torstai 31. toukokuuta 2012

Liikunnan iloa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Minulla on lenkillä kaksivaiheinen tapa edetä: joko yritän vaivihkaa jumitella puskissa ja haistella kesäistä luontoa tai sitten taivallan eteenpäin näkemättä, kuulematta, häntä rentona, maata nuuskimatta. Ihminen kutsuu tätä vaellusmoodiksi ja sillä tavoin jaksan vaikka maailman ääriin asti (tai ainakin niin kauan kunnes tulee liian nälkä). Aslan ei jaksa, koska Aslan ei osaa edetä samalla tavoin; se havainnoi liikaa ympäristöään, antaa kaikkien ärsykkeiden häiritä itseään, hyppii ja juoksee silloin kun se saa löysällä hihnalla edetä. En yhtään ihmettele että se on kuin tyhjiin puristettu rätti kun tulemme kotiin.

Tänään se nukahti lenkin jälkeen pää vesikupissa kun se oli juonut vedet loppuun. Että sikäli. 




  Pitelen seinää pystyssä. Jonkun täytyy sekin tehdä.



   
Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Yksi hyvinvoinnin perustoista on riittävä liikunta, sekä ihmisellä että eläimellä. Tämähän nyt on varmasti kaikille selvää. Selvää, sen sijaan, ei ole mäyräkoirille, että talon ulko-ovi ei ole minkään kestikievarin tai hollituvan ovi joka aukeaa ja sulkeutuu jatkuvalla syötöllä ympäri vuorokauden ja paikan henkilökunta tekee kaikkensa palvellakseen ylettömän vaativia asiakkaitaan jotka nyt eivät vaan osaa päättää haluavatko he olla sisällä vai ulkona.  


Mäyräkoirat kuvittelevat, että lenkille pääsee aina kun vinkaisee ja parkkeeraa karvaisen takapuolensa eteiseen. Sillä ei ole mitään merkitystä onko ulosmenon syynä jokin todellinen vai keksitty tarve. Se ei liity tähän mitenkään. Ja kun ne huomaavat, että ihminen on järkähtämätön, eikä tee elettäkään liikahtaakseen oven suuntaan, ne kehtaavat vielä näytellä sujuvasti loukkaantunutta. On tietenkin kohtuutonta ottaa huomioon sitä, että vasta kaksikymmentä minuuttia sitten tapahtui kotiutuminen usean kilometrin lenkiltä ja ihminen haluaa nyt kahvia ja lepoa. Ihmisen tarpeilla ei ole niin väliä, sillä Aslan on ottanut parinkymmenen minuutin pikanokoset ja havainnut, että kotona on vähän tylsää, matkalla oli sorsiakin ja juuri sen tietyn puun kohdalla jäi nostamatta jalkaa. Alphonse on yrittänyt saada innostettua Aslania leikkimään ja nyt sekin nousee takajaloilleen tuijottelemaan ikkunasta ulos ja huomaa, että ruoho todellakin on vihreämpää siellä kuin sisällä, jossa sitä ei ole ensinkään.


Mäyräkoirat ovat sinnikkäitä. Ne eivät luovuta. Ihminen on vielä sinnikkäämpi. Ja  senpä takia mäyräkoirat eivät pyöritäkään maailmaa. Ihminen pyörittää. Mäyräkoirat vain luulevat pyörittävänsä sitä. 


   Mäyräkoiria oli juuri pussattu (lukuisia kertoja) ennen kuvanottohetkeä.
 Se selittänee Aslanin lasittuneen katseen. 

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Alphonse - ilmapuntari

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


    Maltan olla hetken paikoillani, mutta vain juodakseni. 


   Ei ehkä edustavin otos, mutta realistinen sellainen. Tältä näyttäisi kieli-vyön- alla-juoksu, jos minulla olisi vyö.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Alphonse on aina ollut, ihan pennusta asti, virittäytyneenä samoille taajuuksille ihmistensä mielialojen mukaan. Se on siinä mielessä herkkä, että siihen vaikuttaa heti jos on huonolla tuulella tai säikähtää jotakin, ja taas vastavuoroisesti jos on iloinen tai hyväntuulinen. Se poimii antenneillaan hyvin nopeasti mielialojen vaihtelut kun taas Aslan, jolla on paljon kovempi luonne, ei lue ihmistä - tai välitä lukea - niin tarkasti. Aslaniin taas puolestaan vaikuttaa se, miten Alphonse käyttäytyy ja se peilaa sitä suoraan, ei niinkään ihmistä.

Hyvänä esimerkkinä ylläolevasta on viime päivien neuroottiset tarkkaavaiset käärmekyttäilyt metsäteillä. Vaikka kuinka yritän estää itseäni vilkuilemasta jokaista oksaa maassa nähdäkseni lähteekö se luikertelemaan vai ei, en voi sille mitään. Alphonse vaistoaa sen välittömästi, alkaa pysähdellä, pälyillä ympärilleen epäluuloisesti ja vartioida metsää kummallakin puolella. Aslan, sen sijaan, etenee kevyttä ravia eteenpäin, häntä heiluen, kuten tavallisesti. Jos se varta vasten jää katselemaan Alphonsea tai haistaa muutoksen sen käytöksestä, se käyttäytyy kohta itse samalla tavalla, mutta siihen se ei kiinnitä mitään huomiota miten minä lenkkipolut miellän. 

Aslanille on pääasia, että lenkille pääsee, siellä saa juosta ja kumppanit tulevat mukaan. Sivuseikka on se, onko siellä muita kulkijoita/matelijoita, ne se jättää ihmisensä ja Alphonsen huoleksi. 

    Aslanilta on lenkin jälkeen veto pois. 




tiistai 29. toukokuuta 2012

Käärmevaara

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aamulenkin jälkeen on aina karmea nälkä. Yleensä tykkään kovasti pitkistä lenkeistä aamuisin, mutta tänä aamuna minulla oli kiire kotiin, kuten yleensä aina silloin kun on Lohipäivä. Ihan parasta; kupillinen suomukylkeä. 250 grammaa. Ei lisukkeita, pelkkää lohta, koska kalan kanssa ei tarvitse mitään ylimääräistä kuitua kasviksista, maha toimii ilmankin. (Aslanin 400 g otti vähän päähän kun loin pikasilmäyksen sen kuppiin ja huomasin, että sinne taas lapattiin enemmän muonaa kuin minulle, mutta kunhan se on kasvanut täyteen mittaan ja paksuuteen, ilo loppuu lyhyeen ja senkin annokset ovat järjellisempiä.) 

Tänä iltana meillä on taas kenttälounas ulkona. Istumme kahdenmiehenrivissä nurmikolla ja ihminen yrittää säilyttää auktoriteettinsa ja kätensä ulokkeet ehjinä Aslanin kanssa. Valitettavasti ennen iltaruokaa lempireitillemme suuntautuva lenkki ei pidä enää sisällään osuutta, joka on ollut meille Aslanin kanssa kaikista mieluisin: paikalla on taas nähty kaksi kyytä (kuuleman mukaan täsmälleen samalla paikalla missä naisihmiseni kanssa kohtasimme edelliset viime kesänä) ja koska niitä tuntuu luikertelevan nyt entistä enemmän näillä tienoilla, tiettyä varovaisuutta ja harkintaa on hyvä käyttää reittejä valitessa. Lenkeistä alkaa hauskuus kadota kun ihmiset tuijottelevat epäluuloisina tienpenkkoja eikä kuntopolullaan enää voi juoksennella edestakaisin, koska kärmeshavaintoja on tehty. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

         Haaste on heitetty Alphonselle...

   ...hetkellisesti häviksissä ollut ratsuväki (= Aslan, jota kiinnosti enemmän mäykkynartut kuin mahdollinen käsirysy ) saapuu paikalle kiitolaukkaa....

   ..."Älä ala meille. Häviät", Aslan käy kuiskaamassa vastustajan korvaan. Alphonse ei kuiskaa mitään. Alphonse tuijottaa merkitsevästi.



Asumme mitä ilmeisemmin keskellä käärmeenpesää, ja mikä pahinta, tämä uusi mutaatiosukupolvi ei tunnu hätkähtävän mitenkään ihmistä. Emme itse ole kohdanneet vielä yhtäkään tälle kesälle, mutta mitä muita alueella asuvia on uskominen, se on vain ajan kysymys. 


ps. ensimmäinen (ikinä) punkki poistettu Alphonsen leuan alta kirosanojen saattelemana. Tiukassa istui ja olen varma, että se pelästyi pahaa, painokelvotonta kieltäni ja päätti yhtäkkiä luovuttaa. Hylkäsin saman tien ylevät ajatukseni siitä, etten laita punkkikarkotetta pojille. Mäyräkoirapojat saivat punkkiliemet niskaansa ennen lenkkiä.

pps. nyt selvisi miksi Aslania on mahdollisesti pistänyt ampiainen/mehiläinen. Se syö voikukkia. Siis sillä tavalla, että se loikkii kukasta kukkaan nurmikolla kuin pukki kaalimaassa ja napsii voikukat. Kehtaa vielä katsella, häntää heiluttaen,  selkänsä yli, että mitä sanon sille. Todennäköisesti se on välipalaa hakiessaan törmännyt lentävään ja pistävään joka sitten tuikkasi sitä silmäkulmaan. 




maanantai 28. toukokuuta 2012

Sopimus

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Maltti on valttia, uskokaa pois. Ja tämä vieläpä mäyräkoiran suusta tokaistuna; sen täytyy nostaa jotenkin sanonnan arvoa vielä entisestään, olen varma.

Lausahduksen kirvoitti tieto siitä, että minä olen aina syönyt siististi ja hotkimatta ruokani. Joku toinen meistä ei millään kykene tätä samaa taitoa sisäistämään, joku toinen meistä on meinannut muutaman kerran tukehtua ruokaansa ja saanut naisihmisen hamuilemaan muististaan heimlich-otteita koirille. On siis täysin selvää, että luuateriaa ei voi jättää Aslanin vastuulle niin että se saisi niellä palat suuremmin purematta, vaan se täytyy syöttää kädestä, että kontrolli pysyy ihmisen näpeissä.


Aslan ei riko kumisia lelujaan, se tykkää purra niitä, muttei kappaleiksi.



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslanin syöttövuoroon ei ole tunkua. Vuoro kiertää ja osuman saanut yrittää olla mieltämättä sitä rangaistukseksi. Siinä ovat nimittäin ihmisen sormet todellisessa vaarassa välillä kun Aslan haukkaa luutaan.

Aslanilla on valtava puruvoima. Isot leuat, isot hampaat, betoninkin läpi vievä tahto. Jos Alphonsella on niin iso ja kova pala luuta, että sen työstäminen on liian pitkällinen urakka, luut voidaan vaihtaa päikseen pojilla ja kas, Aslan tekee selvää palasta minuuteissa. Suurin surminkaan ei siis haluaisi, että jokin omista sormista jäisi sen jauhavien leukojen väliin vahingossa. Sana, jonka se useimmiten kuulee ruokintatilanteessa onkin "varovasti!".

Alphonsen taktiikka syödä on täysin eri. Se nykertää ja nakertaa palaa pienemmäksi, syö nautiskellen ja huomattavasti hitaammin kuin Aslan. Ja jos se syö kädestä, se syö varoen etteivät sen hampaat osuisi ihmisen käteen. Aslan puolestaan hyökkää ruokansa kimppuun sellaisella intensiteetillä, että voisi kuvitella sitä pidettävän ihan pääsääntöisesti paastolla. Ihmisen sormet painavat siinä vaa'assa yllättävän vähän, vaikka se ei koskaan tahallaan purisikaan ruokkivaa (tai mitään muutakaan) kättä. 

Olemme koettaneet opettaa sille, ettei sapuskasta tarvitse tehdä mahdollisimman nopeasti selvää, koska muutaman kerran se on onnistunut nielemään niin isoja paloja, että olen oikeasti huolestunut. Kaiken se on saanut oksennettua ulos, mutta pari kertaa olen jo ehtinyt pelätä, että sen kurkussa on iso luupala poikittain. Se ei siis saa syödä omatoimisesti, erityisesti senkään takia, että meillä luut annetaan aina huoneenlämpöisinä kuten kaikki muukin ruoka (tämä siksi, että koirilla ei lohkeaisi poskihampaita niiden purressa jäistä luuta sekä sen takia, että varsinkin Alphonsen ruuansulatus joutuu liian koville jos sen elimistön pitää vielä sulattaakin jäinen ruoka) ja niistä saattaa lähteä isojakin paloja irti kerralla.

Meillä onkin sopimus voimassa Aslanin kanssa: ruokinnan loputtua sormien lukumäärän tulee olla täsmälleen sama kuin aloitettaessa ruokinta. Toistaiseksi sopimus on pitänyt, vaikka aika monta läheltä-piti-tilannetta onkin syntynyt sylttytehtaan käydessä hanakasti kiinni evääseensä.

Mäyräkoirat lepotauolla. Taistelun tiimellyksessä täytyy välillä ottaa aikalisä ja käydä päiväunilla, että jaksaa jatkaa taas sitten pystypainisessioita ja mattopainivääntöjä. Ehkä ne näkevät unta....


  ...siitä miten mäyräkoirat yhtenä rintamana pistävät vääränrotuiset, isommat vastustajansa kuriin. Vaikkakin vain aidan läpi.






sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mukava elämäni

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Koska olen hieman tyrmistynyt siitä, että Aslan varastaa nykyään niin paljon palstatilaa päiväkirjasta, jonka alun perin piti kertoman ainoastaan minun elämästäni, olen päättänyt ottaa vahingon takaisin ja sorvata postauksen koskien vain itseäni. 

Minulle kuuluu hyvää. Olen ulkoillut paljon, syönyt hyvin ja kasvattanut massaa ympärilleni lihaksista. Kaksi vuotta täytettyäni olen selvästi rauhoittunut, muuttunut aikuisemmaksi ja hetkittäisiä kuulon alenemisia lukuun ottamatta, tottelen ihmisiäni oikein mallikkaasti, mäyräkoiraksi. 

Olen opettanut Aslanille temppuja jotka itse olen havainnut hyviksi ja näin päässyt jatkamaan ja jakamaan perintöäni. Aslan ei ole mm. tiennyt sitä, että mainoslehdet ovat riittävän ohutta revittävää ja niistä saa nopeasti ihanan sotkun aikaiseksi. Ei kannata välttämättä keskittyä aikakausilehtiin, koska jos täytyy saada mahdollisimman nopeasti, tietyn aikarajan puitteissa, paljon silppua, ovat esimerkiksi Lidl:in mainosläpyskät pikatyöstettäväksi sopivaa materiaalia. On hyvä, että Aslanilla on joku, joka kertoo miten asiat kannattaa hoitaa maksimituloksen saavuttamiseksi. 

En ole enää pitkään aikaan aiheuttanut varsinaista päänvaivaa ihmisilleni, olen siirtänyt tämänkin vastuun eteenpäin, suhteellisin hyvin tuloksin. Näin ollen saan tarvittaessa täysin yllätettyä ihmiset joillakin tempuillani, koska he eivät välttämättä osaa odottaa niitä enää kovinkaan aktiivisesti. 


Pidän edelleen samoista asioista kuin aikaisemminkin: hiustenkuivaajalla puhaltamisesta, kovasta tuulesta ulkona, turkkini kampaamisesta, rintakehän rapsutuksista, sylissä olemisesta. Tykkään siitä, että saan etsiä asioita; oli sitten kyseessä ihmisten, herkkujen, lelujen tai Aslanin mitan täyttymisen etsiminen.


Minut saa iloiseksi tulemalla kotiin, jahtaamalla minua kun juoksen vetoköysi suussani, kertomalla, että mennään autoon, laittamalla ruokakupin täytteineen kuononi eteen, ottamalla valjaani esiin ulkoilua varten tai ihan vain sanomalla "Aslan, ei. Nyt on Alphonsen vuoro."

Alphonse Jokinen, iloinen mäyräkoira.




 Koirapuistossa täytyy olla jonkun, joka pitää yleistä järjestystä yllä. Sen ihmeemmin kyseenalaistamatta koko asiaa olen ottanut vakanssin vastaan.



Otteita ihmisen päiväkirjasta:




   Jos on tilaisuus mitellä voimia, sitä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Se olisi
  haaskausta.

   Aslan kykenee huutamaan Alponsen kumoon niin halutessaan.

  Vastahyökkäys tapahtuu tarttumalla toista poskilihoista tai huulesta. Se saa    kovemmankin tyypin aika nöyräksi.









lauantai 26. toukokuuta 2012

Leiki! Tai muuten...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aslan on kasvanut riittävän isoksi että se voi käydä niillä pitkillä lenkeillä joihin minä olen tottunut. Tässä on selvät haittapuolensakin; lenkkien jälkeen se on monesti tosi väsynyt ja haluaa vaipua heti uneen kun tulemme kotiin. Se ei vielä osaa säästellä voimiaan: siinä missä minä kuljen löysällä hihnalla ihmisen vieressä tai vähän hänen takanaan, Aslan paahtaa kuin päätön kana tietä edestakaisin, aina siihen asti kunnes ihminen kyllästyy sen kouhottamiseen ja tokaisee sille: "Vierellä. Oma paikka." 


Aslan kuluttaa kaiken voimansa juoksenteluun ja lisäksi vierellä kulkemisen aikana sen on pinnisteltävä ja hillittävä itsensä ettei se ryntäilisi vaan etenisi tasatahtia kanssani niin ettei hihna ihmisen kädessä kiristy. Tämä väsyttää sen vielä tehokkaammin. Ja sitten kun pääsemme kotiin, se haluaa nukkua. 

Minä viisaana, kokeneena ja vanhempana tiedän ettei kaikkia paukkuja kannata kuluttaa lenkillä, vaan niitä täytyy säästellä siihen kun pääsee kotiin ja löytää lattialta lelunsa. Tultuani kotiin käyn pikaisesti juomassa ja nappaan heti lelun suuhuni jota heiluttelen Aslanin naaman edessä. Välillä se tarttuu täkyyn, mutta monesti se jättää tarttumatta ja tämä ärsyttää minua. Jos haluan leikkiä, oletan että se on vapaaehtoisesti tarjoutumassa seuraksi. 

Joskus saattaa mennä pitkäkin aika ennen kuin saan sen innostumaan ja yleensä siihen on tarvittu se, että olen hakenut pari erilaista lelua joilla olen sitä härnännyt ja jos tämä ei ole auttanut, olen käynyt haukkumassa sen naaman edessä kitapurje väpättäen. Aslanille täytyy joskus sanoa asiat isosti että se uskoo ja jos se ei sanattomia viestejä halua lukea, niin huutamalla sen edessä viesti menee takuulla perille ja se lähtee jahtaamaan minua. Voitaneen tietenkin kiistellä siitä, että onko tämän riittävän ärsyttämisen seurauksena tapahtunut jahtaaminen sitten leikkiä vai yritys kostaa, mutta sehän on vain muotoseikka. Pääasia kuitenkin lienee, että minulla on hauskaa. Tarkoitus pyhittää keinot.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan seisoo avonaisen keittiön ikkunan edessä ja haukkuu. Tunnistan äänestä, että se on sen 'varmuuden vuoksi'-haukkua joka on tasan yhtä rasittavaa kuin 'minä olen paikalla. olen mahtava mäyräkoirauros. kuulkaa huutoni'-haukku, joka puolestaan selvästi kalpenee 'tien toisella puolella menee koira. tien toisella puolella menee koira.'-haukulle joka päättyy niin korkeaan ujellukseen, että vaikutus on lähestulkoon sama kuin vetelisi kynsiään liitutaulua pitkin. 

'Varmuuden vuoksi'-haukku on juuri nimensä veroista: ulkona ei ole näkyvissä mitään mielenkiintoista, mutta on silti parasta haukkua, koska siellä saattaa olla meneillään jotakin. 'Mahtava mäyräkoirauros'-haukku on ihan vain ilmoitusluonteinen asia, joka täytyy vähintään kaksi, kolme kertaa vuorokaudessa kuuluttaa lähitaloille, ettei kukaan vaan unohtaisi että kuka onkaan se uusi kovanaama kulmilla. Toisen nelijalkaisen näkeminen ikkunasta saa Aslanissa aikaan lievän hysterian, samalta varmaan Robinson Crusoesta tuntui Perjantainsa tavattuaan yllättäen, keskellä yksinäisyyttään, koska jos Aslania kuuntelee saattaa saada äänen perusteella vaikutelman että se ei ole ikinä toista koiraa tavannutkaan. 

Aslanilla on usein asiaa naapurustolle. Se tekee kaikille tiettäväksi päivänsä kulun ja seisoo tanakasti takajaloillaan ikkunaa vasten, karvainen pää ulos työntyen. Pikkulasten näkeminen kirvoittaa siitä riemunkiljahdukset ja armottomat hännänheilutukset, välillä se katselee ohikulkevia ihmisiä aivan hiljaa, päätään kallistellen kuin heitä arvioiden. Harvoin se on silti ikkunassa hiljaa, kyllä sen ainakin yksi, pakollinen kommentti on heitetettävä ennen kuin joku kieltää sitä.

Ja ihan parastahan on tietenkin jos se saa Alphonsen villittyä liittymään huutokuoroon. Miten voikin noin pienistä koirista lähteä noin järjettömän kova ääni? Tässä on kyllä joitakin fysiikan lakeja kumottu. Aivan varmasti. 

Alphonse tykkää autoilemisesta.

Aslan ei tykkää autoilemisesta. 

ps. Eilisellä iltapäivän lenkillä Aslania pisti ampiainen tai mehiläinen silmäkulmaan. Ja vasta pari päivää sitten ärähdin sille kun huomasin, että se tassujensa välissä pallotteli ampiaista asfaltilla. Olin ensialkuun varma, että käärme oli purrut sitä (käärmefobiani voi vallan mainiosti, kiitos vaan kysymästä), mutta niin liukkaita nekään pirulaiset eivät ole että silmää nopeammin tiellä liikkuisivat. 


Aslanin silmät muurautuivat umpeen, kyytabletti helpotti ja jäinen pussi keittojuureksia silmäkulman päällä laski turvotuksen (tosin se teki kaikkensa saadakseen samalla nakertaa pussista eineksiä kun pitelin sitä sen naaman päällä). Ihmiset säikähtivät, Aslan itse ei ollut millänsäkään. 



torstai 24. toukokuuta 2012

Lasinpaloja tiellä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Naisihminen säikähti lenkillä. Aslan törkkäsi kuononsa lasinpalaan ja koirakaravaanimme sai pysähtymiskäskyn; meidät komennettiin kyljellemme asfaltille, anturat ja Aslanin kärsä syynättiin tarkkaan (sieltä ei löytynyt kuin ruohoa). Onneksi mitään vaurioita ei tullut, mutta se oli taas hyvä muistutus siitä, että ihmisen on vahdittava kuin haukka sitä mihin pieni tassu leipälapio astuu. 

Asuinalueemme pikkuvandaalit kivittävät katulamppuja ja pyöräteiden pientareet kimaltelevat lasista, maassa on lisäksi talven jäljiltä purkkaa, rikottuja kaljapulloja, roskaa ja muita sattumia. Maailma on mäyräkoiralle haasteellinen paikka

Aslan on kuulolla. Minä en. 



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslanin näyttelytreenaus on alkanut. Voi meidän kaikkien hermoparkoja. Erityisesti Alphonsen, joka tekee jokaikisen temppunsa kun huomaa ettei Aslan nyt ole ihan kartalla sen suhteen, että mitä siltä vaaditaan. Eräänkin kerran sitä on tullut naurettua lähes hysteerisesti kun pyydän Aslania suorittamaan jonkin komennon ja Alphonse katsoo touhua aikansa, haukahtaa kimakasti ("eksää tajua mitä sulle sanotaan!?") suoraan Aslanin korvaan ja tekee sitten pyydetyn asian kuusikymmentä kertaa putkeen. Eikä auta vaikka sanon "Alphonse, odota. Aslanin vuoro", nimittäin jos temppuja tehdään, on aina Alphonsen vuoro. 

Aslan itse häslää ja hössöttää, se ei voi olla hetkeäkään paikoillaan ja kun ihmistä alkaa naurattaa, se hyppää syliin, ottaa pihtiotteen tassuillaan ja nuolee väkisin naaman. Jotenkin näen jo miten tämä tulee sitten kesällä menemään...tuomarista otetaan napakka ote tassuilla kun ollaan pöydällä...työnnetään kieli sieraimeen...kaadetaan tuomari, kaadetaan pöytä...heilutetaan iloisesti kaikille häntää. 



Jostakin syystä tästä kuvasta aina tulee mieleen koulukuva, kun ekalla luokalla vähän vakavina ja jännittyneinä katsotaan kulmien alta kameraan. Aslan 1 B, (tarkkailu)luokan oppilas. Takapulpetin pieni, rakastettava vintiö.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Koirapuistokohellusta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Yritämme Aslanin kanssa käyttää ihmisiämme viikonloppuisin koirapuistossa, välillä pyrkimyksessämme onnistuen, välillä epäonnistuen. Viime aikoina keli on tullut väliin; vettä on satanut ja maa on ollut mutainen. Mutta ne kerrat jolloin puistoon on päästy, ovat olleet sitten sitäkin mukavampia.


Tupu, Hupu ja Lupu = Eetu, minä ja Aslan.
Aslanilla on yleensä kiire. Kukaan ei vain tiedä että minne ja miksi.
Tupu, Lupu ja Hupu = Eetu, Aslan ja minä. 
Eetu on joutunut uhriksi. Rajua rakkautta jaossa. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Aslan toimi tehokkaasti taas tälläkin kertaa koirapuistossa: se oli jatkuvasti tapahtumien keskipisteessä ja erityisesti luomassa niitä. Se ei kunnioittanut yhtään itseään vanhempia koiria. Alphonse oilsi voinut kertoa tämän jo etukäteen niin se ei olisi tullut kellekään yllätyksenä. 


Nakkikeittoa ja muutama spanieli mausteena.

 Eetu yrittää päästä leikkimään pikkuriikkisen, viehkon humppatukkaneidin kanssa. Alphonse ja Aslan ovat sitä mieltä, ettei siihen ole mitään tarvetta.

Välillä on pakko käydä tankkauspisteellä juomassa. 


Koirapuistoilu on aina yhtä suuri menestys. Ja jos paikalla ei ole tuttuja koiria joiden kanssa temmeltää, on mäyräkoirapojilla aina toisensa. Jahtausleikki ja juoksukilpailut onnistuvat vallan hyvin kahdella osanottajalla. 

ps. bloggerin uudistus vei sitä huonompaan suuntaan. Tämä ei yllättänyt minua mitenkään, mutta ärsyttävää, että layoutin ongelmat lisääntyivät entisestään. Ylimääräiset rivivälit (yms. mokat) teksteissäni eivät siis ole taiteellisen vapauden ottamista vaan ihan bloggerin sisäinen ongelma. 




perjantai 18. toukokuuta 2012

That's how we roll

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Meidät on ilmoitettu kesän näyttelyihin. Aslan, se vikkelä viiriäinen, saattaa järjestää kaaoksen, mutta sitten taas toisaalta, se osaa välillä yllättääkin ja keskittyä täysin herpaantumattomasti. Yleensä tällöin on kyseessä ruokapalkan mahdollisuus, joten ihmisen lienee syytä heilutella jotakin herkkua sen kuonon edessä saadakseen sen olemaan hiljaa paikoillaan. Se on niin pöllö, että sille edelleen kelpaa herkuksi kurkku. Itsehän tarvitsen jämerämpää evästä motivoituakseni, mutta ihmiseni puolestaan on sitä mieltä, etten ole pajatso; minua ei tule syöttää jatkuvasti oletetun tuloksen aikaansaamiseksi.

Oli miten oli, näyttelyissä on se hyvä puoli, että pääsen reissuun, näen ihmisiä ja toisia koiria.  Nyt minulla on mukanani vielä taustaavahvistuksenikin, ja haistan jo ilmassa vauhtia ja vaaratilanteita, Aslanilla kun on taipumus järjestää niin ettei juurikaan kuolleita hetkiä pääse syntymään tai ylipäänsä mitään sen kummempia vapaa-ajanongelmia. 

Kuvassa esitän paheksuntaani Aslanin toimia kohtaan. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Ilmeisesti siihen tarvittiin sairaspäivä sohvalla läppärin kanssa että sain aloitettua blogin päivittämisen reaaliaikaiseksi. Valitettavan hidas bloggaustahti vaivaa minua itseäni, mutta tämä on nyt tätä. 

Mitään ihmeellistä ja uutta ei meille kuulu. Mäyräkoirat viljelevät päivittäin kotikutoista huumoriaan joka ei aina välttämättä ole huumoria ensinkään, tai nähnytkään, ihmisten mielestä, mutta ilmeisesti taloudessa on pakko olla koira joka vääntää vitsintynkää aiheesta kuin aiheesta (=Aslan). Se ei ehkä ole se notkein ninja, sulokkain etenijä tai hiljaisin hiiviskelijä, mutta tämähän ei estä sitä yrittämästä kiipeillä milloin minnekin tai sullomasta itseään paikkoihin joihin se vallan hyvin tietää jäävänsä jumiin päästään. 

Se tykkää haastaa Alphonsea joka viimein sen loputtomiin metkuihin kyllästyneenä läpsäisee sitä etutassullaan ja murahtaa vastalauseensa. Varsinaiseen varoitusmurinaan Alphonsen saa yleensä vasta luuateria, joka toimii katalyyttinä sille, että se ärjähtää sen verran vakuuttavasti, että Aslan kipittää jalkojeni taakse kurkistelemaan oliko se hengenlähtö todellakin näin lähellä vai vieläkö kestäisi käydä kerjuulla. Kohteliaana poika se nimittäin haluaisi kovasti auttaa Alphonsea luun syömisessä, koska poikkeuksetta se itse tekee selvän omasta ruuastaan enoaan nopeammin. 

Aslanin viimeinen kasvupyrähdys on käsillä ja vaikka ammennan sille ruokaa kuppiin aivan käsittämättömiä määriä, se on silti pitkä ja hoikka, välillä tuntuu, että liiankin laiha. Siinä missä Alphonse saa vähempirasvaista kalkkunan jauhelihaa, on Aslanin kuppiin kauhottu valtava köntti rasvaista sikanautaa ja vielä rasvaisempaa naudan mahalaukkua, päivittäisine kasvishöysteineen. Vähärasvaiset broilerin- ja siansydämetkin saavat aina kyytipojakseen rasvaista lihaa ettei se nyt ainakaan pääse laihtumaan. Illalla se on syönyt naudan rustoluuta keskimääräisesti sen verran kuin saksanpaimenkoiran voisi kuvitella syövän tai vaihtoehtoisesti se on einestänyt useamman broilerin siiven. 

Parhaimmillaan - nyt kun se on muutaman kuukauden ajan jo ollut täysbarffilla - se on syönyt kilon ruokaa päivässä, mutta yleisesti ottaen sen ruokamäärä pyörii siinä n. 800 g. päiväannoksessa. Tämän päivän mäyräkoirapunnitus antoi sille tulokseksi 11 kiloa ja koska se on vasta 9 kuukauden ikäinen, veikkaan, että se tulee painamaan sen kolmisentoista kiloa kun kasvukausi on ohi ja se on aikuinen.


Aslan; nuorin, suurin ja äänekkäin.





Aslan on kasvattanut itselleen jo viirihännän, mutta rintakarvojen kasvatus on vielä pahasti vaiheessa.