lauantai 31. elokuuta 2013

Johtajia ja seuraajia

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen laumani johtajauros ja merkkaa reviirini kokemuksella ja pieteetillä. Nostan takajalkani mahdollisimmin korkealle (aina tietenkin saman puolen jalan, rituaalit ovat tärkeitä) ja täytän tankkini vedellä aina ennen lenkkiä, että voin mahdollisimman moneen kohtaan jättää visiteerauksestani tervehdyksen. Jos Aslan jättää merkkinsä ensin, minun on kuitattava se. Tämän jälkeen ruovin maata häntä pystyssä, kaula pitkällä. Tässä minä olen, tämä on minun reviirini. Tästä minä kuljen päivittäin, nämä ovat minun maitani.

Aslan ei koskaan ole kuopinut maata merkkinjättönsä jälkeen. Eikä se ole koskaan pöyhistellyt toisille uroksille tamppaamalla maata häntä pystyssä. Se tietää ettei kannatta liikoja kukkoilla, koska täytyy kyetä myös lunastamaan lupauksensa. Ei kannata mennä huutelemaan jos ei vastaa sanoistaan; egoilut on syytä jättää niille, joilla riittää tahtoa ja kykyä viedä aloittamansa loppuunkin. 

Ihminen, viskaa keppi, niin en tuo sitä sinulle.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan on tunnettu sosiaalisesta avoimuudestaan, iloisuudestaan, huikentelevasta luonteestaan ja moraalinsa löyhyydestä. Se on perinjuurin opportunisti, joka metkuttelee ja viekottelee uhreiltaan makupaloja ja viihdykettä. Se osaa katsoa vetoavasti, anovasti ja esittää sielustaan asti rikkinäistä kulkukoiraa joka ei ole koskaan saanut yhtä kokonaista ateriaa. Melko varmasti se lähtisi kenen tahansa mukaan hetkeksi, ottaisi tilanteesta kaiken irti ja juoksisi sitten omiensa luo niin lujaa etteivät sen takajalat meinaisi pysyä matkassa. 

Alphonse ei lähtisi, ei ottaisi makupaloja, eikä luottaisi vieraisiin. Se partioi ja vartioi kotiaan, ihmisiään ja katsoo hulttio-Aslanin perään. Sillä on napakka työetiikka ja se suhtautuu intohimoisesti sille uskottuihin tehtäviin, joista tärkeimpänä on pitää Aslan kaidalla tiellä. 

Kun mäyrät illallistavat luuateriaansa takapihan nurmella, niiden suhtautumisen ympäristöön näkee selvästi siitä kun pihan ohi kävelee naapureita: Alphonse työntää luun syvemmälle kitaansa, nostaa häntänsä taivasta kohti ja haukkuu  ruoka suussaan ilmoituksensa siitä, ettei sen luuta sovi tulla anastamaan, vaan ihmiset saavat ihan itse hakea omat rustonsa muualta. Aslan, puolestaan, pudottaa oman ateriansa maahan, vetää korvansa taaksepäin, silmänsä ystävällisesti sirrilleen ja heiluttaa vimmatusti häntäänsä. Koko sen olemus on yhtä kysymystä: "Maistuisiko sinullekin pieni hiukopala?" Se ei ole vielä koskaan kohdannut ihmistä jolle se ei olisi iloisesti heiluttanut häntäänsä. Alphonse kohtaa niitä päivittäin; se on hyvin tarkka siitä kuka on hännänheilutuksen arvoinen. 

Aslan etsii katsellaan Alphonsea, joka on ehdottomasti sen tärkein ja parhain asia elämässä. Alphonsen jälkeen tulevat omat ihmiset ja ruoka; järjestyksestä ei tosin ole varmuutta, mutta vahva epäilys siitä on. 

torstai 29. elokuuta 2013

Konstit on monet

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Minulla ei ole oikeastaan mitään uutta raportoitavaa viime päiviltä. Olemme olleet iltaisin kenttälounaalla takapihalla, koska ilmojen jumalat ovat katselleet suopeasti puoleemme ja olemme voineet evästää luuateriaamme juhlavasti ulkoilmaravintolassa. 

Aamuisin olemme käyneet pitkillä lenkeillä, tavanneet tutut  ihmiset ja  eläimet pitkin reittiämme. Olemme laskeneet, että järvessä ovat  paikalla kaikki ne  sorsat joiden siellä pitääkin olla  (ja joita Aslan ei valitettavasti ole kertaakaan saanut syötyä) ja ne hiljaisuusrajoitteiset joutsenet joiden  rääkymistä  ei  kyllä yksikään mäyräkoira närkästymättä pysty kuuntelemaan.  Ihmisen: "Voi miten kauniita  ne  ovat"  taipuu mäyräkoiran mielessä  muotoon: "...etenkin, jos ne olisivat tarjoilulautasella". Laskeutuisi sitten sinne järvellekin ihana hiljaisuus.

Viikonloput ovat meillä lepoaikaa; lenkit ovat lyhyempiä ja sunnuntai on virallinen palautumispäivä jolloin yleensä käytämme ihmisiä koirapuistossa. Tänä tulevana viikonloppuna painumme kuitenkin metsään treenailemaan, koska jonkun nyt vaan täytyy saada naisihminen unohtamaan käärmefobiansa. Siihen tarvitaan mäyräkoiria. Topakoita, esimerkillisiä mäyräkoiria.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:



Ulkoilu alkaa siirtyä siihen vaiheeseen missä sen konkreettinen jälkipyykki alkaa käydä hermon päälle: hiekkaa on ihan kaikkialla, eivätkä syyssateet ole edes vielä alkaneet. Kostea ruoho kastelee koirien mahanalusen ja tassujen hapsut, jotka sitten hiekkateillä keräävät hiekan turkkiin. Pitkäkarvaiset mäyräkoirat kantavatkin tassujensa hihansuissa satoja grammoja hienonhienoa hiekkaa sisälle, joka kuivuessaan leviää pitkin lattioita. Tarvitsematta liioitella pätkääkään voin kertoa, että kun Alphonse asettuu auringonläikkään makaamaan lenkin jälkeen, sen turkista rapisee kunnon hiekkakasa lattialle, huolimatta siitä miten tarkasti olen sen yrittänyt putsata. Täysin kuolleena syntynyt on se ajatus, että kantaisin ensin yhden mäyrän joka lenkin jälkeen yläkertaan suihkuun, toisin alas, kuivaisin hiustenkuivaajalla ja toistaisin saman toiselle, tuulikaapissa odottavalle mäyrälle. Ei tule tapahtumaan.   

Siivoaminen on kestävyyslaji: kauanko kestää ennen kuin hihat palavat lopullisesti siihen, että saa jatkuvasti olla imuroimassa ja moppaamassa lattioita? Ei kauaa. On ollut pakko kehittää toimivampi konsepti tähänkin hommaa ja olen ottanut järeämmät aseet käyttööni, koska lenkkeilystä hiekkateillä ei todellakaan luovuta näin typerän syyn takia, ja kun tätä ilmastoa ei voi fiksatakaan toisenlaiseksi tai vaikuttaa siihen miten vuodenajat pyörivät, täytyy ihmisen muuttua luovemmaksi. Olen siis ollut luova ja imuroinut koirat. Tämä konsti on toiminut. Mäyräherrat asettuvat seisomaan komennosta stoalaisen jämerästi paikoillaan, otan imurin, vaihdan siihen pienen, pörröisen suulakkeen, säädän imutehon pieneksi ja imuroin hiekat ukoista pois. 

Alphonsea imuroiminen ei haittaa pätkääkään; liikkuvat ilmavirrat kun ovat sen juttu, olkoonkin, että se pitää kyllä enemmän siitä, että tuuli heiluttaa sen hiuksia kuin että tuuli imaisee ne mukaansa. Aslan suhtautuu imuroimiseen aavistuksen varauksellisemmin, yleensä sellaisella 'ihanko totta sulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin imuroida mäyräkoiria'-ilmeellä, kunnes sen hännästä imutetaan ylimääräiset koristeet pois (sen puuhkamaiseen häntään tarttuu matkan varrelta ihan kaikki: oksat, havunneulaset, tikut, muurahaiset, muukalaiset, tutut...) ja silloin se aina vähän villiintyy, alkaa viuhtoa hännällään ja kieriä selällään pitkin lattioita. Halvat on meillä huvit.

 Päivän epistolaan mitenkään liittymätön pentukuva Alphonsesta haukottelemassa miesihmisen kainalossa. Ps. kuten kuvasta näkyy, laikullisilla koirilla ovat myös suun limakalvot laikulliset - ja kivekset, terveisiä vaan Eetun (Alphonsen veljen) isännälle, joka nimesi ne oivallisesti pääsiäismuniksi.



Kas, bloggerin 'haist ite'-sovellus on palannut takaisin ja jättää huomioimatta tekstitasauksen, kuten voi huomata yllä, ensimmäisistä kappaleista. Ihme riesa, ja käy kosmeettiseen silmääni joka ei pidä epätasaisista riveistä. 

tiistai 27. elokuuta 2013

Poseerausharjoituksia ja käänteistä lihotuskuuria

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:



Aslan, pikkupoliisi.


Minä. Koiralordi ja korttelikyttä. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Mäyräkoirien muistia virkistellään välillä näyttelyseisontaharjoituksilla. Kumpaakaan ei tosin sanottavasti ole kiinnostanut kyseinen toimi ja epämääräistä lyyhistynyttä asentoa on tarjottu ihmiselle. 


Ei näin: Alphonsen seisontaposeeraus. Jos olemus olisi ryhdikkäämpi, kaula pidempänä ja lavat eivät niin lysyssä, alettaisiin olla jo aika lähellä hyvää poseerausta, mutta kuvassa näyttää siltä kuin joku painaisi näkymättömällä kämmenellään Alphonsea selkärangasta alaspäin ja asennosta on kaikki terhakkuus ja napakkuus poissa.

Eikä varsinkaan näin: Aslan on vielä enemmän mullin mallin. Etutassut eivät ole oikeaoppisesti suoraan kehon alla ja takajalatkin ovat liian edessä: se on ikään kuin vähän takakenossa tai vastatuulessa seisoskelemassa. Tämän lisäksi sillä olisi ollut vaikka kuinka paljon kiireellisiä asioita toimitettavanaan, eikä yksikään niistä liittynyt seisomiseen.

Aslan, tuo perheen marakatti ja laiheliini on ollut lihotuskuurilla. Edistystä ei ole tapahtunut sanottavasti - tai itse asiassa on; fysiologian ja myös fysiikan lakien kumoutumisen selittämätön huipentuma on koettu jälleen kerran: sivuvoima* on työntänyt Aslanille tarkoitetut sentit suoraan Alphonsen vyötärölle. No niin...jos tämä olisi ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut, pistäisin sen niiden käsittämättömien asioiden joukkoon joita maailma on tunnetusti väärällään, vaan ei. Tämä on tapahtunut muutaman kerran aikaisemminkin. Alphonsen annoskokoa ei ole kasvatettu, eikä sen ruokavaliota ole mitenkään muutettu esim. rasvaisemmaksi. Se liikkuu täsmälleen yhtä usein ja yhtä paljon kuin Aslankin, ja tästäkin huolimatta Aslan on silmämääräisesti jopa vähän hoikempikin kuin aikaisemmin, siitäkin huolimatta, että syö rasvaisempaa ruokaa ja suurempia annoksia. Sen annosannostelussa onkin nyt vekslattu kokeeksi laajempaa skaalaa: maltillinen-suhteeton-posketon-akselilla. Katsotaan mikä vaikutus on nuoreen mäyräkoiraurokseen, kun se kampeaa pohjattomaan vatsaansa annoksia, jotka on tarkoitettu aktiivisen saksanpaimenkoirauroksen einesmääriksi. Nähtäväksi jää, miten pitkälle sen jäätävän hyvä rasva-aineenvaihdunta kantaa.

Imeytymishäiriöitä nuoremmalla mäyrällä ei ole: kaikki mikä menee kurkusta alas tulee tiukkana pakettina ulos, mutta vasta säällisen ajan päästä; ei ripulia, ei vatsanväänteitä. Herkut ovat sitä samaa kaliiberia kuin aikaisemminkin: varhaiskaalta, banaania, nektariinia jne. eivätkä aiheuta mitään erityistä syöjässään. Paitsi ahneutta ja kerjäysilmiön. 

Kun ruokailu on mahdollisimman tarkasti mietittyä ja terveellisissä kantimissa, niin miten siis on selitettävissä, että Alphonsen vyötärönympäryksessä on tapahtunut pienimuotoista laajentumista ja Aslanin uuma on edelleen kuin hyttysellä. Sinällään mitään vakavaa ei tässä ole tapahtunut kun tuolla Alphonsellakaan ei peruslähtökohtaisesti ylipainoa ole, päinvastoin, mutta mitä ihmettä ja minkä takia ja, ennen kaikkea, miten tämän ilmiön voisi valjastaa myös ihmiskäyttöön? Miettikää sen rajattomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi, soitto kaverille:

"Hei, mitä kuuluu? Ajattelin vaan soittaa ja ilmoittaa, että vedin just kokonaisen täytekakun ja pussillisen munkkeja naamariini tässä iltapuhteiksi. Voit aktiivisesti ruveta odottelemaan housunkauluksen kiristymistä!" Ja päälle räkäinen asiaankuuluva nauru. Sekunti huulilla, ikuisuus - jonkun toisen vyötäröllä.


* sivuvoima on kuin painovoima, eikä sinne päinkään. Nimittäin siinä missä painovoima vetää alaspäin, sivuvoima kampeaa kohteesta poispäin, sivulle. (toim.huom.)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Jänöjussi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Ihmisen mielestä on hyvin suloista kun nukumme tassut yhdessä. Meidän mielestämme on hyvin ärsyttävää, että siitä pitää ottaa todistusaineistoksi kuvia. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Vaikkakin mökkeillessä mäyräkoirat saivatkin olla irti ja koettiin jotakin ihmettä lähentelevää kun kaksikko ei karannut edes metsään, joka tonttia rajaa toiselta pitkältä sivultaan, otti tuossa joitakin kuukausia sitten Alphonse kuitenkin vapauden toteuttaa sisäistä metsästäjäänsä ja tempaisi itsensä yhdellä sulavalla nykäyksellä irti kädestäni kesken lenkin ja painui metsään rusakon perään. 

Tilannetta hankaloitti a) autotien välitön läheisyys b) moottoritien läheisyys, c) Alphonsen kuullunymmärtämisen aleneminen jäljen perässä ja d) sen taito liikkua täysin äänettömästi metsässä. Minulla ei nimittäin ollut hajuakaan mihin se juoksi ja kaiken lisäksi toisessa kädessäni karjui Aslan joka epäilemättä koki vetäneensä tässä arvonnassa lyhyemmän tikun: toisella oli vapaus ja sillä itsellään ihmispaino pallona jalassa. Aslan kun oli itse napannut ilmavainun rusakosta jo kauan ennen kuin Alphonse oli edes havahtunut siihen. Alphonse käyttää enemmän maavainua ja tälläkin kertaa nuuski vielä pusikkoja kun Aslan nosti kuononsa pystyyn, nuuhkaisi ja päästi ilmoille järkyttävän taisteluhuudon, joka edeltää vielä järkyttävämpää ajohaukkua. Saatuaan jäljen rusakosta, Alphonse nousi takajaloilleen, veti itsensä kaarelle takakenoon ja nykäisi flexin kädestäni pomppaamalla loikan eteenpäin. Suunniteltu ja harkittu liike, jota en osannut ennakoida. Saman tien se olikin jo kadonnut, painunut metsään ja hävinnyt jonnekin tiheiden puiden ja aluskasvillisuuden sekaan. 

Lähtiessäni Alphonsen perään yritin kuunnella missä se meni, mutta Aslan huusi sen verran kiivaasti, etten kuullut edes omaa ääntäni, saati että olisin saanut jotakin havaintoa karkulaisesta. Käskytin Aslania etsimään Alphonsea ja se seurasikin jotakin jälkeä, mutta Aslanista ei voi mennä takuuseen kenen jäljillä se oli, koska se tuntui lähinnä keskittyvän siihen, että huusi hysteerisesti sen takia, ettei ollut itse päässyt karkun.

Aikani kutsuttuani Alphonsea ja juostessani ristiin rastiin sen perässä metsässä Aslan mukanani, se suvaitsi viimein tulla luoksemme; oli äänettömästi kiertänyt taaksemme ja tuli läpimärkänä, ylettömän iloisena ja selkeästi vailla häivääkään syyllisyydentuntoa siitä, että oli ottanut ritolat. Lisäksi syy siihen, että se ylipäänsä palasi ei varmastikaan johtunut siitä, että ääneeni alkoi hiipiä suoraviivainen paniikki (ja kauhuvisiot koirasta joka juoksee tielle auton alle jäljen perässä tai kuristuu flexistään johonkin), vaan todennäköisempi vaihtoehto oli se, että Alphonse tuli hakemaan ajoon Aslania. Se juoksi tämän luo, haukkui, tönäisi Aslania kuonollaan kaulaan ja yritti sännätä takaisin syvemmälle metsään. Aslan haukkui takaisin, minä ehdin napata Alphonsen flexistä kiinni ja reissu loppui siihen. Dialogissa eittämättä yritettiin tehdä pikasuunnitelma siitä, miten kiertää force majeure eli ihmisvastus, että Aslankin olisi päässyt osallistumaan jahtiin.

Alphonse liikkuu kevytrakenteisena metsässä todella hiljaisesti, eikä päästä ääntäkään kurkustaan vaikka sen edessä heiluttelisi hirvenruhoa. Sen sijaan nuorempi teletappi (jossa on osa norsunpoikasta, osa mäyräkoiraa) rymistelee ryteikössä niin että välillä voisi kuvitella isommankin eläimen tulevan puiden läpi. Sillä on myös tärykalvon kantokykyä koetteleva ajohaukku joka aina alkaa veret seisauttavalla taisteluhuudolla jolla se ilmeisesti pyrkii kuurouttamaan saaliinsa. Alphonseen pitäisi ajossa kiinnittää koiratutka, että sitä voisi seurata, koska äänen perusteella sitä ei ainakaan löytäisi. Vaihtoehtoisesti siihen voisi kiinnittää Aslanin. Tosin ajon jälkeen toisella olisi kuulo tallella, toisella ei.


Silmänpalvojat osaavat myös olla hyvin kontaktissa ja kuulolla.

ps. rusakon jäljet loppuivat järven rantaan. Ehkä se lähti aamu-uinnille toipuakseen ajon aiheuttamasta jännityksestä ja stressistä. Aslan yritti esittää, että jälkeä olisi pitänyt seurata veteen, mutta harrastuneisuuteni konkreettinen raja tuli tässä vastaan.

torstai 1. elokuuta 2013

Remmirähjä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


   
"Heitä pallo. Heitä nyt. Heitä heti, toope."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Vastaantulevat urokset saavat poikkeuksetta aina osakseen huomiota mäyräkoirilta. Aslan haukkuu epävarmuuttaan, mutta äärimmäisen harvoin se ketään haluaa haastaa, sen se jättää enolleen, joka ei kyllä tässäkään asiassa jätä yhtään tilannetta hyödyntämättä näyttääkseen, että mistä se alkuperäinen kana oikein pissikään. 

Otan kontolleni täyden vastuun siitä, että Alphonse räjähtää hihnassa. Minulla olisi keinot hillitä se, mutta kyky puuttuu. Vahvasti dominoivan uroksen kanssa kun pitäisi olla tietynlainen. Nimittäin toisenlainen kuin minä. Tiedän, millä saan sen ohittamaan toiset uroskoirat rauhallisesti, mutta se onnistuu vain hyvin harvoin. Keinohan kuulostaa ihan säälittävän yksinkertaiselta: oma mielenhallinta, joka paperilla näyttää huomattavasti helpommalta kuin käytännössä. Teoria versus praxis on monesti se, missä suurin epäsuhta havaitaan kun kaksikosta on kyse. Siinä sitä sitten voisi tuijottaa silmät punaisena ja pullollaan koirankoulutusohjelmia joissa hännälliset muutetaan puolen tunnin sisällä raastavista hermosahoista miellyttäviksi haukuiksi kun koirapsykologi ovelasti kääntää vipua ensin ihmisen pään sisällä, joka sitten myötävaikutteisena suuntautuu suoraan koulutustilanteeseen ja niksauttaa puolestaan releen koiran päässä oikeille kohdilleen. 

Oma mielentila on kaiken Aaa ja Ooo. Uskokaa pois, minulla on tarjota teille kaksi hyvin konkreettista esimerkkiäkin tästä:

1. Vastaamme käveli suomenajokoira ja katselin jo kauempaa, että narttuhan tuo, oli sen verran siro. Koira tuli kohti ihmisensä kanssa rauhallisesti ja antoi alistuvia merkkejä itsestään kehonkielellä. Mäyräkoirat askelsivat innokkaasti eteenpäin, hännät ystävällisesti heiluen. Kohdalle tultuamme ajokoira tuli innokkaasti nuuskimaan enkä ehtinyt sanoa yhtään mitään, mutta katselin, että kaikki kolme koiraa olivat positiivisella fiiliksellä, erityisesti Alphonse, joka nuuski ajokoiran naamaa (en koskaan antaisi tutustua vieraaseen koiraan kuonotusten jos näkisin merkkiäkään jännitteestä Alphonsessa) ja häntä vispasi iloisesti. Olin juuri kysymässä koiran ikää, kun huomasinkin, että se on leikkaamaton uros. "Sehän onkin uros!" Sanoin hämmästyneenä koiran omistajalle (joka varmasti jo olikin asiasta tietoinen...) ja vaistomaisesti kiristin otettani Alphonsen hihnasta. Se riittikin työntämään Alphonse kuvitteellisen kuilun yli ja se räjähti nanosekunnissa.

Niin kauan kuin luulin koiran olevan narttu, kaikki oli hyvin. Tämän selkeämmin homma ei voisi mennä ja konkretisoitua. Saatuaan hajun siitä, miten oma mielentilani muuttui, Alphonse reagoi välittömästi. 

2. Olimme iltapäivälenkillä ja näin jo kauempaa, että kaksi isokokoista koiraa oli ulkoiluttajiensa kanssa edessäpäin. Mäyräkoirat haistoivat toiset koirat ja Aslan valpastui välittömästi. Se on suhteellisen epävarma uusien koiratuttavuuksien kanssa ja monesti lähestyy niitä haukkuen ennen kuin huomaa, ettei ole mitään erityistä syytä huudella tuuleen. Alphonse vilkaisi minua, mutta jatkoi eteenpäin rauhallisesti. 

Päästyämme lähelle koiria kohotin yllättyneenä kulmiani, koska toinen koirista oli presa canario ja niitä näkee harvoin. En muista kertaakaan törmänneeni ko. rotuun lenkkipolulla. Ja siihenhän ei sitten muuta tarvittu, Aslan tulkitsi sen miten tulkitsi ja päästi taisteluhuudon ilmaan, Alphonse ilmeisesti ajatteli, että koirapoliisia tarvitaan välittömästi ja nosti häntänsä pystyyn, murisi ja vilkuili koko ajan, että Aslan on kunnossa. Minut poistettiin hämmästykseni takia kokonaan yhtälöstä, koska veikkaan Alphonsen päättäneen, etten kykene suojelemaan Aslania, vaan Alphonsen itsensä on se tehtävä. Ilmeisesti mäyräkoiran maailmassa hämmästynyt ihminen ei kelpaa kuin flexinkantotelineeksi. 

Presa canario reagoi haasteeseen samalla intensiteetillä millä Alphonsekin ja toinen mukana ollut koira vaikutti samanlaiselta nuorelta ja vähän epävarmalta tapaukselta kuten Aslankin. Päästyämme ohi mäyräkoirat rauhottuivat saman tien, mutta vielä pitkään perästämme kuului haukku jota Aslan kääntyi välillä kuuntelemaan pää kallellaan. Koirapoliisin mieli sen sijaan kiisi jo eteenpäin, kohti kotia ja sohvan pehmeyttä. 

Ihan turhahan meidän olisi mennä millekään ohituskursseille; minähän tässä tarvitsisin tehostettua meditatiivista opiskelua, että saisin tavoitettua tarvittavan zen-tilan. Mäyräkoirat kyllä hoituvat siinä sivussa.

Aslan Alopeus Jokisen päiväunet ja grilli eli legot.