Kaasupäästösensori eli ilmanpuhdistimelle töitä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Meillä on alakerrassa ilmanpuhdistin. Tiesittekö, yhdestä keskikokoisesta koirasta lähtee valtava määrä hilsettä huoneilmaan vuoden aikana. Kaksi mäyräkoiraa vastaa hyvinkin yhtä keskikokoista koiraa (ihan vain tiedoksi: oikeasti, kaksi mäyräkoiraa vastaa yhtä, kokonaista sonnia...), joten siltä pohjalta ilmanpuhdistin on vain hyväksi ja pitää talon sisäilman raikkaana. 

Ilmanpuhdistimessa on hajusensori. Tunnistaessaan pahan hajun siinä alkaa palaa punainen valo ja kone pöhisee hetken kovempaa suodattaessaan hajun pois. Aslan makaa koneen vieressä: punainen valo syttyy ja kone toimii kovemmalla teholla. Kas, Aslan on aamulla ahnehtinut tuorekurkkua ja kesäkurpitsaa. Kukkakaali on kaikista tehokkain stimulus hajusensorin aktivoitumiseen. Yleensä pahan hajun tulon voi tietää äänestäkin, Aslan ei hiljaisia tappajia päästele ilmatilaan, mutta nyt myös sinisen valon muuttuminen punaiseksi koneessa paljastaa kaasupäästelijän. Mainiota.

  Aslan. Kaasupäästösensorin aktivoija.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirat ovat olleet villeinä. Rasittavan villeinä. Kotioloissa oleskelu ei tee hyvää niiden mielenlaadulle, koska selkeästi niitä nyppii ettei takapihalla ole järveä tai valtavaa nurmikenttää. Emme, valitettavasti, voi asialle mitään, mutta toivoisimme voivamme, koska energiaa on nyt kiitettävän paljon käytetty toisten (myös ihmisten) ärsyttämiseen, yleiseen häröilyyn ja huoneiden ympärijuoksuun. 

Aslan on vaatinut loputonta huomiota Alphonselta. Se käy härnäämässä, hyppimässä tasajalkaa pukkihyppelyä sen naaman edessä, tönimässä sitä ohimennessään ja kärttämällä seuraa ihan jatkuvasti. Se ei halua nukkua yksin, se haluaa työntää kuononsa Alphonsen kainaloon, pitää tassua sen kaulan päällä tai lepuuttaa päätään sen lonkalla. Alphonsea ahdistaa liika huomio ja välillä se kääntää kärsivät silmänsä ihmiseen "tee jotakin, hyvänen aika sentään, tee jotakin!" tai sitten se pakenee rappusten alle, nurkkaan kiepille ja läpsii lähestyvää Aslania kuonolle tassuillaan niin kauan, että toinen viimein luovuttaa. 

Alphonsen pelastus on kahdenkeskiset pitkät lenkit ihmisen kanssa. Se nauttii saadessaan käydä ulkona ilman Aslania ja se tarvitsee sitä. Juniori on ihana, mutta välillä sen vaatimustaso on niin korkea, että vanhemman koiran pelihermo ei meinaa kestää. 


ps. Aslan pörräsi keittiössä, tutki innokkaasti lattiaa ja etsi evästä. Alphonse oli majoittunut sohvalle, kiilannut päänsä kahden selkätyynyn väliin niin että vain toinen puoli sen naamasta oli näkyvissä. Sieltä se tuijottii kiivaasti yhdellä silmällä Aslania ja murisi matalasti. Sen ärsyttämiseen ei tarvittu kuin havainto innokkaasti lattiaa tutkivasta junnusta ja siellä keitti jo yli. Ja kuitenkin, historia toistaa itseään ja jo vähän ajan päästä koirat nukkuvat toistensa kainaloissa. Ota nyt sitten tuostakin taas selvä...