ja jään tarkkailemaan, miten rele toimii. (En siis enää tarkkaile koiraa, tuijottaako se, onko sillä hätä, miksi se vinkuu jne...)

    Imurista. Lyhytpinnaisena määräsin Artun jo vesselinä petilleen, kun aloin siivota. Käskyä sai toistaa kiitettävät kymmenen kertaa, mutta nykyään se jopa voi mennä itse petilleen turvaan. (Ei imuria tai moppia, vaan hormonimyrskyssä siivoavaa emäntää...)

    Olin unohtanut hihnaan kytkemisen maagisen voiman, kiitos kun muistutit. Kokeilin sitä kerran, kun kylään tuli vieras, joka pelkää koiria. (Kaikkia koiria...) Hihnalla tuolin jalkaan vangittu koira oli erittäin rauhallinen!
    Miksen koskaan muista tuota konstia, kun tarpeeton ja provosoiva ulko-ovelle ramppaaminen alkaa.

    Yhteinen tutkielma kahden mäyräkoirapojan yhtäläisyyksistä ja eroavuuksista voisi poikia vaikka miten paksun tiiliskiven, jos kirjan tekemiseen löytyisi aikaa. Mutta koirat ajastavat onneksi emäntänsä kaikenlaiseen vähemmän tuottavaan hommaan.

    VastaaPoista
  3. Meillä on siivoaminen, varsinkin imurointi, melko mäyräkoiramaista myös. Bonoa ei niinkään kiinnosta letku vaan se suutin mikä liikkuu maassa. Sen kimppuun on hyökkäiltävä ja muuta mukavaa, eikä edes auta että nostaa suuttimen ilmaan. EI suinkaan, päätä tungetaan niin syvälle kuin mahdollista ja ollaan tyytyväisiä kun partakarvat heiluu tuulessa...
    Jännittäviä eläimiä :D

    VastaaPoista
  4. Hei Alfie! Ihmiset ovat omituisia; itse haluavat heilua imuriksi kutsutun laitteen kanssa, mutta koira ei saisi tulla lähelle. Missä on tasa-arvo, kysyn vaan? Imurista tulevan äänen lisäksi laitteeksi on imuteho, joka voi salakavalasti imaista mukaansa tärkeitä esineitä, leluja tai luunkappaleita, joita olen kuljettanut ympäri kotia. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin ja missä tulee halua purra jotain.
    terveisin Olli

    VastaaPoista
  5. Sunan: kiitos kannustavista sanoista :) Välillä on huumori hukassa ja vitsit vähissä tuon kersan kanssa, mutta eiköhän siitä kuuliainen mäyräkoira vielä kasva, ainakin toivottavasti! =)

    VastaaPoista
  6. Mai: Mehän voidaan vääntää kirja yhdistämällä blogipostauksia, miten olisi työnimenä: "Minusta on moneksi: matka mäyräkoiran maailmaan"! ;)

    Täytyy ryhdistäytyä täälläkin päässä ja ruveta äkseeraamaan Alfieta pedilleen...on meinaan sen verran hikistä puuhaa tuo siivoaminen yli-innokaan apurin kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Ansku: Meillä se pörröinen pikkusuulake on aivan vastustamaton, se jos mikä näyttää Alfien mielestä karvaiselta saaliseläimeltä :) Sen kun vaihtaa imurin päähän, koira asettuu jo valmiiksi asemiin ja tekee hyökkäyksiä saadakseen purra sen hengiltä :)

    VastaaPoista
  8. Olli: eivätkä ihmisten omituisuudet imurointiin lopu! Koskahan joku keksisi kirjoittaa blogia kaikista niistä kummallisuuksista joita ihmiselämä pitää sisällään ;)

    VastaaPoista
  9. Vielä hengissä uunipellin jäljiltä:)? Jännä, että Alfie käyttäytyy imuria kohtaan noin! Mitenköhän koira sen ajattelee, onko imuri sen mielestä niin vaarallinen, että sitä kohti pitää hyökätä? Vai onkohan kyseessä puhdas hupi loppupeleiksi... Meillä Topi kiertää edelleen imurin kaukaa:) Tuo Alfien hihnaan laittaminen oli varmasti epämiellyttävää kotihommaa helpottava ratkaisu! Mä olen joskus vienyt Topin eri kerrokseen, kun se oli pienempi ja laski alleen, jos joutui imurin läheisyyteen... Siellä se oli huomattavasti onnellisempi. Nyt voidaan olla jo samassakin kerroksessa, tyyppi vaan kulkee imurin tieltä pois vikkelästi. Mutta moppaamisen kun aloitan, on tyyppi laitettava joko eri kerrokseen tai sitten jonkun oven taakse, muuten hommasta ei tule yhtikäs mitään! Toivottavasti teidän siivouspäivistä tulee tulevaisuudessa vähemmän stressaavia ja vähemmän suunnittelua vaativia:)

    VastaaPoista
  10. Hiphei, Anu :) Vielä hengissä, kyllä, enkä edes onnistunut polttamaan sormiani, kuten (köh) monesti on käynyt :) Myönnän olevani tapaturma-altis, heh!

    En tiedä onko imuri sinällään vaarallinen Alfien mielestä, lähinnä varmaankin niin mukavan haastava. Monesti se istuu tyytyväisenä keskellä letkua (ja tukkii imutehon :) ja katselee lumoutuneena miten se kiertyy pitkin lattiaa.

    Kyllä pitää oikeasti ruveta komentamaan poitsu pedilleen ja tehdä sitä niin kauan, että se uskoo ja pysyy kanssa siellä kun imuroin; järkihän multa muuten menee! Tai sitten pistän, kylmän viileästi, sen kiinni taas hihnalla, kun sitä itseään ei se näytä haittaavan pätkääkään ja rauhoittuu heti.

    VastaaPoista
  11. Luulenpa että Alfieta kiinnostaa pysyä pedillään tooooosi kauan, kun sä lähdet imuroimaan... Jos yhtään olen noiden sielunelämää oppinut ymmärtämään:) Topi ainakin tottelee tasan sen aikaa, kun on valvovan silmän alla, jos sitäkään. Ei Alfie kärsi tippaakaan siitä, että se on hihnan päässä imuroinnin ajan! Mä kans jouduin laittamaan aina menneisyydessä vanhan koiran lasitetulle parvekkeelle (ovi auki sisälle) flexiin siksi aikaa, kun moppasin, koska vanha koira ei voinut sietää, että se suljettiin yhtään mihinkään yhtään minkään oven taakse. Olisi varmasti raapinut niin kauan, että olisi päässyt ovesta läpi... mutta hihnassa odotti tyytyväisenä, kun sai seurailla mun hommia esteettömästi. Topin onneksi sain heti opetettua sinne kodinhoitohuoneeseen nätisti odottamaan suljetun oven taakse. Edes jotain se on oppinut 8kk yhteiselon aikana:) Ihania valokuvia Alfiesta postaus toisensa perään, se on todella ilmeikäs nuori mies!

    VastaaPoista
  12. Anu, saattaa olla, että olet hyvinkin oikeassa tuon pedin ja siinä pysymisen suhteen ;)

    Alfie kiittää kuvakehuista :) Sitä on kyllä suhteellisen helppo lukea ilmeidenkin perusteella, ei juuri peittele iloaan tai kyllästymistä/väsymystä/kiukkua/loukkaantumista ;)

    VastaaPoista