torstai 19. kesäkuuta 2014

Mejä-koe, Pyhäntä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aslan oli taas harrastamassa. Minä hermostuin. Otimme yhteen, jouduimme jäähylle, koska leukojen louskuttaminen ei loppunut säällisen ajan sisällä. Murina ei helpottanut asiaa.  

Nyt olemme taas hyviä ystäviä, emmekä kanna kaunaa. Ihmiset alkavat jo tottua siihen, että pelipaikat neuvotellaan uudestaan, jos toinen on päässyt osallistumaan johonkin mukavaan puuhaan. Itse tosin pääsin syntymäpäiville ja sain kakkua, mutta Aslan haisi turpeelta ja suopursuilta tullessaan kotiin, lisäksi se oli aivan mutainen ja täynnä kuusenhavuja. Arvasin, että sillä oli saattanut olla vielä hauskempaa kuin minulla. Katkeroiduin ja nappasin sitä naamasta kiinni, mutta yön nukuimme jo toistemme kainaloissa. 

Ihminen tiirailee aina, että ovatko laikut kadonneet vuosien myötä turkistani. Eivät ole. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Tiedättekö tunteen, kun asiat eivät mene kaavailujen mukaan ja joskus eivät edes etäisesti siihen suuntaan, mikä oli alunperiin toiveissa. Tämä oli sellainen kerta. Kävimme, nimittäin, viikonloppuna ryssimässä Mejä-kokeen. Uumoilin jo heikompaa suoritusta, kun näin, että arvonnassa saimme viimeisen koejäljen ja ilma alkoi lämmetä lämpenemistään. Olin varma, että Aslanille tulisi liian kuuma ja koe saattaisi mennä pieleen. Valitettavasti näin myös kävi. Juuri ennen koetta päästin Aslanin uimaan ojaan ja se nyt varmasti auttoi sen verran, että kaadolle asti päästiin, eikä sentään tarvinnut keskeyttää koetta. 

Harmitti, kun tiedän mihin tuo koira pystyy ja sitten koko homma lässähti ensimmäiselle makaukselle, jonka pisteli huolellisesti poskeensa ja rupesi kaivamaan itselleen syvää kuoppaa, johon mennä viilentymään ja aurinkoa pakoon. Se kaivoi vielä enemmän seuraavalla makauksella ja otti paluujälkihukan. Edelliskerralla kokeissa ongelmia oli aiheuttanut se, ettei Aslan ollut merkannut ensimmäistä makausta; tyypillisen mäyräkoiramaiseen tapaan se nyt toimi sitten täysin päinvastoin, jonkin sisäisen logiikkansa mukaisesti. Olisipa vaan kiva tietää, että mihin tämä taipumus nyt tästä kehittyy, vai kehittyykö mihinkään. 

Kuten olen monesti todennut, aurinko on Aslanin kryptoniitti; se ei kestä lämpöä, vaan homma alkaa luiskahtaa heti käsistä, kun elohopea kohoaa, tämä on nähty lenkeillä, tämä on nähty näyttelyissä, joissa kuumina päivinä esiintyy veltohko koira. Tälle ongelmalle ei ole yhtään mitään tehtävissä, eikä voi muuta kuin toivoa, että seuraavissa kokeissa on kylmää ja märkää, eli tarjolla olisi Aslanin lempisäätä. 

Koeviikonlopun kulku oli seuraavanlainen:

Lauantaina ajoimme Kairan emännän kanssa 125 km koepaikalle vetämään kaksi jälkeä. Päästyämme perille söimme lämpimän ruuan ja tankkasimme vielä kahvia ja erinomaista omenapiirakkaa. Kartasta otimme kompassilla suuntimet jäljistä, jotka meille oli osoitettu vedettäviksi. Kumpikin suunnisti yhden ja veretti toisen jäljistä. Se, joka suunnistaa jäljen, myös opastaa sen. Opastamista terminä ei tule mieltää sen perimmäisessä merkityksessä kun puhutaan mejäilystä, vaan kyse on siitä, että opas, eli suunnistaja, lähtee seuraavana päivänä jäljelle mukaan koetilanteeseen jäljestävän koirakon ja tuomarin kanssa. Oppaan tehtävänä on seurata muiden perässä, tarkasti suoraan jäljellä pysytellen. 

Jälki on piilomerkitty siten, että vain takaisinpäin katsottaessa puihin liimatut/kiinnitetyt merkit näkyvät, eikä koetta suorittava koiranohjaaja saa vilkuilla taakseen. Ainoastaan tuomari ja opas tietävät missä jälki tarkalleen ottaen kulkee. Jos koira tekee paluujälkihukan, eli lähtee takaisinpäin omia jälkiään pitkin, opas osoittaa tuomarin määräyksestä mistä puhdas verijälki alkaa ja koira palautetaan sille. Koiranohjaajan tehtävänä on puolestaan kulkea kuusi metriä pitkän jälkiliinan toisessa päässä ja luottaa koiran nenään, mennä koiran mukana sinne, minne se onkin menossa, olkoon suunta kuinka väärä tahansa. Koiranohjaaja ei saa vaikuttaa mitenkään koiran suoritukseen, eli ei saa nykiä tai ohjailla koiraa liinasta. 

Vetäessämme lauantaina jälkiä tuli taas todettua, että se tasainen, upea kangasmaasto antoi odottaa edelleen itseään, kun havaitsimme olevamme suolla. Suolla ei ole kivaa. Suolla saappaat juuttuvat silmäkkeisiin. Saappaisiin menee vettä. Suusta tulee kirosanoja. Paarmat ja hyttyset vain nauravat äänekkäästi hyttysmyrkyille. Naama onkin nyt ihan täynnä paukamia, mutta siitä osaa olla liikuttavan kiitollinen, etteivät sentään hirvikärpäset olleet vielä kuoriutuneet. (Kuultuani, että metsissä oli tehty karhu- ja susihavaintoja, olin jo suhteellisen varma, että niskani takana tuijotteli joku. Joku, jolla oli terävämpiä ja isompia hampaita kuin minulla, ehkä myös ärhäkkäämpi luonto. Mutta se olikin vain sammakko. Tietääkseni sammakko ei ole vielä Suomen metsissä tappanut ihmistä. Vielä.)

Jäljet vedettyämme ajoimme takaisin kotiin; aikaa oli mennyt yllättävän kauan, koska maasto oli ollut sen verran haastava, ettei sitä hölkkäilty läpi. Edellispäivänä vietetyt miehen työpaikan kesäjuhlat painoivat hieman takaraivossa, kun kahden tunnin yöunilla olin ollut liikenteessä. Tokihan Murphyn lain mukaisesti kesän mukavin riento, eli kesäjuhlat, tälläytyivät samalle viikonlopulle kuin fyysistä suoritusta vaativa laji. Siltikään illalla ei nukuttanut riittävän ajoissa, eikä seuraava aamu ollut edellistä lempeämpi, koska herätys oli jo neljältä. 

Koeaamuna ilma oli viileä ja toivoin sen sellaisena pysyvän. Joku sanoi, että sadetta oli luvattu ja minulle se olisi sopinut vallan hyvin. Mäyrät ovat tottuneet lenkkeilyyn rankkasateessa, pakkasessa, tuulessa ja tuiverruksessa, ainut missä ongelmia kohdataan Aslanin kanssa on kuumuus. Alphonsea ei edes se lannista.

Jäljellä huomasin välittömästi jo alkumakauksella tavasta, jolla Aslan alkoi edetä, että nyt ei mene hyvin. Toivoin, ettemme sentään nollatulosta saisi, vaikka kolmosellakaan emme mitään tee. Muotovalioon mäyräkoira tarvitsee joko yhden ykköstuloksen esim. juurikin Mejästä tai sitten vaihtoehtoisesti kaksi kakkostulosta. Jäkivalioon tarvitaan kaksi ykköstulosta AVO-luokan jäljeltä ja kolme ykköstulosta VOI-luokan jäljeltä. Me saimme sitten AVO-kolmosen, eikä siinä vaiheessa enää juurikaan naurattanut. Se on vähän sama kuin saa vara-SERTin näyttelyistä; onhan se kiva, mutta ei sillä mitään tee, kun valioitumiseen se ei vaan riitä. Tarvitaan kolme SERTiä, kolmelta eri tuomarilta. Ja ne käyttötulokset. Juurikin ne, jotka ryssimme.

Aslanilla oli sunnuntaina pitkä päivä, se jaksoi hienosti ja antoi kyllä itsestään ihan kaiken niissä puitteissa missä se työskenteli. Kuntohan tuolla mäyrällä ei lopu kesken, mutta kuumuus on sille liikaa. Nyt kyllä vähän pelottaa, että se ottaa tavaksi jäädä jäystämään makauksia ja kaivelemaan niille kuoppia, kun on sen kerran tehnyt. Mäyräkoiran aivoituksista ei koskaan voi olla täyttä varmuutta, että mihin suuntaan ne koiraa vievät. Lisätreeni todennäköisesti vain Aslanin kohdalla pahentaa asiaa, mutta ehkä vedän sille vielä yhden pikkujäljen tälle kesälle ja katson, että miten se suorittaa kulmat. 

Miinuksen puolelle ei kokonaisuudessa tietenkään jääty; jokainen käynti on mukava, ei kai tuonne metsään lähtisi rämpimään - ja vielä maksaisi siitä - jos siitä puuhasta ei pitäisi. Sitä paitsi, tutustuu uusiin ihmisiin, Aslan saa uusia kokemuksia ja oppii aina vähän lisää mielenhallintaa, sekä pääsee ottamaan vieraisiin koiriin kontaktia ilman Alphonsea, mikä tietenkin tekee sille tosi hyvää.  Valitettavasti vaan kotona Alphonse haluaa sitten ottaa kontaktia Aslaniin, hampaat edellä...


Lauantaiaamuna pakkasin mejäkamat jälkientekoa varten kassiin. Tärkein väline on luonnollisesti kompassi ja koepaikalla saatava kartta, joita ilman ei jäljelle ole asiaa. Seuraavaksi tärkein on askelmittari. Avojäljen jokainen sivu on 300 metriä pitkä ja itse mittaan sen laskemalla jokaisen askeleeni. Siihen kätevin on mekaaninen laskin (virallisesti tuo kai on golfin lyöntilaskuri), jonka kanssa ei tarvitse pelätä, että patteri loppuu kesken. Minun askelpituuteni maastossa on 122 askelta = 100 metriä, eli klikkaan askelmittaria 366 kertaa jokaisen avojäljen kaavan sivulla. Ensin tietenkin otetaan kompassilla suuntimet, että jälkikaava pysyy koossa oikeaoppisesti. Muitakin apuvälineitä voi käyttää, kuten puhelimen Sport Trackeria ja GPS:ää. Mutta jos tekniset vimpaimet pettävät, ollaan pulassa, jos mukana ei ole kompassia ja askelmittaria.


Metsää myytiin taas -30 prosentin alennuksella, eli piilomerkkeinä käytettyjä tarroja osoittamassa tuomarille ja oppaalle itselleen veretetty reitti. Jos katsoo tarkkaan, näkyy taaimmaisessakin puussa oranssi lappu keskellä runkoa. Nämä merkit siis ovat piilossa koiranohjaalta, joka koiransa kanssa lähtee jäljelle, ja nähtävissä vain taaksepäin katsottaessa; koiranohjaaja ei saa vilkuilla kokeen aikana taakseen. Tuomari ja opas sen sijaan tarkistavat missä mennään ja opas pysyy aina jäljellä, riippumatta siitä, missä jäljestävä koirakko menee. Täten jos koira tekee hukan ja pitää palauttaa jäljelle, opas osoittaa heti, mistä puhdas jälki alkaa. Opastuksen jälkeen opas palaa lopusta alkuun ja siivoaa kaikki merkit pois puista sekä peittää makaukset ja kaadon, että metsä on taas mejäilijöitten käytettävissä kuukausien päästä.


Mejästelijä itse; pieni mies, pitkä tie.

Valjaat jo päällä, vaan ei vielä jälkiliinaa.

Kaira on suorittanut oman osuutensa, nyt voi vaan hengailla ja odottaa, että Aslan pääsee jäljelle.


Alkuasukas alkaa olla levoton. Päivä kääntyy kuumaksi. 

10 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar19. kesäkuuta 2014 klo 18.29

    Kiitos hienosta matkakertomuksesta meille outoon maailmaan. Täytyy lukea toisenkin kerran tuo teksti, tiivistä tarinaa, hyvin valaisevaa.
    Aslan on kuin Párek, helteistä ei tykätä. Kyllä on kauniit turkit läikkäpojilla. Meilläpäin ei montaakaan pitkäkarvaista mäykkyä asu ja ne vähätkin ovat kaikki punaisia.
    Hyvää juhannuksen aikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kiinnostaa :)

      Täällä Suomessa välillä nuo ääriolosuhteet säiden kanssa pistävät koirat (ja ihmiset) koville. Melkoista sopeutumista tarvitaan, kun lämpötila voi olla mitä tahansa - 30 ja + 30 asteen välillä. Tämä on varmasti niitä ainoita paikkoja maailmassa, jossa luonto moiseen venyy, jihuu, Pohjola! ;) Kylmää toki on muuallakin, mutta siellä ei sitten elohopea kipua lähellekään kolmekymmentä plus-astetta. Että sikäli ;)

      Täällä meilläpäin yleensä kaikki mäyrät, jotka vastaan tulevat ovat karkkareita. Muutama lyhkäri on nähty ja jopa yksi (!!) pitkäkarvainen iäkäs narttu :) Karkkarit ovat ylivoimaisesti suosituimpia karvanlaaduista, sitten lyhkärit ja perää pitävät hippitukat, joita on tosiaan yllättävän vähän Suomessa, erityisesti noita normikokoisia, saati sitten laikullisia. Punaisia, veikkaisin, on eniten. Pitäisi ihan rekkaustilastoista katsoa, että mikä on minkäkin koon ja karvan osuus noissa syntyneissä viime vuosilta.

      Jusseja täältäkin sinne teille! <3 :) Me lähdetään taas kohta harrastamaan, peukkuja saa pidellä, mikäli ehtii! :D

      Poista
  2. Kuis ny sattukin kuuma ilma, ku taivaalta on räpsiny vettä ja räntää jo yli viikon, eli juurikin Aslanin mieleinen keli. Mut hei, hienosti meni jäljestys ja ootte taas yhtä kokemusta rikkaampia. Ai, teilläkin välillä matsataan, hyvä ettei olla ainoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pronssiprinssit, olen tulossa ihan näillä näppämillä onnittelemaan teitä! :)

      Joo-o, vähän vastakarvaan menee kuumalla ilmalla (okei, totta puhuakseni ei tarvii edes olla mitenkään älyttömän kuuma, pelkkä suora auringonpaiste jo riittää Aslanille, vaikka olisi vähän viileämpääkin ja tuulista). Täällä tuli ihan kivasti lunta tuossa pari päivää sitten...miksi, oi miksi sitä ei voinut tulla silloin sunnuntaina, niin Aslan olisi ollut elementissään ;)

      Meillä ei ole koskaan aikaisemmin matsattu, mutta nyt, nyt tulee turpakäräjät, jos väliin ei ehdi, hmph. Ehkä tämä tästä tasoittuu tai sitten ei. Tunteet kyllä onneksi viilentyvät illan mittaan ja sitten ollaan taas kylki kyljessä :)

      Poista
  3. Tiedän ettei tämä helpota juurikaan, mutta sanonpahan vain sitten lämpimikseni. Tuo kuulostaa niin tutulta. Olen jo melkein varma, että humppatukat ovat vielä oma lukunsa. Meillä Jasua painaa myös kuumuus, vaikka se on koira joka loikoilee takkatulen ääressä ja nautiskelee suoranaisesta auringosta, mutta viepäs se sitten lenkille. Heti alkaa vedättää itseään. Ehkä teillä ja meillä on mahollisuudet vain kevään ensimmäisissä koikeissa eli niissä jolloin jännitetään onko lumi jo kerinnyt sulaa, kun kokeeseen on haettu melkein samalla kun on postitettu joulukortteja...

    Tiedän ettei sinua lohduta yhtään sijoitus, mutta onhan siinä ollut paljon hyvääkin. Nyt taukoa hommasta ja sitten vaan pientä intoa nostattavaa jälkeä peliin. Kyllä ne tulokset sieltä ajallaan tulevat. Onnittelut tästä koesuorituksesta ja nenät kohti uutta kesää, jos nyt tuntuu ettei homma maistu. Turha sitä on väkisin, sillä nautinto liinan molemmissa päissä auttaa huomattavasti hommaa.

    Helpottavaa kuulle myös tuo vastaanotto. Siis eihän sitä tietenkään toivo, että tuollaisen reissun jälkeen toinen kurmuttaa. Meillä ei tulla iholle asti eikä hammastella, mutta ne katseet ja kehonkieli voisi tappaa. Siksi voi tulla mielenkiintoinen reissu sinne Ruotsiin...

    Rapsut tuleville valioille, kaikki aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humppatukat ovat kyllä oikeasti ihan ikioma lajinsa, näin olen tässä päätellyt jo vähän aikaa sitten katsellessani noiden kaheleiden touhuja! :D Jasu sentään kestää takkatulta ja aurinkoa, meillä Aslan ei edes kauaa pedillä tai sohvalla nuku, kun alkaa ahdistaa ja tulee kuuma, on mentävä lattialle nukkumaan. Se on kuin husky, onnellinen pakkasella. Näkisitpä kun se talvella lähtee ulos ja on oikeasti kylmä, pakkasta ja tuulee (ja kun täällä merenrannalla tuulee, niin täällä todellakin silloin tuulee!). Aslan seisoo ovella, nostaa kuonon tuulta kohti ja häntä vispaa vimmatusti. Se siis silminnähden rakastaa kylmää ja vaikka laitan sille manttelin päälle kun on viima, niin se takki vetää jäähän päältä, kun sen oma keho siellä vaatteen alla on niin kuuma, joten ihan pienillä pakkasilla sitä ei pueta! :D

      Joo, Aslanin suoritus ei muuten ollut mitenkään toivoton, veti kulmat tarkasti, jäljen päällä meni, pikku pistoja teki ja eteni suorat hyvin...mutta sitten makauksilla ilmeisesti päätteli, että pikku lepohetki on paikallaan kun tuli liian kuuma. Kaikki ojat joko ylitti itse tai nostettiin silloin kun olivat niin jyrkkiä, että ihmistenkin piti kiivetä ylös ja alas, mutta mikä tärkeintä, selvästi osoitti aina, että mistä jälki jatkuu, joten ei todellakaan antanut periksi kertaakaan. Vielä into ole hiipunut kenelläkään, mutta Aslanin kanssa ei kauheasti voi treenata, Alphonsen suoritus sen sijaan paranee joka kerralla kun saa itsevarmuutta lisää, joten sen kanssa ainakin täytyy treenata vielä kesän aikana.

      Mua kyllä kutkuttaisi tuo Ruotsi, kokeet ja näyttelyt, sitten pitäs varmaan ottaa Alphonsekin mukaan, ehdottomasti näyttelyihin, tietenkin, mutta ehkä myös kokeisiin. Kun tietäis, että missä tota laukauksensietoa pääsis treenaamaan edes kerran, pari. Ei omisteta haulikkoa ite, eikä mihinkään ampumaradalle lähdetä pauketta kuuntelemaan, siinähän menee kuulo. Se olis vaan se kertakokeilu, palkka, sitten pois ja parin päivän päästä sama uudestaan.

      Meillä Alphonse on niiiiiiin dominoiva, että sillä hirttää kiinni kun Aslan pääsee jäljelle. En olisi ihan heti uskonut, että se käyttäytyy ihan noin voimakkaasti, mutta olihan se toisaalta nähtävissä, kun tietää sen luonteen. Meillä mennään kyllä ihan iholle, jos päästään ja Aslan kyllä antaa alistuvia eleitä, mutta sitten silläkin alkaa hihat palaa ja jos se juna lähtee liikkeelle, niin Alphonse ei voi sille mitään, kun Aslanilla on selkeä massaylivoima. Se on tosi vahva, tosi nopea.

      Jep, pitäs tosiaan Aslania päästä käyttämään kokeessa joko tosi myöhään syksyllä tai tosi aikaisin keväällä. Valitettavasti täällä vaan ei ole aikaisin ja myöhään niitä kokeita, kun ei ole tuomareita vapaana:/ Syksy olisi hyvää aikaa, mut sitten on kaikki tuomarit kiinni muissa kokeissa ja esim. syyskuu kokonaisuudessaan jää täällä käyttämättä mejään :(

      Kolmikolle kuonopusut ja rapsut takas! :)

      Poista
  4. En ymmärrä yhtikäs mitään mistään jäljestämisestä, minua ehti vaivata ihan muu huoli. Luulin, että taas olet hävinnyt koirien kanssa lomalle, eikä kukaan päivitä pitkään aikaan mitään. Yyh.
    No, onneksi tuli taas elonmerkki. Hauskaa yötöntä yötä ja koleaa säätä, Aslanin mieliksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuei, en ole hävinnyt, lomalla ollaan, mutta yritän päivitellä ja iskeä kuvia tuonne Instagrammiin myös, joten sinne varmaankin tulee päivitettyä äijien naamatauluja useamminkin, kun se on niin älyttömän vaivatonta ;) Kesällä kun vaivaa pieni laiskuus =)

      Ihanaa, kun jaksat käydä aina lukemassa meidän kuulumisia! <3

      Yöttömän yön lempeää taikaa sinne <3

      Poista
  5. Pienii koivuja saisi siis alennuksella:) Aikamoista rypemismaastoa, mutta varmaan ihan hauskaa. Mukavaa juhannusta, terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo kuvan maasto on ihan jäljen alkupäästä, eli sitä helppoa maastoa :) Suolta en viitsinyt ottaa kuvia, kun pelkäsin, että sinne silmäkkeeseen putoaa saappaideni lisäksi myös puhelin, joten otin kuvan vasta kun olin turvallisesti kuivemmalla maaperällä :)

      Mua huvittaa itseäni (halavat on huvit, myönnän ;) tuo alennusmetsä, ja asiaan vihkiytymättömälle - jos eksyy mejä-jäljelle vahingossa - tuo on varmasti hyvin, hyvin kummallista, että joku on ihan ottanut asiakseen ja kilometrin verran liimaillut alennustarroja puut täyteen ;)

      Kivat Jussit! :)

      Poista