torstai 29. marraskuuta 2012

Koiranpennuton syksy

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Itseni ja Aslanin mielestä kahden mäyräkoiran tehoyksikkömme on riittävä pitämään ihmiset kiireisinä. Tämähän on ideaali tilanne, että lauman koko pysyy hallinnassani; minulla on oikea käteni, adjutanttini, enkä kaipaa muuta. Ihminen, sitä vastoin, potee mäyräkoirakuumetta ja mieluusti ottaisi laumaamme vielä yhden jäsenen. 

Olen omalta osaltani pyrkinyt huolehtimaan siitä, ettei hän unohtaisi jo olemassa olevien kykenevän järjestämään riittävästi touhua - ilman sitä kolmattakin, jonka pentuvaiheen aikana sitä puuhaa vasta riittäisikin. Alleviivatakseni ja tuodakseni esiin painavan mielipiteeni konkretisoin pointtini marssimalla pöytää eilen päästä päähän (tätä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt), volisemalla huomionhakuisuuttani koska en saanut Aslania nousemaan riittävän ripeästi iltanokosiltaan, tunkemalla itseni sohvan alle ja komentamalla sieltä käsin kovaäänisesti, herättämällä ihmisteni huomiota inisemällä, mumisemalla, örisemällä ja haukahtalemalla yhtäjaksoisesti. Kun sitten huomasin ihmisten asettuvan katselemaan televisiota, juoksin miesihmisen kainaloon ja nukahdin välittömästi.

Kyllä tämä homma nyt menee niin, että ensin huolehditaan jo talossa asuvien tarpeista ja viihdyttämisestä ennen kuin aletaan kaivella meidän pentukuvia esiin ja nostalgia-aallon kourissa henkäillään ääni liikutuksesta raskaana, että "Voi miten pieniä ja suloisia te olitte nahkamasuinenne!" 

Vain jousikvartetti puuttuu taustalta ja elementit ovat koossa...



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Kahtena viimeisenä syksynä meillä on ollut koiranpentu talossa. Tänä syksynä ei ole. Ihmekös tuo siis, kun jotakin on tuntunut puuttuvan: se on se pissarumba ja yöheräämiset vienoon, mutta hyvin määrätietoiseen vikinään. Miten sitäkin voi kaivata? 


Viime syksynä tämä korkkiruuville vääntäytynyt mussukka oli vielä pieni.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Suo siellä, vetelä täällä...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Jos huomaan, että Aslan viihtyy liian hyvin ihmisten sylissä, on minun laitettava asialle pikainen piste. Tehokkain keino tähän on lähteä etsimään kadonnutta tavaraa, mitä tahansa tavaraa, sillä ei ole merkitystä, eikä sillä, että onko se oikeasti kadonnut. 

Tapahtuu seuraavaa: asettaudun kyljelleni jonkin lipaston/laatikoston/kaapin eteen, minkä tahansa sellaisen huonekalun, jossa on jalat eli sen pohja on irti maasta ja voitaneen olettaa, että sen alle mahtuu jokin leluistani, esim. vetoköysi, uniriepuni, pieni pallo tms. Kyljelläni maaten alan kynsiä lattiaa ja piipittää. Välillä kohotan pääni ja katson selkäni yli, että herättääkö toimintani huomiota ihmisissä ja/tai Aslanissa. Yleensä reaktio tulee viipymättä: Aslan ryntää uteliaana paikalle ja ihmissyli vapautuu. Onpa joskus myös ihminen tullut taskulampun kanssa katsomaan, että onko huonekalun alle livahtanut esim. puruluu. Mutta, keskimäärin 99% kerroista mitään ei ole löytynyt. Sen sijaan, tavoitteeni on saavutettu: Aslan on poissa sylistä ja minä saan huomiota. Nauran itsekseni helposti höynäytettäville. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Satuinpa lukemaan netissä koiranmyynti-ilmoituksen, jossa omistaja kauppasi koiraansa ja luonnehti tämän ongelmakäyttäytymiseksi seuraavia asioita: "karkailee vapaana ollessaan, hyppii ihmisiä vasten, kerjää ruokapöydästä."  Ongelmakäytöstä? Meillä ainakin kuuluvat mäyräkoirien perusluonteeseen. 

Alphonse, ruuan ja rakkauden kerjäläinen.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Seuraavan sukupolven ruokavaras

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Olimme kylässä. Joku meistä livahti yhdessä vaiheessa kylmiön ovesta sisään, kun sitä pidettiin hetki avonaisena. Se joku söi siellä - kaikessa hiljaisuudessa, viileydessä ja pimeydessä - jäähtymässä olevaa hirvipaistia suoraan padasta ja löydettiin vasta kun kylmiön ovi seuraavan kerran taas avattiin.

Osaatteko arvata, kuka se meistä oli? Viiden pisteen vihje kertoo, ettei se ollut kukaan ihmisistä, enkä se ollut minä...

Syyllisen tyytyväinen hymynaama.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:



Harmaa eminessi ja adjutanttinsa ovat nukahtaneet tyynyille. Ja kuolanneetkin niille. Kuinkas muuten.


"Otimme nokoset. Viihdytä meitä nyt, ole hyvä. Tee temppu, että saamme nauraa."

perjantai 23. marraskuuta 2012

Stepford dogs?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Ihmiset ovat joutuneet siirtymään varotoimenpiteisiin Aslanin takia. Aslan on, nähkääs, varas. Kyllä, sillä samaisella tavalla kuin mitä itsekin tunnustan olleeni tuossa iässä: kaikki kävi, aina kynistä sukkiin. Jos jotakin irtonaista majaili ilman silmälläpitoa, korjasin sen parempaan talteen; tämä piti sisällään myös irtolaisvoileivät lautasellaan. 

Luovuin näistä näpistelyhommista jo aikoja sitten, mutta liikutuksen kyynel pyrkii silmäkulmaani nyt kun näen, että kisällini jatkaa perinnettä. Aslan rakastaa availla kaapinovia ja anastaa omaisuutta, josta selvästi näkee, että sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä meidän mäyräkoirien kanssa. Ihmiset ovat huomanneet, että kaapeista ammennetaan kaulaliinoja, lapasia yms. kun he ovat poissa. Nämä vaatekappaleet sitten levitellään strategisesti ympäri lattioita, niiden päällä yleensä myös nukutaan. Kumisaapas on saattanut löytyä hieman pureskeltuna olohuoneesta, pedin alle on piilotettu ehkä pipo, jokunen villasukka, pohjalliset on viety kenkien sisältä ja nuoltu läpimäriksi...

Ihmiset ovat oppineet köyttämään vahvalla sitomiseen tarkoitetulla kuminauhalla, eli kansankielisesti mustekalalla, eteisen kaapinovet kiinni. Tällä tavoin ovia ei saa kunnolla auki, mutta niitä pystyy raottamaan pari senttiä, ei tosin niin paljoa, että sieltä mitään voisi ottaa. Tai ainakin näin on luultu aikaisemmin. Tarvitaan nimittäin joku avuksi pitämään ovia raollaan sen pari senttiä, että voi tunkea alakautta edes pikkurillinsä sisään. 

Jotenkin Aslan onnistui silti. Ihmiset olivat ylettömän hämmästyneitä tullessaan kotiin ja havaitessaan, että siitä ovien alareunan parin sentin raosta oli Aslan onnistunut muiluttamaan ulos yhden kokonaisen nahkaisen repun (repun taskujen solkilukot oli myös taivasti avattu, asia, jota ei voi peukalottomana käsittää) ja yhden kankaisen repun (vetoketjut avaamatta). 

On se fakiiri.


Voro.



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Päivinä eräinä on vastaamme tullut lauma erilaisia paimenkoiria omistajansa kanssa. Nämä kuuliaiset rotunsa edustajat osaavat käydä omaehtoisesti metsässä asioimassa, siten, että koirat odottavat tiellä hihnassa ihmisensä kanssa ja tämä päästää vapaaksi vuorotellen yhden koiran, joka käyskentelee (maltillisesti) metsään, jättää tulosteen mättäälle, tulee takaisin (pyytämättä) ja istuu ihmisensä jalkojen juureen (käskemättä) odottamaan, että ihminen kiinnittää hihnan takaisin sen pantaan. Ja seuraava koira suorittaa saman toimenpiteen vuorollaan, muut odottavat nätisti. 

Vaikuttavaa. Hyvin on koirat koulutettu. Meillä vastaava onnistuisi aivosiirtoleikkauksen jälkeen. Onneksi moiseen ulostusetikettiin ei mäyräkoirien tarvitsekaan taipua; riittää, että tekevät tarpeensa oven ulko- eikä sisäpuolelle. 
Eivät ole tavoitteet pilvissä, ei. (Tosin siinä on meille kyllä ihan riittävästi tavoitetta, että saadaan pidettyä peukalottoman ulottumattomilla kaikki hienomotorista sorminäppäryyttä vaativat asiat.)

Yksi kirjoittamattomista luonnonlaeista on se, että jos mäyräkoira on tyrkyllä, sitä pussataan. Ja Aslan on tosi usein tyrkyllä. 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Lurjukset

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

  Aslan on väijyssä. Maskinaamainen on varisten, korppien ja harakoitten kauhu, oravien fobioiden kohde, sorsien painajaisten alkujuuri...


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Meillä koirat saavat olla sohvilla, mutta koirat eivät saa painia ja riehua sohvilla, saati että saisivat mennä minkäänlaisen eineksen kanssa sinne pupeltamaan. Ne tietävät tämän - ja pyrkivät kiertämään sääntöjä toimimalla vaivihkaan ja salassa. 

Esimerkki: 
Alakerran sohville näkee suoraan yläkerran aulasta kerrosten välillä olevan suuren seinäpeilin kautta. Mäyräkoirat ovat hyvin kartalla tämän peliasian suhteen. 

Illalla alkaa kuulua sohvalta epämääräinen suhina, murina ja kiehnäys. Ihminen käy aulassa ja kurkkaa peilin kautta, valmistautuu vetämällä ilmaa keuhkoihinsa. Todennäköisyys siihen, että vertahyytävä karjaisu "Alas sohvalta!" purkautuu äänihuulten kautta naapureiden iloksi, on suuri. Mutta kas, ja ohhoh, mäyräkoirat istuvatkin nätisti vierekkäin sohvalla ja katselevat päät (samaan suuntaan) kallellaan peilin kautta ihmistä silmiin. Kaksi karvaista enkeliä, korvat nurinpäin nujakoinnista ja tukka pystyssä painimisesta.

Ihminen poistuu aulasta. Kiehnäys, murina ja suhina alkaa alusta. Kuvio toistuu uudestaan: kaksi silmänpalvojaa istuu kauniisti vierekkäin ja katsoo viehkeästi peilistä ihmistä. Lurjukset.

     Ihanat kehvelit nukkuvat usein tassut toisissaan kiinni.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Seinäjoen näytelmät

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:



      Jotenkin jouduin taas tähän tilanteeseen. Mitä tapahtui? Ensin oli hauskaa ja sitten taas seisotaan pöydällä moneen otteeseen.


Aslankin pistettiin pöydälle seisomaan. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Mäyräkoirat olivat viettämässä viikonloppua maatilamajoituksessa sukulaistensa kanssa kaksi viikkoa sitten ja sunnuntaina, 28.10, kävivät näyttelemässä itseään kansainvälisissä näyttelyissä Seinäjoella. 


   Ulkoilemassa Aslan, Alphonse ja Sona (pannasta erotin kuvassa toisistaan äidin ja pojan, niin ovat Sona ja Aslan samannäköisiä. Sona oikeassa laidassa.)



                                      Alphonse kehässä. Valitettavan suttuinen kuva...

Edellisen näyttelyn (Kemi) katkera kalkki oli nieltynä ja tarkassa muistissa; revanssi oli mielessä kehään mentäessä. Kehään mentiin myös migreenissä ja särkylääkeillä tankattuna. Syynä lienee osittain ollut edellisen yön loputon vinkuvonku, jota Alphonse harrasti seinän toiselle puolella nukkuneen veljensä Eddien kanssa, koska veljekset olisivat halunneet kovasti kokeilla hierarkia-asetelmia yön pimeinä tunteina - ja minä, Aslan kainalossani, en tietenkään saanut siltä jatkuvalta kitinältä nukuttua kuin tunnin. (Aslan ei vinkunut yhtään. Aslan oli motivoitunut; se oli päässyt ihmisen viereen ja oli päättänyt olla hiljaa ja huomaamaton ettei sitä laitettaisi lattialle. Ei laitettu, se tuhisi aamuun asti pää kaulaani vasten painettuna). Aamuyön pitkäksi piinaksi venyneinä hetkinä päänsärky alkoi koputella ohimoissa ja päivällä Aslanin junnukehään mennessäni valopallot tanssivat jo vähän silmännurkissa. 

  Aslan kilpakumppaneidensa keskellä jonottamassa pöytävuoroa.

Migreenistä huolimatta revanssi saatiin. Ja Alphonse sai ensimmäisen SERTinsä!  Aslan puolestaan sai tuomarilta kovasti kehuja, eteni myös Paras Uros-kehään, vaikka jäikin nyt ilman vara-SERTiä tällä kertaa. Kumpikin koira oli oman kilpailuokkansa ykkönen ja Paras Uros-kehässä pojat kilpailivat toista kertaa toisiaan vastaan; tässä kehässä siis omia oli 50% osallistujista. 

Aslanin arvostelu, tuomarina Markku Kipinä:

"Tyypiltään erinomainen, vahvaluustoinen, ryhdikäs juniori jolla hyvä rintakehä, hyvä takaosa ja häntä, etuosa saa tiivistyä, maskuliininen hyvä pää, hyvä purenta, hyvä kaula, lupaava turkki."

Suusanallisesti tuomari kehui Aslania ja totesi, että 'onhan se tosi mageen näköinen liikkeessä' ja 'koko paketti pysyy hyvin kasassa'. Aslan kiitti yrittämällä pussailla tuomaria. 

Aslanin viimeinen junioriluokan kilpailu (parin päivän päästä olisi ollut jo nuortenluokassa kilpailemassa):

JUN ERI 1, JUK 1, SA, PU 4.


Alphonsen arvostelu, tuomarina Markku Kipinä:

"Maskuliininen, vahvaluustoinen, tasapainoisesti rakentunut ryhdikäs uros. Hyvä ilme, hyvä purenta, säkä voisi olla vähän korostuneempi, hyvä kaula, runko ja häntä, liikkuu (?) askeleella, kiva luonne."

AVO ERI 1, AVK 1, SA, PU 2, SERT, vara-CACIB.

Kumpikin koira esiintyi hienosti ja molemmat olivat paremmassa tikissä, kaikin puolin, kuin kesän näyttelyissä. Löysyyttä liikkeissä ja vetelehtimistä kehässä ei ollut havaittavissa. Edes ihmisellä.

Kasvattajaluokassa poikien kennel, Salamantelin, oli hienosti ROP. Kasvattajaryhmässä edustivat Viola (Salamantelin Biccalina), Eddie (Salamantelin Eddie Express), Alphonse ja Aslan.



Alphonse on pokaalinsa ja ruusukkeensa saanut; nyt väsyttää.



perjantai 2. marraskuuta 2012

Alphonse ja Aslan sukutapaamisessa, osa 2

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Sukulaismiiteissä on aina sekä puolivirallinen että vapaamuotoinen osio. Puolivirallinen pitää sisällään mäyräkoiraa vähiten kiinnostavia asioita, joihin poikkeuksetta on aina sisältynyt näyttelypannan pitämistä kaulassa. Vapaamuotoinen seurustelu on se, minkä takia kannattaa tulla pidemmänkin matkan takaa tapaamisiin. 


Veljekset enoineen: etualalla punaisessa turkissa, mustin peitinkarvoin on Aslanin veli, Viljo (Salamantelin Geronimo), sitten Aslan, minä ja veljeni Capu (Salamantelin Elmeri Express).

   Vaihdamme siskoni Vennin kanssa kuulumiset. Kuvaan pyrkii myös Aslanin sisko, Venla.


     Viljo on valinnut muodikkaasti turkkinsa värityksen ruskaan sopivaksi.


Meillä oli Aslanin kanssa suuria vaikeuksia totella 'odota'-käskyä, koska olisimme halunneet päästä irti välittömästi ja lähteä juoksemaan.   


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


 Metsästyskausi on alkanut, pojat kuuntelevat ajohaukkua. Kuva ei fuulaa; Aslan on kasvattanut pidemmät kintut itselleen kuin mitä Alphonsella on.

Sisko, sen veli ja siskonpoika, eli vasemmalta: Sona (Aslanin emä ja Alphonsen isosisko), Alphonse ja Aslan. 

Sama kolmikko. Aslan on niin emänsä näköinen, että kauempaa oli vaikeuksia erottaa kummasta oli kyse. 

  Häkkilinnut autossa vasemmalta: Alphonsen sisko Venni (Salamantelin Elovena Express), Sona (Salamantelin Dolcevita), karkkarineiti Tiuku (Merkaleen's Diandra) ja Viola (Salamantelin Biccalina).


Alphonse.