Gastriitista

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

  Arkistojen helmiä: kuva on ehkä saatettukin jo julkaista joskus aikoja sitten, mutta ihmisen mielestä ansaitsee uusinnan. Meikämandoliini, eli mäyräkoiralepakko, nukkuu korvat levällään.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aloitimme Alphonselle happosalpaajalääkityksen parin kuukauden ajaksi. Viimeiseen asti tätä on yritetty välttää, mutta nyt näyttää siltä, että vatsan happotasapaino on saatava keinolla millä hyvänsä kuriin. Vatsa on selvästi kipeä, edelleen. Alphonse venyttelee aamuisin ihan liikaa että se olisi pelkästään lihasten verryttämistä lenkkiä varten, vaan selvästi se johtuu vatsakivusta. Uloste on löysää - Inupekt Fortesta huolimatta, joka on meillä aina toiminut paremmin kuin hyvin - ja joka ulkoilukerran jälkeen pestään ripuliset pyrstökarvat. Happoja nousee ruokatorveen, niitä nikotellaan ja nieleskellään alas, ruokailun jälkeen röyhtäyttää säännöllisesti. Ulkona Alphonse on yrittänyt laiduntaa raivokkaasti, mutta siitä saatu apu ei ole apu ensinkään, vaan pahentaa asiaa.

Antepsinia menee puolikas kolmesti päivässä viikon ajan, Zitacia puolikas niin ikään kolmesti päivässä ja yksi tai kaksi Inupekt Fortea riippuen ulostuksen koostumuksesta. En haluaisi antaa mitään sellaista lääkitystä, joka kuormittaa maksaa, mutta näillä mennään nyt, että vatsa rauhoittuu. 

Ruokavalio on mahdollisimman vähärasvainen, kuten aina aikaisemminkin. Mitään uusia kokeiluja ei tehdä, koska herkkävatsaisen koiran kanssa niitä tulisi muutenkin välttää. Eläinlääkäri totesi, että meidän kohdallamme ei ole tarpeen muuttaa mitään, vaan tällä samalla systeemillä mennään, nyt vain otetaan avuksi lääkitys joksikin aikaa ja tilanne arvioidaan sitten uudestaan siitä eteenpäin. Sanoin jo heti kättelyssä, että millekään nappuloille ei sitten tulla siirtymään, koska en näe siinä yhtään mitään logiikkaa, että luomuruuasta siirryttäisiin taas pitkälle prosessoituun ruokaan. Enkä hetkeäkään edes usko, että teollisesta ruuasta olisi mitään apua tässä tilanteessa: jos täysin luonnonmukainen ravinto ei auta, niin miten tilanne parantuisi jos ruvettaisiin syöttämään muotopuristettuja papanoita? 

Sitäkin olen miettinyt, että miten psykosomaattista tuo gastriitti on. Mikä sen laukaisee, stressi? Ja jos, niin mistä? Vai onko kyseessä sittenkin täysin elimellinen vika, esim. löysä mahaportti, jota olen alusta asti epäillyt, eli kyseessä olisikin refluksitauti. Toisaalta, Alphonse on herkkä koira; se on taipuvainen paineistumaan huomattavasti helpommin kuin Aslan, joka ei edes paineistu juuri mistään - tai en ainakaan muista, että se olisi hermoillut muuta kuin hetkellisesti, koska sen stressinsietokyky on ilmeisen korkea. Alphonsen kohdalla olisi täysin mahdollista, että se projisoisi ihmisten tuntemuksia ja reagoisi meidän mahdolliseen stressiimme. Mutta koiran on kestettävä tietty määrä stressiä, sellaista tilaa ei voi olla, etteikö jokainen eläinkin tuntisi sitä niskanahoissaan syystä tai toisesta. Jotenkin minun on silti vaikea kuvitella, että sen lempeänletkeä elämä aiheuttaisi sillä niin valtavasti sisäistä painetta, että se reagoisi noin voimakkaasti. Olen taipuvainen uskomaan, että vika on siis fysiologinen. 

Gastriittia pahentavat rasvaiset ruuat, ylipaino ja huono fyysinen kunto. Mikään näistä ei todellakaan ole ongelma Alphonsen kohdalla. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvinvointi - sekä ihmisten että eläinten - lähtee ravinnosta ja liikunnasta. Käsi sydämellä voin sanoa, että talouden koirien suhteen tämä on toteutunut huomattavasti tunnollisemmin kuin ihmistensä suhteen. Pyrimme ottamaan mäyräkoirista mallia.

ps. Oli vatsa sitten kipeä tai ei, niin se ei kyllä estänyt äskeisellä lenkillä raivokasta rusakon jahtaamista. Alphonse on löytänyt ajoäänensä viimeisimmän lähiöoravakohtaamisen jälkeen: se itkee. Aslan huutaa kuin pieni hyeena ja Alphonse vinkuu, itkee ja voivottelee ääneen saadessaan vainun saaliista. Olisi hymyilyttänyt, ellei meno olisi ollut niin hektistä, että oli täysi työ pysyä edes joten kuten koirien perässä.