torstai 1. elokuuta 2013

Remmirähjä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


   
"Heitä pallo. Heitä nyt. Heitä heti, toope."

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Vastaantulevat urokset saavat poikkeuksetta aina osakseen huomiota mäyräkoirilta. Aslan haukkuu epävarmuuttaan, mutta äärimmäisen harvoin se ketään haluaa haastaa, sen se jättää enolleen, joka ei kyllä tässäkään asiassa jätä yhtään tilannetta hyödyntämättä näyttääkseen, että mistä se alkuperäinen kana oikein pissikään. 

Otan kontolleni täyden vastuun siitä, että Alphonse räjähtää hihnassa. Minulla olisi keinot hillitä se, mutta kyky puuttuu. Vahvasti dominoivan uroksen kanssa kun pitäisi olla tietynlainen. Nimittäin toisenlainen kuin minä. Tiedän, millä saan sen ohittamaan toiset uroskoirat rauhallisesti, mutta se onnistuu vain hyvin harvoin. Keinohan kuulostaa ihan säälittävän yksinkertaiselta: oma mielenhallinta, joka paperilla näyttää huomattavasti helpommalta kuin käytännössä. Teoria versus praxis on monesti se, missä suurin epäsuhta havaitaan kun kaksikosta on kyse. Siinä sitä sitten voisi tuijottaa silmät punaisena ja pullollaan koirankoulutusohjelmia joissa hännälliset muutetaan puolen tunnin sisällä raastavista hermosahoista miellyttäviksi haukuiksi kun koirapsykologi ovelasti kääntää vipua ensin ihmisen pään sisällä, joka sitten myötävaikutteisena suuntautuu suoraan koulutustilanteeseen ja niksauttaa puolestaan releen koiran päässä oikeille kohdilleen. 

Oma mielentila on kaiken Aaa ja Ooo. Uskokaa pois, minulla on tarjota teille kaksi hyvin konkreettista esimerkkiäkin tästä:

1. Vastaamme käveli suomenajokoira ja katselin jo kauempaa, että narttuhan tuo, oli sen verran siro. Koira tuli kohti ihmisensä kanssa rauhallisesti ja antoi alistuvia merkkejä itsestään kehonkielellä. Mäyräkoirat askelsivat innokkaasti eteenpäin, hännät ystävällisesti heiluen. Kohdalle tultuamme ajokoira tuli innokkaasti nuuskimaan enkä ehtinyt sanoa yhtään mitään, mutta katselin, että kaikki kolme koiraa olivat positiivisella fiiliksellä, erityisesti Alphonse, joka nuuski ajokoiran naamaa (en koskaan antaisi tutustua vieraaseen koiraan kuonotusten jos näkisin merkkiäkään jännitteestä Alphonsessa) ja häntä vispasi iloisesti. Olin juuri kysymässä koiran ikää, kun huomasinkin, että se on leikkaamaton uros. "Sehän onkin uros!" Sanoin hämmästyneenä koiran omistajalle (joka varmasti jo olikin asiasta tietoinen...) ja vaistomaisesti kiristin otettani Alphonsen hihnasta. Se riittikin työntämään Alphonse kuvitteellisen kuilun yli ja se räjähti nanosekunnissa.

Niin kauan kuin luulin koiran olevan narttu, kaikki oli hyvin. Tämän selkeämmin homma ei voisi mennä ja konkretisoitua. Saatuaan hajun siitä, miten oma mielentilani muuttui, Alphonse reagoi välittömästi. 

2. Olimme iltapäivälenkillä ja näin jo kauempaa, että kaksi isokokoista koiraa oli ulkoiluttajiensa kanssa edessäpäin. Mäyräkoirat haistoivat toiset koirat ja Aslan valpastui välittömästi. Se on suhteellisen epävarma uusien koiratuttavuuksien kanssa ja monesti lähestyy niitä haukkuen ennen kuin huomaa, ettei ole mitään erityistä syytä huudella tuuleen. Alphonse vilkaisi minua, mutta jatkoi eteenpäin rauhallisesti. 

Päästyämme lähelle koiria kohotin yllättyneenä kulmiani, koska toinen koirista oli presa canario ja niitä näkee harvoin. En muista kertaakaan törmänneeni ko. rotuun lenkkipolulla. Ja siihenhän ei sitten muuta tarvittu, Aslan tulkitsi sen miten tulkitsi ja päästi taisteluhuudon ilmaan, Alphonse ilmeisesti ajatteli, että koirapoliisia tarvitaan välittömästi ja nosti häntänsä pystyyn, murisi ja vilkuili koko ajan, että Aslan on kunnossa. Minut poistettiin hämmästykseni takia kokonaan yhtälöstä, koska veikkaan Alphonsen päättäneen, etten kykene suojelemaan Aslania, vaan Alphonsen itsensä on se tehtävä. Ilmeisesti mäyräkoiran maailmassa hämmästynyt ihminen ei kelpaa kuin flexinkantotelineeksi. 

Presa canario reagoi haasteeseen samalla intensiteetillä millä Alphonsekin ja toinen mukana ollut koira vaikutti samanlaiselta nuorelta ja vähän epävarmalta tapaukselta kuten Aslankin. Päästyämme ohi mäyräkoirat rauhottuivat saman tien, mutta vielä pitkään perästämme kuului haukku jota Aslan kääntyi välillä kuuntelemaan pää kallellaan. Koirapoliisin mieli sen sijaan kiisi jo eteenpäin, kohti kotia ja sohvan pehmeyttä. 

Ihan turhahan meidän olisi mennä millekään ohituskursseille; minähän tässä tarvitsisin tehostettua meditatiivista opiskelua, että saisin tavoitettua tarvittavan zen-tilan. Mäyräkoirat kyllä hoituvat siinä sivussa.

Aslan Alopeus Jokisen päiväunet ja grilli eli legot. 

14 kommenttia:

  1. Mitähän mä nyt sanoisin... kamalaa aloittaa kommentti "ihanaa, että mulla on kohtalotovereita", mutta kun se vaan on joskus niin ihanaa!!!

    No niin, rauhallisemmin. Eli, olen samoissa tuloksissa omien AB-tutkielmieni kanssa. Jopa niin kehittyneen uskon koirien vaiston "fleksinkantotelinettään" kohtaan olevan, että kun vaivun lenkillä omiin ajatuksiini - mitä tapahtuu ani harvoin, kun yleensä olen varpaillani ja valppaana ja hermona - niin koirat rauhoittuvat, eikä minun edes tarvitse muistaa taluttavani niitä. Mutta kun ajattelen, mitähän tuonkin mutkan takaa ilmaantuu, johan Arttu kiskoo ja Basse pörisee... puhumattakaan sitten niistä kohtaamisista muiden koirien kanssa.

    Kuvan alaleggarit ovat just kuin Artulla viime aikoina. En tiedä, loksahtaako mäyräkoiran alaleuka "vanhemmiten" alemmas ja paljastaa aterimet, vai onko tuo asento niin rento, että väistämättä alahampaat paljastuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omiin empiirisiin kokemuksiini perustuen olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että koirat heijastelevat hyvin paljon omistajiensa luonteenpiirteitä. Itsellä ei ole tullut koskaan vastaan tapausta jossa rento ja letkeän rauhallinen ihminen omistaisi hyvin levottoman koiran - ja päinvastoin. Tästä, tietenkin, saatetaan olla montaakin mieltä, mutta uskon, että ainakin jossakin määrin homma etenee juurikin näin: napakalla ja sillä tietyllä tavalla 'terävällä' (enkä nyt tarkoita älyä, vaan sitä tietynlaista valppautta ja nopeaa toimintakykyä) ihmisellä on monesti itsensä kaltainen koira, joka on aina vähän kuulolla, aina valppaana havainnoimaan ympäristöään ja reagoimaan siihen nopeasti. Rauhallisen ihmisen koira ei myöskään liikoja hötkyile ;) Meilläkin tämä menee täsmälleen näin: koirat projisoivat meitä ihmisiä, vaikkei nyt tietenkään haukuta vastaantulijoita (heh), mutta voitaneen sanoa, että ollaan suht' valppaita =)

      Koirien alahuulessa on jotakin niin hellyttävää, ja tuo Aslanin kuva jossa alaosaston legot ovat näkyvissä on erityisen liikuttava :) Alphonse muuten hymyilee koko naamallaan, mutta Aslan hymyilee aina pelkillä alahampaillaan ja näky herättää joka kerta hilpeyttä :)

      Poista
  2. Näin se menee!Mulla esimerkkinä irti olevat koirat joita kammoan koska pelkään että tulee tappelu...Oma urokseni on niin kauan hiljaa ja "rennon iloisena" tuttavuutta kohtaan kunnes minä avaan suuni ja karjaisen EI TULE! silloin alkaa semmonen mekkala että oksat pois...monta muutakin tilannetta on ollut missä huomaa just oman reagoinnin vaikutuksen, ja se oma reagointi voi olla tosi pieni...t Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Marika :)

      Juu, allekirjoitan kertomasi täysin :) Irtokoiriakohtaamisia minäkin kammoan, koska tilanteessa on heti tuplavaikutus: meillä koirat reagoivat entistä ärhäkkäämmin, jos vastaantuleva koira on irti kun ovat itse kiinni ja näin ollen syntyy heti valtava epäsuhta - ja sitten jos koira on uros, reagoivat jo sekin takia, erityisesti Alphonse.

      Oman mielenhallintansa kontrolloiminen on ainakin mulla todella hankala asia, koiria kun ei voi petkuttaa ja huijata uskomaan, että olet jäätävän rauhallinen, jos et sitä todellisuudessa ole. Haastetta riittää, siis :)

      Kiva kun kävit lukemassa, tervetuloa uudelleen :)

      Poista
  3. Hirmu hyvin oot tulkinnut nuo omat haasteesi koiran omistajana. itse en osaa, kun en oo niin hyvä tulkitsemaan koiran elekieltäkään kuin pitäisi. Tunnen lähinnä vain Ellin elekielen, enkä sitäkään mitenkään täydellisesti. Meillä Elli lähinnä ilmoittaa, että nyt tontin ohi kulkee koirakko, ja se päästää ilmoille oman kimakan haukkunsa. Ei tehnyt tätä ennen, mutta isäntä opetti...miksi, oi miksi? Samalla se lähtee hieman likemmäksi, jolloin minä komentamaan että takaisin. Perään en yleensä lähde, sillä uskoisin Ellin tulkitsevan sen väärin. Erään kerran sitten ohi meni pari westietä ja Elli oli jo lähdössä komentamaan niitä, itse olin vieressä. Se ehti jo haukahtaakin, ennenkuin tunnisti ohimenijät; Ellin trimmaajahan se siinä koiriensa kanssa. Kun Elli tunnisti heidät, se meni ihan intopiukeena luikerrellen heidän luokseen.

    Hulvattoman hauska kuonokuva ja söpösti näkyy legotkin siitä rakosesta ;D
    Muiskuja AA:lle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koiria on aika helppo tulkita, antavat selkeät merkit ihmiselle - tai sitten olen vain niin tottunut tulkitsemaan niitä, heh. Itse asiassa, kuvittelin, että Alphonse olisi helppo, mutta Aslan se vasta helppo onkin ja hyvä ottamaan ristiriitatilanteissa kontaktia ihmiseen. Kyselee ihan konkreettisesti risteyksissäkin, että mihin suuntaan mennään, kun pysähtyy, kääntyy katsomaan silmiin ja nostaa etutassunsa ilmaan ilmaistaakseen, ettei ole aivan varma mihin haluan sen kääntyvän :)

      Meillä molempien kehon asennosta, hännästä ja korvista pystyy myös lukemaan jännityksen, hermostuneisuuden, ilon etc. tosi selvästi, mutta Aslan on kasvoiltaan tämän lisäksi hyvin, hyvin ilmeikäs, erityisesti silmistään. Alphonsesta on näin 'vanhemmiten' tullut enemmänkin puunaama, mutta Aslan osaa kyllä vääntää naamaansa vaikka miten =)

      Elli tottelee kyllä sitten tosi hyvin, jos ei lähde toisten koirien perään :) Meillähän lähdetään hännät yläasennossa ottamaan heti selvää, että kuka kulkee ja miksi - ja kauhea haukku päälle, ihan vain varotukseksi, että "täällä on kaksi mahtavaa mäyräkoiraa, pois tieltä!". Erityisen mukavaa jos tämä tapahtuu keskellä yötä esim. pissatuksen aikana...

      Poista
  4. Aslan Alopeus Jokinen: Sulla on MAHTAVA kuono!
    Ja sitten ohittamisesta jne: Meillä on myös hankaluuksia ohitus- ja muissa kohtaamistilanteissa. Olen harkinnut ohittamiskurssille menoa, mutta luulen, ettei se meilläkään toimisi. Minä olen itse huomannut muuttuvani hermokimpuksi, kun räyhätilanne on tulossa. Pitänee yrittää harjoitella omaa rauhoittumista, ehkä osa siitä siirtyy koiraan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan kiittää kuonokehuista! :)

      Zen-tilaan on itsellä vaikeaa päästä kun närvi alkaa kiristyä siinä vaiheessa kun järjetön vouhkaaminen ja haukku alkaa. Meillä Aslan aloittaa yleensä aina, Alphonse arpoo hetken, kuulostelee mun fiiliksiä, katselee Aslanin reaktioita ja räjähtää vasta sitten. Niin ylettömän harvoin sitä onnistuu pitämään itsensä niin tyynenä, että ohitus menee mallikkaasti. On siinä tekemistä, itselle ;)

      Poista
  5. Aika jännä tuo ajokoiratapaus:) Eikö ole mielenkiintoista miten nuo koirat reagoivat siihen omistajansa reagointiin? Tosin Ossi on kyllä ulvomassa kurkku suorana joka ainoalle urokselle, riippumatta siitä kiristänkö remmiä vai en... Sen Zen-tilan saavuttamiseen kyllä vaaditaan melkoista venymistä ja vanumista:) Mutta kyllä eläimet vaistoavat sen käsittelijänsä tunnetilan. Tänään juuri puhuttiin yhden kaverini kanssa, kun hän oli ratsastanut maastossa toisen kaverinsa omistamaa tosi nuorta issikkaa, joka singahteli sinne ja tänne. Totesin vaan, että ajattele miten moninkertaisesti se olisi singahdellut, jos olisit kovasti kiristänyt ohjia. Hevosetkin vaistoavat tosi herkästi ratsastajan epävarmuuden ja muuttuvat tällöin myös itse epävarmoiksi. Nenukuva on tosi suukoteltavan soma. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajokoiratapaus oli kyllä varsinainen koulukirjaesimerkki :) Toinen esimerkki tuli tuossa yhtenä aamuna siitä, miten ärhäkkäästi kaksikko reagoi toisen koiran kehonkieleen kun vastaamme tuli beagle omistajansa kanssa. Huvittavaa tässä on se, että tämä beagle on kerrassaan hurmaava neitikoira josta pojat tosi paljon tykkäävät, mutta ennen kuin pääsivät hajuetäisyydelle, beagleneito kumartui vähän alemmas ja painui kyyryyn, tarkoituksenaan painua maahan odottamaan mäyräherroja ja mäyräkoirat menivät heti tulkitsemaan eleen päin honkia ja päättelivät, että sehän menee väijyasentoon ja hyökkää sitten kun tullaan kohdalle. Ja kauhea metakka päälle tietysti, murisivat varotukseksi ja haukkuivat vielä beaglen pystyyn...minä ja beaglen omistaja siinä sitten pyörittelimme toisillemme silmiämme ja nauroimme ja vastapuoli totesi, että mäyräkoirat olivat aivan liian kaukana haistaakseen tytön ja lukivat vain asennon.

      Mäyriäiset näyttivät suhteellisen noloilta kun pääsivät lähemmäksi ja kauhean vinkuna alkoi heti kun ohitettiin typy. Siitäs saivat, kurittomat ketkut ;)

      Jep, hevoset ne vasta herkkiä ovatkin, jos ovat koiratkin. Ja mitä isompi eläin, sitä tarpeellisempaa yrittää säilyttää tasapaino. Paperilla näyttää aina niin helpolla, käytännössä ei sitten välttämättä näin olekaan.

      Poista
  6. Mainio kuvaus ihmisen ja koirien yhteistyöstä lenkkeillessä. Ihailtavaa, että Alphonse näkee asiakseen puolustaa Aslania ja ottaa vastuun myös ihmiseltä pois huomatessaan, ettei se ihmispolo oikein ole ohjaksissa, vaikka pitääkin flexistä kouristuksenomaisesti kiinni.
    Niin, ihmisen pitäisi olla se, joka vaistoaa tilanteet ja osaa olla turvallinen laumansa johtaja(tar). Kuinka helpolta tämä kuulostaakin, käytäntö onkin sitten jo toinen juttu!
    Teidän laumassa on näköjään jokaisella oma tehtävänsä, siis lauma toimii todella hyvin, ainakin koirien mielestä. Älä sinä ihminenkään itseltäsi liikoja vaadi, ei se onnistu kuitenkaan. Koirat joutuisivat uusiin rooleihin, jos ihminen ottaisi niiltä nykyiset tehtävät pois. :) T. nimimerkki "kokemusta on"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo puolustusreaktio on aika liikuttava, vaikkakin täysin ei-toivottu ja kielletty. Ihmisen pitäisi puolustaa koiraa, eikä päinvastoin, mutta Alphonse haluaa toimia koirapoliisina 24/7 ja on hyvin vaikeaa saada sitä vakuutettua, että aina ei tarvisi ;)

      Mun täytyy ruveta panostamaan itseni kouluttamiseen noissa ohitustilanteissa :) Pitäisköhän sitä ruveta kantamaan itselleen herkkuja aina kun onnistuu ohittamaan koirakon niin ettei hermo kiristy?! :D Siitä vain herkkupussi lantiolle keikkumaan ja täyteen suklaata, hehe! :)

      Koirilla on kyllä tosiaan omat tehtävänsä lauman sisällä: Aslan tekee kepposia ja Alphonse ojentaa ja kantelee siitä :D

      Poista
  7. Ihanat legot Aslanilla! :-)) Kirjoituksesi tuo kovasti mieleen edesmenneen noutajani, joka peilasi aina suoraan omaa mielentilaani esim ohitustilanteissa - jos olin itse täysin "Zen", niin sitä oli koirakin, ja päinvastoin.

    Mauri taas ei välitä meikäläisen mielentiloista yhtään, se uskoo itse tietävänsä aina parhaiten, miten ohittavaan koirakkoon suhtautua. Eli se uskoo todennäköisesti olevansa laumanjohtaja. :-) Terkkuja AA-kerholaisille, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslanin alahuulta tulee kiitettävästi pussattua kun se nukkuu, se varmasti arvostaa elettä toooosi paljon ;)

      Juu, eikö ole jännää, miten tuo ohitustilanne menee yleensä? Mä olen nyt päättänyt ruveta tosissani paneutumaan tuohon ongelmaan, kun muuten Älyn ja Väläyksen lenkittäminen toimii hyvin; koirat ovat yleisesti ottaen hyvässä ruodussa (elleivät karkaa jänön jäljille, krmph ;) tietävät omat paikkansa, hakeutuvat niille käskystä, eivät vedä, kuuntelevat ja tottelevat kahdeksi nuoreksi ja innokkaaksi urokseksi kyllä yllättävänkin hyvin. Mutta sitten nuo ohitukset...erityisesti jos vastaan tulee perivihollisia: akitoja, sakemanneja, rotikoita. Pentuja jos tulee vastaan, niin pojat haluavat päästä pussailemaan ja 'hoitamaan' niitä, se on tosi hellyttävää. Kiemurtelevat ihastuneina, menevät maahan makaamaan, että pentu saisi paremmin tutustua niihin, nuolevat naaman ja yrittävät leikittää pientä :) Olisivat varmasti aika hyvä kaksikko, jos meille tulisi kolmaskin koira =)

      Mauri-setä tietää, että mäyräkoira on aina laumanjohtaja, johan sen sanoo jo rotukin :D Maurille pusut! :)

      Poista