That's how we roll

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Meidät on ilmoitettu kesän näyttelyihin. Aslan, se vikkelä viiriäinen, saattaa järjestää kaaoksen, mutta sitten taas toisaalta, se osaa välillä yllättääkin ja keskittyä täysin herpaantumattomasti. Yleensä tällöin on kyseessä ruokapalkan mahdollisuus, joten ihmisen lienee syytä heilutella jotakin herkkua sen kuonon edessä saadakseen sen olemaan hiljaa paikoillaan. Se on niin pöllö, että sille edelleen kelpaa herkuksi kurkku. Itsehän tarvitsen jämerämpää evästä motivoituakseni, mutta ihmiseni puolestaan on sitä mieltä, etten ole pajatso; minua ei tule syöttää jatkuvasti oletetun tuloksen aikaansaamiseksi.

Oli miten oli, näyttelyissä on se hyvä puoli, että pääsen reissuun, näen ihmisiä ja toisia koiria.  Nyt minulla on mukanani vielä taustaavahvistuksenikin, ja haistan jo ilmassa vauhtia ja vaaratilanteita, Aslanilla kun on taipumus järjestää niin ettei juurikaan kuolleita hetkiä pääse syntymään tai ylipäänsä mitään sen kummempia vapaa-ajanongelmia. 

Kuvassa esitän paheksuntaani Aslanin toimia kohtaan. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ilmeisesti siihen tarvittiin sairaspäivä sohvalla läppärin kanssa että sain aloitettua blogin päivittämisen reaaliaikaiseksi. Valitettavan hidas bloggaustahti vaivaa minua itseäni, mutta tämä on nyt tätä. 

Mitään ihmeellistä ja uutta ei meille kuulu. Mäyräkoirat viljelevät päivittäin kotikutoista huumoriaan joka ei aina välttämättä ole huumoria ensinkään, tai nähnytkään, ihmisten mielestä, mutta ilmeisesti taloudessa on pakko olla koira joka vääntää vitsintynkää aiheesta kuin aiheesta (=Aslan). Se ei ehkä ole se notkein ninja, sulokkain etenijä tai hiljaisin hiiviskelijä, mutta tämähän ei estä sitä yrittämästä kiipeillä milloin minnekin tai sullomasta itseään paikkoihin joihin se vallan hyvin tietää jäävänsä jumiin päästään. 

Se tykkää haastaa Alphonsea joka viimein sen loputtomiin metkuihin kyllästyneenä läpsäisee sitä etutassullaan ja murahtaa vastalauseensa. Varsinaiseen varoitusmurinaan Alphonsen saa yleensä vasta luuateria, joka toimii katalyyttinä sille, että se ärjähtää sen verran vakuuttavasti, että Aslan kipittää jalkojeni taakse kurkistelemaan oliko se hengenlähtö todellakin näin lähellä vai vieläkö kestäisi käydä kerjuulla. Kohteliaana poika se nimittäin haluaisi kovasti auttaa Alphonsea luun syömisessä, koska poikkeuksetta se itse tekee selvän omasta ruuastaan enoaan nopeammin. 

Aslanin viimeinen kasvupyrähdys on käsillä ja vaikka ammennan sille ruokaa kuppiin aivan käsittämättömiä määriä, se on silti pitkä ja hoikka, välillä tuntuu, että liiankin laiha. Siinä missä Alphonse saa vähempirasvaista kalkkunan jauhelihaa, on Aslanin kuppiin kauhottu valtava köntti rasvaista sikanautaa ja vielä rasvaisempaa naudan mahalaukkua, päivittäisine kasvishöysteineen. Vähärasvaiset broilerin- ja siansydämetkin saavat aina kyytipojakseen rasvaista lihaa ettei se nyt ainakaan pääse laihtumaan. Illalla se on syönyt naudan rustoluuta keskimääräisesti sen verran kuin saksanpaimenkoiran voisi kuvitella syövän tai vaihtoehtoisesti se on einestänyt useamman broilerin siiven. 

Parhaimmillaan - nyt kun se on muutaman kuukauden ajan jo ollut täysbarffilla - se on syönyt kilon ruokaa päivässä, mutta yleisesti ottaen sen ruokamäärä pyörii siinä n. 800 g. päiväannoksessa. Tämän päivän mäyräkoirapunnitus antoi sille tulokseksi 11 kiloa ja koska se on vasta 9 kuukauden ikäinen, veikkaan, että se tulee painamaan sen kolmisentoista kiloa kun kasvukausi on ohi ja se on aikuinen.

Aslan; nuorin, suurin ja äänekkäin.

Aslan on kasvattanut itselleen jo viirihännän, mutta rintakarvojen kasvatus on vielä pahasti vaiheessa.