sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Prinssille tyyny

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Sinulla oli asiaa, oi ihminen?



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Mäyräkoirilla on kaksi tyynyä joita Aslan kuljettaa jatkuvasti mukanaan sohville tai mihin se nyt kulloinkin haluaa päänsä kallistaa (mm. tuulikaappiin). Päivittäin tehdään näköhaivantoja tyyny suussaan juoksevasta koirasta jolla on kiire nokosille. On juostava, ettei uni vaan karkaa.

Kyseiset tyynyt ovat sisustuselementtinä totaalisen yhteensopimattomia minkään kanssa, mutta Aslanille hyvin, hyvin tärkeitä. Ne hampaissa hypätään sohvalle, asetellaan sopivaan paikkaan ja sitten kiepsahdetaan kyljelleen, pää pieluksen päällä. Missään nimessä tyynyn kanssa ei sovi nukkua kiepillä eli donitsina eikä sen kanssa voi ilmeisesti myöskään nukkua selällään, vaan ainoastaan kylkiasennossa. Siinä on jotakin niin käsittämättömän hellyttävää kun pienempi vesseli tuusaa päänalustensa kanssa tomerana; erityisesti silloin kun tulee kotiin ja huomaa, että koirien kankaiseen kevythäkkiin eli mökkiin on viety yksi kappale tyynyjä ja uusin autolehti tai "Sköna Hem" joita on käsitelty hellävaroin eikä purtu tai revitty yhtään. Siellä se on kaiketi maannut tyynyllään ja lueskellut lehtiään. 

Juniori on hakenut taas tyynyn itselleen ja nukahtanut syvään uneen. Mäyräkoiramiehen maskuliinisuus ei kärsi vaikka toisessa tyynyssä onkin hempeä Nasu perhosen kanssa ja toinen on iso, punainen sydäntyyny.


Aslanin näkövinkkelistä katsoen Alphonse ei ole tajunnut tyynyjen perimmäistä olemusta: niiden päällä kuuluu pitää vain päätä ja maata kyljellään.


Ja jos uni onkin vahingossa tullut ennen kuin on ehtinyt hakea pieluksensa, on ainakin nukuttava käsinojan päällä. Alphonse ei taaskaan osannut.

22 kommenttia:

  1. Suloinen, ihana Aslan, pää Nasu-tyynyllä <3 Kyllä, tyyny tai ihan mikä vaan korkea myttykasa on mäyräkoiran ystävä. Jos ei muu auta, niin rullataan vaikka matto kasaan, että saadaan jotain kupruilevaa sinne alle, ennen käpertymistä nukkuma-asentoon.

    Musta tuntuu, että Alfie on hakenut vimppa kuvassa asennollaan samansuuntaisuutta Aslanin kanssa. Jos käsinoja on väärään suuntaan siihen nähden, ei sitä vasten voi nojata. Olisko tää jotain Feng Shuita tai silleen? ;) Ei tunnusteta pojille, että taisin pikkuisen tirskahtaa, kun näin tuon kuvan :D

    VastaaPoista
  2. Aslan on kyllä niin liikuttava kun se puuhastelee noiden tyynyjensä kanssa. Jos sitä pyytää sohvalle viereensä päiväunille, niin monesti se lähtee etsimään Nasu-tyynyään ja tulee sitten juoksujalkaa sen kanssa sohvalle :) Alphonse tekee petiä kanssa kovasti itselleen ja sitä tavataan nukkumasta kaikenlaisten epämääräisten myttyjen päältä, jotka eivät millään voi olla kovin ergonomisia, mutta sehän ei ole niin justiinsa ;)

    Tuo viimeinen kuva herättää meissä kanssa hilpeyttä, niin kovin tyypillinen kuva pojista :)

    VastaaPoista
  3. ÄÄÄÄ, EN KESTÄ <3<3<3 ihanat pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, laikkuhemmot ovat kyllä sellaisia mussukoita :)

      Poista
  4. Ensimmäisessä kuvassa on jotain niin ylhäistä, että vain mäyräkoira pystyy tuohon katseen luomiseen...

    Alphonse on tajunnut, että leukaakin voi lepuuttaa tyynyllä! Kukin tyylillään, muista se Aslan :)

    Kuviounet sohvalla, tuo on jo toistensa jäljittelyn huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen kuva on sinällään ihan hauska osoitus päivittäisestä alphonsemaisuudesta, kun mäyräkoira numero 1 on huomattavasti vakavampihenkinen kuin mäyräkoira numero 2 (joka on välillä ihan hömelö;). Tuosta ko. kuvasta tulee mieleen, että siinä voisi hyvinkin olla puhekuplana "Verovirastosta päivää." ;)

      Kuviounet ovat metkat, jäljittelyä ja matkimista on ilmassa - ja usein :)

      Poista
  5. Tuohan on aivan uskomatonta! Että KOIRA ymmärtää tyynyn tarkoituksen ja vieläpä käyttää sitä siihen. Entisessä elämässään Aslan on kyllä ollut ihminen, ei ole muuta selitystä olemassa. Minullakin on ollut Hessu-koira, joka raahasi aina uloslähtiessään nallen mukaansa ja se kulkeutui pihalla aina sinne minne Hessukin. Sisään nallea ei Hessun toimesta kannettu ja jos se jäi yöksi ulos, niin hätä oli Hessulla kova, kun etsi nallea kotoa eikä voinut ilman sitä lähteä edes aamupissalle.
    Mutta että tyyny. Ja vieläpä tietty tyyny. Aslan, kuulun tästä lähtien ihailijoihisi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siis Aslan on vienyt tuon jäljittelyn taidon kyllä ihan uusille sfääreille...Alphonse on aina ollut aika laiska siinä, mutta Aslan on ihan pienestä pitäen pitänyt silmällä mitä vanhempi koira ja ihmiset tekevät. Hyvänä esimerkkinä oli viime kesänä tuo meidän takaovi: Aslan seisoi vieressäni tiukasti ja tarkkaili kuinka ovi avataan lukosta ja heti kun silmä vältti, yritti samaa perässä :)

      Voi, tuo nalletarina on liikuttava <3 Just tuollaiset pienet jutut tekevät lemmikeistä niin ainutlaatuisia perheenjäseniä :)

      Poista
  6. Ohoh, unohdin mainita tuosta viimeisestä kuvasta. Vallan mainio, "koomikkoveljekset A&A esiintyvät" voi ei, voin vain nauraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :) Noita synkronisoituja nukkumisasentoja esitellään täällä päivittäin, milloin missäkin muodossa, mutta jostakin syystä tuo nimenomainen kuva herättää aina hilpeyttä meissä =)

      Poista
  7. Kylläpä on hienot tyynyt! ;) Meillä tuusataan oman peiton kanssa. Elmeri onkin nimetty rättipojaksi, kun se kulettelee omia vilttejä minne sattuu. Niin niitähän on useita sen vuoksi, kun muutamat on pesussa niin toisia on tilalla. Siksi myös ettei viedä ihmisten vilttejä. Nukkumisasennotki on hyvin tuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on metkaa miten monilla koirilla on kaikenlaisia unileluja, rättejä, tyynyjä, vilttejä jotka ovat niille hyvin tärkeitä :) Mutta tokihan myös koira arvostaa pehmeää nukkumispaikkaa ja lisämuhkeuttahan saa kaikenlaisilla tekstiililisukkeilla, kuten Elmerin tapauksessa vilteillä ;)

      Poista
  8. Siis, mä en taas kestä tätä suloisuutta - Nasu-tyyny!! <3<3<3 Ja entäs sitten toi vika kuva! :D:D Miten teillä siellä pitää pokka noiden hippitukkien kanssa?!??!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nasu-tyyny on kovassa kurssissa - ja sekä sydäntyynyllä että tällä nimenomaisella nasu-tyynyllä on kumpaisellakin omat paikkansa. Sydäntyyny ei Aslanin mielestä kuulu ikinä sohvalle ja onkin kuvassa varmasti ihmisen vahingossa sinne nostama, koska sydäntyynyä käytetään vain häkissä jossa on poikien varsinainen petipaikka :) Nasu-tyyny on se, jota kanniskellaan muille paikoille, mm. kankaiseen kevythäkkiin, sohville jne. Tarkka poika, tuo pieni vesseli =)

      Kyllä välillä on tekemistä pokassa, joskin on hermojen pitelemisessäkin, kun pojat saavat päähänsä jotakin älytöntä. Ei ole vielä tylsää tullut, ei ;)

      Poista
  9. Aika hienoa, ettei Aslan revi niitä tyynyjä. Ja tuo viimeinen kuva on niin mainio. Pistää kyllä suupielet hymyasentoon. Laikkupojat ovat kuin asteltuina siihen sohvaan:) Terveisiä M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiettyjä juttuja mäyräkoirakaksikko ei koskaan tuhoa: muutama sellainen lelu, jotka ovat tosi tärkeitä ja joita saatetaan pureskella hyvin, hyvin hellävaraisesti ja varovasti etteivät vaan mene rikki - ja sitten nuo rakkaat tyynyt :) Juu, teki mieli kirjoittaa kuvionukkumiskuvan alle, että "kuva ei ole lavastettu" :D

      Poista
  10. Todella hellyyttävää ajatella toisen asettautumista ennen torkkuja, voin niin kuvitella sen äheltämisen :)

    Meillähän neidit eivät suostu nukkumaan kovalla lattialla kuin ääriväsymyksessä. Mökilläkin pienempi oli raahannut viltin sohvalta lattialle takan eteen, oli ilmeisesti tullut vähän vilu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus Aslanilla on tosiaan tekeminen, että saa tyynynsä sohvalle, kun sitä toimivaa kämmentä ei vaan ole mäyräkoiralle (Luojan kiitos!! :) kasvanut, vaan kaikki pitää kantaa suussaan ja tyyny hampaissa on haastavaa päästä sohvalle kun jalatkaan eivät ole niin kauhean pitkät ja tyyny toimii jatkuvasti puskurina ja pullauttaa mäyräkoiran takaisin lattialle :D

      Meilläkään ei pelkällä lattialla nukuta mitään pitkiä unia, pikkutorkut ainoastaan ja silloin kun on liian kuumaa nukkua missään pehmeässä, vaan on koisattava lattiatason viileydessä. Mutta Aslanilla on tosiaan yleensä silloinkin tyyny päänsä alla, joten ainakaan kallo ei kovalla pinnalla lepää ;)

      Voi Stellaa :) Pienellä lyhkärineidolla palelee herkemmin :)

      Poista
  11. Uskomaton Aslan! Jos noita juttuja lukisi ilman kuvia eikä tekstissäkään mainittaisi, että kysymyksessä on mäyräkoiran touhut, niin voisi luulla olevan kysymys ihmisistä. Oudon samankaltaisia tapoja sekä mäyräkoirilla että ihmisillä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan on varmasti ottanut opikseen ihmisten tyynykäytöksestä, että miten pielusta sitten loppupeleissä käytetäänkään, kun Alphonse ei ole sitä asiaa ihan niin pilkulleen sisäistänyt :) Aslanilla on aina ollut matkimisvaihe päällä, eikä sille tunnu loppua koittavan - tämähän ei tietenkään aina ole niin positiivinen asia kun saa monesti kaikenlaista pösilöä päähänsä ;)

      Poista
  12. Heh, kuvionukuntaa! :-) :-) Alphonse, on toi sun veikkas kyllä vähän hassu, ko sillä pitää tyyny olla -vaikka myönnetään, et on mulki oma Tempur, jolle pitkätukkaisen pääni iltaisin lasken. Mut en sentää kanna sitä mukana :-) Kiva ko ootte taas tulleet takas, pitäkäähän Pohjonen järjestyksessä! t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou, Mauri-setä ja mattensa! :)

      Onpa kiva kuulla teistä taas! :) (Vaikka mehän tässä nyt pidemmän aikaa taukoilimme, jos tarkkoja ollaan ;)

      Sulla, Mauri-setä, on kyllä ihan huippuviritetty tyynyversio kun nukut Tempurilla =) Sehän vähän niin kuin tyynyjen Ferrari :)

      Pohjoinen on pidetty kurissa, pidettäis vielä napakammin, ellei Aslan haluaisi kaveerata liian monen kanssa, se on turhan höveli monesti.

      t. Alphonse, nuorempi koirakonstaapeli

      Poista