torstai 23. elokuuta 2012

Koirapuiston mellakkapoliisi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Jouduin koirapuistossa kahnaukseen yhden spanielin kanssa. Se kiipesi selkääni eikä uskonut kun kerroin sille, että millä tolalla asiat ovat sen jälkeen, jos ei välittömästi poistu. Se ei uskonut. Otimme yhteen, koska jouduin vääntämään sille rautalangasta yksinkertaisia faktoja elämästä, eli mäyräkoira = pomo, spanieli = ei pomo.

Aslan hätääntyi kun se näki, että olin vihainen. Se juoksi paikalle ja yritti napata kiinni siitä toisesta koirasta, muttei ihan ehtinyt kun olin jo painanut vastustajani alleni. Tämän välienselvittelyn jälkeen kukaan ei haastanut minua enää ja loppuajan olimme sulassa sovussa. Joskus pitää vähän isommin elein kertoa että miten se hierarkia oikein muotoutuu.


   Aslan seuraa tiiviisti eleitäni, se on koulutuksessani. 

   Minua harmitti, etten taaskaan päässyt isojen koirien puolelle. Siellä näytti olevan kovasti juoksuhaluisia kavereita, joiden kanssa olisi ollut kiva pinkoa pitkin aitausta. Siellä oli lisäksi pari sellaista böönaa jota en ollut vielä yrittänyt...

   Aslan odotti portilla ihastustaan, pientä mäyräkoiratyttöä, jota ei koskaan tullut...


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Koirapuistossa oli vilinää ja vilskettä; osan kyseenalaisesta väliaikaviihteestä tarjosivat tietenkin mäyräkoirat, jotka olivat taas kuin kaksi dingoa; mistään ei olisi huomannut, että niitä on aktiivisesti yritetty kouluttaa. Onneksi ihmisten komentoketjuun liittyi pieni ja suloinen tyttöpentu, joka piti hyvin järjestystä yllä:

   Ikää ei pennulla ollut paljoa, mutta tarmoa ja kykyä pitää mäyräkoirat kuosissa sitäkin enemmän. Huvittavaa oli, että se otti nimenomaan mäyräkoirat tarkkailun alle, roikkui niiden selässä hampaillaan ja kiskoi korvista jos nämä eivät totelleet.

  Aslanille luetaan lakia.

  Alphonse on saanut varjon peräänsä...jossakin vaiheessa se ei päässyt kiertämään aitausta toisten koirien mukana, koska pentu esti sen pääsyn blokkaamalla siltä kulkuväylän. Se oli ottanut elämäntehtäväkseen onnistua siinä missä ihmiset olivat epäonnistuneet: kouluttaa mäyräkoirista kelpo koirakansalaisia koirapuistoon.


  Alphonse yrittää ottaa vauhtia ja juosta mellakkapoliisin ohi. Onnistumatta. 


   Tien päässä odottaa rangaistus, koska mäyräkoirat ovat luvatta lähteneet lipettiin vartijansa huomaamatta. 

   Alphonse yrittää vokotella taas vähän kookkaampaa daamia, kun Aslan puolestaan on saanut järjestyksenvalvojan niskaansa. Pieni mellakkapoliisi ei välittänyt tuon taivaallista muista paikalla olleista koirista, se kohdisti kaiken energiansa mäyräkoirien kurittamiseen. Aslan juoksi pentu selässään, eikä sitä näyttänyt haittaavan yhtään se, että ratsastaja sen niskassa piti siitä hampaillaan kiinni ja murisi koko ajan sen korvaan.  

tiistai 21. elokuuta 2012

Puistokuvatuksia

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Olen saapunut puistoon. Nyt äkkiä jotakin sutinaa...



   Hello, ladies! How're you doin'?



   Tämä triangelidraama ei valitettavasti edennyt tämän pidemmälle. Joku oli jättänyt aidan pyrkimysteni esteeksi.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:



   Kun taas toisaalla...


   ...Aslan on löytänyt itselleen samaa koko- ja ikäluokkaa olevan corgineidon...



   ...joka vielä onneksi on samalla puolella aitaustakin, toisin kuin Alphonsen potentiaaliset tyttöystävät.



  Tyttöystävän lähdettyä voi taas tutkia paikkoja ja tehdä havaintoja siitä, ken on täällä käynyt jättämässä viestejään puunrunkoja ja aidantolppia vasten...


   ...myös kuoppia ehtii kaivaa kun tytöt eivät enää häiritse keskittymistä.



                       Autossa on jo kiire kotiin syömään ja nukkumaan. Päivä on täysi ja mäyräkoirat uupuneita.


Kamera on nykyään kädessä lähes yksinomaan koirapuistossa, josta saa parhaat tilannekuvat napattua. Muuten vaihtoehtona olisi lähinnä ulkoilu-uupumustaan kuittaavia ja kuorsaavia mäyräkoiria eri asennoissa. Tulevissa postauksissa tulee siis näkymään erityisen paljon puistoilevaa ja huonosti käyttäytyvää kaksikkoa.


lauantai 18. elokuuta 2012

Kynnet lyhyiksi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

   Nyt ihan justiinsa olen vaipumassa uneen. Kamera kauemmaksi. Hymyjä ei heru. Ihminen ja kamera on rasittava yhdistelmä. Kaikkialle näkevä linssi tungetaan lähelle pärstää silloinkin kun se ei mäyräkoiran pirtaan sovi. Halutessani osaan poseerata silmää räpäyttämättä. Arvatkaa huviksenne kuinka usein haluan? Nii-in, harvoin. 



Tämän päivän aaaawwww-hetki (se on lälläslieru-hetken vastakohta, ellette tienneet) koettiin kun Aslan halasi ihmistä niin, että ihminen ei meinannut saada henkeä vedettyä. Oli nimittäin niin, että viimeiset kaksi kynsienleikkuukertaa Aslan on taistellut saksien alta pois. Tämä on ihmisen mielestä käsittämätöntä, koska ikinä ei ole mitään ongelmaa kyseisen toimituksen kanssa ollut, Aslanhan on nukahtanut silloin kun kynsiä ja tassukarvoja on parturoitu. Viime aikoina se on kuitenkin ruvennut kiemurtelemaan pois, vaikkei mitään sellaista olekaan tapahtunut joka olisi voinut tämän aiheuttaa. Kenenkään kynttä ei ole nyrhitty verikynteen asti pitkään aikaan.

Tänään ihminen kamppaili pää hiessä Aslanin kynnet lyhyiksi ja kun operaatio oli valmis, hän totesi Aslanille: "Valmis, hyvä!". Tästä kiitollisena Aslan kiipesi vauhdilla ihmisen syliin, nuoli naaman ja rutisti niin kovaa tassuillaan, että ihminen totesi sen olevan hyvän asian, ettei Aslan ole tuon kookkaampi koira. Olisi saattanut tähtiä näkyä.  

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


  Pitkä selkä = pitkä askelväli. Näyttää ihan siltä kuin Aslanilta olisi photoshopattu kokonainen takaraaja pois. 


Aamulla alakerrassa odotti unisia koiria sohvilla. Aslan oli taas askarrellut yön aikana majan sohvatyynyistä. Niistä oli kasattu väliseinä keskelle sohvaa ja kumpikin koira nukkui omalla puolellaan, tyynykasan jakaessa kaksi erillistä tilaa kumpaisellekin. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta on aina yhtä koomista löytää sohvalta kaksi karsinaa ja pikkupossut tyytyväisinä unessa. Joskus myös kaikki sohvatyynyt on heitelty lattialle ja niiden päältä löytyy Aslan nukkumasta. 

Aslanille tuntuu olevan tärkeintä se, että se voi makailla jossakin missä muut eivät, kuten esim. sohvapöydällä, lipastojen takana, missä tahansa minne Alphonse ei ole keksinyt tai viitsinyt mennä. Joskus tuntuu, että se on suorastaan alleviivaavan osoittelevaa, kuten mm. yhtenä nimenomaisena kertana jolloin se keksi, että sohvapöytä on kiva paikka. Istuin sohvalla läppäri sylissä, Aslan kylkeäni vasten täydessä unessa. Nousin ylös mennäkseni keittämään kahvia ja laskin läppärin sohvapöydälle. Kun käännyin takaisin olohuonetta kohti, sohvapöydällä makasi läppärin vieressä Aslan. Vaikutti selkeästi siltä, että se hoksasi konkreettisesti, että sohvapöytä ei ole vain huonekalu, vaan sen päällä kuuluu pitää tavaroita. Kuten mäyräkoiraa. 

Sanomattakin lienee suhteellisen selvää, että tämän kerran jälkeen erehdyttävästi mäyräkoiralta näyttävää koriste-esinettä on tavattu pöydällä jos toisellakin.


perjantai 17. elokuuta 2012

Puistovahtina

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


   Koirapuisto tarvitsee ylivartijan. Se olen minä. Tehtäväni on yksinkertainen:  valvon järjestystä. Pistän kuriin myös liian riehakkaat pennut, huutelen varoituksia suuremmille koirille aidan toisella puolella ja yleisesti ottaen luon järjestystä sinne, missä kaaos on mahdollisesti ollut. 


Olisin tarvinnut koirapuistossa taustatukea ratsuväkeni yksimiehiseltä jäsenistöltä, mutten juurikaan saanut sitä. Aslanin ainut tehtävä on olla antamassa tukea riita- ja kiistatilanteissa, mutta se ei kyennyt nousemaan tehtäviensä tasolle. Se juoksi tyttöjen perässä ihan koko ajan ja ainoastaan kerran tajusi tulla huutamaan kanssani aitauksen toiselle puolelle missä isompikokoiset koirat eivät heti ymmärtäneet, että tähän puistoon mahtuu vain yksi johtaja, eikä se ole kukaan niistä.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Viime aikoina koirat on usein pakattu autoon ja lähdetty käymään läheisessä koirapuistossa. Riemua on puistossa revitty milloin mistäkin; monesti toisten koirien härnäämisestä. Mutta siellä on myös näytelty suuria tunteita, pidetty juoksukilpailuja ja solmittu ystävyyksiä. Ei hassumpaa.


   Aslan ihastui ikihyviksi nelikuukautiseen mäyräkoiratyttöön. Pennun lähdettyä puistosta Aslan jäi kaipaavasti haahuilemaan portille sen perään. Pienen itkunkin se tirautti ja kävi monta kertaa tuijottelemassa odottavasti siihen suuntaan minne pieni mäyriäisneito oli kadonnut.


   Mäyräkoiraneiti haluaa leikkiä Alphonsenkin kanssa, mutta Alphonse ei nyt ehdi: isojen koirien puolella liikutaan juoksemalla ilman sen erityislupaa...


Pystykorvamalli-Aslan johtaa juoksukisaa. Takaa tulee pahin vastustaja, Alphonse, periksiantamaton ja sinnikäs juoksija. 



Vanhemmat koirat -erityisesti koirapuistoherruudessa marinoitunut Alphonse -  näyttävät miten suhtautua isompiin lajitovereihin. Ne pitää haukkua pystyyn, tietenkin. Ps. huomaatteko, Aslanin selkä on melkein jo kokonaan musta ...harmillisesti laikut ovat vähentyneet vähentymistään. Naama, rinta ja vatsa sillä ovat edelleen laikullisia. 

torstai 16. elokuuta 2012

Ollaan kavereita

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


     Jos kyseessä olisi muotiblogi, tämä kuva menisi otsakkeen 'päivän asu' alle. Tämän verran taivun poseeraamaan asusteissani. Kyseessä on siis uusi pantani, TopCaniksen mallistosta. Aslanilla on täsmälleen samanlainen. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:



    Mussukat ovat uupuneet unilleen. Juniorimpi käyttää vanhempaa tyynynään. Vanhemmalla ei näytä olevan ihmeemmin mitään sitä vastaan.

Aslanhan tunnetusti tykkää päivystää avonaisessa ikkunassa ja näillä helteillä (varjossa oli tänään 28.5 astetta...Ja missä olivat ko.ilmat heinäkuussa, kysynpä vaan...) ei puhettakaan, että illalla voisi pitää ikkunoita suljettuna kun viilenee ja saa aikaan yritystä läpivedon suuntaan.

Eilen illalla, jälleen kerran, junnu seisoi takajaloillaan ikkunassa ja harjoitti liikenteenlaskentaa ääneen. Yläkerrasta huutelin sille muutaman kerran komentoja, mutta nehän kaikuivat, tietenkin, kuuroille läppäkorville. Yhtäkkiä tuli ihan hiljaista ja tullessani käymään alakerrassa huomasin, että siellä se teletappi edelleen pönöttää ikkunassa, häntä vimmatusti heiluen. Ikkunan alta vilahti kukallinen, pieni pyöräilykypärä. Ilmeisesti Aslan oli saanut houkuteltua kaverin itselleen rapsuttamaan leuan alta avonaisen ikkunan kautta. Mitäpä nuo kaksi eivät tekisi huomion eteen. Enää ei näemmä tarvitse edes kotoa poistua, vaan joku tulee ihan ikkunalle asti rapsuttelemaan.


    Paitsi ihmiskavereita, Aslan saa myös nopeasti koirakavereita. Kuvassa se kyselee kuulumisia isommilta tyypeiltä aidan raosta. Mukaansa se on ottanut uuden tuttavuutensa: itseään vähän nuoremman mäyräkoirapojan.




maanantai 13. elokuuta 2012

Lenkkiä ja lepoa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Meillä on tässä kotikaupungissamme neljä (4) Musti & Mirri-kauppaa. Lauantaina ihmiset käyttivät meitä kolmessa (3) niistä. Haluan nyt ilmaista mielipiteeni siitä, että mitä mieltä olen tämänkaltaisesta toiminnasta: 

1. miksi meitä viedään koirien ruokakauppaan, eikä anneta ottaa yhtään mitään pakastealtaista tai pusseista? (Ihmiset ostivat kyllä broilerinsiipiä, mutta yhtäkään siipeä ei taaskaan saanut heti syödä vaan ne pistettiin pakkaseen.)

2. miksi meille näytetään vinkuleluja eikä meille osteta mitään, koska "eivätpä nämä säilyisi suolestamatta kahta sekuntia kauempaa." Mitä sitten? Se kaksi sekuntia voi olla maailman mukavimmat kaksi sekuntia. Mietipä sitä.

3. meidän piti sovittaa pantoja. Aslanilla on iso pää. Sen korvat jäävät jumiin jos liian pientä pantaa tungetaan sen pään läpi. Emme arvostaneet, kumpikaan, tätä pantojen sovittelua. (Meille ostettiin kuitenkin kahdet leveät, puolikuristavat pehmopannat. Ne mahtuivat Aslaninkin päähän. Se ihastui omaan pantaansa niin kovasti, kun siinä on teddykangasta pehmikkeenä, että se vietti illan kyläpaikassa nuolemassa sitä uutta pantaansa vähän väliä. Se ON outo.)

4.Autoon-kauppaan-autoon-kauppaan-autoon-kauppaan-autoon-kotiin-kombinaatio on kyllä just tasan niin hanurista kuin miltä se kuulostaakin. Että kiitos taas tästäkin avartavasta kokemuksesta.

ps. Aslan joutui sovittamaan kaupassa vielä vaatteitakin. Tämä oli lälläslieru-hetki minulle, koiraruhtinaalle, joka en moiseen joutunut alentumaan. Lieneekö tarpeen sanoa, ettei Aslan mahtunut niihin vaatteisiin alkuunkaan. Huomattavaa kyllä oli se, että kun sille mallattiin koirien Rukan malliston keltaista sadetakkia, ihminen tälläsi sille takin mukana tulevan hupun päähän ja olihan se koomisen näköinen. Olisin nauranut ääneen. Jos olisin osannut.



Otteita ihmisen päiväkirjasta:



Lauantaina kun kävin iltapäivän lenkillä koirien kanssa, tulin tehneeksi siinä pikaisen ynnäystoimituksen ja huomasin, että jälleen kerran maanantai-lauantai-välillä olin liikutellut sekä koiria että itseäni kuudenkymmenen kilometrin edestä. Päivittäisannoksena se ei ole paljon, mutta kuulostaa heti loppusummana isommalta. Sunnuntaina vietämmekin aina hyvin ansaittua lepopäivää.

Olen vuosien saatossa koukuttunut vähitellen lenkkeilyyn. Mistään salamarakkaudesta ei todellakaan ole kyse, vaan lähinnä salakavalasta kiintymyksestä. Tuntuu, että selkä jumittaa heti jos en liiku, eikä pää toimi edes puolen tehon verran. Yhtä paljon koukussa tuntuu olevan juniorimäyräkoirakin.  

Huvittavaa oli huomata myöhään lauantaina kun keskiyön jälkeen kävelimme kotiin kyläpaikasta parin kilometrin päästä, että Aslan painoi menemään joukon edellä kuin katulamppujen valossa kiiluva musta tuhatjalkainen, vaikka kello olikin jo pitkälti yli pienten mäyräkoirapoikien nukkumaanmenoajan. Se on niin innokas lenkkeilijä, että sellaista hetkeä tai säätä ei vielä ole keksitty, etteikö se juoksisi eteiseen heti kun hoksaa, että lenkkeilyn mahdollisuus on heitetty ilmaan. 

Alphonse ei ole ollenkaan niin innokas, se arvostaa hyviä nokkaunia huonoa ilmaa enemmän, juoksukisailua sisätiloissa kuin tarpomista vesisateessa. Onneksi se yleensä innostuu ulkoilusta myös kovasti, kunhan vain ensin pääsee ovesta ulos. Viime hetken venkoilut ja vetkuttelut eteisessä kuuluvat sen toimintamalliin, ei kai se Alphonse olisikaan, ellei se edes hieman yrittäisi juonitella. Aslan ei niin tärkeällä asialla pelleille kuin liikunta. Sille ei tulisi mieleenkään leikkiä kuuroa tai välinpitämätöntä kun ulosmenoa suunnitellaan. 


  Jossakin kesän näytelmistä. Aslanille tuottaa suurta mieliharmia olla paikoillaan. Jos se on paikoillaan, se nukkuu. Jos se on hereillä, se liikkuu. Sen maailmassa pätee kauniin yksinkertainen logiikka. Alphonse, sen sijaan, saattaa torkkua silmät auki ja näyttää siltä, kuin se keskittyisi paneutumaan filosofisten ajatusten alkulähteille, vaikka tosiasiassa se on kääntänyt jo aikoja sitten aivonsa off-asentoon.

tiistai 7. elokuuta 2012

Viikonlopun saldona

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:



Meillä oli lapsivieraita, joten leikkijöistä ja silittelijöistä ei ollut liiemmälti pulaa. Arvostan tällaista kunnollista asiaan paneutumista; lapset ovat huomattavasti innokkaampia leikkijöitä kuin aikuiset.


Aslan on ihan voipunut, se on leikkinyt itsensä lähes tainnoksiin. Silitykset ja rapsutukset sille kelpaa aina. 

Viikonlopun jäljiltä olimme väsyneitä. Maanantaiaamuna sain valita aamulenkin reitin (harvassa ovat kerrat, kuin kanan hampaat, että saan reitin valita) ja viikonlopusta voipuneena taivuin hyvin lyhyeen lenkkiin joka käsitti kaikki alueen strategiset merkinjättökohdat ja yhden kuolleen rusakon ruhon (jota emme saaneet taaskaan Aslanin kanssa käydä käsittelemässä). Minulla oli kiire kotiin syömään ja ottamaan aamutorkkuja, että jaksaisin sitten päiväunet vetää antaumuksella ja pidemmän kaavan kautta. 

Joskus viikonloppuna tulee telmuttua itsensä aivan poikki ja sitten maanantaina pitää ottaa enemmän levon kannalta. Olen, tosin, jo toipunut ennalleni. Niin on Aslankin. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Päivän haaste: Miten imuroida sohvaa kun mäyräkoirat juoksevat sitä ympäri, peräkanaa, kielloista välittämättä? Päivälenkillä kastuneet koirat ovat hepuloineet jo puolitoista tuntia. Mikä on tämä kytkös kastumisen ja hepulien välillä joka tapahtuu ihan takuuvarmasti joka kerta? 

Päivän huomio: Rajaton pokka. Juniori haluaa kiivetä ruokapöydälle. Läppäri on tiellä ja juniori on ilmeisen laiska kiertämään toiselta puolelta (aivan kuin se saisi ylipäänsä röhnöttää ruokapöydällä). Mitä tekee siis tämä nuorempi? Vinkuu ihmistä apuun siirtämään läppärin pois, että pääsee vakipaikalleen. (On sillä otsaa...) Ihminen ei siirrä läppäriä pois. Ihminen siirtää nuoremman pois.

Päivän huvitus: Alphonse sytyttää ja sammuttaa valoja. Lasipöydän alle itsensä parkkeerannut vanhempi koiruus makaa mitä ilmeisemmin pöytälampun katkaisijan päällä ja aina vaihtaessaan asentoa lamppu joko syttyy tai sammuu. Huvittavaa tästä tekee sen, että Alphonse on ilmeisen ärsyyntynyt siitä, että joku jatkuvasti räpsyttelee valoja sen pään yläpuolella niin että sitä häikäisee. 

      Poikien laatikkoleikit ovat saaneet jatkoa.

      Pahvia on revitty avuksi ja kiusaksi asti.


      Sulassa sovussa ja yhteistyöllä kaikki sujuu paremmin.

torstai 2. elokuuta 2012

Alemman älykkyysosamäärän pupujussi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aslan, suuri metsästäjä, on väsynyt. Se on yrittänyt pyngertää nukkumaan käsinojatyynylle, kuten pienenä ollessaan. Valitettavasti se on liian iso enää nukkumaan tyynyn päällä vaan alusta painuu lyttyyn sen alla.

Ihminen punnitsi Aslanin tänään pysyäkseen kartalla sen kasvun suhteen ja huomasi ällistyksekseen, että se oli laihtunut melkein kilon kesän aikana. Tämähän tarkoittaa sitä, että toinen meistä saa taas isompia ruoka-annoksia. Ja se en ole minä. 

Tervetuloa reilumeininkikerhoon.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Aamulenkillä Alphonse ajoi oravan puuhun. Tilanne meni jotenkin Aslanilta ohi, mutta se osallistui kovasti tähystämiseen, kun tajusi mistä on kyse. Ilmeisesti se oli vakuuttunut, että jos yksi orava liikkuu vapaana, niitä täytyy olla useampi sen mukana. Alphonse väijyi kurrea puun alla, Aslan tähysti metsään kumpareen päältä. Kesti hetken tajuta, että 'kumpare' oli muurahaiskeko. Niinpä tietysti. Hyvän tovin nypin ärsytettyjä muurahaisia sen turkista ja tupisin itsekseni. 

Iltapäivän lenkillä kukaan ei oikein jaksanut mitään, vähiten kommunikoida. Minä yritin epätoivoisesti muistella laulunsanoja (lauantaina laulan häissä ja olisi tietenkin suotavaa, että muistaisin sanat enkä hätäpäissäni vetäisi esim. Popedaa hihasta...), Alphonse söi mustikoita pusikossa ja Aslan tappoi käpyjä, kuten aina kun sillä on pitkäveteistä lenkeillä. Puolentoista metrin päässä polulla istui rusakko selin meihin, joka oli läsnäolostamme tasan yhtä tietämätön kuin me siitä. En tiedä mitä se ajatteli, ehkei mitään, se ei muutenkaan tuntunut olevan sitä porukkaa jolla oli kaikki muumit laaksossa, intiaanit kanootissa, kupit yläkaapissa...jne.jne.


Kaikki havahtuivat kuitenkin yhtä aikaa kuin taikaiskusta; Alphonse ampui pusikosta kuin tykin suusta, Aslan päästi sellaisen rääkäisyn, että korvani meni lukkoon ja minä havahduin huomaamaan, että ihan just näillä näppylöillä jänteet olkapäästäni katkeavat kun mäyräkoirat olivat flexeissään samassa kädessä ja puristin flexien käsiosia kouristuksenomaisesti. Ehdin napsauttaa lukituksen päälle ennen kuin kaksikko vetäisi minut mukaansa, Aslan huutaen kuin VPK:n äänitaajuuskorjauksen läpikäynyt palosireeni. Ja mitä tekee onneton cityjänö? Istahtaa alas tuijottamaan meitä. Oikeasti, mietin, että heitänkö sitä kengällä vai viskaanko raivokkaammalla mäyräkoiralla (Aslan), jolla kiiluu murhanhimo silmissä ja suupieliin alkaa kertyä vaahtoa vai millä siihen pitkäkorvaan saa liikettä. Näitä ns. hitaamman sytytyksen rusakoita on tullut vastaan ennenkin; onko kaupunkilaiselämä tylsistyttänyt niiden villieläinvaistot vai lamaantuiko se valtavien petojen edessä liikuntakyvyttömäksi? 


Mäyräkoirat kiskoivat ja mietin, että jokin meistä viidestä antaa kohta periksi (viides oli se käsivarteni), mutta ilmeisesti pupujussi päätti ettei sitten kuitenkaan aio karkeloida koirien kanssa ja koeta onneaan, vaan lähti lipettiin. Loppumatkan aikana kumpikaan koirista ei enää syönyt mustikoita vaan ne kimpoilivat metsään ja etsivät paistia, jota ei koskaan tullut. 


            Aslanilla on joskus ISOSTI asiaa.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Työmieskoirina

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Olemme olleet työnjohdollisissa tehtävissä antamassa asentamis- ja kokoamisohjeita muutamaa uutta huonekalua varten. Aslan on myös levittänyt onnistuneesti styroxia. Yhdessä olemme riekaloineet pahvia ja tappaneet loput, kurittomat pakkausmateriaalit hengiltä. Ihanaa. Aktivoidumme välittömästi kun työkalupakki otetaan esille. Miehisiä hommia, nääs. 



Tilaa laatikossa kätevä 'doxie-in-a-boxie'-mäyräkoira. Valmiiksi koottu, ei hiljainen, ei vaivaton, mutta sitäkin kekseliäämpi, veikeämpi ja (ihmisten mielestä) pussattavampi.

Olemme aina innokkaina paikalla avustamassa kun tarvitaan ylimääräisiä tassupareja ja hammasrivistöjä - teemme ammattitaidolla pahvien päällekkäisladonnat, rei'itykset, silppuamiset, mutta emme huolehdi jälkikäsittelystä eli kierrätyksestä ja poiskuljetuksesta. Olemme paikalla silloinkin kun meitä ei tarvita. Varmuuden vuoksi.


Aslanin työmotivaatio osoittautui samanlaiseksi kuin sen keskittymiskyky...


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Teletapit tykkäävät auttaa pienessä pintaremontissa, rakennuspuuhissa ja yleensä kaikessa sellaisessa missä tarvitaan työkaluja. En tiedä onko tämä jokin testosteronivälitteinen juttu, mutta heti kun työkalupakki ilmestyy esille, ilmestyy sen viereen sitä tonkimaan myös kaksi karvaista päätä - miesihmisen karvaisen pään lisäksi, siis. Ei kestä kauaakaan kun touhun keskeltä alkaa kuulua "Aslan, älä ota sitä puukkoa." ja sitten "Nyt täällä on kyllä aivan liikaa mäyräkoiria poikittain..."



Luojan kiitos niillä EI ole ihmispeukaloita. En edes halua lähteä arvailemaan mitä ne saisivat aikaan jos niillä olisi toimiva kämmen.