Ujopiimä ja rohkelikko

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Valtakunnassani kaikki hyvin. Pitkät lenkit takana, iltaruokaa

odotellessa. Aslan nukkuu ja talo on hiljainen. Mikäs tässä, 

mäyräkoiran ollessa, vartioidessa.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Hetkittäinen ujous saattaa vielä iskeä Aslaniin. Koirapuistoon mentäessä se jää joskus haahuilemaan vähäksi aikaa portinpieleen ja jos paikalla on pelkkiä narttuja, se saattaa pujahtaa jalkojeni taakse ja kurkistella sieltä vähän aikaa hieman kauhuissaan, tytöt kun ovat vielä sen mielestä toisinaan hieman pelottavia; erityisesti isommat ja vanhemmat kuin se itse. Saattaapa käydä niinkin, että se istahtaa alas, tuijottelee silmiini ohjeita odottaen, yleensä sille riittää, kun sanoo, että "mene vaan reippaasti", mutta sitten jos hirvittää todella paljon, se pyytää syliin. Se on kuitenkin vielä aika pieni ja syli on aina turvapaikka josta voi katsella kaikkea välimatkan päästä. Pienen mäyräkoiran ja maailman väliin täytyy joskus saada ihminen. Eikä se haittaa yhtään, koska sen jälkeen voi taas olla tosi rohkea.

   Maailma iso, Aslan pieni.

Liikunnan iloa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minulla on lenkillä kaksivaiheinen tapa edetä: joko yritän vaivihkaa jumitella puskissa ja haistella kesäistä luontoa tai sitten taivallan eteenpäin näkemättä, kuulematta, häntä rentona, maata nuuskimatta. Ihminen kutsuu tätä vaellusmoodiksi ja sillä tavoin jaksan vaikka maailman ääriin asti (tai ainakin niin kauan kunnes tulee liian nälkä). Aslan ei jaksa, koska Aslan ei osaa edetä samalla tavoin; se havainnoi liikaa ympäristöään, antaa kaikkien ärsykkeiden häiritä itseään, hyppii ja juoksee silloin kun se saa löysällä hihnalla edetä. En yhtään ihmettele että se on kuin tyhjiin puristettu rätti kun tulemme kotiin.

Tänään se nukahti lenkin jälkeen pää vesikupissa kun se oli juonut vedet loppuun. Että sikäli. 

  Pitelen seinää pystyssä. Jonkun täytyy sekin tehdä.

   
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Yksi hyvinvoinnin perustoista on riittävä liikunta, sekä ihmisellä että eläimellä. Tämähän nyt on varmasti kaikille selvää. Selvää, sen sijaan, ei ole mäyräkoirille, että talon ulko-ovi ei ole minkään kestikievarin tai hollituvan ovi joka aukeaa ja sulkeutuu jatkuvalla syötöllä ympäri vuorokauden ja paikan henkilökunta tekee kaikkensa palvellakseen ylettömän vaativia asiakkaitaan jotka nyt eivät vaan osaa päättää haluavatko he olla sisällä vai ulkona.  


Mäyräkoirat kuvittelevat, että lenkille pääsee aina kun vinkaisee ja parkkeeraa karvaisen takapuolensa eteiseen. Sillä ei ole mitään merkitystä onko ulosmenon syynä jokin todellinen vai keksitty tarve. Se ei liity tähän mitenkään. Ja kun ne huomaavat, että ihminen on järkähtämätön, eikä tee elettäkään liikahtaakseen oven suuntaan, ne kehtaavat vielä näytellä sujuvasti loukkaantunutta. On tietenkin kohtuutonta ottaa huomioon sitä, että vasta kaksikymmentä minuuttia sitten tapahtui kotiutuminen usean kilometrin lenkiltä ja ihminen haluaa nyt kahvia ja lepoa. Ihmisen tarpeilla ei ole niin väliä, sillä Aslan on ottanut parinkymmenen minuutin pikanokoset ja havainnut, että kotona on vähän tylsää, matkalla oli sorsiakin ja juuri sen tietyn puun kohdalla jäi nostamatta jalkaa. Alphonse on yrittänyt saada innostettua Aslania leikkimään ja nyt sekin nousee takajaloilleen tuijottelemaan ikkunasta ulos ja huomaa, että ruoho todellakin on vihreämpää siellä kuin sisällä, jossa sitä ei ole ensinkään.


Mäyräkoirat ovat sinnikkäitä. Ne eivät luovuta. Ihminen on vielä sinnikkäämpi. Ja  senpä takia mäyräkoirat eivät pyöritäkään maailmaa. Ihminen pyörittää. Mäyräkoirat vain luulevat pyörittävänsä sitä. 

   Mäyräkoiria oli juuri pussattu (lukuisia kertoja) ennen kuvanottohetkeä.

 Se selittänee Aslanin lasittuneen katseen. 

Alphonse - ilmapuntari

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

    Maltan olla hetken paikoillani, mutta vain juodakseni. 

   Ei ehkä edustavin otos, mutta realistinen sellainen. Tältä näyttäisi kieli-vyön- alla-juoksu, jos minulla olisi vyö.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alphonse on aina ollut, ihan pennusta asti, virittäytyneenä samoille taajuuksille ihmistensä mielialojen mukaan. Se on siinä mielessä herkkä, että siihen vaikuttaa heti jos on huonolla tuulella tai säikähtää jotakin, ja taas vastavuoroisesti jos on iloinen tai hyväntuulinen. Se poimii antenneillaan hyvin nopeasti mielialojen vaihtelut kun taas Aslan, jolla on paljon kovempi luonne, ei lue ihmistä - tai välitä lukea - niin tarkasti. Aslaniin taas puolestaan vaikuttaa se, miten Alphonse käyttäytyy ja se peilaa sitä suoraan, ei niinkään ihmistä.

Hyvänä esimerkkinä ylläolevasta on viime päivien neuroottiset tarkkaavaiset käärmekyttäilyt metsäteillä. Vaikka kuinka yritän estää itseäni vilkuilemasta jokaista oksaa maassa nähdäkseni lähteekö se luikertelemaan vai ei, en voi sille mitään. Alphonse vaistoaa sen välittömästi, alkaa pysähdellä, pälyillä ympärilleen epäluuloisesti ja vartioida metsää kummallakin puolella. Aslan, sen sijaan, etenee kevyttä ravia eteenpäin, häntä heiluen, kuten tavallisesti. Jos se varta vasten jää katselemaan Alphonsea tai haistaa muutoksen sen käytöksestä, se käyttäytyy kohta itse samalla tavalla, mutta siihen se ei kiinnitä mitään huomiota miten minä lenkkipolut miellän. 

Aslanille on pääasia, että lenkille pääsee, siellä saa juosta ja kumppanit tulevat mukaan. Sivuseikka on se, onko siellä muita kulkijoita/matelijoita, ne se jättää ihmisensä ja Alphonsen huoleksi. 

    Aslanilta on lenkin jälkeen veto pois.