Mejä-treenausta sateessa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tämä kuva ei ole eiliseltä, sillä eilen satoi vettä ja elohopea painui vaatimattomasti 20 astetta alemmas kuin viime päivinä. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Eilen käytiin kaksi jälkeä, kummallekin mäyrälle omansa, muutamine ojanylityksineen ja rämeikköineen. Aina kun pitäisi tehdä helppo jälki, jossa treenataan kulmia, on lopputulos suht' haastava ja vetinen. Yhtään kertaa en kuivaan maastoon ole jälkeä vetänyt, siis sellaiseen helppoon ja kevytkulkuiseen kangasmaastoon, joka olisi jäljenvetäjän unelma. 

Etukäteen vähän mietin, että noinkohan Alphonse - syvästi vesivastainen - loikkii gasellimaisesti ojien yli ja sitten tajusin, että loikkaus ei ole edes mahdollinen; jalkojen pituus ei riitä, sinnehän se tulee molskahtamaan ja tyssääkö homma sitten siihen. Ei tyssännyt, ei alkuunsakaan, eikä sinne päinkään. Alphonse, joka ei tassujaan vapaaehtoisesti kastele, ei miettinyt sen kummemmin ja vaikka varmasti hypätessään tiesi, ettei kantama riitä, hyppäsi silti joka kerta. Ja putosi veteen. Rämpi tyynesti toiselle puolelle tai nostin sen valjaista, kun nousu ojasta oli liian hankalaa pienelle koiralle. Noinkin kovasti vettä inhoavan koiran täytyy todella haluta seurata jälkeä hypätäkseen jääkylmään veteen, päästäkseen toiselle puolelle jatkamaan jäljestystä. Se sai kovasti kehuja ja häntä heiluen jatkoi työskentelyään. 

Alphonse kuten Aslan, tekee koko ajan jäljellä töitä, ei haahuile ja vaikka tulikin yksi hukka, ei hetkeksikään lopettanut jäljen etsimistä aktiivisesti. Huvittavin juttu oli sen tyyli makauksen merkkaamiseen etäisyyden päästä; se nimittäin painui matalaksi sammalta vasten ja väijyi makuuta. Sitten se hiipi lähemmäksi ja merkkasi makuun seisomalla sen päällä. 

Aslanilla oli taas vauhtia melkein liiankin kanssa. Täytyy pitää silmällä, ettei juokse makuiden läpi ja sitä pitää muutenkin vähän jarrutella jälkinarusta. Sillekin tuli yksi hukka, suurinpiirtein samoilla leveyksillä kuin Alphonsellakin - olisiko joku elukka juossut alueen poikki, en tiedä. Aslan palasi myös "Etsi jälki"-komennolla takaisin jäljelle, eikä olisi varmasti luovuttanut työskentelyään, koska sinnikkäästi rengasti aluetta ja etsi verijälkeä, jonka oli hetkellisesti hukannut. Aslanin kanssa täytyy kulmia treenata vielä vähän kesän aikana, olisi alusta pitäen täytynyt kiinnittää niihin vieläkin enemmän huomiota, että merkkaisi ne kunnolla. Onneksi tärkein asia on luonnostaan valmiina: into jäljelle, sitä kun ei voi opettaa, eikä treenata. Sitä joko on tai sitä ei ole. 

Tekevät hyvää työtä, kumpikin. Erityistä iloa aiheuttaa se, miten työskentelevät herkeämättä ja itsenäisesti ja kuinka suuresti nauttivat touhusta. 

Jäljet olivat tällä kertaa n. 13 tuntia vanhat ja niiden päälle oli satanut tuntikausia vettä yöllä ja joitakin tunteja aamulla. Maasto oli pehmeää ja riistarikasta sekametsää, jossa oli paksu varpukasvillisuus. Kummallakin oli muutama ojan ylitys, josta ei päässyt kastumatta. Mäyrät nukkuivatkin illalla kotona väsähtäneinä, kun olivat käyneet ensin suihkussa ja saaneet kuivauksen hiustenkuivaajalla. Suolta haisevat koirat (Aslan kun kävi ihan sukelluksissa ojan ollessa sen verran syvän) eivät ole se ihan parhain juttu mutaisine tassuineen ja häntä täynnä korsia. 

Tuulikaapin matto ei ole riittävän pehmeä, tietenkään. Aslan vie sinne siis oman tyynynsä kunnolliseksi alustaksi pään alle.