torstai 10. lokakuuta 2013

Innokkaat, impulsiiviset ja innovatiiviset

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Olen pistänyt Aslania ruotuun vaihtelevalla menestyksellä. Se yrittää välillä kammeta itseään, sekä konkreettisesti että abstraktisti, niskan päälle ja sehän ei sovi pirtaani. 

Eilen koulutin sitä huolella. Se pelästyi ja juoksi ihmisen jalkojen luo, josta se sylivauva nostetiin syliin 'turvaan'. Sanon 'turvaan', koska oikeasti sillä ei ollut mitään hätää, vähän tiukempi kurinpalautus ainoastaan, mutta kun se on olevinaan välillä niin herkkä ja Heikoin Lenkki puolestaan niin toivottoman hellämielinen, että sieltä se sitten taas lälläslieruili, sylistä. Tosimiehet eivät syliin kiipeä. Eivätkä kantele jos vähän saavatkin takaisin kalavelkoja joita tässä on nyt aika mukavasti kertynyt. Niin. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Nämä päiväkirjamerkinnäthän eivät koskaan ole sisältäneet rautaista treeniasiaa enemmän kuin ainoastaan viitteellisesti ja viihteellisesti. Se ehkä kertookin, että mitään kovin tavoitteellista ja korkealle tähtäävää toimintaa treenauksen puitteissa ole - lukuunottamatta näyttelyjä ja nyt sitten Mejää. Perustottistelu on aika minimissä, mutta toki se on, tavalla tai toisella, jokapäiväistä kun taloudessa asuu kaksi innokasta, impulsiivista ja innovatiivista mäyräkoiraa. Että ei täällä nyt sentään ihan pellossa eletä. 

Perustottelevaisuus on mielenkiintoisen haastavaa silloin kun siitä sellaista tekee. Haastavaa nimenomaan ihmiselle - ja miksei suorittajillekin, varsinkin kun käskytyksiin ja komentoihin ja niiden läpiviemiseen liittyy vuorottelu. Helpomminkin tämän asian voisi tietenkin tehdä, mutta piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu, että samalla kun käskyt opitaan, saadaan myös impulssikontrolliharjotteita käytyä läpi. Ja mikään määrä pidempää pinnaa ja hermojen hallintaa nuuskamuikkuskaksikolle ei ole todellakaan pahitteeksi! 

Jokainen harjoitus alkaa sanoilla "Pojat! Aslan, odota. Alphonse, tänne." Tai päinvastoin, vuorotteluperiaatteella kun mennään, on kummankin vuoro välillä olla ensimmäinen. Toinen siis istuu ja odottaa (kiltisi, höntyilemättä mihinkään suuntaan) kun toinen suorittaa. Näin teoriassa. Käytännössä onnistumisprosentti vaihtelee; hyvinä päivinä kaikki menee kuin kuvitteellisen oppikirjan mukaan ja sitten on päiviä jolloin vallalla on täydellinen anarkia. Silloin treenaamista vältetään, väkisin vääntämisestä ei saa kuin harmaita hiuksia ja murjottavia koiria. Tai toinen vaihtoehto on se, että koirat saavat hepulin, hyppivät syliin yhtä aikaa ja nuolevat naamaa. Mäyräkoiran kieli sieraimessa ja toinen koira yrittämässä irrottaa korvakoruja on se, mitä pyritään välttämään kesken treenien. Aina siinä ei onnistuta. 

Työn alla on milloin mitäkin tottelevaisuuteen liittyvää. Eihän noista kahdesta koskaan mitään tottelevaisuusvalioita tule tai saa, niiden mielenkiinto on siihen hommaan liian haurasta ja maailma täynnä valloittavia asioita, ainakin huomattavasti valloittavampia kuin luoksetulo ihmisen oikealle puolelle ja jalkojen kiertäminen takaa vasemmalle, nilkan viereen istumaan ja sitten katsekontrollinen hakeminen. Vuorotellen. Ja kun se toinen saa ne herkutkin aikaisemmin. Ja lintukin lentää ikkunan takana. Ja nälkäkin kurnii ja onkohan se kissakin taas ulkona kun lähdetään lenkille?

Mutta, pääasia, että onnistumisia tulee, koirat tykkäävät suorittaa ja ihmisen kädet haisevat jatkuvasti kuivatulle mahalaukulle. 

Aslan, temppusirkuksen sokaton käsikranaatti.

6 kommenttia:

  1. Jaahas, teilläkin on Pojat. :D

    Me kyl uskotaan, että teillä tottistellaan ja käyttäydytään hianosti meihin verrattuna. Meil on kans aina sokka irti, kjeh kjeh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on tosiaan pojat, välillä myös pikku-ukot, äijät ja kundit =)

      Aslanilla jos olisi oma teemabiisi, niin se olisi ehdottomasti 'Sokka irti' :D Sillä nimittäin on, sokka irti, päivin, öin ;)

      En ihan suoralta kädeltä kyllä usko, että pitkäkarvakaverit täällä olisivat yhtään sen kuuliaisempia ja tottelevaisempia kuin lyhytturkkiveijarit siellä. Mäyräkoira kun on mäyräkoira vaikka voissa paistaisi ;)

      Poista
  2. Hihii, kyllä tosimiehet saavat kiivetä syliin, ainaskin Ossin mielestä. Jos tottista haluaisi harrastaa, niin pitäisi ilman muuta vaihtaa koirarotua. Minä olen joskus ajatellut, että vieläköhän pitäisi Ossista koulutella sienikoiraa, mutta luulen ettei kärsivällisyyteni riittäisi eikä Ossin kun ne metsät ovat täynnä paljon parempia haisuja. Laikkupojille terveisii, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkitottis menee ihan ok täällä, ovat niin persoja herkulle, että hankaliakin juttuja on tullut opetettua, mutta annas olla kun tulee häiriötilanne vastaan, eli vieras uros, niin silloin ei mikään tunnu menevän perille.

      Sienikoiraksi olisi mäyrästä ihan varmasti. Ja miksei olisi ihan mihin tahansa, kunhan vaan saisi valjastettua motivaation käyttöönsä molempia hyödyntävällä tavalla! :D Kiitettävän haastavaa on sellaisen koiran kouluttaminen jolla ei ole sitten pätkääkään miellyttämishalua; meillä on sen verran pojilla, että perusjutut menee, ihan ilman herkkujakin, mutta eipä kait sillä missään mestaruustasolla kilpailtaisi ;)

      Ossille terkut :)

      Poista
  3. heh, meidän muinaiset toko-yritykset Maurin kanssa jäi siihen, kun niistä tuli aina huuto-otteluita; mäyräkoiran hoksattua, että mulla on herkkuja se alkoi vaan huutamaan niitä herkkuja, minä huusin käskyjä siinä toivossa että koira tottelisi herkun saadakseen, vaan eikä mitä - mäyräkoira huusi vaan lujempaa, että "MÄÄ TIIÄN ETTÄ SULLA ON NAMI; ANNA SE TÄNNE". Joten keskityinkin sitten tokoilemaan noutajan kanssa, kaikkien yleisen mielenrauhan vuoksi. :-) Arkitottelevaisuus Maurilla toki sujuu, onhan 11-vee mäyräkoira jo muutenkin kuin ihmisen ajatus! Terkkuja AA-kerholle, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huuto-ottelu on oikein tuttua huttua täälläkin! :D Alphonse ei koskaan rupeaisi huutamaan ja käskyttämään, mutta Aslan...(arvasitko?;) onkin sitten ihan oma lukunsa. Näyttelyissähän tämä tuli taas huomattua kehässä, että juniorilla paloivat hihat kun tiesi, että mulla on namia ja sitten piti kuitenkin vain seisoa hievahtamatta paikoillaan iät ja ajat. Oli sitten pakko vähän korottaa volyymia kun se nami ei liikkunut sieltä taskusta suoraan mäyräkoiran suuhun. Olipa kiva; muut koirakot seisoivat siinä tuomarin edessä rivissä hienosti ja Aslan huusi kuin sisävesihinaaja ennen kuin sain sen rauhoitettua :D

      Tokokoira olisi kyllä kiva lisä tähän treenailuun. Ylipäänsä kiva lisä olisi sellainen koira joka oma-aloitteisesti tottelisi ;)

      Maurille pussauksia :)

      ps. Kuinkakohan monta kertaa olen lukenut tuon sun allekirjoituksen tässä männä kuukausina päin honkia: 'Laura ja Maura' tai 'Lauri ja Mauri' :)

      Poista