Harvassa ovat helteet

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

"Niin, oliks meillä mitään tekemistä?"

"No ei ollu."

"Ihminen. Heitä pallo."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ymmärrän hyvin aurinkoa palvovia koiriani; olenhan itse samanlainen. Hellepäivinä, joita tänä kesänä on kitsaasti jaeltu, aurinko paistaa suoraan etupihalle keskipäivään asti ja takapihalle kello kahdesta eteenpäin, kunnes yöllä laskee. On siis helppoa siirtyä auringon mukana ja kärventää nahkaansa. Päivällähän jää kokonaista kaksi tuntia aikaa tehdä jotakin muuta - muka järkevämpää kuin itsensä grillaaminen - jolloin piha on kiusallisesti katveessa. 

Tänä aamuna lenkin jälkeen keitin kahvia ja siirryin kuppini kanssa ruskistamaan pintaani etupihalle. Aslan ei voinut taaskaan käsittää, että mistä siinä on kyse kun ihminen istuu naama ojennettuna kultaista valopalloa kohden. Se otti painimatsia Alphonsen kanssa, mutta ei aikaakaan kun karvainen pää nousee tuuletusikkunaan kuin periskooppi.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet?") *käännöksen tarjoaa mäyräkoira-suomi, suomi-mäyräkoira-sanakirja*

Minä: "Otan aurinkoa, pää alas."

Karvainen pää katoaa, temmellys sisällä jatkuu. Pari minuuttia myöhemmin pää ilmestyy takaisin ikkunaan, kuono nuuskuttaa kiivaasti, todennäköisesti ilmassa on epäilys siitä, että ihminen syö jotakin, mäyräkoirilta salassa.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet edelleen?")
Minä: "Otan edelleen aurinkoa, pää alas nyt."

Aslan katoaa ikkunasta, reipasliikkeistä tassuttelua, murahtelua, haukahtelua ja hiljaisuus.

Aslan: "Vuh?" ("Mitä teet vieläkin?")

Minä: "No vieläkin otan sitä aurinkoa, menepä pois siitä."

Aslan häviää ikkunasta, sisältä kuuluu ähinää, juoksuaskeleita, mahdollisia laittomia painiotteita, pieni vinkaisu ja hiljaisuus.

Aurinko kuumottaa suloisesti, melkein väsyttäisi ellei muistikuvissa olisi kipeänä näkynä, miten kävi Italiassa kun nukahdin keskipäivän aurinkoon. Se toimii riittävänä pelotteena olla nukahtamatta.

Havahdun tuijotukseen, Alphonsen pää on ikkunassa ("Hyvä Luoja, miten uteliaita ne taas ovat tänä aamuna...") ja se käyttää supervoimiaan: mäyräkoiratuijotusta, joka on todistettavasti niin piinaavaan läpitunkeva, että sillä herättää ihmiset syvästäkin unesta vaivattomasti.

Alphonse: "...."

Minä kohotan kulmiani, kukaan ei puhu mitään. Sisältä kuuluu pahaenteinen kolahdus joka kertoo, että joku meistä on kirjahyllyllä ja koska minä olen ulkona, Alphonse ikkunassa, jäljelle jää vain yksi vaihtoehto, se pahin vaihtoehto. 

Minä: "Käypä kattomassa mitä se Aslan tekee siellä..."

Alphonse katoaa ikkunasta, kuuntelen miten sen tassut paukuttavat lattiaa kun se juoksee olohuoneeseen. Hiljaisuus, joka ei ole levollista. Ja sitten ärinää, juoksua ja murinaa. Aslan pistetään ruotuun takaisin. Suljen silmäni, aurinko on ylhäällä, on ihanan lämmintä. Sisällä on hiljaista. Joidenkin minuuttien kuluttua kuuluu kuorsausta, joku on nukahtanut avoimen ikkunan alle. Ehkä niitä on siinä kaksi.