maanantai 29. elokuuta 2011

Sunnuntain lakisääteinen koirapuistohäsläys


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tiedän jo, mihin mennään yleensä sunnuntaisin. Koirapuistoon! Kun ihmiseni kertovat minulle, että ollaan menossa autoon, alan läähättää. Autossa seuraan maisemien vaihtumista tiiviisti takaikkunoista ja mitä lähemmäksi päästään puistoa, sitä kovemmin alkaa häntäni heilua. Puistossa on monia mukavia kavereita, mutta pieneltä murahtelulta ei aina säästytä, jos he eivät jo ennakkoon tiedä, että tässä puistossa voi olla vain yksi herra. Eikä se, valitettavasti, ole kukaan heistä. Paitsi Eetu. Eetu on suojeluksessani. Aina. 

Veljen naamaa on pakko välillä nuolla.
Eteenpäin...
...yksissä miehin.

Veljekset villeinä, kuten aina.
Sarjalaukaisulla tulee aina taltioitua ne parhaimmat ilmeet!


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Sunnuntain lämpötila oli huimat 27 astetta, ilma pilvinen ja painostava; ukkosta selvästi ilmassa jo aamusta asti. Elokuun lopulle poikkeukselliset lämmöt eivät mitenkään hidastaneet mäyräkoiraveljeksiä, jotka juoksivat kuin henkensä hädässä, rinta rinnan ja välillä peräkkäin. Toiset koirat tajusivat välillä leikkiä hillitymmin, mutta mäyräkoirat eivät tunteneet muita vaihteita kuin sata lasissa.

Sekametelisoppa.
Mäyräkoirat sumpussa, kunnes paikalle ilmestyy se onneton, rotuun kuulumaton...
...joka saakin valitettavan pian lähtöpassit, kun roturasistit ilmoittavat, että "sori, jengin pääluku on nyt täys!"




 

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Yksilökohtainen rotumääritelmä


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Jos ihminen kuorii, pilkkoo ja sokeroi melkein 4 kiloa raparperia pakastimeen tehdäkseen niistä myöhemmin piirakoita ja hilloja, miksi minä en saa maistaa yhtään palaa? Minä kuitenkin kärsivällisesti tarkkailin jokaista minigrippiin pistettyä palaa ja nuoleskelin jatkuvasti huuliani. Ihminen ei heltynyt. Hän ei koskaan anna oksaalihappoa sisältäviä ruoka-aineita minulle, ei vaikka kuinka yrittäisin tekeytyä suloiseksi.

Maailmani on täynnä kieltoja. Onneksi minulla on kuitenkin punaisia viinimarjoja jemmassa jääkaapissa.

Mulla on täällä luu! Kuuleeko kaikki: mä olen takapihalla ja mulla on luu täällä!

Ette tuu tänne kun mä olen täällä kahdestaan luuni kanssa!

Jos teillä ei ole omaa luuta, niin ette valitettavasti saa maistaa yhtään tästäkään. Syökää sitä raparperia, ahneet.

Miten niin 'tule sisälle'?

Menkää vaan ihan keskenänne sisälle.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

ROTU: Pitkäkarvainen mäyräkoira

NIMI: Alphonse Demetrius Jokinen, tunnistaa myös loputtoman määrän erilaisia lempinimiä, nimiväännöksiä ja hellittelynimiä. Yleisimmät näistä ovat Alfie, Alfsson, Aflons ja Malfoy.

KÄYTTÖTARKOITUS: elää perheenjäsenenä, hallitsee omaa aluettaan suvereenisti, puolustaa oikeuttaan maata sängyissä, röhnöttää sohvilla, vahtia naapureita ja liikuttaa ihmisiään kiitettävän pitkillä lenkeillä.

LYHYT HISTORIAOSUUS: seitsensisaruksisen pentueen pienin poika. Eli vallattoman lapsuuden, itsenäistymisvaiheen ja murrosiän, joka edelleen jatkuu. Kehityskaari pienestä pennusta isoksi koiraksi on pitänyt sisällään melkoisen kasvun villistä ja vilkkaasta rauhallisen tasapainoiseksi, ovelaksi ja kekseliääksi.

YLEISVAIKUTELMA: Pätevä. Ihan kaikessa. Monien alojen mestari ja niissä joissa ei ole vielä mestaroinut, niitä ei ole kokeillut. 

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Koko on hyvin suhteellinen ja väljä käsite: mäyräkoira mahtuu sydämeen ja syliin äärettömän vaivattomasti, mutta vie kokonaisen parisängyn leveyden nukkuessaan ja auton takapenkin jalkatilaa myöten (mikäli turvavyössä on riittävästi pituutta). Leveydeltään parimetriselle sohvalle ei myöskään välttämättä mahdu muuta kuin nukkuva mäyräkoira.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: käyttäytyminen monesti suhteettoman rehvakasta ilman mitään näkyvää syytä. Hännän asento on paljastava ja sen nostaminen kohtisuoraan ilmentää mäyräkoiran loputonta itsevarmuutta. Tuntemattomia ihmisiä kohtaan pidättyväinen, ei kuitenkaan arka. Ystävällinen luonne, kotona rauhallinen ja hellyydenkipeä, ulkomaailmassa tarmokas ja innokas tekemään tuttavuutta toisten koirien kanssa, viime aikoina esiintynyt myös suuria luuloja omasta minuudesta (tunnetaan myös nimellä "ylipaisunut ego") ja urosmaista uhoa dominoivia koiria kohtaan.

PÄÄ: mallia kilpasatula.

KALLO-OSA: umpiluinen. Sen sisällä kytee jatkuvasti suuruudenhulluja pohdintoja, ovelia sumutuksia ja kekseliäitä vetoja.

OTSAPENGER: sen takana sijaitsevat aivot, joiden kapasiteetti/neliömetri on hyvässä hyötysuhteessa, ottaen huomioon etteivät ne kooltaan ole kovinkaan suuret. Ajatukset ovat sitäkin suuremmat.

KIRSU: kylmä ja kostea, erityisesti silloin kun se työnnetään arvaamatta nukkuvan ihmisen kaulakuoppaan. Lämmin ja kuiva juuri unesta heränneenä.

KUONO-OSA: riittävän kapea työntymään niihinkin paikkoihin joilla sillä ei olisi mitään asiaa, kuten esim. kuivaruokakaappi tai olka/käsi/läppärilaukku.

HUULET: viivanmallinen suu saa mäyräkoiran näyttämään huvittavan päättäväiseltä ja hymyttömältä.

LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: puruvoima pystyy kaikkeen muuhun paitsi timanttiin tai karkaistuun teräkseen (tosin näistä materiaaleista ei ole käytännön kokemusta, koska mäyräkoira ei ole koskaan saanut pureksittavakseen terästankoja tai timanttisormuksia). Torahampaat eli hyökkäysmallin kulmahampaat puhkovat käteviä reikiä sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen materiaaliin. Niillä voi pureksia muistikortteja, lampunjohtoja ja silputa kätevästi myös pahvia. Purenta on mallia leikkaava saksi ja se on omiaan rustoluiden työstöön.

SILMÄT: pistävä mäyräkoiratuijotus on niille ominaisinta. Katse on valpas ja röntgenmäinen läpitunkevuudessaan. Silmät saattavat myös kaventua viiruiksi jolla koira markkeeraa ystävällisyyttä tai laajentua kauhusta esim. nähdessään jotakin hyvin pelottavaa, kuten vaaleanvihreän pölyrätin keskellä pesuhuoneen harmaata kaakelilattiaa.

KORVAT: luppamalliset. Kuulo korvissa on valikoiva. Ihmiskorvalle heikosti havaittavat äänet, kuten naapurin askellus portaissa keskellä yötä ei jää mäyräkoiralta huomaamatta. Myöskään jääkaapin avaaminen toisessa kerroksessa ei jää kuulematta. Sen sijaan oman nimen kuuleminen ja siihen reagoiminen on suoraan verrannollinen mäyräkoiran kiinnostukseen asiaa kohtaan sillä nimenomaisella hetkellä.

KAULA: kykenee kirahvimaiseen kurotukseen yllättävänkin pitkälle, nimenomaan ei-sallittujen esineiden/ruokien/asioiden puoleen.

TUOKSU: puolueettomien tarkkailijoidenkin mukaan mäyräkoira tuoksuu hyvältä. Ominaishaju muistuttaa erehdyttävästi kiinalaista noutoateriaa, tarkemmin eriteltynä mäyräkoira tuoksuu jasmiiniriisiltä. Tuoksu voimakkainta silloin kun koira nukkuu ja tällöin huoneessa tuntuu vahvasti siltä, että joku on keittänyt 10:n litran kattilan riisiä ja asettanut sen kannettomana keskelle huonetta. Tuoksutestaus on tarkistettu viimeksi kun jasmiiniriisiä keitettiin taloudessa ja huomattiin, että se oli täysin yksi yhteen mäyräkoiran ominaishajun kanssa.

RUNKO: yleisvaikutelma hoikka, mutta jäntevä. Lihaksikkaat, väsymättömät jalat ja mäyräkoiran itsensä mielestä aina liian tyhjä vatsa.

HÄNTÄ: viirimäinen, kotona rentona ala-asennossa paitsi leikkien aikana, ulkona niinikään rentona ala-asennossa paitsi ohitustilanteissa häntä nousee useimmiten ylös. Voimakkaasti heiluvaa häntää tavataan kohtaamisissa – erityisesti oman perheen kesken, vaikka viime tapaamisesta olisi kulunut vain n. 2 minuuttia. Aamuisin häntä paukuttaa rytmikkäästi lattiaa ja se heiluu myös kesken unien.

KARVAPEITE: Turkki on rungonmyötäinen, tunnistettavine hapsutuksineen raajojen takaosissa. Väri on mustalaikullinen (edelleen käyn kädenvääntöä itseni kanssa väritermin virallisesta kirjoitusasusta, joka tavallisemmin esiintyy muodossa 'musta laikullinen', mutta jonka väistämättä haluaisin vääntää yhdyssanaksi 'mustalaikullinen' noudattamaan yleistä suomen kielen yhdyssanalakia.)

LIIKKEET: tehokkaat ja määrätietoiset. Liikehdinnällään mäyräkoira ilmentää näkyvästi kulloistakin olotilaansa; kuono maassa, rintakehä matalalla, maata lähes viistäen se siirtyy tutkintamoodiin ja seuraa jälkiä. Rouhea askellus joustavilla liikkeillä puolestaan kertoo, että se on innoissaan päästessään liikekannalle, ja kukonaskellus, rintakehä ulostyöntyneenä ilmentää sen itsevarmuutta. Joskus on myös nähty hiipimistä ja vaivihkaista hivuttautumista eteenpäin ja tällöin tiedetään ettei mäyräkoiralla ole hyvät mielessä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kirmailua koirapuistossa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tiedän huonompiakin tapoja viettää sunnuntaipäivää kuin koirapuistoilu. Monta uutta kaveria, vauhtia ja vaaratilanteita, pystypainiotteluja ja kisailua samanmielisten kanssa.


Kolmen uroksen kopla: kääpiöpinseri, mäyräkoira ja villakoira.

Jos valitsee juoksulinjat ovelasti, voi oikaista niin etteivät muut huomaa...

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Hullunkiiltoa silmissä.

Välillä halausote...

...ja välillä pää pihdeissä.
Saanko luvan...

...tähänkin tanssiin?

Muuten hyvä, mutta kumpi meistä vie?

perjantai 12. elokuuta 2011

Mäyräkoiran leikit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Mikä tämä on olevinaan?! Missä se oikea jalkapallo on?!

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira leikkii kavereittensa kanssa innokkaasti ja leikkityyleissä on kolme selkeästi toisistaan erotettavaa mallia ja yksi sekatyyli, joka hyödyntää kaikkia muita leikkityylejä:

1) pystypaini = samankokoisten kavereitten kanssa touhu menee melko nopeasti pystypainiksi, eli takajaloille noustaan ja otetaan tiivis halausasento vastapelurista. Väännetään ja taivutetaan, ähistään ja hypellään takakoivilla ilmaan. Kengurut leikkivät samalla tavalla. Tosin mäyräkoira ei potki kuten kengurut. Vielä ainakaan. (Se potkii ainoastaan ihmistä takajaloillaan kun sen tassukarvoja leikellään. Tämä on erinomaisen rasittavaa.)

2) mattopaini ja erilaiset sidontatekniikat = brassijujutsuun perehtyneet olisivat hämmästyneitä mäyräkoiran taitavista maahanvienneistä, sidonnoista ja lukoista. Lisäksi mäyräkoiralla on käytössään apuväline joita sen ihmisvastineilla ei ole, nimittäin häntä. Tämä oiva lisäke voidaan vahingossa työntää vastustajan sieraimeen (olettaen että nokkareiät ovat niin isot, että häntätupsu saa aikaan aivastelua ja mäyräkoira voi ottaa näin luovutusvoiton). Mattopaini sopii sekä pienemmille että isommille vastustajille. Isompien vastustajien kanssa mäyräkoiralla on käytössä ns. laiton liike, eli pään vääntely. Sen suorittamisessa mäyräkoira on kehittynyt huippuunsa, koska on aloittanut tämän liikesarjan opettelemisen jo hyvin nuorena jolloin sen tatamivastus oli kymmeniä kiloja painavampi, mutta riittävän hellämielinen mennäkseen maahan makaamaan että pentu yletti paremmin ottamaan painiasentonsa. Mäyräkoira kävi välittömästi päähän käsiksi; asetti – yllättävän isot ja ronskit etutassunsa – vastustajan pään kummallekin puolelle ja alkoi käännellä toisen päätä puolelta toiselle. Yllätetty vastustaja pomppasi aina hölmistyneenä ylös ja vilkuili hämmentyneenä erotuomareita, jotka eivät tehneet elettäkään keskeyttääkseen tätä vähemmän herrasmiesmäistä laitonta otteluasentoa.

Kiero mäyräkoira on myös kehittänyt huomattavasti vaarallisemman ottelutavan eli ns. nyyttinäykinnän, jossa isokokoisemman ja hidasliikkeisemmän vastustajan vatsan alle voi pujahtaa ja ottaa hammasote jostakin kulkusten eli kansanomaisemmin nyyttien tietämiltä. Tämä ote keskeyttää, sattuneista syistä, mattopainin välittömästi mäyräkoiran voittoon, koska harva vastustaja haluaa enää jatkaa jos kivekset ovat mäyräkoiran leukojen välissä.

3) jahtausleikki = suuren suosion on saavuttanut jahtausleikki jossa osallistuja kaatuu lopulta väsyneenä kyljelleen. Se osallistuja ei vielä kertaakaan ole ollut mäyräkoira itse, koska se ei vaan tunnu saavan leikkimisestä tarpeekseen. Jahtausleikin perimmäinen idea on houkutella toinen ajamaan takaa ja juosta itse karkuun. Osia voi vaihtaa ja leikkiä varioida mielensä mukaan. Leikki on jalostunut kaikista pisimmälle erään lyhytkarvaisen mäyräkoiraneidin kanssa, jossa osanvaihto käy näppärästi puruluun avulla, joka toimii ikään kuin käänteisenä viestikapulana. Puruluu jätetään muka huomaamattomasti toisen jalkojen juureen ja vetäydytään kauemmas katsomaan miten toinen reagoi. Toivotunlainen reaktio on se, että puruluun saanut lähtee juoksemaan niin lujaa kuin pääsee saalis suussaan ja puruluun jättänyt lähtee ajoon perässä. Mäyräkoiraneiti päästää ilmoille mahtavan ajohaukun, mutta Alfie ei hallitse tätä puolta leikistä vaan juoksee ja ajaa äänettömästi. Leikkiä voi harrastaa joko sisä- tai ulkotiloissa, mutta todelliseen oikeuteensa se pääsee ulkona, joko pihassa tai ilman viestikapulaa koirapuistossa.

4) kaikkien em. tyylien sekoitus = Alfie ja Eetu ovat seka (ja seko) tyylin mestareita ja yhteispelin sievässä hengessä  harrastavat saumattomasti kaikkia edellämainittuja, mielellään yhtäaikaisesti. Jahtausleikeissä on nähty monesti viekasta toimintaa kun jompikumpi varaslähdön ottanut on saatu kiinni tarttumalla persvilloihin hampailla jo lähtötilanteessa ja näin anastetut, kallisarvoiset metrit on kurottu umpeen roikkumalla peräpäässä kiinni ja lopulta menemällä heittämällä ohi.

 

keskiviikko 10. elokuuta 2011

BFF = Best Friends Forever

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Onko teille koskaan käynyt niin, että olette heränneet kesken syvien unienne haukkuun (omaanne) ja ulvontaan (edelleen omaanne)? Oletteko tämän jälkeen sännänneet pystyyn raivoisasti huutaen, juosseet suoraan etuovelle tekemään puolutusliikkeen linnakkeenne turvaamiseksi? Noloa. Vielä nolompaa jos ihmiset nauravat. "Alphonse, siellä ei ole mitään!" ei ihan kauheasti lohduta siinä vaiheessa kun seisoo selkäevä pystyssä tuulikaapissa ja räyhää olemattomalle. Siinä on itsekunnioituksen rippeet koottava kyllä aika pienistä palasista takaisin. 

Kuvakulma ei suoranaisesti imartele jalomuotoista pärstävärkkiäni.
 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira ei ole tunnettu suuresta sydämestään jolla se estottomasti rakastaa kaikkia ihmisiä. Alphonse on lähinnä tunnettu siitä, ettei se varauksettomasti ihastu jos joku haluaa tulla taputtamaan sitä päästä. Yleensäkään päästä taputtaminen (= alistava ele) ei ole mäyräkoirien juttu, jos sen suorittaa ventovieras ihminen. Mäyräkoira väistää ja vetäytyy kauemmaksi. Rinnasta kelpaa rapsutella, kunhan on ensin saanut vähän nuuhkia että kyseessä ei varmasti ole vihollispuolen edustaja.

Takapihalla ollessaan mäyräkoira katselee kiinnostuneesti naapureiden pihoihin, salakuuntelee heidän asiansa sekä hävyttömästi ja avoimesti kyylää mitä he puuhaavat. Se nostaa kuononsa yläilmoihin siinä vaiheessa kun näkee, että joku pistää grillin päälle ja nuuskii niin äänekkäästi ettei kenellekään jää epäselväksi, että täällä pidetään mäyräkoiraa nälkäkuoleman partaalla.

Alfie tuntee jokaisen taloyhtiössä asuvan. Mutta auta armias jos joillekin naapureista tulee vieraita ja läheisissä pihoissa liikuskelee tuntemattomia ihmisiä! Mäyräkoiran reviirihaukku kajahtaa siihen malliin napakasti ilmoille, että olen nähnyt useammankin ihmisen hätkähtävän, että minkäkokoista verihurttaa me oikein pihallamme pidämme. Verihurttaapa hyvinkin; Mahtavaa Mäyräkoiraa, jonka tynnyrimäinen rintakehä antaa mellevän kaikupohjan haukahduksille ja luo illuusion isosta pedosta - joka se mielestään luonnollisesti onkin.

Naapurustossa on myös lähellä koirakavereita. Tosi hyvä kaveri on, tietty, seinänaapurien uroskoira, jonka kanssa välillä on ihan pakko pitää palaveriä seinän läpi. Kiva. Mutta tien toisella puolellakin asuu jotakin äärettömän mukavaa, nimittäin toinen mäyräkoira, karkeakarvaisena versiona, ja se vasta hupaisaa onkin kun koirat huutelevat kumpikin kodeistaan avonaisen ikkunan kautta kuulumisia toisilleen. Täällä päässä Alphonse kuuntelee pää kallellaan kaverin tilannetiedotukset ja kysymykset (olen vakuuttunut, että ne ovat keskenään jakaneet lähialueen kahteen lääniin joita kumpikin koiralordi vartioi ja tilaisuuden tullen antavat raporttinsa toisilleen), juoksee sitten ikkunaan huutamaan kommenttinsa, vetäytyy taaksepäin kuuntelemaan ja toistaa kuvion. Välimatkaa talosta taloon on reilut kuutisenkymmentä metriä ja oikein hyvin kuuluu kun mäyräkoirat keskustelevat äänekkäästi päivän tapahtumat läpi. Niin hyvin, että jossakin vaiheessa ihminen menee ja sulkee ikkunan. Tulee se asia varmasti vähemmälläkin dialogilla perille ilman että sitä pitää puolta tuntia jaamia.

ps. Alfiella on paljon pikkutyttökavereita, homo sapiens sapiens-lajikkeesta, siis. Nämä pienet tytöt liikkuvat yleensä suuremmassa laumassa, enkä valitettavasti yleensä tunnista heitä yksitellen (he ovat kaikki pieniä, vaaleita ja pitkätukkaisia), joskus vaan huomaan, että ohipyöräilevä lapsi huikkaa iloisen tervehdyksensä perääni ja loppukaneetiksi yleensä kuuluu "Alphonselle terveisiä!". Suloista! Tänään ollessani etupihalla talon ohi ajoi pyörätietä pitkin kaksi pientä tyttöä ja kuuloetäisyyden puitteissa seuraava sananvaihto kantautui korviini:

Pikkutyttö 1: "Tolla on se koira!"
Pikkutyttö 2: "Ai kellä?"
Pikkutyttö 1: "No tolla kivalla tätillä on se ihana koira!"

Hymyilytti kovasti. Alphonse ei ehkä ole kaikkien kaveri, mutta pikkutytöistä on tullut sen kavereita kun puolin ja toisin on maltettu rauhallisesti tutustua. 

Kaikista tärkein ja rakkain kaveri on kuitenkin oma veli, jota parempaa paini - ja juoksukaveria saa etsiä. Eikä ihan äkkiä löydä.
 


maanantai 8. elokuuta 2011

You have been weighed, you have been measured and you have been found wanting, part II


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihmismaailma on kummallinen. On sääntöjä ja normeja joiden sisällä elellä eikä vaistonvaraista toimintaa useinkaan suositella saati että siihen kannustettaisiin. Koiramaailman lait ja lainalaisuudet toimivat eri periaatteella: jos se on syötäväksi kelpaavaa, syö se. Jos se haastaa riitaa, pakene tai hyökkää. Jos se rapsuttaa mahasta, jää odottamaan lisää.

Ihmisen lienee turhaa yrittää liian ryppyotsaisesti miettiä koiramaailman salattuja kansioita, koska jo vuosituhansia sitten hän itse on kadottanut lopullisesti oman sisäisen eläimensä ja asettunut yhteiskuntaan, jossa määräävä normisto poikkeaa valovuosien verran eläinmaailmasta.

Nämä kaksi maailmaa, ihmis- ja koiramaailma, voivat hetkiseksi kohdata, mutta aina niiden väliin tulee jäämään juopa jota ei voi kuroa umpeen, vaikka kuinka haluaisi ymmärtää toista. Esimerkkejä ei tarvitse omaa kotipiiriä kauempaa hakea.

Alphonse Capone, mäyräkoiramafiasta, päivää.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mikä määrittää sen, että mäyräkoira joko hyväksyy tai hylkää uuden koiratuttavuuden? Mikä tekee joistakin vastaantulijoista automaattisesti kavereita ja mikä taas puolestaan herättää negatiivisia tunteita, vaikka vastaantulija olisikin kovasti innokas ystävystymään mäyräkoiran kanssa? (Riittääkö tässä vaiheessa, että ihminen nostaa kätensä pystyyn vai pitääkö asiaa yrittää muka tarkastella senkin peruslähtökohdan yli ja ohi, että "mäyräkoirat nyt vaan ovat...mäyräkoiria"?)

Olen tässä yhteiselomme aikana tehnyt erinäisen ja mihinkään kirjaamattoman kasan havaintoja siitä, miten mäyräkoira toimii tai on toimimatta tietyissä tilanteissa. Tosin tänne blogiinkin olen saattanut muutaman huomioni esittää, mutta aika pitkälti on vielä silti arvailujen varassa valikoimisprosessi millä mäyräkoirapoika hyväksyy kaverikseen erilaisia koiria. Harvemmin se aloittaa itse rähinää (ellei kyseessä ole isopäinen kaveri. Kts. edellinen postaus), eikä se aina edes vastaa alkavaan rähinään samalla intensiteetillä kuin mikä aloitteentekijällä on alkupuheenvuorossaan. Mutta on tapauksia ja kertoja, jolloin sen reaktiot on vedetty 'nupit kaakkoon'-tyyppisellä lähestymisellä övereiksi tai sitten se itse menee kaivamaan verta kuonostaan uhoamalla toiselle koiralle vaikka tämä ei tuon taivaallista välittäisi mäyräkoiran olemassaolosta tai – olemattomuudesta.

Muutama, konkreettinen esimerkki: kohtasimme villakoirauroksen. Kyseinen koira vinkui innokkaasti ja pyrki pääsemään luoksemme. Mäyräkoiran reaktio oli nopea ja hyväksy/hylkää prosessi vaivattoman helppo: se murisi äänekkäästi ja nosti häntänsä niin pystyyn, että se osoitti melkein kohtisuoraan taivasta kohti (näyttelytuomarien mukaan sen häntänikamat ovat ok, mutta dominointieleet saavat minut vahvasti epäilemään, että sen häntä olisi kiinnittynyt saranalla, niin pystyyn se kykenee sen nostamaan). Se ei kuitenkaan tehnyt elettäkään osoittaakseen minkäänlaista suojeluhalua minua kohtaan, mutta se ei olisi päästänyt villakoiraa senttiäkään lähemmäksi, vaan olisi painanut sen niskasta maahan.

Rauhallisemmassa mielentilassa oleva koirahan vastaa yli-innokkaalle monesti murahtamalla hillitäkseen energisempää, ja tätä näkee monesti kun kyseessä on pentukoiran ja aikuisen koiran kohtaaminen. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan mäyräkoiran reaktio oli mäyräkoiramaiseen tapaan liioiteltu.

Toinen esimerkki on Alfien kohtaaminen koirapuistossa erään samanikäisen karkeakarvaisen mäyräkoiraherran kanssa, jossa alkuasetelma on jo se, etteivät koirat voi sietää edes näköhavaintoa toisistaan. Tämä molemminpuolinen vihapito alkoi ensisilmäyksestä eikä ole laantunut mihinkään, päinvastoin.

Viikko sitten olimme koirapuiston pienten koirien aitauksessa ja tämä kyseinen karkeakarvainen veijari tuli omistajineen paikalle. Koirat näkivät toisensa ja tappomielialaa ei erikseen tarvinnut lietsoa. Karkkaripoika meni tyhjään isojen aitaukseen, Alfien jäädessä pienten puolelle ja kummatkin koirat kulkivat aidanviertä hakien paikkaa mistä iskeä. Murina oli melkoinen, kummallakin puolella aitaa, eikä häntä osoittanut laskua ala-asetelmaan missään vaiheessa vaan vielä pitkään senkin jälkeen kun karkkari oli lähtenyt kotiinsa, Alfie tepasteli uhmakkaana (todennäköisesti se kuvitteli ajaneensa karkeakarvaisen mäyräkoiran pois tiluksiltaan) ja häntä rouheasti pystysuuntaisena.

Edellisellä kerralla koirat olivat olleet pari minuuttia samassa aitauksessa ja kaikki koiratappelun ainekset olivat kasassa. Saatuamme joten kuten rauhoitettua kaksikon (kun ne ensin oli irrotettu toisistaan), halusin päättää visiitin rauhanomaisin keinoin antamalla koirien haistaa toistensa takapäätä kun niiden tunteet olivat viilentyneet. Alfien peräpäätä tarjottiin karkkarin nuuskittavaksi ja kaikki oli sillä hetkellä hyvin, kummatkin koirat pysyivät rauhallisina, kunnes osat vaihdettiin ja Alfie sai nuuskia vihollistaan. Se oli ollut jo rauhallinen (torahampaat huulten takana piilotettuina) ja oletin, että se nuuhkaisee ja homma on sillä selvä, mutta ei. Se murisi pahasti toisen hanurille, vaikka hampaattomana päänä koirat mieltävät sen vaarattomaksi ja koirienhan tulisi aina tutustua peräpää edellä, eikä suinkaan kuonokkain. Oli selvää, etteivät ne koskaan tulisi tällä mentaliteetilla toimeen keskenään. Edes hanurit vastakkain. Ja ajatukseni siitä, että ne voisivat sietää toisiaan – vaikkeivät olisikaan kykeneviä solmimaan BFF-suhdetta - ei tule ikinä toteutumaan.

Koirathan reagoivat toisiinsa aggressiivisesti kun kaksi täsmälleen samassa mielentilassa olevaa dominoivaa koiraa kohtaa. Jos toinen ei tajua antaa periksi ja alistua, vaan energiakäyrät pysyvät pilvissä kummallakin, on edessä otollinen maaperä koiratappeluun.

Alfien sietokyky on kuitenkin yllättävänkin pitkä monesti; on käynyt lukuisia kertoja niin, että se on saattanut päästää toisen koiran niskansa päälle jopa pari kertaa peräkkäin, mutta jossakin vaiheessa aina sen mitta täyttyy ja se murisee kumeasti. Jos toinen ei tästä tokene, se kiepahtaa alistavan niskaan ja nappaa turkista kiinni, painaa maahan ja pysyy siinä niin kauan kunnes toinen alistuu. Tämä on ollut se yleisin kaava kun se kohtaa uroksia koirapuistossa ja hierarkia-asetelmia tarkistellaan, puolin ja toisin. Mutta sitten on niitä, joilta se ei suvaitse minkäänlaista häröilyä eikä niele yhtään mitään. Ilmeisesti em. karkkari kuuluu niihin koiriin, joiden kanssa se ei halua opetella tulemaan toimeen.

Mikä määrittää sen, kenestä tulee kaveri? Mistä johtuu, että monesti kaksi dominoivaa koiraa kykenee leikkimään keskenään, ilman että ne haluaisivat haastaa toisiaan? Onko kyse pelkästään mielentilasta vai antaako toinen niin hienovaraisia merkkejä alistumisesta ettei ihmissilmä niitä ehdi aina tavoittaa ja sopu säilyy? Ja miksi mäyräkoira reagoi liioitellun voimakkaasti iloiseen villakoiraan, joka ei takuulla halunnut dominoida? Senhän me jo tiedämme miksei se pidä rottweilereista, mutta se johtuu ainoastaan sen omasta päähänpinttymästä, että iso pää tarkoittaa automaattisesti vaaraa.

ps. inhokkilista mäyräkoiralla ei ole pitkä, mutta pitää sisällään muutaman ark(k)ivihollisen, joiden suhteen se on ehdoton. Listalle on päässyt viime aikoina myös muuan pitkäkarvainen koira, jonka rotucocktailista minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta se on jotakin pumin, englannin lammaskoiran ja afgaanin välimaastosta ja Alfie vihaa sitä koko sydämestään. Koirahan ei ole tehnyt sille mitään, tuskin edes vilkaissut mäyräkoiraan päinkään, mutta ilmeisesti ignooraamisesta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – se on noussut mäyräkoiran listalla ykköspallille.

perjantai 5. elokuuta 2011

You have been weighed, you have been measured and you have been found wanting, part I


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tiedän, että kaikista parasta on se, kun koko miehistöni on paikalla. Kun he valuvat yksitellen alakertaan, istun pehmotohveli suussa ja katson heitä määrätietoisesti. Jos he eivät reagoi ja kävelevät ohitseni, kuljen heidän perässään ja murisen kokeilevasti, että he tietävät minun haluavan leikkiä. Jos he eivät vielä tähänkään kehotukseeni suhtaudu innostuneen ilahtuneesti, kuten hyviin tapoihin kuuluu, minulle jää kaksi vaihtoehtoa: joko a) heittäydyn selälleni heidän viereensä (toki minun täytyy jotakin saada tilanteesta irti, vähintään rapsutuksia) tai b) huokaisen kuuluvasti ja värisevästi (tämä on tärkeää, mielipaha ja pettymys täytyy ilmaista riittävän äänekkäästi että se menee perille) ja hyppään sohvalle päiväunille.

Jos hyvä tuuri käy, villitsen itseni leikkiin ja saatan tällä tavalla houkutella ihmiseni mukaan. He jahtaavat minua ja minä jahtaan heitä. Jos ihminen huudahtaa "Rosvo!" tiedän että minä voin juosta tohveliaarre suussani ympäri taloa ja he yrittävät – kömpelösti – ottaa minua kiinni. Rosvoleikki on paras leikki, mutta se ei ole toiminut koskaan silloin jos yritän varastaa joitakin ihmisilleni kuuluvia tavaroita tai ruokaa, johon minulla ei ole käyttöoikeutta.

Välillä ero sallittujen ja kiellettyjen asioiden välillä on veteenpiirretty ja hyvin hämärä. Eilen lenkillä nappasin ulkona suuhuni jonkun maahan kylvämiä suolattuja nachoja ja kokeilin onko tämä ko. raja olemassa vieläkin ja sallitaanko rajanylityksiä. Naisihmiseni antoi napakan vastauksensa "Jätä" ja minä jätin. Avasin suuni ja pudotin nachot maahan. Ihminen meinasi pullauttaa silmät päästään; ovathan pikkusuolaiset äärimmäisen vaikeita vastustettavia. Noh, minullakin on hetkeni.

Koska toistaiseksi julkaisemattomia mökkireissukuvia on vielä laatikollinen, teitä saatetaan piinata niillä Jouluun asti. Kuvassa mäyräkoira odottaa ilmojen halki lentävää palloa, jota joku ihmisistä panttaa kädessään.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

On ollut jo pitkään tiedossa, että mäyräkoira ei pidä niistä lajitovereista joilla on iso pää. (Ihminen estää itseään pyörittelemästä silmiään). Ihan kelpo kaveri on mm. irlanninsetteri, olkoonkin, että se on huomattavasti kookkaampi kuin citynakki itse, mutta sen pään koko on vielä hallittavissa, siitä ei lankea valtavaa varjoa mäyräkoiran päälle.

Joskus saattaa käydä niin, että aamulenkillä vastaan tulee vain omiin asioihinsa keskittyvä, ikääntynyt rottweiler, joka kantaa puukarahkaa suussaan hienona saaliinaan. Mäyräkoiran aamu kääntyy välittömästi nurinpäin ja sen selkäevä nousee pystyyn, matala ja varottava kurkkumurina äityy täydeksi rähinäksi kun se saa kiihotettua itsensä puolustusraivoon joka sujuvasti etenee hyökkäysvimmaa kohti. Mäyräkoira on kuuro ihmisen käskyille, se tempoo eteenpäin, seisoo takajaloillaan ylettyäkseen edes sentin lähemmäs sen painajaismaista, isopäistä vastustajaa, joka näyttää enemmänkin hölmistyneeltä kuin edes uteliaalta.

Rottweiler katselee pää kallellaan mäyräkoiraa, joka itsesuggestion huipulla, ilman mitään ulkopuolisia ärsykkeitä,  on tahkonut itselleen vihan päälle. Iso koira pitää puukarahkastaan kiinni ja näyttää hyvin hämmentyneeltä, se ei arvaa, että kallon koolla on väliä.

Ihminen ojentaa mäyräkoiraa rauhallisesti, mutta vähitellen ääneen alkaa hiipiä turhautuneisuus kun koira ei välitä kuunnella mitään muuta kuin ääniä päänsä sisällä. Ja ne äänet ovat voimakkaita. Mäyräkoira poistetaan paikalta ja rottweiler jää ihmettelemään, että mitä oikein tapahtui. Ihminen ei ihmettele, ihminen tietää: mäyräkoira on rasisti.

Poikaihminen kavereineen on höynätty pelaamaan jalkapalloa mäyräkoiran kanssa, kunhan pelataan koiran säännöillä: ennaltailmoittamatta koira saa anastaa pallon ja kuljettaa sen mihin haluaa, ihmisen tulee väsymättömästi joko potkia tai heitellä palloa, muttei koskaan koiran ulottumattomiin. Ihmiseltä ihmiselle pallottelu on ankarasti kielletty. Pelailua jatketaan niin pitkään, kunnes joku pelaajista on tuupertumassa uupumuksesta maahan (kertaakaan se ei ole vielä ollut koira) ja maali on juuri siellä missä koira haluaa esim. järvessä tai auton alla.


torstai 4. elokuuta 2011

Mäyräkoira syö marjatkin pensaista

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minulle tuli täytenä yllätyksenä se, että ihmiset kasvattavat pihallaan syötäviä marjoja! Miten kätevää, minun ei tarvitse yrittää johdatella naisihmistä harhaan metsään hankkiakseni hengenpitimiksi raikastavaa marjavälipalaa, vaan reissussa ollessamme saatoin pihasta käydä riipimässä useita suullisia punaisia viinimarjoja. Oi, onnea!

Mäyräkoiran seisontaposeeraus tyynen Kemijoen rantamilla.

Entisessä lossirannassa pienet kalanpojat uiskentelivat lähes kuivalla maalla. Mäyräkoira päivystää kaloja, muttei välittänyt kastella itseään.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira visiteerasi naisihmisensä anoppilassa muutaman päivän ajan. Reissun jälkeen on koiraa väsyttänyt armottomasti, koska kyläreissuilla on aina niin paljon tekemistä, ettei päiväunia kerta kaikkiaan ehdi nukkua!

Allekirjoittaneen (kuvassa se mustaturkkisempi, peikompi tapaus) hienovarainen tiedustelu mäyräkoiralta, että saisiko siltä pusuja...



...ja armollisesti mäyräkoira myöntyy.