maanantai 15. heinäkuuta 2013

Oulu KV 14.07 2013, osa II

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Ei alkanut vahvasti mäyräkoirien aamu sunnuntainakaan, ei. Päästiin kilpailupaikalle ja heti heilahti häkki. Siis saman tien. Ja vaikka kuinka monta ihanaa narttua oli paikalla ja meikäpojat lukkojen takana. Reilukerho iski jälleen. Aslanin naamasta näkee, ettei se vielä ole ihan tajunnut, että se on sellissä, mutta katsokaapa minun ilmettäni: jo vain olen asian huomannut.


Voin kertoa, ettei tuo hännän asento muuttunut tuosta kummemmaksi kun piti elekielellä näyttää muille uroksille, että mäyräkoirille ei kannata alkaa ryppyillä. 

Oli pakko pitää kaikkea silmällä, jatkuvasti. Koirapoliisi on myös näyttelyissä virkatehtävissä.

Kehässä kun mennään, niin Eetu on aina edellä ja minä heti perässä, aakkosjärjestyksessä, nääs.

Meissä ei Eetun kanssa ihan ensivilkaisulla ole niin kauheasti tuota samaa näköä...


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Ja kuten aina silloin, kun näyttelyt ovat menneet enemmän, vähemmän ei-toivotusta, revanssi mielessä mennään seuraavaan kehämittelöön. Niin sunnuntainakin, vaikka tiesinkin keitä vastassa on ja mietin jo aamulla, että näinköhän sitä tullaan taas maitojunalla Paras Uros-kehästä kun vastassa on moninkertaisia voittajia, jotka sijoittuvat palkintopalleille kerta toisensa jälkeen. Periksi antaminen ei kuitenkaan kuulu mäyräkoiraihmisen sanavarastoon, joten rinta rottingilla taas tuulta päin. Ja mäyräkoiratkin olivat aivan eri vireessä kuin edellisenä päivänä. 

Aslanin arvostelu, tuomarina Veiga Vitor:

"Excellent head, eyes, ears, teeth. Excellent neck, topline, excellent pigmentation, excellent angulation, excellent movement. Opens in front feet and tail is bit high when the dog moves. Excellent temperament."

suomennos:

"Erinomaiset pää, silmät, korvat, hampaat. Erinomaiset niska, ylälinja, erinomainen pigmentti, erinomaiset kulmaukset, erinomaiset liikkeet. Etujalat kääntyvät ulospäin ja häntä hieman korkealla liikkeessä. Erinomainen luonne."

NUO-ERI, NUK1, SA, PU2, VASERT, CACIB


Alphonsen arvostelu, tuomarina Veiga Vitor:

"Excellent head, eyes, ears, teeth, excellent pigmentation, excellent neck and topline, excellent angulation, excellent movement and temperament. The topline is not solid when the dog is moving."

suomennos:

"Erinomaiset pää, silmät, korvat, hampaat, erinomainen pigmentti, erinomaiset niska ja ylälinja, erinomaiset kulmaukset, erinomainen liike ja luonne. Ylälinja ei ole vakaa liikkeessä."

AVO-ERI, AVK2, SA

Alphonse ei sijoittunut Paras Uros-kehässä, jossa kisasi kahdeksan koiraa. Neljä ensimmäistä sijoittuvat ja Aslan tuli siis toiseksi, napaten itselleen jo toisen CACIB'in tälle kesälle. Alphonsen putoaminen kumpanakin päivänä Paras Uros-kehän sijoitusten ulkopuolelle oli todella harmillista. Aslanin pyyhkäisy kakkoseksi, sen sijaan, lämmitti erityisesti koska se päihitti monta marinoitunutta voittajaa. 

Loppuarvosana päivälle oli kiitettävä. Edellispäivän nihkeys oli tiessään, koirat esiintyivät reippaasti, eikä ihminenkään niskotellut. 

Sukulaistyttö Kaira (Taxmania Excellent) oli sunnuntaina ROP.

Aslan tuomarin tiukan katseen alla. Noottia rapsahti liian korkeasta hännän asennosta. Vähemmän pöyhkeyttä kehässä olisi siis hyvä, mutta minkäs tuolle mäyräkoiran egolle voi...


Aslanin grilli (eli legot) katsastetaan.

Ihminen (= herkkuvaraston vartija) työntää kuivattua mahalaukkua Aslanin loputtomaan kitaan, mutta toki vasta sen jälkeen kun tuomari on ensin katsastanut hampaiston.

Karkkarikehässä esiintyi suloinen Tiuku (Merkaleen's Diandra), Salamantelin karkeampaa karvalaatua edustava mäyrä. 

12 kommenttia:

  1. En ole vieläkään asiantuntija noiden näytelmien suhteen, mutta sen sanon, että olipa sijoitus mikä tahansa, nuo teidän saamat sanalliset arvostelut lämmittävät varmasti mieltä :) Kilpailu on kilpailua ja ymmärrän, että hopea kalpenee aina kullan rinnalla, mutta kokonaisuus ja arviot teistä on niin hyvät, että me tuuletetaan teille kahdeksalla tassulla! Hienoja olette, kehässä ja kotona =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jos lukaiset tuon tämänpäiväisen sepustukseni läpi, niin tiedät koiranäyttelyistä saman kuin minäkin ;)

      Kiitos sanoistasi <3 Ja ilman kilpailuviettiähän ei noita näyttelyitä varmastikaan tulisi käytyä, paitsi että omalla porukalla se on erityisen mukavaa, ei tarvitse yksin pönötellä siellä. Menestys ja harmistus on hyvä jakaa muiden kanssa :) Ja kun on isompi porukka kasassa saa aina tarvittaessa apuja esittämiseen, kun kahta koiraa samaan aikaan ei voi esittää :) Kätevästi myös joku aina valvoo tavarat ja koirat kun muut ovat toisissa kehissä, syömässä, kahvilla etc. joten siinäkin mielessä homma pelittää kivuttomasti :)

      Kiitos tuuletuksesta! :) <3 Pojille isot ja märät kuonopusut ;)

      Poista
  2. No tulihan niitä titteleitä lisää:) Tuo hännän asento on mainio, mutta tiedän, että se on sellainen, josta tuomarit eivät tykkää. En tosin ymmärrä arvosteluista paljoa, mutta psystyssä liehuva häntä ei ole hjuuva. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tulihan sitä kun pinnistettiin ;) Jees, nuo hännät, nuo hännät...Alphonsella pysyy aika hyvin kuosissa kun asiasta huomauttelee herralle itselleen siinä juostessa kehää ympäri, samoin lopettaa päänsä ravistelemisen (ei pidä näyttelypannasta ja ravistelee joskus päätään napakasti) kun asiasta sanoo, lakkaa katselemasta ympärilleen myös "kato eteenpäin"-käskyllä, mutta Aslan on toivoton...Aslan paahtaa menemään kuin vihollislinjojen takana ja häntä on kuin periskooppi. Tarvii rutkasti lisää treeniä ja mielenhallinnan opettelemista. Onnistuneesti muakin komensi kehässä haukahtamalla pari kertaa ja se on kyllä tosi iso ei, ei, ei! :D

      Poista
  3. Onnea menestyksestä! :) pojat on taas hianon näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ei nähty teitä näyttelyissä. Kehät olivat taas vissiin ihan eri aikaan ja täysin eri paikassa kun lyhkäreitä ei näkynyt siinä lähettyvillä. Jos olit Raisan kanssa, niin miten meni?

      Poista
  4. Kyä ootte komeita poikia. Hienosti näytelty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits, kiits! :) Me ei kyllä käyttäydytty ihan mallikkaasti koko aikaa, varsinkaan Aslan, ja ihminen joutui äyskäisemään pari kertaa...Aslan keuli kehässä nousten takajaloilleen ja kehtas vielä komentaa ihmistäkin haukahtamalla. Itse olin aika kunnolla, pikkasen meinas mopo karata käsistä kun eräskin sakemanni ohitteli häkkiä liian läheltä, mutta tokenin nopeasti kun ihmiset suhtautuivat siihen mun kommentointiin aika hyydyttävästi.

      t. Alphonse, se kuuliaisempi

      Poista
  5. Eikö ne vaan voisi ymmärtää, että mäyräkoiran häntä saa heilua niin ylhäällä kuin mahdollista. Jos on matala niin täytyyhän sitä jotenkin huiskutella tutuille ja vähemmän tutuille. Ihme tuomareita. Joka tapauksessa tosi paljon onnea suoriutumisesta teille molemmille! Harmillisesti meitä ei noissa mittelöissä näy, tosin me ei kyllä vietäisi yhtään pystiä kenenkään edestä. Antaa noiden sukulaisten hoitaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo, nartuillehan se on paljon pahempi juttu jos häntä on kovin korkealla, sitä ei todellakaan katsota suopein silmin, mutta meidän pojille ei ole noottia tullut aikaisemmin. Nyt tuli - ja aika pöyhkeänähän se Aslan kyllä välillä sitä häntäänsä kantaa ;)

      Kiitos onnitteluista! :) Ja tällä kerralla teidän Jasun sukulaiset olivat paikalla, kun meidän koko poppoo on Tulisalon perillisiä :) Suomen pitkäkarvaisten sukujuuret ovat monesti aika napakasti kietoutuneet yhteen ;) Te loistattekin sitten muualla kuin näyttelyissä :)

      Poista
  6. Mukava kuulla teidän näytttelyjuttuja :) Itsehän taidokkaasti vain unohdin ilmoittaa yhtään ketään yhtään mihinkään näyttelyihin, mutta eipähän tullut harjoittelupaineita :D No ei mutta Stellan voisi viedä näyttelyyn, jos paikalla ei olisi muita koiria, vieraita ihmisiä ja no, edes tuomaria ;D Mutta kyllä on vielä todettava, että komeita uroksia on molemmat teidän nakit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei sitä aina hoksaa ilmoitella, ohi on meiltäkin mennyt, esim. Kajaanin talvinäyttely, jonne ehdottomasti olisin halunnut lähteä, mutta kun se ilmoittautuminen pitäisi muistaa aloittaa niin toivottoman aikaisin aina :) Meillä on vähän Aslan sitten kuin Stella ;) Kauhea älämölö lähtee pojasta kun paikalla on tuhansia muita hännänheiluttajia. Alphonse suhtautuu huomattavasti tyynemmin, mitä nyt ärähtää jos joku koira kulkee liian läheltä, mutta muuten häkissään ottaa nokosia.

      Kiitos kehuista, hännät nousevat taas pykälän ylemmäs ylpeydestä :) Typyille kuonopusut <3

      Poista