lauantai 14. syyskuuta 2013

Aamutoimia

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kun olemme lenkillä, emme saa ylittää tietä omaehtoisesti, vaan ihminen sanoo "Seis!" ja pysähdymme tien reunaan. Eikä tässä kohtaa saa edes varastaa yhtä mäyräkoiranmittaa, joka on yleismaailmallisesti hyväksytty pituusyksikkö ja jota käytetään hyvinkin laajasti mäyräkoirapiireissä. Jos sanotaan että on odotettava paikoillaan on mielestäni täysin hyväksyttyä liikkua yhden koiran verran eteenpäin. 'Seis'-komennolla tämä ei ihmisten mielestä ole sallittua. Vasta kun ihminen on tarkistanut, että on turvallista liikkua eteenpäin, hän antaa käskyn edetä. 

Tämä on ihmiselle ilmeisen tärkeä komento, jopa niin tärkeä, että yhtenä päivänä tullessaan kaupasta hän pysähtyi tomerasti tien reunaan ja sanoi napakasti "Seis!", vaikkei näkynyt edes autoja. (Tätä minä en ymmärrä, miksi siihen on aina pysähdyttävä, vaikkei autoja tulisikaan...?) Hän seisoi siinä hetken ja tajusi sitten piinallisen hitaasti, ettei mukana ollutkaan kahta mäyräkoiraa vaan kauppakassi.  



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Tiedätte varmaankin jouluisen lastenlaulun, joka alkaa sanoilla "Kello löi jo viisi, lapset herätkää...", tämä tuli mieleeni eräänä aamuna tällä viikolla kun kello löi sen viisi ja herätti minut (noh, tosiasiassa se oli kännykän herätystoiminto, mutta kuitenkin), yhtäaikaa hienotunteisen mäyrän kanssa, joka oli maannut  rappusten edessä kärsivällisesti odottaen, että kuulisi herätysäänen ja voisi ruveta ilmoittelemaan, että: "Anteeksi vaan, mutta mulla ois asiaa ulkovessaan." Herään kyllä aina vienoimpaankin ilmoitteluun, joten kohtelias Aslan ei ollut päästänyt ääntäkään ennen kuin se oli kuullut, että aion herätä muutenkin.

Jännä juttu miten se hätä aina eskaloituukin saturaatiopisteeseen kun ihminen on saatu hälytettyä. Aslanilla oli niin kova kiire kertomaan suoraan päin näköä se, miksi näin poikkeuksellisen aikaisin on pakko juosta ulos, että näin hetken kipinöiviä tähtiä kun se yritti hypätä syliini ja onnistui kolauttamaan ruhjeen ylähuuleeni otsallaan. Ei ollut todellakaan ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen kerta. 

Viisi minuuttia yli viisi olimme jo ulkona: Aslan kovin kiireisenä, Alphonse löntystellen unisena ja minulla paita päälläni väärinpäin. Edellisillan tuhti naudan rustoluuateria liikkui Aslanilla vikkelästi suolessa eteenpäin ja kivikovaa tavaraa tuli useamman kakkapussillisen verran tienposkeen. Alphonse oli halunnut  ulos mukaan pitämään seuraa vaikkei voinutkaan käsittää miksi sinne oli täytynyt raahautua näin aikaisin. Se seisoskelikin ensimmäkseen paikoillaan silmät väsymyksestä kierossa; näön vuoksi tosin päkisti myös tulosteen penkalle, kun nyt kerran oli sinne asti vaivautunut kesken uniensa. Ihan tulivat pentuajat mieleen kun vauvakoiran kanssa juostiin kiireellä, tukka hulmuten ja väsymyksestä kompastellen aamutoiminnoille kylmään pimeyteen. 

Alphonsea ei tarvinnut houkutella takaisin sisälle, mutta Aslan oli jo heittäytymässä ruohikkoon makaamaan tehdäkseen selväksi, että se ei ainakaan tule sisälle enää, että se nyt ainakin lähtee kevyelle seitsemän kilometrin aamulenkille vaikken ollut edes pukeutunut kunnolla, saati saanut kahviani. Ilmeisesti vilkaisu silmiini riitti vakuuttamaan, että aamukahvitonta ihmistä ei parane koetalla kello viisi aamulla.   

Kello 05:15 keitin jo kahviani ja sohvalta kuului tyytyväinen yhteishuokaus kun mäyräkoirat asettuivat takaisin unilleen - ja hetken kuluttua pieni protestikitinä kun Aslan havaitsi että ihminen ei nyt aiokaan ottaa sitä syliin nukkumaan eikä edes Alphonse halua sitä kylkeensä kiinni. Vastalauseena se tunki itsensä jatkamaan unia kirjahyllyyn.

Alphonsen mailla on käyty, viestit on jätetty puskiin. Ne on syytä tutkia ja analysoida tarkasti.

12 kommenttia:

  1. Ihan pientä hekottelua täällä emännän kauppakassikäskyille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokopäivätoiminen tonttu, sille päälle sattuessani ;) Itseäkin välillä vähän hymyilyttää, muita saattaa jopa naurattaa ;)

      Pikkumiehelle rapsut <3

      Poista
  2. Voi Aslan, kun on vielä niin malttamattoman innokas asioiden suhteen. Selvästi koira on energiapakkaus heti aamusta alkaen, varsinkin kun on tarvetta asioida maastossa.

    Olli haistelee ensin ulko-oven raossa aamusäätä ja päättää sitten aamulenkin pituudesta. Aslanin tavoin pakollinen kikkarekasa on väännettävä ja sitten pääsee takaisin kotiin nukkumaan. Onneksi lähimetsä on tuossa vieressä, siellä on helppo asioida kuusen juurella. Näin sateen sattuessa oksat suojaavat asiointiasennossa kyyhöttävää mäyräkoiraa.

    Käykääpä joku kerta Patelan rannassa vanhan sahan alueella ihailemassa merta. Siellä on hieman kivikkoista, mutta eipä tuo haittaa ulkoilijoita. Kovasti näyttää olevan porukkaa ainakin auringonlaskun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei...onnistuin pyyhkäisemään kommentin tiehensä jota hartaudella kirjoitin...

      Uusi yritys, siis:

      Aslan on selvästi kasvanut vähän aikuisemmaksi (toivoa sopii!), koska se tykkää nukkua vähän pidempään aamuisin kuin ennen. Nyt vaan poikkeuksellisesti oli suoli niin täynnä, että piti ottaa ryhmäkiito ulos ennen sianpieremää. Nohevana poikana, tosin, sitten ajatteli, että kun täällä kerran ollaan, niin pistäs nainen tossua toisen eteen, ja käväistään lenkki samalla. Alphonse ei todellakaan ajattele näin, vaan haluaa rauhassa ensin heräillä :)

      Täällä ei asioida pusikoissa, vaan mahdollsimman näkyvällä paikalla, esim. Aslan vääntää torttunsa mielellään keskelle tietä. Kiva. Alphonse sentään siirtyy tien reunaan, juuri ja juuri.

      Patelan rannassa, ja monessa muussakin paikassa, pitäisi ehdottomasti käydä, muttei saada koskaan aikaiseksi. Pojat lenkkeilevät sen verran paljon näillä kotihoodseilla, että kun pakataan ne autoon, niin mennään joko puistoon, metsään tai useamman sadan kilometrin päähän. Mutta pitäis käydä, siellä on tosi kaunista :)

      Poista
  3. Nyt en voi sanoa muuta kuin ou,nou. Heräätkö oikeasti joka aamu kello viisi? No tämä oli minullakin valitettavasti herätys, kun kävin viimeisessä työpaikassani. Aloin jossain vaiheessa käyttää junaa ja minun oli kerettävä masalaan kymmentä yli seitsemän junaan. Tämä oli kyllä painajaista.

    Toinen koirista on siis virkku ja toinen se torkku aamuisin? Hankala yhtälö.. Terveisiä M-L ja Ossi, ne torkut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pyrin heräämään, silloinkin kun ei tarvitsisi :) Viikonloppuisin saatan venyttää heräämistä jopa puoli kuuteen, mutta kun rytmi on tasainen, ei oikeastaan saa sitten edes nukuttua vaikka yrittäisi. Pärjään aika vähällä unella (niin pärjäsi kuulemma Hitler ja Napoleonkin, mutta onneksi ne yhtäläisyydet loppuvatkin sitten siihen ).

      Itse asiassa, pojilla on aika sama nukkumis/valvomisrytmi, poikkeuksia tietenkin on, mutta jos toinen on aikaisemmin hereillä, se käy herättämässä myös toisen, mikä on aina niin liikuttavaa, kun häntä viuhtoen mennään katsomaan onko kaveri vielä unessa ja herätettävän häntä alkaa myös vimmatusti vispata jo ennen kuin saa edes silmiään auki :)

      Poista
  4. Koirattomat ihmiset varmaan epäilevät koirallisten järjenjuoksua, kun ehdoin tahdoin hankkiutuvat tilanteisiin, kuten juuri koiran öiseen hätäulkoiluun. Että ihminen hankkii koiran ja kaikki riesat.
    Ei sitä ymmärräkään kuin toinen koirallinen ihminen. Kaiken ns. riesan vastapainona on se loputon ilo ja onni siitä koirasta ja kaiken lisäksi oma liikunnantarvekin tulee hoidettua hyvässä, nelijalkaisessa seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virka :) Erityisesti pentuaikana kun siellä ulkona saattaa joutua kammottavassa säässä ( tietenkin) eräänkin kerran värjöttelemään keskellä yötä. Ja se on kaikki sen arvoista :)

      Onhan niistä välillä huolta ja vaivaakin, mitään ex tempore-reissuja ei voi tehdä, jotkut asiat jäävät tärkeyslistallaan häntäpäähän, mutta sekuntiakaan en vaihtaisi pois. Toinen koirallinen kyllä tosiaan yleensä tietää tämän saman asian ja sitä on hyvin vaikeaa selittää esim. sellaiselle ihmiselle joka ei peruslähtökohtaisesti pidä koirista.

      Poista
  5. Hehe, tuollaisia oli meidänkin aamut, kun herättiin noutajan sisäisen kellon mukaan - se alkoi kesälläkin pomppimaan tasajalkaa jo neljän aikaan aamulla, että koska lähdetään ulos. Ja sai yleensä käyttää pari tuntia, että sai kiskottua aamu-unisen emännän JA mäyräkoiran sängystä ylös ;-) Noutaja saikin käyttää siihen mielikuvitusta; välillä se alkoi kiusaamaan mäyräkoiraa kun tiesi että emännästä saa sillä reaktion, joskus se heilutti häntää patteria vasten, tai heitteli kuperkeikkaa keskellä sänkyä niin, että emäntäkin tippui kerran sängystä sen vuoksi; sitten olikin hyvä luppakorvat roikkuen tuijottaa mattea sängyn laidan yli lattialle, että "Ihanaa, nyt sä oot sitten jo hereillä!". Nykymeno onkin sitten aivan jotain muuta aamuisin, niin kuin Mauri-setäkin on blogissaan kertonut :-)) Terkkuja pojille, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mira on ollut tosi valloittava tapaus <3 Ihanaa miten koirilla on niin erilaiset persoonallisuudet ja kuinka ne ilmentyessään saavat monesti ihmisen nauramaan :) Justiin tuo reaktion saaminen ihmisestä, silloin kun se koiran mielestä on tarpeen, tehdään monesti keinoja kaihtamatta ja/tai mielikuvitusta säästämättä ;)

      Mauri-setä on niin jämy herra, ettei taida taipua kommervenkkeihin vaan harrastaa mäyräkoiramaisesti suoraa käskytystä :) Niissä on tosiaan Alphonsen kanssa varmasti melko lailla samaa ja voin kuvitella sen jämyilin siinä tilanteessa kun tapaisivat - Aslan olisi ihan hepulissa ja juoksisi ympyrää niin kauan, että kompastuisi omiin jalkoihinsa! :D

      Maurille rapsut:)

      Poista
  6. meidän tytöillä ei ainakaan ole aamuisin kiire pihalle. :D Siellähän alkaakin olemaan jo kylmää ja märkääkin. Aamupalan jälkeen Nelli kömpii nopeasti takaisin sänkyyn ja tulee vasta kolmannella "pihalle" -huudolla pois. Fanni sen sijaan on aina ruoan jälkeen valmis pihalle, mutta ennen aamupalaa ei ole kiire minnekään. :)

    *Takaisin sisälle tuleminen on sitten haaste erikseen ;)

    Terveisin
    Nelli, Fanni ja Iina
    blogosfäärissä jälleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiva kun olette palanneet! :) Pitääkin päivittää lukulistaan uusi osoitteenne, että pysytään kartalla taas :)

      Teilläkö syödääkin ennen lenkkiä? Meillä vedetään vermeet niskaan ja painutaan ulos ja sitten vasta ruokaillaan, kun päivän pisin lenkki suoritetaan tosiaan aamulla ja sitä ei voi tehdä täydellä vatsalla. Mutta varmasti pojille sopisisi enemmän kuin hyvin, että ruoka nautittaisiin ensin, käyvät kuikuilemassa aina toiveikkaina kun pistän ne lämpiämään tiskipöydälle, vaikka hyvin tietävät, ettei tipu eikä liioin lirise ennen kuin on tarvottu ulkona :)

      Typsyille rapsut :)

      Poista