sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sunnuntain pakkasaamu

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:





Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Aamulla ehtii arpoa hetken, että saako juotua kupillisen kahvia kun pienempi koira seisoo jo ulko-oven edessä jalat ristissä. Se ei ollut herättänyt minua, mutta tullessani alakertaan sillä oli liian kiire juosta ovelle, että se olisi edes ehtinyt tervehtiä muuten kuin heiluttamalla häntäänsä mennessään.

Puen siis päälleni; kahvi ehtii odottaa sen aikaa, että kirmataan pakkasaamuun. Alphonse kävelee hitaasti ovelle, se ei ole pikalähtöjen ystävä, mutta Aslanilla ei ole liiemmälti sympatiaa varastossaan odottelua varten.

Ulkona on selkeästi pakkasaamu. Kello ei ole vielä seitsemää, mittarissa on - 15 astetta. Ei käy sitä kieltäminen, talveen on tultu ja tätä tulee riittämään seuraavat kuukaudet. 

Aslan juoksee hangessa, lumi ei koskaan kadota uutuudenviehätystään, eikä tänäänkään, kun se on yöllisiä jälkiä täynnä. Alphonse hyppii kolmella jalalla ennen kuin tottuu taas siihen, että pakkasta on enemmän. Riisun käsineen, lämmitän sen tassua kämmennessäni ja sitten taas mennään. Sunnuntait ovat lepopäiviä, koirien lenkit lyhyitä ja päivä tuoksuu lempeästi unilta. Ketään ei tarvitse houkutella takaisin sisälle. 

16 kommenttia:

  1. Haha, meidän aamu taas on ihan päinvastainen; Aimo värjöttelee peiton alla niin pitkään kuin vain voi ja unohtaa kokonaan sellaisen tarpeen kuin pissaaminen. Ulkona käydää (jos mahdollista) kahta jalkaa yhtä aikaa käyttäen ja sitten pikavauhtia takaisin sisälle.

    ps. Vinkkasin blogistasi eräässä kultsujen ruokakeskustelussa, jossa ei löydetty ongelmaa löysälle vatsalle ja mietittiin ruokavaihtoehtoja, koetko pahana? Poistan viittauksen heti, jos on tarve!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi moni lyhkäri varmastikin jo värjöttelee maltillisemmissakin lukemissa, mutta humppatukat yleensä pärjäävät aika hyvin, ilmeisesti ovat vakuuttuneita, että niillä on pörhöisemmät ja paksummatkin alusvillat, vaikkei siellä juuri mitään ole ;)

      Ihan mahtavaa, jos jollekulle olisi apua meidän ruokasäätämisistä, joten linkkaa vain, ehdottomasti! :) Kiva, jos apua olisi näistä tuherruksista ja empiirisistä kokeiluista! :)

      Poista
  2. Elviira jaksaa myös aina innostua lumesta. Päivä toisensa jälkeen se on niin kummallista maassa :) Ronja puolestaan lompsii arvokkaan näkösenä. Johan tuota lunta on tullu viitisen vuotta nähtyä... "Epsi hei... Vanha juttu"...

    Sunnuntai aamu täällä alko aika laiskasti. Vielä ei olla edes nokkaa ulos laitettu. Ronja tietää oman hätänsä, kovalla pakkasella pidätyskyky on yli puoli päivää. Elviira puolestaan toistaiseks ei ole allerginen lumelle, vedelle ja pakkaselle. Vaan sitkeesti ulkoilee. Ronja saattaa takaovella pyytää pissalle, ovi auki, Ronjalla muutama nuuhkasu ja pikavaihde PAKKI päälle puoleen väliin kämppää. Nou thänks... nenämittari näyttää pakkasta liikaa. Ja takas kerälle peiton alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, puolen päivän mittainen pidätyskyky olisi melkoinen juttu! :) Meillä on yleensä se Aslanin kakkahätä, joka pistää niveliin liikettä kun syö sen verran isoja annoksia, että noin pienen jätkän elimistössä se myös tarkoittaa isoa hätää ;) Alphonse ei ulos yleensä hötkyile, mutta lähtee kyllä mielellään, sitten kun mennään :)

      Ihanaa, että jotkut tykkäävät lumesta niinkin paljon, että innostuvat aina ulos päästessään ;)

      Poista
    2. On se kiva nähä aina kuinka lumi onkaan uutta ja ihmeellistä. Oli sitten aika mikä tahansa päivästä mennä ulos :D

      Ronja on hirmupakkasilla kyllä uskomaton. Jos edellisiltana käy esim. 22.00 ulkona, saattaa seuraavana päivänä uskaltautua vasta 17.00 illalla!! Että aikamoinen pidätyskyky on jopa synnyttäneellä koiratytöllä ;)

      Poista
    3. Siis onhan kyllä aikamoinen pidätyskyky! Kello 22-17 välillä meidän pojat ovat käyneet jo kolme kertaa ulkoilemassa =) Sellaista keliä ei olekaan etteikö ulkoilu kiinnostaisi, paitsi se yksi rankkasadepäivä tänä syksynä, kun piti ihan täällä asti raportoida että Aslan meinasi ruveta jarruttelemaan - sen verran oli harvinainen tilanne, että ansaitsi postauksen ;)

      Poista
  3. Suloista sunnuntaita AA-pojille ja palveluskunnalle. Hrrr, ai teillä on noinkin kylmä? Meillä on hädin tuskin miinuksen puolella pykälät. Ei tuule ja koko seutu on rauhallinen. Ei juuri ketään ole liikkeellä. Jännä miten te AA-pojat olette erilaisia luonteeltanne ja tavoiltanne. Tässä blogissa on aina hauska käydä kurkkimassa mitä teille kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin :)

      Meillä on ihan kelvolliset lukemat täällä, juu. Kattelin tossa just noita tulevia säitä, että Lapissa sitten paukkuvat jo ihan napakat lukeman, tuollaiset - 30, auts. Niitähän täälläkin sitten yleensä helmikuussa...sitä odotellessa ;)

      Erilaisia ovat, kyllä vaan :) Ja aina se on meidänkin mielestä huvittavaa kun huomaa, miten eri tavalla reagoivat joihinkin asioihin :) On niin kiva kuulla, että tykkäät pitää meitä silmällä =)

      Poista
  4. Täällä ollaan Raisan kanssa nukuttu koko aamu kello yhteen asti, koska emäntä oli yövuorossa. Niin saipaha Raisa lämmitellä emäntää, sen verran kylymä tuolla ulkona oli. Täälläkään ei pietä kiirettä ulos menolle, mutta isänät oli Neiti Näpsää jo käyttäny ulkona, kun tulin kotia. Me taidetaan toivotella jo tässä vaiheessa iltaa mukavaa alkvaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoira on oiva lämmitin pitkänomaisine runkoineen, riittää koko kyljen mitalle lämmintä koiraa :) Harmi vaan, että meidän kaksikolla tulee kuuma aika nopeasti jos sohvan lämpimässä makaillaan...ne on noita pitkäkarvaisten kiroja ;)

      Poista
  5. Teidän touhuiluja on hauska seurata, joten yhdyn Párekin omistajan kommenttiin. Vaikka en nykyään jostain syystä kerkee joka kirjoitukseen kommentoida. Et sitten ikinä usko monen aikaan Ossi tuli ensimmäistä kertaa aamulla alakertaan. Luulin näet, että jostain syystä mieheni olisi aamulla pissattanut Ossia, joten en lainkaan hihkunut sitä. Ossi saapui alakertaan 14.20 "aamupissalle" ja oli ollut viimeisellä iltapissalla, kun oli vieraskin talossa käymässä, niin joskus 23.00. Että silleen. Ossi taisi haistaa, että ulkona on hiukan kylmentynyt. Sillä on kyllä ns seurustelurakko.... Meillä mennään Ossin aikataulujen mukaan kanssa pissalle. tuntuu, että se säästää lenkeille, jotka näin pimeän aikana tehdään miähen kanssa. Laikkuppojille terveisii, M-L ja umpio-Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän toilailuja, kai tarkoitit :) Välistä jää kommentoimatta itselläkin, vaikka yritän mennä lukulistan järjestyksen mukaan kuulumisia läpi, vähintään kaikki tulee aina luettua, vaikkei joka kerta kommentoisikaan :)

      Huh...tuollaiset pissatauot eivät kyllä meillä onnistuisi! Mä vielä olen aina ihan neuroottinen, että munuaiset kärsivät, jos mäyrät panttaavat pissaa! :D No, eipä silti, eivät nuo kyllä panttaakaan kun juovat sen verran paljon painiensa jälkeen, syötyään, ulkoiltuaan ja nyt olen vielä joutunut lisäämään vähän vettä Aslanin ruokaan, että söisi sen hitaammin (toimii!), mutta sehän sitten pissattaakin.

      Meillä hyvin, hyvin harvoin koirat edes pyytävät pissalle. Ainoastaan silloin, jos on tuhdimpaa tavaraa tulossa niin ovella vingutaan ellei ihminen telepaattisesti kykene viestiä vastaanottamaan. Ilmeisesti nuo lenkit on ajoitettu just silleen soppelisti, että pissatkin ovat sitten lomitettuina niihin, eikä tarvi erikseen ilmoitella ovella.

      Ossille terveisiä :)

      Poista
  6. Voi kauhistus, tännekin ennustetaan huomiseksi yli 20 pakkasastetta. Taidamme pysytellä sisätiloissa. Hrrrr....:/
    Hauska lukea taas kerran noiden hippitukkien erilaisista luonteista. Mahtavia tyyppejä molemmat! Mirkku muiskauttaa teitä kaikkia viikon alkajaisiksi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli järkyn kylmä pari päivää sitten, vaikka oli vain - 10 astetta, mutta se tuuli...se oli jotakin karmeaa. Naama oli ihan tulipunainen, vaikka olinkin vyöttänyt hupun niin, että näin vain pienen kaistaleen sen raosta. Jotenkin ne satavat jääpuikot pääsivät silti iholle asti. Hyvä oli mäyrien temmeltää, kun a) en nähnyt mitään ja b) niillä on mukavasti karvaa naamassa, ei palele.

      Hippilapset kiittävät kehuista! :) <3

      Mirkulle muiskut takas! <3

      Poista
  7. Kuulostaa tutulta ja niin ihanalta. Onneksi meillä nosteta tassuja tuohon aikaan, varsinkaan viikonloppuisin. Ja jos näin tapahtuu onneksi on takapiha. Tosin täytyyhän näitä silti ikkunasta katsoa etteivät vaan palellu pissireissullaan, kuten aiempina talvina on meinannut käydä. Hurrrrr, ne kelit ovat vielä edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aitaamaton takapiha...voin kuvitella miten kauan kestäisi, ennen kuin Aslan olisi ottanut ritolat. Sehän painuisi kuin vihollinen pöpelikköä kohti, kun täällä on niin valtavasti rusakoita ja maa on aina jälkiä täynnä aamuisin.

      Monesti on tullut aidattua takapihaa kaivattua. Siellä saisivat temmeltää menemään ja talvellahan Aslan varmaan pyörtyisi, jos se saisi rauhassa riekkua hangessa itsensä väsyksiin :)

      Poista