Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Olemme keskellä taistelun tiimellystä...
Aslan yrittää olla päällimmäisenä.
Totuushan on kuitenkin se, että se on jäänyt pinon alimmaiseksi. Voittajan on helppo hymyillä, kun vihollisesta näkyy vain takajalat ja (krepatulta vaikuttava) puuhkahäntä.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Lumettomat pakkasaamut ovat mäyräkoirien mielestä olleet jotenkin maagisia. On ollut pimeää ja kuivaa, metsä täynnä ääniä ja tuoksuja, polut tutkimattomia ja jännittäviä. Kuukin on näyttänyt olevan kummempi.
Alphonse asettuu mutkattomasti fiilistelymoodiinsa, se on suuri aamulenkkifani ja pitää siitä, että edetään pitkiä matkoja hiljaisuudessa (erityisesti, että ihminen on hiljaa, eikä missään tapauksessa erehdy hyräilemään. Mäyräkoira ei pidä siitä lenkkiensä aikana.) Tutulla polulla huomataan, että metsää on harvennettu ja olen varma, että se suree jokaista kaadettua puuta. Tämä on sen metsä, se tuntee jokaisen kivenkolon ja käy aina tarkistamassa, että kaikki on paikoillaan.
Aslan juoksee koko matkan; se saa kirmata lain sallimissa puitteissa, vapaaksi sitä ei voi päästää taajamassa, mutta aamulla se voi pitkässä hihnassaan ryntäillä kaiken yön aikana keräämänsä energian ulos itsestään. Ja heti kun sen aika käy pitkäksi - silloin kun muut eivät halua juosta - se keksii leikkejä itsekseen: poukkoilee syvemmälle upottavaan maastoon, on pelästyvinään oksaa, ruohomätästä, sammalta, jonne se työntää päänsä, pelästyy vähän lisää ja hyppää takaisin polulle. Häntä heiluu vimmaisesti ja se katsoo minua silmiin. "Näitkö!"
Se jaksaa loput kilometrit viihdyttää itseään: paheksua ohimennen joka-aamuista palokärkituttavaansa, tuhahdella joutsenille ja leikkiä säikähtävänsä sammalta yhä uudestaan ja uudestaan. Siinä on jotakin niin hulvatonta, että aina naurattaa ja mitä enemmän ihminen on huvittunut, sitä villimmäksi leikki muuttuu.
Se jaksaa loput kilometrit viihdyttää itseään: paheksua ohimennen joka-aamuista palokärkituttavaansa, tuhahdella joutsenille ja leikkiä säikähtävänsä sammalta yhä uudestaan ja uudestaan. Siinä on jotakin niin hulvatonta, että aina naurattaa ja mitä enemmän ihminen on huvittunut, sitä villimmäksi leikki muuttuu.
Alphonse kävelee vierelläni ja katsoo silmiini kun Aslan on villeimmillään. Tässä on selvästi sen mielestä jonkinlainen veteenpiirretty raja: me kaksi ja Aslan, se pentumainen vesseli.
Olisipa hauskaa seurata kärpäsenä katossa teidän puuhianne : )
VastaaPoistaTiedätkö, joskus olisi hauska päästä ulkopuolisena seuramaan itsekin meidän touhuja, että näytetäänkö niin pölhöiltä välillä kuin epäilenkin :) Tai sitten muut miettivät meidät nähdessään, että "Ooookei, toi on taas toi hullu koiranainen noiden mäyriensä kanssa" ;) Mutta, meillä on hauskaa, se kai tässä on pääasia. Ainakin siis Aslanilla on hauskaa =)
VastaaPoistaEhkäpä Aslankin vielä joskus "vakavoituu", mutta on hauska seurata ihan vain blogin välityksellä kuinka erilaisia nämä meidän kaikki mäykyt ovat toisistaan:) Terveisii laikkupojille, M-L ja Ossi.
VastaaPoistaToivottavasti Aslan ei koskaan kasva liian aikuiseksi, se on niin ihana hörhö ja ihan käsittämättömän hyväntuulinen koira, mutta jos se kuitenkin jättäisi kaikenlaiset kielletyt kotkotukset vähän vähemmälle, niin ei haittaisi ;)
PoistaKyllä ne niin vaan ovat kaikki koirat omanlaisiaan persoonia, ihana aina huomata sama asia :)
Ossilaiselle rapsuja :)
Hauskoja kuvia koirapojista taistelun tiimellyksessä. Juu, Alphonse, tiedetään, sinä voitit. Häviäjä luikkikoon peiton alle piiloon.
VastaaPoistaHih, eikai koirapojat ole "kuuhulluja", varo vaan, muuttuvat vielä lenkillä ihmissusiksi ;) Aslanin on varmaan helppo juoksennella hassuna ympäriinsä ja olla säikähtävinään kaikkea, onhan sillä Alphonse turvana. Ei tarvi oikeasti pelätä.
Täällä lumi tuli maahan torstaina, satoi räntää ja ajattelin, ettei Elli tykkäisi siitä. Vielä mitä, tyty oli juoksennellut innoissaan ja haistellut kaikkia mahdollisia jälkiä. Pitkästä aikaa eka kerta kun poju oli saanut sen kunnolla lenkille, siis ettei sitä tarvinnut houkutella ja maanitella jatkamaan matkaa. Vielä illallakin se jaksoi olla innoissaan lenkillä.
Elliltä muiskuterveisiä laikkupojille! :)
Aslanin 'pelkoleikit' on kyllä hulvattomia - ja aina sen pitää katsoa taakseen, että näinkö kuinka se muka pelästyi jotakin metsässä :) Sillä on ihan oma huumorinsa mukana jutuissa ja Alphonse monesti katselee nenänvarttaan pitkin vähän säälivästi, että itsehän se ei moiseen velmuiluun alentuisi ;)
PoistaNyt on kyllä kiva, kun lumi tuli tänne ja kunnolla sittenkin...koirat pysyvät ihanan puhtaina ja onhan tuolla taas niin tavattoman kaunistakin. Kestää hetken ennen kuin siihen kyllästyy totaalisesti ;)
Ellille muiskut :)
Sattuuko pojille koskaan vahinkoja, kun ne kisailevat keskenään? Joskus ihan hirvittää katsoa, kun saman perheen koirat taistelevat leikillään. Kai sitä on tullut jotenkin kauhean ylivarovaiseksi, kun oma koira on NIIN pieni.:)
VastaaPoistaEi ole ainakaan vielä sattunut, mutta joskus on kyllä aika kovaääninen ulvahdus kuulunut ja silloin on ilmeistä ja kehonkielestä päätellen ollut Aslan asialla, kuinkas muutenkaan ;) Se on vähän rajumpi kuin Alphonse ja sattaa napata hampaillaan vaikka kasseista vanhempaa. Silloin kyllä mennään sitten peräkanaa siihen malliin, että Alphonse kurittaa Aslanin sen päätteeksi kunnolla.
PoistaMuutaman kerran olen puuttunut siihen järjettömään kohkaamiseen karjahtamalla (siis huudahtamalla vienon naisellisesti, köh, köh;) pelin poikki kun on näyttänyt siltä, että kohta on jonkun torahammas toisen silmässä. Sen verran on meno ollut villiä. Mutta kylläpä nuo itse näyttävät aika hyvin tietävän missä raja menee...se onkin sitten eri asia kun leikkivät muiden koirien kanssa; silloin on aina vähän katsottava, etteivät liian rajusti tolskaa menemään kun ovat keskenään tottuneet aika koviin otteisiin ;) Siinä on muutama isompikin koira katsellut, että "Hetkinen...nuo ovat nopeita, mahtuvat jalkojen välistä ja tekevät hyökkäyksiä kiellettyihin paikkoihin!" :D