Jos jokin on turhaa, niin näyttelyt. Paitsi uusien ja vanhojen koirakaverien tapaaminen siellä. Paitsi siellä saadut herkut. Paitsi matkustaminen sinne autolla. Paitsi Aslanin kiusaaminen matkalle sinne ja koko takapenkin omiminen.
Näyttelyt, mainio tapa viettää lomaa.
Olen ollut tässä tilanteessa joskus aikaisemminkin...hmmm.... |
Katson lempeästi tuomaria silmiin...irtoaako sillä pisteitä?
Tämä on hieman pitkästyttävää ja edelleen pöytäpönötyksen perimmäinen pointti on hukassa minulta.
...ai tuolla.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Mäyräkoirapojat kävivät pyörähtämässä Rovaniemen kv-näyttelyissä. Sää ei ollut kaikista suosiollisin, eikä sormi tuntunut nyt olevan muutenkaan näyttelypulssilla, kenelläkään meistä. Aslan haukkui kaikki koirat ja oli koko meiningistä niin ihmeissään, että ei oikein tiennyt miten päin olla, joten se päätti olla vastahankaan ja väärinpäin, mikä tietenkin oli odotettavissakin. Alphonsekin oli vähän levottomana (todennäköisesti siksi kun Aslan oli mukana ja pyöri ympäriinsä kuin viiriäinen) eikä jaksanut keskittyä, enkä tainnut itsekään olla sen kummemmin iskussa. Mutta, koska emme tälläkään kertaa suostuneet jättämään huumorintajuamme kotiin, homma ei missään vaiheessa muuttunut ikäväksi. Koirien sukulaisia ihmisineen on aina mukavaa nähdä ja onhan näyttelyissä ihan oma fiiliksensä.
Eipä silti, vähän alavireisenäkin päivänä pojat pokkasivat kotiinviemisinä vara-SERTin ja vara-CACIBin. Paras Uros-kehässä Alphonse ja Aslan kilpailivat toisiaan vastaan ja Aslan peittosi Alphonsen. Eno ei tästä ollut millänsäkään, Aslan sai silti kuonoonsa -totuttuun tapaan- kun karnevaalit olivat ohitse; nokkimisjärjestys säilyy vaikka viralliset tahot olisivatkin nostaneet junnun tällä kertaa vanhemman ohi.
Alphonse sai hieman noottia pyylevöitymisestään (se on lihasta, se on lihasta!); ja tosiaan, kehässä pyörähteli kaksi kiloa painavampi koira kuin Kajaanin vastavaavissa karkeloissa viime tammikuussa. Massakausi on siis virallisesti ohi ja ehkä vyötäröä on syytä kaivaa lisää näkyviin, vaikken edelleenkään allekirjoita sitä, että se olisi tukevassa kunnossa. Tällä kertaa vaan nyt meni näin, että tuomari totesi koiran vartalon olevan aavistuksen liian 'tuubimainen'. Lisäksi Alphonsen aristokraattinen kyömynenä sai hieman arvostelua osakseen. Kyömy on Aslaninkin kuonossa, mutta se ei ole niin näkyvä kuin Alphonsella.
Kaikki meni siis hyvin, Aslanin ensimmäiseksi kerraksihan tämä oli todella hieno esitys, kun muistaa, että Alphonsen ensimmäinen kerta oli näyttelyharjoituksissa veljensä Eetun kanssa ja jossa pojat kirkuen juoksivat takajaloillaan toisiaan kohti eikä kumpikaan suostunut ottamaan yhtään normaalia askelta. Alphonse myös treenasi yksissä mätsäreissä ennen virallisia koitoksiaan. Aslan treenasi pari kertaa silityslaudalla.
Kaikki meni siis hyvin, Aslanin ensimmäiseksi kerraksihan tämä oli todella hieno esitys, kun muistaa, että Alphonsen ensimmäinen kerta oli näyttelyharjoituksissa veljensä Eetun kanssa ja jossa pojat kirkuen juoksivat takajaloillaan toisiaan kohti eikä kumpikaan suostunut ottamaan yhtään normaalia askelta. Alphonse myös treenasi yksissä mätsäreissä ennen virallisia koitoksiaan. Aslan treenasi pari kertaa silityslaudalla.
Aslan Paras Uros-kehässä kasvattajan handlaamana, koska minulla oli siellä samaan aikaan Alphonse. Tämä tahtoo sanoa, että loppukilpailun neljästä osanottajasta viisikymmentäprosenttia oli omia. Suhdeluku oli enemmän kuin kohdillaan.
Alphonsen arvostelu, tuomarina Paula Rekiranta:
"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen uros, joka olisi edukseen hieman sutjakkaammassa kunnossa, hyvä pään malli, turhan "putoava" kirsu, valpas ilme, riittävä kaula, hyvä eturinta, oikein kulmautuneet raajat, hyvä rintakehä, hyvä luusto, hyvä karvapeite, liikkuu erittäin hyvin."
AVO ERI, AVK 2, SA, PU 3, vara-CACIB
Aslanin arvostelu, tuomarin niin ikään Paula Rekiranta:
"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori uros, jalo pitkä pää, valpas ilme, hyvät korvat, hyvä kaula, hyvä säkä ja ylälinja, riittävä eturinta, hieman suora olkavarsi, hyvä rintakehä ja takaosa, vahva luusto, hyvä karvanlaatu, liikkuu hyvin."
JUN ERI, JUK 1, SA, PU 2, vara-SERT
Olipa hienosti molemmilta pojilta! Komea on koirakaksikko, ja liikkumistahan nyt vain kehuttiin :-)
VastaaPoistaIsot onnittelut Töölöstä
Kiitos, varsinkin poikien puolesta :) Liikkumista kehuttiin, mikä onkin hyvä, koska Alphonsen liikkuminen on parantunut aivan huimasti siitä mitä se oli esim. vuosikkaana jolloin vielä eteni vähän poukkoilevasti :) Ikä on tehnyt tehtävänsä - ja päivittäiset 12-14 km lenkkiä :) Aslanhan nyt, tietenkin, vielä häslää menemään, mutta se on tuo ikä :)
PoistaTerveisiä Töölöön :)
Ihme on, jos ei noilla suklaasilmillä saanut tuomarin polvia notkahtamaan! Ja kuka uskaltaa väittää ettei kyömynenä ole komean ja nimenomaan aristokraattisen mäykkymiehen tunnus, mitä? Siitä voi tulla keskustelemaan Mauri-sedän kanssa, se kun on usein saanut ylistäviä kehuja juuri tästä ruumiin osastaan, joka on siis tosiaan varsin kyömy myös. Teillähän alkoi näytelmät tosi hienosti, eikä meillä blogikamuilla tietty ollut siitä epäilystäkään - onhan siellä varsinainen hurmurikaksikko!
VastaaPoistaHeh, Alphonsen nappisilmät ovat valloittavat, myönnän itsekin altistuneeni niille eräätkin kerrat ;) Eilen viimeksi kun Aslan kävi hakemassa hyllystä kirjan kurittaakseen sitä ja otettiin tuijottelumatsi teinin kanssa puhuttelun myötä...en voinut sille mitään, että alkoi hymyilyttää ja sitten naurattaa kun Aslan katsoi pistävillä nappisilmillään kulmiensa alta, kuin konsanaan koulupoika-kuvassaan :) Ei mennyt kuin nanosekunti kun hoksasi, että ihminen ei ollut kauhean vihainen ja alkoi heti häntä heilua vimmatusti :D Ei sille voi olla kiukkuinen, ei vaikka kuinka yrittäisi olla paheksuvan oloinen :)
PoistaOlen samaa mieltä kyömystä! :) Mauri-sedällä on just samanlainen kuin A&A-parivaljakolla, tosin Alphonsen on nyt korostuneempi kun piirteet ovat terävöityneet. Ilmeisesti tämä ei ole kovinkaan toivottava piirre kun siitä on jo kaksissa eri näyttelyissä tullut maininta. Pitäisköhän käyttää Alphonsea plastiikkakirurgilla?;)
Olipa teillä upeet näytelmät! Hianoja saavutuksia. Täs tulee multa tassuaplootit. Tap-tap-tap.
VastaaPoistaMä oon muuttannu uuteen blogiin. Mulla on näytelmät 14. päivä ja sitä ennen tulee Tuisku kotiin. Jänskättää. Varsinkin äippää.
Kiitos! :)
PoistaPistämme uuden blogin listallemme...sama on käynyt välillä itselläkin mielessä kun bloggerin ongelmat tuntuvat kasaantuvan tähän nimenomaiseen blogiin :/ Mutta, en ole saanut aikaiseksi, joten näillä spekseillä mennään, ainakin toistaikseksi.
Pidämme näytelmiin peukkuja! Meillä on heti seuraavana päivänä ja sitten - muistaakseni - 22.päivä...? Ja varmasti jänskättää Tuiskun saapuminen kaikkia :) Ihania pennuntuoksuisia aikoja teillä luvassa...ollaan ehkä vähän kateellisia ;)
Tykkään erityisesti tosta tuomarin kommentista "jalo pää" - onkohan mullakin sellanen?;)
VastaaPoistaOsuvasti oli, kyllä :) Terveisiä Jalolle, jalolta päältä :D
PoistaHyvät suoritukset. Itse en ymmärrä noista lyhenteistä mutta kait ne jotain hyvää aina tarkoittavat:) Pistä suraavalla kerralla lyhenteet aukikirjoitettuna, niin tälläinen uunokin tajuaa:) Terveisiä M-L ja Ossi
VastaaPoistaEiväthän nuo lyhenteet aukea ellei tiedä mistä on kyse; itsekin aluksi olin hieman ihmeissäni :)
PoistaLaatuarvostelu, lyhenteet ja nauhojen värit:
ERI = erinomainen (punainen)
EH = erittäin hyvä (sininen)
H = hyvä (keltainen)
T = tyydyttävä (vihreä)
HYL = hylkäävä (harmaa) annetaan koiralle, joka ei rakenteeltaan tai käytökseltään vastaa rotumääritelmää tai se on selvästi vihainen.
EVA = ei voida arvostella (ruskea) tämä maininta annetaan koiralle, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai joka jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkistaa purenta tms.
sertifikaatin arvoinen (SA) = vaaleanpunainen
Luokkien lyhenteet
PEK = pentujen kilpailuluokka
JUN = junioriluokka
JUK = junioriluokan kilpailuluokka
NUO = nuortenluokka
NUK = nuortenluokan kilpailuluokka
AVO = avoin luokka
AVK = avoimen luokan kilpailuluokka
KÄY = käyttöluokka
KÄK = käyttöluokan kilpailuluokka
VAL = valioluokka
VAK = valioluokan kilpailuluokka
VET = veteraani luokka
VEK = veteraaniluokan kilpailuluokka
KAS = kasvattajaluokka
KAK = kasvattajaluokan kilpailuluokka
Aslanin lyhenteet tarkoittavast seuraavaa: Junioriluokan Erinomainen laatuarvosteluna, Juniorien kilpailuluokan ykkössija, sertifikaatin arvoinen, Paras Uros kakkossija ja vara-SERT.
Alphonse: Avoimen luokan Erinomainen, Avoimen kilpailuluokan kakkossija, sertifikaatin arvoinen, Paras Uros kolmossija ja vara-CACIB.
Teillähän meni näytelmät upeasti - WAU! Paljon Onnea! <3
VastaaPoistaMeillä on tänään tiedossa Rillan turkin siistimistä ja näytelmäharjoituksia trimmaajan luona.
Kiitos :) Harjoitukset tekevät mestarin...siksipä meillä onkin kaksi kisälliä, koska olen ollut laiska ;) Pidämme teille peukkuja kovasti, että kaikki menee putkeen näytelmien suhteen <3 :)
PoistaVautsi, kylläpä on pojilla hienosti mennyt näytelmä. Paitsi-asiat ovat tietysti mäyräkoiran mielestä parhaat ;D
VastaaPoistaElikkä onnittelut hienosti menneestä ("epävireisestä"?) näytelmästä!
PS. Oon avannut bloggerin puolelle uuden blogin. Elli tulee sitten perässä.
Kiitos :) Paitsi-asiat ovat juurikin ne, mitkä pitävät mäyräkoiran iloisena ja virkeänä ;)
PoistaAha, olet siirtynyt bloggerin käyttäjäksi sinäkin :) Toivottavasti säästyt näiltä typeriltä ongelmilta, jotka tuntuvat vainoavan jatkuvasti...blogger on muuten ihan ok, mutta layout ei toimi kuten pitäisi, rivivälit menevät miten sattuu ja tekstin sijoittelussa kenttään on kivasti haastetta ;) Olen joutunut luopumaan mm. kuvateksteistä kokonaan, koska jos pistän varsinaisia kuvatekstejä, blogger ei julkaise kuin pari kuvaa ja omavaltaisessa järjestyksessä...eli käytän ihan normaalia leipätekstiä kuvien alla; siitäpä johtuukin se, että tekstit ovat vähän vinkurallaan...hmph.