tiistai 7. elokuuta 2012

Viikonlopun saldona

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:



Meillä oli lapsivieraita, joten leikkijöistä ja silittelijöistä ei ollut liiemmälti pulaa. Arvostan tällaista kunnollista asiaan paneutumista; lapset ovat huomattavasti innokkaampia leikkijöitä kuin aikuiset.


Aslan on ihan voipunut, se on leikkinyt itsensä lähes tainnoksiin. Silitykset ja rapsutukset sille kelpaa aina. 

Viikonlopun jäljiltä olimme väsyneitä. Maanantaiaamuna sain valita aamulenkin reitin (harvassa ovat kerrat, kuin kanan hampaat, että saan reitin valita) ja viikonlopusta voipuneena taivuin hyvin lyhyeen lenkkiin joka käsitti kaikki alueen strategiset merkinjättökohdat ja yhden kuolleen rusakon ruhon (jota emme saaneet taaskaan Aslanin kanssa käydä käsittelemässä). Minulla oli kiire kotiin syömään ja ottamaan aamutorkkuja, että jaksaisin sitten päiväunet vetää antaumuksella ja pidemmän kaavan kautta. 

Joskus viikonloppuna tulee telmuttua itsensä aivan poikki ja sitten maanantaina pitää ottaa enemmän levon kannalta. Olen, tosin, jo toipunut ennalleni. Niin on Aslankin. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Päivän haaste: Miten imuroida sohvaa kun mäyräkoirat juoksevat sitä ympäri, peräkanaa, kielloista välittämättä? Päivälenkillä kastuneet koirat ovat hepuloineet jo puolitoista tuntia. Mikä on tämä kytkös kastumisen ja hepulien välillä joka tapahtuu ihan takuuvarmasti joka kerta? 

Päivän huomio: Rajaton pokka. Juniori haluaa kiivetä ruokapöydälle. Läppäri on tiellä ja juniori on ilmeisen laiska kiertämään toiselta puolelta (aivan kuin se saisi ylipäänsä röhnöttää ruokapöydällä). Mitä tekee siis tämä nuorempi? Vinkuu ihmistä apuun siirtämään läppärin pois, että pääsee vakipaikalleen. (On sillä otsaa...) Ihminen ei siirrä läppäriä pois. Ihminen siirtää nuoremman pois.

Päivän huvitus: Alphonse sytyttää ja sammuttaa valoja. Lasipöydän alle itsensä parkkeerannut vanhempi koiruus makaa mitä ilmeisemmin pöytälampun katkaisijan päällä ja aina vaihtaessaan asentoa lamppu joko syttyy tai sammuu. Huvittavaa tästä tekee sen, että Alphonse on ilmeisen ärsyyntynyt siitä, että joku jatkuvasti räpsyttelee valoja sen pään yläpuolella niin että sitä häikäisee. 

      Poikien laatikkoleikit ovat saaneet jatkoa.

      Pahvia on revitty avuksi ja kiusaksi asti.


      Sulassa sovussa ja yhteistyöllä kaikki sujuu paremmin.

10 kommenttia:

  1. No siinä saa lootat kyytiä.Ihania kuvia. "Veljekset" kuin ilvekset.. Meillä Ossi juoksee imria karkuun. Se inhoaa imuria syvästi, joten se ei ainaskaan ole samassa tilassa missä imuroidaan.

    Aika epeli "siirrä läppäri, jotta pääsen siihen":) :)

    Terveisii M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin olisi ihan hyvä, jos Aslan juoksisi imuria karkuun, mutta ei. Se on onnistunut muutaman kerran tälläämään kuononsa varren sisälle kun imuri on ollut päällä (olen ollut vaihtamassa suulaketta) ja vaikka karmea imuri onkin imaissut sen kuonon sisäänsä, se ei ole ollut moksiskaan =)

      Viimeksi kun imuroin, niin imuroin samalla sen hanurista irtokarvoja, kun se pyllersi siinä edessäni koko ajan :) Se ei pienestä imuroinnista välitä :) Mutta, se on varsin ikävää, että se saattaa varastaa letkun (meillä siis keskuspölyimuri jossa pitkä letku) ja kiskoa sitä petiinsä, että pääsisi puremaan suulakkeita. Ei hyvä. Onkohan meillä yhtääns sellaista suulaketta, jossa ei olisi jomman kumman mäyräkoiran hampaanjälkiä? :D

      Poista
  2. Kih hih, Aslanille on kehittymässä yhtä hävytön ego kuin Maukallekin - huutelin Mauria aamuyöllä takaisin sänkyyn, mutta se ei suostunut hyppäämään. Ihmettelin jo sitten, onko se kipeä. No EI ollut, kun omistajan olisi vaan ensin pitänyt nousta tyynpaikalta pois, jalkopäästähän Sir Mauri ei suostu sänkyyn tulemaan (niin yritti siis Mauri selittää...)Tuo Alphonsen lampunräpytys on varmaan ollut hupaisaa katsottavaa, voin niin kuvitella lievästi närkästyneen mäyräkoiran naaman, joka sanoo että "kuka "#=¤%)&& täällä pelleilee, kun mäyräkoira yrittää nukkua?!" :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoiran ego on jotakin ylimaallista! :D Maurin metkut ovat kyllä niin huippuja! :) En ole vieläkään päässyt yli siitä, että se komentaa sua makuuhuoneesta käsin nukkumaan! :D :D

      Alphonsen ilme oli juurikin kuvailemasi, lisäksi äänitehosteena närkästynyt örinä :)

      Poista
  3. Voi noita poikia! Varsinkin tuo Alphonsen valoshow nauratti vallan makoisasti! Voin sieluni silmin nähdä ärsyyntyneen hippitukan köllimässä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippitukka oli tosiaan ärtynyt! :) Ja parastahan on aina, että ihmistä katsellaan syyttävästi milloin mistäkin olemattomasta syystä johtuen! :D Se on se pokka...rajaton ;)

      Poista
  4. Teillä räpsytellään valoja, meillä vaihdetaan kanavaa telkkarista. Myös sähköikkunoiden avaaminen autossa onnistuu, omassa menopelissä semmoisia hienouksia ei onneksi ole. Eteviä nuo mäyräkoirat! Ai niin, Mauno myös sammutti päivänä eräänä äänen telkusta, kun möykkä häiritsi tupsluureja. Aivan varmasti virnisti tassujen suojissa, tyytyväisenä itseensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mäyräkoiran konstit ovat monet :) Meillä ei vielä ole autosta ikkunoita avattu, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa =) Onneksi koirat ovat turvavöissä, niin haittaa vaikka jotakin jäätävän pätevää saisivat päähänsä! :)

      Poista
  5. Pahvi on parasta :) Arttu pistelee tollasen laatikon hetkessä sytykkeiksi, mutta Basse vasta opettelee. Viimeksi kirjakerhon kirjan postitusrasian sisälle laitoin kuivattua sydäntä, puhkoin saksilla reikiä rasiaan ja vielä hiukan avasin rasian sivusaumaa... Johan alko namit löytyä :)

    Kaksin toi homma näyttää kyllä sujuvan AA-pojilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvi on kyllä mukavaa työstömateriaalia :) Kananmunien kennot ovat kanssa käytössä välillä, tosin Alphonse tykkää pureskella sitä pehmeää pahvia palloiksi ja syljeskellä pitkin lattioita, joten siinä mielessä ei parasta matskua kylläkään ;) Isoihin laatikkoihin sitten mielellään menevät torkuille, koska tietenkin kaikki sellainen missä on katto, on ihan mahtava juttu :)

      AA-kerho on erikoistunut pahvintyöstöön...hermojen kiristämisen ohella ;)

      Poista