Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Naisihminen sahaa luita meille ruuaksi. Mäyräkoirille ruuaksi, siis, ei ihmisille. Pitää kynsillään kiinni naudanihrasta ettei se liu'u pitkin kulmasahaustukea ja saha lipsu käsille. Ärisee sahatessaan, vähän niin kuin mäyräkoirat. Tapailee laulua. Eipä tapailisi.
Puhelin soi. Miesihminen soittaa. Seuraan dialogia, pidän silmällä sahauksen alla olevaa naudan rustoluuta. Harmittaa, ettei homma etene, jaarittelevat puhelimessa. Miesihminen toteaa, että olisi nyt jättänyt sahaamisen hänelle, naisihminen vastaa, ettei ole mikään neiti, kyllähän hän saa sahattua itsekin, kunhan ei sahaa sormeensa, taas. Naureskelevat, jaarittelevat lisää. Sahaustoimi ei edisty yhtään.
Puhelun loputtua naisihminen tarttuu sahaan, jatkaa puuhaa. Seuraan tarkasti. Aslan nuolee huuliaan. Odotamme. Aslan nuolee korvaani. Eipä olisi väliksi.
Naisihminen sahaa ehkä vähän sormeensa. Näin tässä aina käy. Naudan luupalat ovat kuitenkin jo kupeissa sulamassa, se on pääasia. Meille todetaan, ettei vielä ole ruuan aika. Ai jaa, kaikki tämä odotus ja sitten - ei mitään.
Menen nukkumaan. Matkalla sinne kiusaan Aslania. Sitä ei huvita, se kääntää päänsä, kääntää selkänsä.
Naisihminen haluaa nyt heti ja välttämättä pestä meidän hampaat. Tähän on tarjoutunut tilaisuuksia aikaisemminkin. Esimerkiksi silloin kun olin virkeä. Aslan tulee juosten. Se haluaa etuilla. Hampaat hinkataan puhtaiksi. Hengitys ei raikastu. Ihminen väittää sen johtuvan siitä, että söimme aamupalaksi naudan mahalaukkua ja se haisee kuolemalta. Ihminen meinasi oksentaa ihan vähän suuhunsa pilkkoessaan sitä meille. Syömme hammastahnaa. Menen uudestaan nukkumaan. Aslan haluaa kiusata minua. Sen mahdollisuuden ikkuna sulkeutui jo, käännän sille selkäni.
Mäyräkoiran valvova silmä.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kohtuullisen paljon ulkoilevana olen liikuntavaateintoilija. Käyttöön ja näyttöön tarkoitettujen vaatteiden välillä on mäyräkoiranmentävä kolo. Liikuntavermeiden täytyy kestää koirien ajoittaiset hypähtelyt polvia vasten, rämpiminen läpimärässä metsässä, säätilojen radikaalit vaihtelut ja vuodenaikojen rytmitys. Ei-mäyräkoirankestävien vaatteiden perustarkoitus on jossakin ihan muualla kuin lenkkeilyssä. Niillä on taas ihan muut vaatimukset, mm. se, että kolmetoistasenttisten korkojen täytyy kestää juokseminen bussiin. Niillä ei voi liukastua koska muuten menee nilkka, joka muutenkin on viime aikoina ollut hieman hapero.
Ulkoilupukineissa 'Made in KingKong'-tyyppiset vaatteet eivät kestä matkassa, vaan vannon pohjoismaisten ja kanadalaisten vaatemerkkien nimeen. Nämä siksi, että yhteneväiset sääolosuhteet asettavat tietyt kriteerit vaatetukselle; sen takin nyt vaan on lämmitettävä kun mittariin rävähtää - 34 astetta. Takeissa pitää olla syvät ja riittävät taskut, hyvät, kiristettävät huput (tuuli tässä kaupungissa käväisee helposti luissa asti) säätövaraa mielellään helmassa ja vyötäröllä, hihansuissa lämpimät resorit varsinaisten hihojen alla ja riittävän lämmin vuori. Talvisin käyttämissäni housuissa on ehdottomasti oltava lumilukot, muuten saappaat haukkaavat nietosta.
Kovista kovimmille pakkasille on varattuna kalvopuku joka on laskettelunkestävä, eli täysin tuulenpitävä. Untuvatakista olen luopunut kokonaan, se alkoi aina lämmetessään haista hanhelle täytteensä takia ja oli niin kuuma, että se päällä olisi jo pitänyt asua Suomen sijasta Siperiassa. (Se tunne kun nuuskutat ympäristöäsi ja ihmettelet miksi jostakin syystä mieleen tulee jatkuvasti Pekingin ankka, kunnes tajuat, että päälläsi oleva vaate haisee villihanhille. Kukaan muu sitä ei haista, mutta itse kyllä haistat...) Kalvopuku on loistava; alle siihen kuuluva tekninen asu ja järkyttävillä säillä tekniseen asuun kuuluva fleece - jo tarkenee. Pipot ja kaulahuivit teen yleensä itse ja värikoodaan ne sopiviksi sekä keskenään että ulkovaatteisiini.
Eriasteisille talvi-ilmoille on olemassa muutamia vaihtoehtoja aina kevyttoppavaatteista parkaan asti, eli järeämpään talviasuun. Villa- ja huopakangastakeissa, yms. en lenkkeile. Omistan myös turkin, jonka olen saanut lahjaksi vuosia sitten, mutta en kerta kaikkiaan kykene pitämään sitä. Eläinten ystävä sielussani vuodattaa kyyneliä (kas, kärmesten takia vesi _ei_ silmistä valu) jo pelkästä ajatuksesta ja sitä paitsi, Aslan on yrittänyt kaksi kertaa tappaa sen turkin...
Talvisin mikään ei lämmitä jalassa yhtä hyvin kuin perinteiset huopatossut, tosin useamman kilometrin kävelyn jälkeen ne alkavat tuntua siltä, että raahaat jaloissasi valtavia, tulikuumia huovalla vuorattuja ämpäreitä joilla yrität raahustaa eteenpäin. Huopatossu on kyllä ihan ehdoton jalkine koville pakkasille. Muuten jalassa ovatkin talvisaappaat jotka ovat riittävän lämpimät, tukevat ja mahdollisimman luistamattomat. Lumettomana aikana lenkillä ovat yleensä jalassa aina juoksulenkkarit, koska niissä on kokemukseni mukaan paras iskuvaimennus. Kaikki lähtee hyvistä jalkineista: jos jokin hiertää, aiheuttaa rakkoja tai tuntuu epämukavalta on selvää, ettei niillä kykene kauaa liikkumaan. Kengät eivät voi olla "aika hyvät" tai "melko sopivat" koska siitä ei seuraa kuin ongelmia.
Sadevaatetus on ihan oma taiteenlajinsa. Olen uskollinen Rukalle (tämä ei ole maksettu mainos, vaan perustuu ihan vaan muutaman kymmenen vuoden kokemukseen), aika hyvän täytyy sadevaatteen olla, että se peittoaa Rukan vastaavat. Itselläni on Rukan keltainen sadetakki ja keltaiset sadehousut. Näkyy kauas - ja jos käyttää mustaa asusteena, näyttää jättikokoiselta ampiaiselta, mikä on aina plussaa. Aquamax-takki on myös kelpo vaihtoehto, koska se blokkaa tuulen ja sateen ja näyttää huomattavasti edustuskelpoisemmalta kuin sadetakki. Tosin se hiostaa tasan yhtä paljon kuin sadetakki jo sää yhtäkkiä lämpenee.
Liikunta on mielekästä silloin kun varusteet ovat hyvät ja tarkoituksenmukaiset. Rankkasateessakin lenkkeily onnistuu kun pysyy itse kuivana, eivätkä mäyräkoirat välitä vaikka vettä tulisikin niskaan.