tiistai 17. toukokuuta 2011

Mäyräkoira lääkärissä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kuvittelin, harhaisessa mielessäni, että olemme menossa jonnekin kivaan paikkaan autolla, kuten esim. koirapuistoon tai lemmikkieläinkauppaan. Kuvittelin väärin. Menimme eläinlääkärille. Kirottua.

Irvileuka ei jaksa enää harjoitella seisomista sohvapöydällä.
 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira kävi rokotuksessa. Pöydällä seisominen pelotti, mutta ääntäkään ei koirapoika päästänyt vaikka niskaan tulikin kaksi piikkiä. Herkut eivät maistuneet, joten sen verran oli jännitystä ilmassa, ettei edes kuivalihan haju kiinnostanut.

"Sopusuhtainen ja hyvännäköinen koira, hyvässä kunnossa, hyvät lihakset" oli eläinlääkärin yleistuomio, mutta ei olisi haitaksi jos painoa olisi hieman enemmän. Kylkiluut kuulemma tuntuvat aika terävinä vaikka meidän mielestämme koira syö kyllä riittävästi, mutta ilmeisesti kuluttaa sitten kuitenkin suhteessa niin paljon saamaansa energiamäärään nähden, että ruoka-annoksia on syytä nostaa. Alfie joutuu siis hienoiselle lihotuskuurille. Oletan, ettei mäyräkoiralla itsellään ole tätä vastaan mitään. Jos se tietäisi ilouutisista joita eläinlääkäri kertoi, se saattaisi jopa antaa anteeksi ne pari piikkiä nahoissaan.

ps. näyttelytreenit alkoivat tänä iltana sujua lopulta melkein jo niin hyvin, että näytti jopa hetkittäin siltä, että koira kuunteli ohjeita. Jos vain itse olisin voinut olla nauramatta (en voinut, yritin) kun päättömät mäyräkoiraveljekset tohelsivat menemään. Kehuin Alfieta maasta taivaisiin aina kun se eteni nätisti vierellä, silmät minuun suunnattuina ja alkoihan se häntäkin nousta itsevarmasti pystyyn kun riittävästi suitsutin. Saattaa olla että se nautti itsekin kun näki miten ylpeä siitä olin. 

8 kommenttia:

  1. Alfie on onnenpoika, näin ainakin Milo-ajattelisi.Luulen myös että Alfie itse olisi hyppinyt riemusta jos olisi ymmärtänyt mitä ihmeellinen lääkärisetä/täti sanoi ruoasta. Meillä kolistellaan ruokakippoa monesti päivässä. Mutta kun laihiksella ollaan niin Milo-poika joutuu valitettavasti tyytyyn kahteen pieneen ruokaan päivässä. En kyllä voi tajuta miten pojan paino ei putoa vaikka ruokaa annetaan tosi vähän, ja hiilareita ei tule oikeastaan kuin luista joita nykyään syödään aika harvoin.. ja ulkoillaan mielestäni kyllä reippaanlaisesti ja monenlaisessa maastossa.. Voiko koiran kroppa mennä säästöliekille? :D

    VastaaPoista
  2. Veera: varmasti voi mennä säästöliekille koirankin kroppa :) Meillä Alfie lihoo ja laihtuu tosi nopeasti ja helposti. Mä olen ottanut ohjelmistoon sellaisen pitkäkestoisen ja yhtäjaksoisen liikkumisen tuon koirapojan kanssa. Vauhti pidetään hyvin nopeana kävelyvauhtina ihmiselle ja sitä ylläpidetään pitkän matkaa, sitten viiden minuutin pysähdys haistelun ja merkkailun merkeissä, koira vierelle ja taas mennään eteenpäin tukka putkella. Se tuntuu meillä olevan parasta tuo kestävyyslaji: lihakset kasvavat ja koira pysyy hyvässä kunnossa :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen omin silmin nähnyt kuinka Ossi laihtui kymmenessä päivässä yli kaksi kiloa. Olimme Namibiassa 10 päivää ja isäni hoiti sillä välin Ossiamme kotona ja se raukka ikävöi meitä niin paljon että ei syönyt kunnolla. Ossista ei ollut paljoa jäljellä kun tulimme kotiin.Kun se ei ole lihava muutenkaan.

    En oikein usko tuohon "säästöliekkiteoriaan" en ihimisillä enkä koirilla. Jos syö enemmän kuin kuluttaa niin lihoo ja päinvastoin. Tietysti jotkut perussairaudet ovat sitten asia erikseen kuten kilpirauhasen vajaatoiminta yms. Alfielle nyt sitten energiapitoisempaa ruokaa.. Viljapossun kinkkua, silavaa:)Kyllä ne kylkiluut tarttee saada peittoon...Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Voi Alfie, sä oot kyllä niin lutunen joka kuvassa minkä olen nähnyt. Äläkä välitä niistä piikeistä, ne on omaksi parhaaksesi. Ja harjoittele vaan niitä näyttelyitä varten, sä oot ilmiselvä näyttelyiden kuningas :)

    VastaaPoista
  5. Käytän myös samaa taktiikkaa, koira joutuu kilometrejä kipittämään vierellä eikä nuuskita. Sitten välillä tauko että saa pissiä sun muuta :) Mutta eipä näytä auttavan. Mut on tää nyt kanssa kun ei sitten tiedä antaako koiralle jo liian vähän ruokaa... Milolla kuitenkin kunto on hyvä, se ei ole päässyt missään vaiheessa rapistumaan. Lihaksiakin on, tosin nyt niiden päällä on jonkun näkönen rasvakerros.. Ilmeisesti myt on kuitenkin vähän lisättävä ruoan määrää ja katsoa mitä tapahtuu..

    VastaaPoista
  6. Marja-Leena: mulla on niin paljon omakohtaista kokemusta tuosta kehon säästöliekistä, että etten voi muuta kuin uskoa sen olemassaoloon. Jokaikinen kerta kun keventää ruokailua ja alkaa liikkua tositarkoituksella ja systemaattisesti enemmän, keho siirtyy säästöliekille, ainakin mulla. Se kestää aikansa ja on todella turhauttavaa.

    Kaksi kiloa mäyräkoiralta pois on kyllä todella suuri määrä! Ei tunnu heti missään jollakin isolla koiralla, mutta mäyräkoiralla kyllä. Voi Ossi-raasua...

    Ellieli: kiitos kehuista ja kannustuksesta! :) Me yritetään treenailla ettei meitä ainakaan kehästä heti poisteta käytöksen takia ;)

    Veera: laihdutusjutut on hankalia; oli sitten kyse koirasta tai ihmisestä :) Mut kokeile nostaa sitä ruokamäärää, jos se auttais, kuulostaa hyvältä idealta. Tuolla liikunnallahan mitä te harrastatte myös pitäisi kyllä kilot karista koska tuollainen tasainen eteneminen pudottaa painoa tehokkaammin kuin pienet juoksupyrähdykset silloin tällöin. Mitä ruokaa Milo muuten syö? Onko se rasvaista vai kevyempää murkinaa?

    VastaaPoista
  7. Milo syö tällä hetkellä Acanan Wild Prairie nappulaa, jossa ei ole viljaa lainkaan. Kalorit tulee 35% proteiinista, 40% rasvasta ja 25% hedelmistä ja vihanneksista. Purkkiruokaakin saa jossa on ainakin 90%lihaa (en osta yhtäkään purkkiruokaa jossa lukee että min 4%lihaa) ja sitten teen välillä itse koirille puuroa jossa riisiä, lihaa(kieltä, maksaa, munuaista) yms.. Tähän sitten lisäks luut, possunkorvat, raakaluut yms, joita saa viikottain mutta maltilla. Eli yleensä possunkorvia yks per viikko. Eläinlääkäri sanoi että pois kaikki turhat hiilarit yms, ja usein nappulatkin ovat kuulemma kauheita hiilaripommeja. No tos Acanas pitäis ainakin olla kohillaan noi suhteet..
    No mutta kuitenkin hyviä uutisia, eilen punnitsin Milon, paino oli 14kg(painavimmillaan 16,5kg), onhan se hirveesti mutta 12kg on Milolle juuri sopiva paino. Itseasiassa Ell mielestä 14kg oli ok, kunhan ei yhtään liho siitä. Kyllä mä kuitenkin olen päättänyt että 12-14 kilon välille on päästävä. Mieluiten siihen 12kg.. Onneks ilmat lämpiää, pääsee myös kaiken lenkkeilyn yms samoilun lisäks uimaan :) Se on Milon mielestä kivaa kunhan ensin vähän patistaa sitä :) Tulipas sekavaa tekstiä, koita saada joku tolkku :D

    VastaaPoista
  8. Veera: Milohan syö tosi monipuolisesti ja hyvin! Ja hienostihan on poika laihtunut! :) Sitä tulee usein niin sokeaksi omalle koiralleen, ettei näe ihan heti ensimmäiseksi noita painon muutoksia, joku toinen, joka ei koiran kanssa elä päivittäin, varmasti näkee muutoksen heti paljon nopeammin ja selvemmin.

    Uiminenhan on koiralle loistavaa liikuntaa, erityisesti jos on yhtään ylipainoa, hienoa, että Milo viihtyy vedessä! :) Kovasti tsemppiä painonpudotukseen, ollaan hengessä mukana :)

    VastaaPoista