maanantai 11. helmikuuta 2013

Aslanin suuri rakkaus

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Viime päivien lenkeillä Aslan on ollut kierroksilla (se on kohdannut palavien tunteidensa kohteen kesken lenkin ja mennyt sekaisin), minä puolestani olen pitänyt huolen, että huutelen jo kaukaa kommentteja toisille koirille ja kerron muille uroksille mitä mieltä olen tarkalleen ottaen siitä, että ne kävelevät kulmillamme aivan kuin eivät tietäisi kenelle nämä tienoot oikeasti kuuluvat, kenen reviirillä ne käyskentelevät huolettomina. 

Ihminen on ollut vähän väsynyt meidän lenkkikäytökseemme niiltä osin, että Aslan on lemmentuskissaan poukkoillut ja vetänyt (se on saanut ihmisen nurinkin ja olemme yhdessä auttaneet häntä pystyyn hyppäämällä syliin ja nuolemalla naaman) ja minä olen keskittynyt enimmäkseen näihin järjestyksenvalvontahommiin jotka ovat ihmisen mielestä olleet aivan liian äänekkäitä ja turhia. Näistä syistä johtuen meitä on uhkailtu. Meille on sanottu, että ihminen pääsee vallan hyvin jalkautumaan pitkille lenkeille ilman meitäkin, jos käytös ei parane. Ilman meitä? Anteeksi mitä? Saako lenkeillä edes käydä ilman mäyräkoiria?



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Aslan on syvästi ihastunut. Pienen mäyräkoiran päiväunien kohde on kaunis ja tumma vastakkaisen sukupuolen edustaja, mutta en valitettavasti näe tälle suhteelle kovinkaan ruusuista tai pitkäikäistä tulevaisuutta, sillä harvemmin sitä mäyräkoira hevosta on heilastellut. 

Tämähän ei tietenkään lannista Aslania itseään, joka menee iloisesti sekaisin kun pyörätietä vastaan kävelee sen elämän nainen: raudikkotamma, jolla on kaunis tähti otsassaan. Mäyräkoira nousee takajaloilleen (ehkä se haluaa vaikuttaa hieman itseään pidemmältä...) ja kiljuu sekä ihastuksesta että riemusta. Olen kyllä havainnoinut sen innon narttukoirien perään, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna kun se näkee tamman ja mania valtaa sen. Hevonen on hörähtänyt lempeästi kävellessään ohi, mutta Aslan ei rauhoitu millään, se kiskoo tamman perään ja huutaa sellaista karmeaa kovaa ja kimeää huutoa, joka vastaa vaikutuksiltaan kynsiä liitutaulua vasten. Ja kun se ei pääse tamman perään, se kääntyy hätääntyneenä katsomaan minua, tietenkin, koska minähän se olen, joka en sitä sinne päästä. 

Hevosen jäljessä on kävelty (tämä oli virhe, olisi pitänyt kääntyä päinvastaiseen suuntaan, mutta takana oli jo niin pitkä lenkki etten enää jaksanut kääntyä) ja Aslan on nuuskinut ja nuollut jokaisen kavionjäljen lumessa. Samalla se on vinkunut riipivästi ja Alphonse on tuijottanut sitä ihmeissään. Minä olen tuijottanut Alphonsea lasittuneesti, ja olemme ymmärtäneet toisiamme. Aslan on se, jota emme ole ymmärtäneet.

Ota edes syliin. Pliis. 

Aslanin traagisen rakkauden tarve on täyttynyt. Ja niin on ihmisen mittakin. Koska en puhu sujuvaa koiraa, vaan mäyräkoirat ymmärtävät paremmin suomea, olen yrittänyt hienovaraisesti selittää Aslanille mistä siinä on kyse, ettei se voi seurata hevosta talliin asti, ei, vaikka se kuinka ulisisi ja haraisi vastaan kun käännymme sen mielestä väärään suuntaan. Asian selittämistä harjoiteltiin viimeksi tänään kun lumesta löytyivät valitettavan tuoreet ja ilmeisen tutut kavionjäljet. 
"Aslan, hevosta ei ole enää. Hevonen on loppu nyt." 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Back on Track

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kävimme perjantaina Muskettikoirassa ostoksilla ja Aslan joutui sovittamaan vaatetta, joka sille myös ostettiin. Itsehän säästyin taas tältäkin nöyryytykseltä ja saatoin haistella koiranruokapusseja sillä aikaa kun teini-ikäistä puettiin ja se joutui seisomaan jämysti paikoillaan kun ihmiset kiristelivät nyörejä ja mallasivat sitä kauhtanaa sen päälle.(Paitsi ettei se seisonut vaan yritti pussailla myyjää, tapansa mukaan.)Siinä kuuntelin kun ne ihmiset lepertelivät miten hieno poika se oli ja kuinka topakalta se näytti siinä dracula-viitassaan ja ainoa asia mitä ajattelin oli se, että miten ihmeessä voin käydä ärsyttämässä takahuoneessa olevaa rottweileria niin etteivät ihmiset huomaa...? Olivat taas köyttäneet minut itseensä kiinni flexillä, enkä voinut käydä koettamassa, että miten isokokoinen mörkö reagoi jos pasteeraan sen ohi häntä pystyssä ja hampaat irvessä. Pahus. 

Edelliskerralla onnistuin ohimennessäni kiihdyttämään sitä rotikkaa. Huutelin sille hävyttömyyksiä ja Aslan peesasi. Herätin kunnioitusta ja pelkoa, olen varma. 



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Nuoremmalle mäyräkoiralle on ollut lievästi sanottuna haastavaa löytää sellainen pomppa niskaan, että koira olisi ollut vaatteen alla riittävän peitossa. Yleensä se ei ole ollut tai sitten liepeet ovat laahanneet maata kuin keskiaikaisessa kruunajaisviitassa kun on jouduttu kokeilemaan isompia kokoja jotka olisivat puolestaan olleet selän pituuden suhteen sopivia. Mäyräkoiran ruumiinrakenne on omiaan aiheuttamaan päänvaivaa talvivaatetuksen suhteen, mutta erityisesti Aslanin kokoinen XL-standardi on vaatelias pitkine, kapeine runkoineen. Lyhyet jalat ja 50-senttinen selkä on aika hankala yhtälö.

Mutta, etsintä tuotti tulosta; Back on Track-loimi istuu kuin räätälillä tehtynä Aslanin päälle. Hilpeänä anekdoottina myyjä naurahti loimen olevan doping-listalla kiellettyjen joukossa, tosin ei Suomessa, mutta ilmeisesti ainakin Ruotsissa. Ja mikä tekee siitä kielletyn? Sen suoritusta parantava vaikutus, ilmeisesti. Oli miten oli, tämä on ensimmäinen kerta kun koirille ostetaan mitään vaatteita joiden mukana tulee ihan viralliset käyttöohjeet. Käyttöohjeissa on mm. seuraavaa: "Kaikkien Back on Track tuotteiden käyttö tulee aloittaa vaiheittain. Käytä tuotetta enintään 2-4 tuntia ensimmäisten 2-3 päivän ajan. Näin eläimen keho saa mahdollisuuden tottua tuotteen vaikutukseen. Totuttelun jälkeen tuotetta on suositeltavaa käyttää useita tunteja parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi." Back on Track verkkoloimea erityisesti käytetään mm. nivelrikkoon koirilla, meidän tapauksessamme on kyseessä talvimantteli, mutta materiaali on samaa keraamisia partikkeleita sisältävää ainetta; mantteli vilkastuttaa verenkiertoa ja lisää aineenvaihduntaa ja sen teho perustuu infrapunasäteilyyn. Luulisi sillä siis tarkenevan. Sitä ei suositella tiineenä oleville, koska vaatteen vaikutusta sikiöön ei ole tutkittu riittävästi.

Aslan, joka on tosi helppo pukea, koska se pitää mielellään vaatteita päällään ja auttaa aina itse tomerana niiden pukemisessa, tulee todennäköisesti pitämään tästäkin vermeestä. Ja mikä parasta, tätä loimea saa mäyräkoirakoossa (= B 08) S, M ja L-kokoisena. Vihdoinkin joku on tajunnut, että mäyräkoiria on kolmea eri kokoa ja näidenkin kokojen sisällä aika laaja skaala, esim. juuri Alphonse ja Aslan, kaksi normimäykyn ääripäätä. Aslanilla on koko L ja Alphonselle käy M-koko. 


Back on Track-loimessa on hyvät säätövarat takajalkojen taakse menevissä lenkeissä, kauluksessa, vyötäröllä ja edessä, rintakehän kasvaessa. Hoikka Aslan saa napakan pompan päälleen tuiskuun ja tuiverrukseen ja koska sen kasvu on vielä kesken, tulee loimi istumaan silti sille vielä aikuisenakin yhtä hyvin kuin nyt. 

Teinijunttura ei millään olisi jaksanut seisoa ja poseerata uusi vaate päällään.


Loimi istuu loistavasti joka kohdasta jo nyt, vaikka juniori onkin vielä kovin hoikka ja rintakehätön verrattuna täysikasvuiseen mäyräkoiraurokseen.


Loimen edessäkin on kiristysnyörit (jotka saavat, korkean kauluksen kanssa, aikaan mielikuvan goottimäyräkoirasta...). Nyörien alta menee kangas joka suojaa rinnan ja vatsan. 

Kauluksessa on aukko josta hihnan saa vietyä läpi.

perjantai 1. helmikuuta 2013

"Kuvaukset alkavat, nostakaa Tarzan puuhun."

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:



Aslanilla on liito-oravageeni joka minulta puuttuu.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Piti se sitten tämäkin nähdä. Muutama päivä sitten lenkillä Aslan pysähtyi kuin seinään ja jäi seisoa tönöttämään paikoilleen etutassu ilmassa, näyttäen hämmentyneeltä. Nuoremman mäyräkoiran hämmentämiseen ei paljoa tarvita (viimeksi siihen riitti pahvilaatikko hangessa), joten emme Alphonsen kanssa kiinnittäneet siihen sen kummempaa huomiota. Aslan ei kuitenkaan suostunut jatkamaan matkaa vaan alkoi tähyillä yhtä tietä reunustavista männyistä ja arvasin, että se oli haistanut oravan. (Ei kai sitä nyt tämän massiivisempaa riistaa voikaan ajaa ennen tukevaa aamupalaa. Tyhjällä vatsalla sentään liikenteessä...)

Puiden edessä oli korkea valli aurattua lunta ja Aslan otti pikaisen spurtin sen päälle ja hyppäsi sitä yhtä, tiettyä mäntyä kohti. Toivoin, että mukanani olisi ollut kamera - tämä jos mikä olisi ollut ns. 'Kodak moment'- ja valmius ottaa loistava kuva sillä samaisella hetkellä kun mäyräkoira lensi ilmojen halki kuin liito-orava. Aslan nimittäin levitti kaikki raajansa ilmassa hypätessään suoraan päin puun runkoa. Jos fysiikan lakeja olisi voitu uhmata, eikä maan vetovoima olisi kiskonut mäyräkoiraa puoleensa, se ei myöskään olisi komeasti mätkähtänyt alas lumipenkkaan, josta se nousi hämmentyneenä ja itseään ravistellen. Kaikesta päätellen se oli otaksunut, että lentää uljaasti kuin kotka, laskeutuu puuhun ja pysyttelee siinä pitämällä kynsillään kiinni rungosta, kiipeää sitten sitä pitkin ylös asti ja saa palkakseen tuoreen oravan.  

Karu todellisuus puhkaisee kuplat, mäyräkoiraltakin. 

ps. terveisiä vaan niille pojille, jotka menivät ohi ja ihmettelivät, että "siis yrittiks toi koira tosiaan tonne puuhun?!", että juu, tämä on ihan normaalia meininkiä mäyräkoiralle, sille koiramaailman velmulle, joka ei pelkästään kokeile päivittäin ihmisen rajoja, vaan haastaa omatkin rajansa ja ajattelee, että jos oravat ja linnut, niin mikseivät muka mäyräkoiratkin...