Naisihminen sahaa luita meille ruuaksi. Mäyräkoirille ruuaksi, siis, ei ihmisille. Pitää kynsillään kiinni naudanihrasta ettei se liu'u pitkin kulmasahaustukea ja saha lipsu käsille. Ärisee sahatessaan, vähän niin kuin mäyräkoirat. Tapailee laulua. Eipä tapailisi.
Puhelin soi. Miesihminen soittaa. Seuraan dialogia, pidän silmällä sahauksen alla olevaa naudan rustoluuta. Harmittaa, ettei homma etene, jaarittelevat puhelimessa. Miesihminen toteaa, että olisi nyt jättänyt sahaamisen hänelle, naisihminen vastaa, ettei ole mikään neiti, kyllähän hän saa sahattua itsekin, kunhan ei sahaa sormeensa, taas. Naureskelevat, jaarittelevat lisää. Sahaustoimi ei edisty yhtään.
Puhelun loputtua naisihminen tarttuu sahaan, jatkaa puuhaa. Seuraan tarkasti. Aslan nuolee huuliaan. Odotamme. Aslan nuolee korvaani. Eipä olisi väliksi.
Naisihminen sahaa ehkä vähän sormeensa. Näin tässä aina käy. Naudan luupalat ovat kuitenkin jo kupeissa sulamassa, se on pääasia. Meille todetaan, ettei vielä ole ruuan aika. Ai jaa, kaikki tämä odotus ja sitten - ei mitään.
Menen nukkumaan. Matkalla sinne kiusaan Aslania. Sitä ei huvita, se kääntää päänsä, kääntää selkänsä.
Naisihminen haluaa nyt heti ja välttämättä pestä meidän hampaat. Tähän on tarjoutunut tilaisuuksia aikaisemminkin. Esimerkiksi silloin kun olin virkeä. Aslan tulee juosten. Se haluaa etuilla. Hampaat hinkataan puhtaiksi. Hengitys ei raikastu. Ihminen väittää sen johtuvan siitä, että söimme aamupalaksi naudan mahalaukkua ja se haisee kuolemalta. Ihminen meinasi oksentaa ihan vähän suuhunsa pilkkoessaan sitä meille. Syömme hammastahnaa. Menen uudestaan nukkumaan. Aslan haluaa kiusata minua. Sen mahdollisuuden ikkuna sulkeutui jo, käännän sille selkäni.
Mäyräkoiran valvova silmä.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kohtuullisen paljon ulkoilevana olen liikuntavaateintoilija. Käyttöön ja näyttöön tarkoitettujen vaatteiden välillä on mäyräkoiranmentävä kolo. Liikuntavermeiden täytyy kestää koirien ajoittaiset hypähtelyt polvia vasten, rämpiminen läpimärässä metsässä, säätilojen radikaalit vaihtelut ja vuodenaikojen rytmitys. Ei-mäyräkoirankestävien vaatteiden perustarkoitus on jossakin ihan muualla kuin lenkkeilyssä. Niillä on taas ihan muut vaatimukset, mm. se, että kolmetoistasenttisten korkojen täytyy kestää juokseminen bussiin. Niillä ei voi liukastua koska muuten menee nilkka, joka muutenkin on viime aikoina ollut hieman hapero.
Ulkoilupukineissa 'Made in KingKong'-tyyppiset vaatteet eivät kestä matkassa, vaan vannon pohjoismaisten ja kanadalaisten vaatemerkkien nimeen. Nämä siksi, että yhteneväiset sääolosuhteet asettavat tietyt kriteerit vaatetukselle; sen takin nyt vaan on lämmitettävä kun mittariin rävähtää - 34 astetta. Takeissa pitää olla syvät ja riittävät taskut, hyvät, kiristettävät huput (tuuli tässä kaupungissa käväisee helposti luissa asti) säätövaraa mielellään helmassa ja vyötäröllä, hihansuissa lämpimät resorit varsinaisten hihojen alla ja riittävän lämmin vuori. Talvisin käyttämissäni housuissa on ehdottomasti oltava lumilukot, muuten saappaat haukkaavat nietosta.
Kovista kovimmille pakkasille on varattuna kalvopuku joka on laskettelunkestävä, eli täysin tuulenpitävä. Untuvatakista olen luopunut kokonaan, se alkoi aina lämmetessään haista hanhelle täytteensä takia ja oli niin kuuma, että se päällä olisi jo pitänyt asua Suomen sijasta Siperiassa. (Se tunne kun nuuskutat ympäristöäsi ja ihmettelet miksi jostakin syystä mieleen tulee jatkuvasti Pekingin ankka, kunnes tajuat, että päälläsi oleva vaate haisee villihanhille. Kukaan muu sitä ei haista, mutta itse kyllä haistat...) Kalvopuku on loistava; alle siihen kuuluva tekninen asu ja järkyttävillä säillä tekniseen asuun kuuluva fleece - jo tarkenee. Pipot ja kaulahuivit teen yleensä itse ja värikoodaan ne sopiviksi sekä keskenään että ulkovaatteisiini.
Eriasteisille talvi-ilmoille on olemassa muutamia vaihtoehtoja aina kevyttoppavaatteista parkaan asti, eli järeämpään talviasuun. Villa- ja huopakangastakeissa, yms. en lenkkeile. Omistan myös turkin, jonka olen saanut lahjaksi vuosia sitten, mutta en kerta kaikkiaan kykene pitämään sitä. Eläinten ystävä sielussani vuodattaa kyyneliä (kas, kärmesten takia vesi _ei_ silmistä valu) jo pelkästä ajatuksesta ja sitä paitsi, Aslan on yrittänyt kaksi kertaa tappaa sen turkin...
Talvisin mikään ei lämmitä jalassa yhtä hyvin kuin perinteiset huopatossut, tosin useamman kilometrin kävelyn jälkeen ne alkavat tuntua siltä, että raahaat jaloissasi valtavia, tulikuumia huovalla vuorattuja ämpäreitä joilla yrität raahustaa eteenpäin. Huopatossu on kyllä ihan ehdoton jalkine koville pakkasille. Muuten jalassa ovatkin talvisaappaat jotka ovat riittävän lämpimät, tukevat ja mahdollisimman luistamattomat. Lumettomana aikana lenkillä ovat yleensä jalassa aina juoksulenkkarit, koska niissä on kokemukseni mukaan paras iskuvaimennus. Kaikki lähtee hyvistä jalkineista: jos jokin hiertää, aiheuttaa rakkoja tai tuntuu epämukavalta on selvää, ettei niillä kykene kauaa liikkumaan. Kengät eivät voi olla "aika hyvät" tai "melko sopivat" koska siitä ei seuraa kuin ongelmia.
Sadevaatetus on ihan oma taiteenlajinsa. Olen uskollinen Rukalle (tämä ei ole maksettu mainos, vaan perustuu ihan vaan muutaman kymmenen vuoden kokemukseen), aika hyvän täytyy sadevaatteen olla, että se peittoaa Rukan vastaavat. Itselläni on Rukan keltainen sadetakki ja keltaiset sadehousut. Näkyy kauas - ja jos käyttää mustaa asusteena, näyttää jättikokoiselta ampiaiselta, mikä on aina plussaa. Aquamax-takki on myös kelpo vaihtoehto, koska se blokkaa tuulen ja sateen ja näyttää huomattavasti edustuskelpoisemmalta kuin sadetakki. Tosin se hiostaa tasan yhtä paljon kuin sadetakki jo sää yhtäkkiä lämpenee.
Liikunta on mielekästä silloin kun varusteet ovat hyvät ja tarkoituksenmukaiset. Rankkasateessakin lenkkeily onnistuu kun pysyy itse kuivana, eivätkä mäyräkoirat välitä vaikka vettä tulisikin niskaan.
Vesisateessa ulkoiluun riittää sadetakki ja kumisaappaat, sillä Ollihan ei todellakaan suostu lähimetsän reunaa kauemmaksi asioimaan. Lenkkeily sateella - mitä se on?
VastaaPoistaOlen silti sataprosenttisesti samaa mieltä pukeutumisesta kuin sinäkin. Kunnon kamppeet pitää olla.
Omistan huopatossut vm. 82 ja hyvin toimii edelleen. Merrelin "talvilenkkarit" on käytössä syyskuusta huhtikuuhun ja sen sisällä käytetään teknistä tai villaista sukkaa riippuen säästä. Kesäkelillä mennään lenkkareilla. Mies luottaa icebugeihin talviaikaan ja hän pysyykin paremmin pystyssä kuin eräs toinen, joka on muutaman voltin vetänyt takaperin vaikeusasteella 2,4.
Itse tykkään ehdottomasti sellaisesta takista, joka peittää persauksen. Kyse ei ole ensisijaisesti esteettisestä syystä, vaan haluan juuri sen osan vartalostani pysyvän lämpimänä eikä viima ihan heti nouse selkään asti. Munuaistulehdusta tässä viimeksi toivotaan. Toisekseen se on kyllä ihan esteettisestikin toimiva ratkaisu ihmisellä, jonka raajat ovat kasvaneet gorillapituuksiin. Tasapainoittaa kummasti ulkonäköä.
Pipo on pop, mutta talvella käytän myös korvaläpällistä "karvalakkia", joka on tehty fleecestä, tekokarvasta ja polyesterivanusta. Ostin sen kerran 9 eurolla marketista, joten on hintansa väärti. Ja käsissä pitää talvisaikaan olla nahkakinttaat. Tai kahdet lapaset päällekkäin, näinhän sitä lapsena tehtiin.
Syksy alkoi vähän liian äkkiä. Koirankin mielestä.
Isot terkut!
Olen täysin samaa mieltä takista, joka yltää takapuolen päälle. Ihan ehdotonta mulle! Mikään ei jäädä yhtä varmasti kuin kylmä selkä...hrrr...pelkkä ajatuskin viluttaa. Koirien kanssa kun välillä kumartelee ja kykkii maassa, niin takki ei saa nousta niin, että selkä paljastuu, mielellään takki ei saa nousta yhtään ja tähän on ainoa ratkaisu se, että siinä on kiristysnyörit vyötäröllä.
PoistaTeininä sitä painettiin menemään lakitta, pipotta, oli meininki ihan päinvastainen kun nykyään kun nuoriso-osasto (ja huomattavasti vanhemmatkin) ovat pipot päässä kaikkialla, kesät, talvet.
Icebugit ovat varmasti tosi hyvät ja pätevät. Mulla on vielä löytämättä ne ylimaallisen hyvät talvikengät, jotka olisivat mahdollisimman sopivat moneen säähän ja menoon...varmaan lähdettäisiin jostakin gore-tex-pintamateriaalista liikkeelle ja hyvin uritetusta pohjasta joka olisi paksua kumia.
Läppälätsät ovat hyviä, koska suojaavat posket ja korvat. Mulla monesti hyvin napakka pipo ja huppu-yhdistelmä, tosin silloin näkö ja kuulo ovat rajoittuneita aisteja, ja koirien kanssa mielellään käyttäisi kyllä molempia kun tuolla tuiskussa ja tuiverruksessa kulkee ;)
Kohta saakin vetää taas paksua palttoota niskaan...Terkut Ollillaiselle! :)
Täällä toinen ulkoiluvaateintoilija (ehkä jopa hifistelijä, mutta sehän on meidän taloudessa yleinen juttu: toinen vaatetuksen, toinen luiden suhteen!)! Emännälle on löytynyt hyvät varusteet, mutta pienelle tappijalalle ei löydy sopivaa sateenkestävää ja etenkin sateelta suojaavaa vaatetta. Pitäisi kai teettää mittatilaustyönä.
VastaaPoistaMutta minä olen kanssasi juuri samaa mieltä, että kunnon varusteissa voi ulkoilla millä kelillä tahansa. Täällä mäyräkoira ei kylläkään ulkoile huonolla säällä vaan silloin emäntä ulkoilee yksin hyvissä varusteissaan. Ainoa kohta ruumiista, jota emäntä ei saa pidettyä lämpimänä, ovat kädet. Jo näillä keleillä liikutaan paksuissa rukkasissa. Talvella eivät auta edes silkkihansikkaat, lapaset, huovutetut lapaset ja rukkaset päällekkäin. Nyt onkin harkinnassa lämmitettävät rukkaset. Siitä hifistelystä puheenollen...;)
Pienet töpöjalkaiset ovat mahdottoman vaikeita pukea, tiedän. Talven tullessa olen kiitollinen poikien turkista, mutta eiväthän ne tietenkään mitään huskyja ole, joten vermeet vedetään niillekin niskaan kun pakkanen kiristyy ja tuuli yltyy = pirullisin sää näin merenrantakaupungissa joka on riittävän pohjoisessa :/
PoistaPojat lähtevät yleensä aina kanssani ulos jos menen lenkille, ovella saattavat katsahtaa taivaalle vähän närkästyneenä jos vettä tulee kunnolla, mutta lenkki houkuttelee enemmän kuin sisälle jääminen, joten ilmeisesti se kastuminen ei sitten ole niin paha asia :)
Sulla kädet, mulla posket. Olen joskus palelluttanut poskeni ja kyllä se yleensä vähän meinaa talvisin aina jäätyä, enkä oikein ole keksinyt miten sen voisi kunnolla peittää kovilla pakkasilla. Kommandopipo olisi aika häijy näky ;)
Lämmittävät rukkaset voisivat tosiaan olla sulle se ratkaisu ongelmaan. Mulle jokin naamari :D
Hmmm... en uskalla sinulle kielinikkarille väittää löytäneeni kielioppivirhettä, mutta herättääkö otsikko edes vahingossa väärän mielleyhtymän ;)
VastaaPoistaIhana kuvaus raakaruuan valmistelusta ja koirien sijoittumisesta tilanteeseen. Ovat aivan varmoja luuateriasta, ja myös saavat sen niin usein, että malttavat mennä nukkumaan odotellessa! Ei tapahtuisi meillä. Korkeintaan koirat menisivät mäyräkoiramaisen päinmakuun versioon, jossa takatassun ovat kehon alla, etutassut tiiviisti eteenpäin, pää tassujen päällä, ja koko koira viestittää äärimmäistä odottamista, mieluummin hiukan väristen ja silmät muljahdellen...
Allekirjoitan addressin "Melkein sopivia kenkiä ei ole olemassakaan"! Ja sopivatkin kengät voivat muuttua epäsopiviksi, jos jalat yhtäkkiä päättävät niin. Sinänsä kengissä ei ole mitään vikaa, mutta jalat oikuttelevat vuodenajasta, lämpötilasta, viikosta ja vaikka mistä riippuen. Joten vain supersopivat kengät minulle, kiitos. Niistä saa aina maksaa kaksien normaalien ihmisten kenkien verran, mutta mitäpä ihminen ei tekisi jalkojensa hyväksi. Tai mäyräkoirien ;)
Onko AA:lla tapana kisata keskenään, kun laitat niiden ateriaa? Ajattelin, kun Alfons tuossa kiusasi Aslania, joka kääntyi pois. Viittaa ihan meidän poikien tilanteeseen, kun Basse yrittää olla näkymätön, mutta parkkeeraa nurkkaan lähelle minua odottamaan ruokakupin laskeutumista lattialle. Sillä välin kun punnitsen, pilkon, silppuan ja sekoitan Arttu säntäilee ympäri huonetta, käy närppimässä Bassea, heittelee jotain lelua, tempaisee ohi mennen petinkin vinoon jne. Ja viime aikoina olen huomannut, että jos Basse on vesikupilla, Artulle tulee välitön, hirveä jano! Se kävelee ihan normaalisti Bassen taakse, Basse lopettaa juomisen ja väistää. Arttu juo. Pitkään ja hartaasti. Ja sitten Basse jatkaa.
Vaatevarustelusi kuullostaa pohjoisen sääolosuhteisiin valikoidulta :) Ulkoilun suuria haasteita onkin talvella löytää säähän JA lämpötilaan sopiva vaatetus. Ja siihen vaatetukseen pukeutuminen ja riisuutuminen. Aikaa vievää puuhaa.
Mukavia syyskelejä teille ennen kuin äärimmäisten vaatteiden aika tulee :)
Heh, mun otsikointi yleensä tähtääkin mahdollisimman moninaisiin mielleyhtymiin ;)
PoistaJep, pojat ovat tottuneita siihen, että ihmiset aina sanovat niille "Ei vielä. Odottakaa muutama tunti" tms. ja sapuska ei vaan kolahda sinne kuppiin riittävän ripeästi ;) Meillä on monesti tuo odotus-asento käytössä ja ihan viimeiseen asti tuijottavat sieltä lattianrajasta toiveikkaina, että jos nyt kumminkin ihminen heltyisi antamaan ruuan etuajassa, mutta siinä vaiheessa kun näkevät, etten aio tehdä elettäkään siihen suuntaan, menevät nukkumaan...varmasti että aika kuluisi nopeammin :)
Eivät oikeastaan koskaan häröile kun laitan niiden ruokaa valmiiksi. Pistän ne eteiseen odottamaan ja istumaan jos ruoka on tulossa nokan eteen viiden minuutin sisällä, siitä tietävät, että kohta syödään, mutta jos teen jotakin esivalmisteluja tunteja ennen ateriaa, en komenna niitä eteiseen, niin tietävät ettei ruoka vielä tule.
Niillä on omat paikkansa (jotka ovat itse määritelleet) ja hakeutuvat aina samalla tavalla istumaan, samassa järjestyksessä. Se on niin liikuttavaa :) Joskus on ollut hetkittäistä paniikkiakin ilmassa kyläillessä kun ei olekaan omaa eteistä, niin mihin ihmeeseen sitä pyrstönsä tälläisi, miten tässä nyt odotellaan, onko täälläkin omat paikat ja mikseivät meidän kupit ole niin kuin kotona :) Ihan oma rituaalinsa on se, kun pojilla on kenttälounas ulkona, joka syödään niin pitkälle syksyyn takapihan ulkoilmaravintolassa kuin sää vain suinkin sallii :) Siinä odotellaan eri tavalla ja eri paikassa ennen kuin saavat luvan laukata syömään :) Ruuan jälkeen alkaa sitten tuo kuvailemasi osuus, jossa häiritään toista, käydään tönimässä, närppimässä ja yritetään kaataa huonekalut tieltä. On taas energiaa millä mällätä :D
Sopivien kenkien löydyttyä pitäisi aina ostaa muutamat parit, varastoon :) Niistä haluaa pitää kiinni. Se on vähän sama kuin täydellisen kampaajan löytäminen :)
Iloiset viikonloput, toivottavasti olet tervehtynyt! Lähtetän halaukset ja lämpöä, mäyriltä pusut! <3
Minäkin olen jo vuosia panostanut laatuun ulkoiluvaatteissa, mutta en niinkään mäyräkoiran kuin edesmenneen noutajan tarpeiden vuoksi - se neiti ei olis huomannut, vaikka olisi pieniä kiviä satanut päälle, mitä enempi satoi ja tuuli, niin sen hauskempaa sen mielestä oli hyppiä lätäköissä ja vahtia tuulessa heiluvia puita (sille kun puiden oksien heilunta indikoi aina mahdollista kurrea...) Ja allekirjoitan kyllä saman minäkin, kunnon varusteissa ei haittaa, vaikka olis millainen ilma ulkona - joten niihin varusteisiin kyllä kannattaakin koiranomistajan panostaa -ainakin jos omistaa koiran, joka ylipäätään suostuu "koiran ilmalla" ulkoilemaan! :-) t. Laura
VastaaPoistaIhana Mira <3 Meillähän Alphonse rakastaa myös tuulta ja tuiverrusta, jopa talvisin, mikä on täysin käsittämätöntä. Mutta ainahan se on helpompaa kun koira tykkää lenkkeillä, oli ilma sitten mikä tahansa.
PoistaMä olen monesti ajatellut, että jos tähän voisi ottaa vielä kolmannenkin koiran, niin sen täytyisi olla joko tosi reipas mäyrispentu jonka voisi kouluttaa yhtä innokkaaksi lenkkeilijäksi kuin vanhemmat mäyrät tai sitten vaihtoehtoisesti jokin sellainen rotu, joka pysyy mäyräkoirien liikuntatarpeiden matkassa mukana, kuten esim. dobberi tai jokin pk-rotuinen :)
Vaikka varusteet ovatkin hyvät ja riittävät, toivon silti mahdollisimman kuivaa ja lämmintä syksyä...jotenkin mustanharmaa taivas ja vakaatasossa sieltä alas tuleva vesi eivät vaan ihan sijoitu suosikkiasioideni kärkisijoille. Mäyrille se nyt ihan se ja sama, että mitä sieltä taivaalta tulee, aurinkoa tai sadetta ;)