lauantai 14. toukokuuta 2011

Hallitussa järjestyksessä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
 
Tiedättekö kun kaksi eri eliölajia yrittävät kommunikoida keskenään, eivätkä ymmärrä mitä toinen sanoo? Sitä läheltä liippaa teoria, jonka mukaan miehet ovat Marsista ja naiset ovat Venuksesta. Omassa maailmassani tämä menee siten, että koirat ovat sudesta ja ihmiset ovat syvältä.

Saanen tarkentaa: nykyään suurin osa lenkkiä suoritetaan hyvässä marssijärjestyksessä ihmisen kengän vieressä. Ei tämä vielä mitään, mutta nykyään lenkkitreenauksen aikana minun pitää ottaa kontaktia ihmisen silmiin, kesken kevyen kenttäravini. Minun oletetaan etenevän katse kiinnitettynä ihmisen silmiin niin ettei kumpikaan meistä kompastu omiin tai toistensa jalkoihin. Ihme touhua. En myöskään saa vaeltaa tienpenkkoja pitkin niin halutessani, vaan "saat mennä"-käskyn alla voin ainoastaan tehdä tutkimusmatkoja muualle kuin mitä lenkkarin vierus antaa liikkumavaraa.

Minulla on kaamea aavistus, että tämä kaikki liittyy noihin näyttelytreenauksiin. Tässä kommunikoimme ristiin ihmisteni kanssa; minua ei kiinnosta kävellä nätisti kun paikalla on muita koiria, minua kiinnostaa riekkua ja painia.

ps. Jottei totuus pääsisi kuitenkaan unohtumaan, on syytä mainita, että yksi lenkki vuorokaudessa mennään minun ehdoillani. Silloin juostaan ja riehutaan pitkin maita ja mantuja. Ihmiset eivät siis ole täysin toivottomia tunareita. (Vaikka se monesti siltä tuntuukin.)


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Lenkeillä treenaaminen on tuottanut positiivisia sivuvaikutuksia; kun mäyräkoirapoika on joutunut omaksumaan erilaisen tavan ulkoilla, sen perustottelevaisuus kotonakin on lisääntynyt. Jos ei nyt aivan huimasti, niin ainakin merkittävästi. Se ottaa ulkona omaehtoisesti katsekontaktia siinä missä se ennen kulki koko ajan kuono maassa hajujen perässä ja metsäpoluilla se jättäytyy kulkemaan ihmisen taakse, hyväksyen sen, että laumanjohtaja kulkee ensimmäisenä.

Tämä alkaa mennä vakavaksi siinä vaiheessa kun käytän termiä "laumanjohtaja", tässähän ollaan tosimielellä kouluttamassa koiraa, yrittäen päästä tunkeutumaan sen ajatusmallien ja reaktioiden taakse, eikä ainoastaan yritetä saada sitä kuuntelemaan peruskäskyjä. Vähän huvittaa itseäkin, mutta mikä tahansa edistää koiran ja ihmisten keskinäistä tasapainoa, ei voi olla pahaksi.


OT ja jälkimaininta: täten huomautettakoon niille satunnaisille anonyymeille, jotka ovat kylväneet kommentteihin puoluepoliittista propagandaa – ja jotka allekirjoittanut on jättänyt julkaisematta – että tämän blogin aihepiiri on tarkkarajainen, eikä pidä sisällään yhteiskuntakriittistä otetta ellei se suoranaisesti koske koiria. Ja koska toistaiseksi vaaliuurnilla ei ole koiria nähty, jättäytyy politiikka automaattisesti blogin sisällön ulkopuolelle.

Blogi käsittelee mäyräkoiran kasvamista, eikä mäyräkoira tunnusta mitään väriä, aatetta tai puoluetta. Sitä kiinnostavat asiat ovat hyvin konkreettisia ja liittyvät joko läheisesti tai suoraviivaisesti ulkoiluun, ruokaan ja nukkumiseen. Joten, en jatkossakaan aio julkaista kenenkään poliittisia manifesteja, en edes omiani. Mäyräkoiran manifestinomaisia julistuksia aion, sen sijaan, vastaisuudessakin tuoda julki. 

Jos lähtisin mukaan politiikkaan, ottaisin sloganikseni jotakin sentapaista, kuin... "vapauttakaa sisäinen koiranne" tai "ihmiset liekaan, koirat irti"...hmm... Koirapuolue. Ei pöllömpi idea...
 

4 kommenttia:

  1. Hehh, mainio postaus taas kerran :)
    Alf voi olla tyytyväinen, ettei sen osaksi ole tullut Artun kohtaloa lenkillä. "Saat mennä" on ehkä siedettävämpi kuin "Tee pissa"... Pitänee harkita uutta sanaparia, ihan aikuistuneen koiran maineen vuoksi.
    Nyt korttien kimppuun, olen laiskotellut liikaa koiran poissaollessa.

    VastaaPoista
  2. Nostaa hattua blogikirjoituksen viimeiselle kappaleelle - niin täyttä totta ja asiaa:)
    Kovasti rapsutuksia!!!

    VastaaPoista
  3. Hei
    Kerro mulle se taika miten olet saanut Alfin noin tottelevaiseksi? Meillä se on välillä yhtä riuhtomista, varsinkin kun joku pärisevä kaksipyöräinen ohittaa. Meinaa mennä välillä hermot ja halu luovuttaa mokoma makkara ensimmäiselle vastaan tulijalle. Ja ei puhettakaan katsekontakteista tai k
    takana kulkemista tai kulkemista kylkikylessä :<8 Oletko oppinut kirjoista, vai käynyt kursseja, taitaa vaan olla myöhäistä opettaa kaksi vuotiaalle itsepäiselle otukselle.

    VastaaPoista
  4. Mai: meillä on käytössä kyllä kanssa nuo pissakehotukset :) Aamuisin varsinkin kun meinaa kuono hamuta tuoretta ruohoa joutuu pari kertaa muistuttamaan, että "käy pissalla" ;) Alfien ratkaisuhan on viime aikoina ollut siihen, että käy pissalla ja syö samaan aikaan ruohuo. Tehokasta, vaikkakin raivostuttavaa, ajankäyttöä :)


    Paloma: heh, kiitos :) Lukuisille tassupareille rapsutuksia kanssa takaisin =)


    Koiraa metritavarana: Heips :) Alfien kohdalla on ollut sikäli helppoa tuo lenkkikäyttäytymisen opettaminen, ettei koskaan ole vetänyt tai riuhtonut mitenkään mainittavasti, joten peruslähtökohta on ollut valmiiksi ihmisystävällisempi :)

    Kun se tuli taloon 3.5 kk ikäisenä se meinasi välillä vähän vetää, mutta pysähdyttiin joka kerta ja se oppi nopeasti ettei mihinkään mennä jos eteenpäin riuhdotaan. Tässä onkin tärkeää jatkaa matkaa vasta kun koira on alistuvassa tilassa, täysin rauhallisena. Pitää odottaa että kehonkieli kertoo sen, pelkkä hihnan löystyminen ei mun mielestä aina kerro koko totuutta. Aluksi sekin yritti lähteä pyörien perään, mutta ei sitä oikeastaan komennettu siitä, pysyttiin itse vain paikoillaan. Alfie on koulutettu valjailla ja flexillä, kun pantaan ja hihnaan siirryttiin käveleminen onnistui vielä paremmin.

    En ole käynyt kursseja enkä lukenut kirjoja (nyt ekaa kertaa elämässäni luen koirakirjoja :) mutta olen aina tiennyt sen, että oma energia vaikuttaa tosi paljon siihen miten koira hihnan päässä käyttäytyy, ja se on onkin ollut kaikista vaativinta mulle! Turhaudun nopeasti kun Alfie jumittaa ja on pitänyt kokonaan purkaa oma käyttäytymisensä osiin ja tarkastella omia reaktioitaan koiran kanssa. Mitä rauhallisempi itse olen, sitä paremmin koira reagoi. Se on tosi vaikeaa kun luontaisesti en taida olla ihan niitä viilipyttymäisen rauhallisia ihmisiä ;)

    Alfieta on vaikea motivoida herkuilla jos se näkee jotakin mielenkiintoista, esim. toisen koiran, ja jämähtää paikoilleen odottamaan kohtaamista. Sitä ei kiinnosta vaikka heiluttelisin nakkia sen kuonon edessä, joten tässä asiassa meillä on suurin ongelma. Muuten lenkit sujuvat mallikkaasti, kulkee vierellä yleensä löysässä hihnassa, välillä teen muutamia korjausliikkeitä (nykäisen hihnasta sivusuunnassa, että koiran tasapaino huojahtaa, en nosta siis ylöspäin enkä vedä taaksepäin, koska sillä ei ole mitään vaikutusta, vaan nimenomaan sivusuunnassa).

    Jos koira vetää kovasti, mun ehdotus olisi suunnanvaihdos välittömästi, niin koira tajuaa, ettei se rimpuilulla pääse haluamaansa suuntaan. Herkuilla harhauttamista voi kanssa yrittää jos vastaantulijat kiinnostavat liikaa ja koira kiinnostuu makupaloista. Katsekontaktia Alfie on aina ottanut pienestä asti, kun siltä on sitä vaadittu, mutta ulkona se on ollut lähinnä hajujen vietävä. Lenkeillä on pitänyt sanoa "katso tänne" ja se on katsonut silmiin ja saanut herkun palkakseen (toimii jos lähellä ei ole toisia koiria), muttei joka kerralla. Nykyään se saa harvemmin herkkuja, mutta välillä palkkaan sitä kyllä kun se oma-aloitteisesti ottaa lukuisia kertoja kontaktia.

    Mäyriäiset ovat ihania, kaikessa kovapäisyydessään...
    kun niillä on fiksaatio johonkin asiaan, on joskus tosi turhauttavaa yrittää purkaa sitä koiralta pois. Meillä syödään ruohoa. Vielä ei ole saatu keksittyä millä siitä päästäisiin...

    ps. jos olen jotakin oppinut, niin koira ei ole koskaan liian vanha oppimaan uusia juttuja ja toimintamalleja :) Koira kertoo itse milloin se on siinä tilassa, että viesti menee perille. Joskus olen tehnyt sen virheen, että olen jatkanut opettamista vaikka Alfie ei olekaan vielä antanut alistuvia signaaleja, kun itsellä on ollut kiire, eikä siitä sitten mitään ole tullut. Oma koulutus on itsellä vielä pahasti kesken ;)

    VastaaPoista