Tämä ei ole köyhänmiehen kanervaalikoriste, vaan selkeä vinkki siitä, että lähdetään metsään treenaamaan, koska ihminen virittää metsänauhoja pyykkipoikiin. (Naapurit varmasti haluaisivat tietää, miksi autoon liikutaan tällainen kaulassa...)
Ja jos asiasta onkin ollut jotakin epäselvyyttä, niin viimeistään siinä vaiheessa kun veripurkki otetaan pakastimesta sulamaan, ollaan jännän äärellä ja lähellä asian ydintä.
Tässä olemme selvittäneet jälkemme ja odottelemme Kairaa takaisin omalta treeniltään.
Aslan oli ihan kierroksilla kun ei päässyt selvittämään toisten jälkiä. Se protestoi vinkumalla ja yrittämällä ihmisen syliin nuolemaan naamaa, että lupa heltiäisi. Itsehän olin arvokkaammin. Tietenkin.
Lumi oli vasta vaivoin sulanut kun ryntäsimme Mejä-treeneihin metsän siimekseen. Piti tekemämme muutama herättelyjälki Alphonselle, Aslanille ja Kairalle (poikien sukulaistytölle) talven jälkeen. Alphonsen ja Kairan jäljistä sellaiset tulivatkin, niillä oli pituutta n. 400 ja n. 600 metriä. Aslanilla ei. Sen jälki oli huomattavasti hankalammassa maastossa pienikokoiselle koiralle, pituutta oli yli kilometri ja maastoteknisistä syistä johtuen (ei, sillä ei ollut taaskaan mitään tekemistä asian kanssa, että ilman maastokarttaa ja kompassia mentiin sokkona vetämään jälkeä) jäljelle tuli alkumakaus, kaksi makuuta kulmiin, yksi mutka ja kaato. Virallisestihan jäljellä pitää olla alkumakaus, kaksi 90:n asteen kulmaa ja loppukaato. Ei mutkia, ei ylimääräisiä kiemuroita ja lenkkejä. Aslanilla oli vähän kaikkea ja mutka harhauttikin sen jäljeltä, ja olisi kokeissa tuomittu hukaksi, koska jouduin osoittamaan sen takaisin jäljelleen.
Sen harhautti myös hetkellisesti eines, jonka se nappasi suuhunsa sammalmättäältä. Tällä välipalalla oli häntä ja se oli pieni. Aslan palasi vielä viime metreillä U-käännöksen kautta hakemaan loput eväästä, jonka oli osittain jättänyt jälkeensä kiireessään. Ilmeisesti näki jäljen lopun häämöttävän edessään (harmillisesti loppusuoraa oli enää parikymmentä metriä jäljellä) ja tiesi, että sen jälkeen lähdetään jäljeltä pois - tuli siis kiire yrittää hotkia jyrsijänloppu suuhunsa.
Sen harhautti myös hetkellisesti eines, jonka se nappasi suuhunsa sammalmättäältä. Tällä välipalalla oli häntä ja se oli pieni. Aslan palasi vielä viime metreillä U-käännöksen kautta hakemaan loput eväästä, jonka oli osittain jättänyt jälkeensä kiireessään. Ilmeisesti näki jäljen lopun häämöttävän edessään (harmillisesti loppusuoraa oli enää parikymmentä metriä jäljellä) ja tiesi, että sen jälkeen lähdetään jäljeltä pois - tuli siis kiire yrittää hotkia jyrsijänloppu suuhunsa.
Mutta, nämä pienetkin harha-askeleet huomioon ottaen, Aslan jäljesti taas hyvin. Veti tarkasti suoraan jäljen päältä ja työmotivaatio oli kohdillaan. Into ei lopahtanut eikä lerpahtanut hetkeksikään, vaikka riistarikkaassa maastossa taas oltiin. Se pitää itsenäisestä työskentelystä, eikä tarvi tukea.
Alphonsen jälkeä en itse ohjannut, mutta se oli kuuleman mukaan tykännyt hommastaan siihen malliin, että oli heilutellut häntäänsä iloisena. Alphonse on paljon huolellisempi jäljestäjä, maltillisempi, haluaa ratkoa tarkasti ongelmat, mutta samalla tarvitsee vähän enemmän tukea ja treenausta, kun välillä pysähtelee kuuntelemaan metsän ääniä. Selvästi kuitenkin nauttii suuresti jäljestämisestä, mutta kyllä noista kahdesta enemmän paloa ja intoa puuhaan - kuten myös puhdasta riistaviettiä - on Aslanilla. Kunhan vain malttaisi hieman pudottaa vauhtia.
Alphonse oli täydellisen tyrmistynyt ettei päässyt Kairan mukaan. Se ei voi käsittää, mikseivät kaikki voi yhdessä jäljestää jokaista jälkeä ja samalla myös käydä katsomassa onko hirvi kotona.
Olen ilmoittanut Aslanin pariin Mejä-kokeeseen tänä kesänä. Yhteen on tullut jo vastaus, että mahdumme mukaan, ja täytyy toivoa, että pääsemme muuallekin osallistumaan, kokeissa kun on koiramäärärajoituksensa.
Missä vaiheessa aloititte mejäilyn? Emäntää kiinnostaisi tuo laji kovasti, mutta tuntuu niin monimutkaiselta, että vähän hirvittää. Voiko aloitella yksin vai pitäisikö heti pyrkiä porukoihin?
VastaaPoistaMuutaman kerran oltiin kokeiltu aikaisemmin ja sitten vasta viime syksynä aloitettiin tositarkoituksella, eli ihan ollaan vielä noviiseja tässä hommassa. Mäyräkoiraliiton sivuila löytyy juttua mejästä, sieltä kannattaa aloitella, että noin teoriassa tietää missä mennään. Yksin harrastaminen onnistuu kyllä, mutta on helpompaa, jos on kaveri mukana - jäljentekovaiheessa kun toinen kulkee edellä ja merkitsee nauhoilla puut joiden välistä jälki kulkee ja takana tuleva sitten vetää veristä sientä perässään merkityllä reitillä. Kun koira jäljestää sitten reitin, ohjaaja pitelee jälkiliinaa ja toinen tulee perässä keräten ne merkit puista.
PoistaMejä on tosi kiva harrastus ja koirat nauttivat valtavasti. On jännä nähdä miten se kaikki peruskuupoilu ja hörhöäminen häviää, kun vakavoidutaan työn ääreen :) Jäljen jälkeen ollaankin aina vähän väsyksissä, kun nenä on tehnyt kovasti töitä :) Suosittelen lämpimästi :)
Tähän ei voi muuta kuin huokaista: "Mahtavaa!" Koirat on niin elementissään jäljestäessään. Jos kirjoittaisin koiranomistajan sääntökirjaa, siellä olisi yksi pykälä: "ajavan metsästyskoiran on saatava virikkeistämisekseen käydä metsässä jäljellä vähintään kerran kuussa..." ;)
VastaaPoistaPeukkuja Aslanille ja sulle kokeisiin. Vaikka kun kävin kurkkimassa AA-poikien muita tuloksia jalostustietokannasta, ei epäilystäkään; ne ovat varmaan priimuksia tässäkin lajissa ;))
No se on kyllä mahtavaa, itekin tykkään, ja sehän siinä tietenkin onkin se juttu, että yhdessä harrastetaan ja kaikilla on kivaa =) Musta on kiva nähdä miten koirat nauttivat ja yhtä mukavaa on, kun onnistuvat :)
PoistaKiitos peukunpitämisistä, jo näin etukäteen! :) Me ollaan Aslanin kanssa kyllä sellainen parivaljakko, että tarvitaankin onnea ;)
Voi teitä pojat, olettepa tosi taitavia! Varmaan hurjan hauskaa puuhaa tuollainen. Minulla ei ole toivoakaan päästä kokemaan mitään tuollaista, mutta toisaalta sitä mitä ei ole kokenut ei osaa kaivata : )
VastaaPoistaOn kyllä hauskaa - ihmisestäkin =) Eihän sitä tiedä, vaikka Palvelijattaresi innostuisi ja villiintyisi tyystin yhtäkkiä mejäilemään! On sitä pöllömpäänkin tapahtunut, kuten se, että viime kerralla näyttelyissä meidän naisihminen ei kompastellut kertaakaan, eikä kenenkään tassun päälle tallottu! Että sikäli.
PoistaHei laikkuserkut, tekin olette päässeet sitten töihin. Mekin kävimme tässä taannoin mejäilemässä emännän kanssa. Taas oli vetänyt jäljen sellaiseen ryteikköön, ettei yksikään mejä-tuomari suostuisi edes tuomaroimaan moisessa piikkipuskassa. Siellä sitä sai pieni mäyräkoira yrittää parastaan kun jatkuvasti oli turkissa kiinni useampi oksanhanka. Luuleeko tuo emäntä, että jäljestystulos jotenkin paranee maastossa jossa ei pääse etenemään, emme ymmärrä. Kaneli veteli ensimmäisen pätkän tarkasti ja taloudellisesti sekä suht reipasta vauhtia, niin reipasta, että mennä porhalsi makauksen ohi. Palautus makaukselle, toiselle pätkälle, muttei enää kiinnostanut. Loppuun pääsi kun emäntä sen palautti jäljelle aina puheella. Makaukset yli ja kaadon ohi, siinä meidän Kanelin jäljestys. Itse menin tietysti tarkasti joka pätkän ja onnittelin itseäni siitä, että Kaneli hölmö juoksi makauksien ohitse, jäi itselleni enemmän syömistä. Kaadollekin pääsin ja nautiskelinkin kunnolla Kanelin katsellessa tylsänä eteensä. Hölmö Kaneli, ei ymmärrä mejäilystä mitään. Toivottavasti teillä menee kisoissa hyvin ja saatte tuloksen. Meillä ei sitä pelkoa ole ainakaan Kanelin suhteen, minusta voi vaikka vielä mejäilijä tullakkin. Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä. Terkuin Kola, Kaneli ja emäntä.
VastaaPoistaMorjens, serkut! :) <3
PoistaSe on jännä homma, että ihmiset tuppaavat vetämään sen jäljen sellaisen risukkoon, etteivät itse edes mahdu sinne...ja pienen pienen koiran pitäisi sitten luikerrella niiden korsien ja oksien seassa. Ihme hommaa! Meillä oli kerran niin tiheä kuusikko edessä, että naisihminen joutui vaan päästämään irti jälkiliinasta ja meikäpoika suunnisti yksin pöpelikköön. Se on sitä, kun lähetään mettään ilman maastokarttaa ja sitten menee sormi suuhun kun monta sataa metriä on veretetty ja tuleekin niin tiheä kuusiseinä vastaan, ettei läpi pääse ;)
Ne on riskipaikkoja nuo metsät, siellä asustaa kaikenlaista kivaa ja pörröistä, jotka voivat harhauttaa hetkellisesti jäljeltä. Itsehän ei syö hirvepaskaa, mutta Aslan nappaa suullisen ohimennessään. Mitäpä se ei söisi.
Iloisia treenejä, aurinkoisia päiviä!
t. Aflons
ps. Pitäkää peukkuja ettei ihmistä pure kärmes siellä Aslanin Mejä-kokeessa. Sitä huolestuttaa muutenkin ne luikeroiset ja nyt ovat menossa sellaiselle alueelle kokeeseen, jossa niitä tunnetusti on. Kauhua!