Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Olen kuin tapoihini jumittunut vanhapoika, nuoresta iästäni huolimatta. Minä olen ottanut itselleni vapauksia suorittaa monia toimenpiteitä juuri parhaaksi katsomallani tavalla. Ihmisten on, ainakin tietyiltä osin, ollut pakko sopeutua tähän. Minä olen omaksunut heidän osoittamansa (ja kyllä, myös pakottamansa) normiston, joten oletan, että hekin ovat valmiita tekemään kompromisseja suhteessa minuun ja elämääni täysivaltaisena perheenjäsenenä. (Ihminen toteaa lakonisesti, että sana, jota haen on "mielivaltainen" eikä suinkaan "täysivaltainen". En kiinnitä häneen mitään huomiota.)
Minä olen omaksunut tapoja, joista villinä elävät lajitoverini saisivat närästystä ja erilaisia heikotusoireita: minun ei anneta haukkua silloin ja siten kun haluan, en saa rosvota tavaroita oman mieleni mukaan (perheenjäseneni ovat kaikki pitkätukkaisia ja käyttävät hiuslenkkejä. Olen huomannut, että näissä piilee parhaiten ihmiskumppaneitteni ominaistuoksu ja tykkään anastaa niitä. Ärsyttävää on se, kun juoksen hiuslenkki suussani ja ihminen tokaisee “jätä”. Minä irrotan vastentahtoisesti otteeni ja ihminen mutisee, että jokainen hiuslenkki pitää käyttää pesukoneessa kun ne on kyllästetty koirankuolassa ja haisevat porsaankorvilta). Nämä, ja lukuisat muut säännöt ja normit, pitävät huolen siitä, että olen ihmisteni mielestä riittävän ruodussa, enkä ota oikeuksia joita minulle ei kuulu.
Hyvä on. Mutta tämäkin tie on kaksisuuntainen; jos annat jotakin, sinun täytyy voida olettaa, että saat myös jotakin takaisin. Tämän minä tiedän. Joten, eräs rutiinini, jonka olen kaikkien näiden kuukausien aikana kehittänyt ja josta en luovu - eikä luvalla sanoen horisontissa ole näkyvissä sellaista ajankohtaa jolloin siitä tulisinkaan luopumaan - on se, että minä herätän ihmiseni joka aamu klo 5. Kyllä, riippumatta siitä kuinka väsynyt minä olen, kuinka väsynyt hän on, missä suhteessa planeetat ovat toisiinsa avaruudessa ja minkälainen edellinen päivämme takana on.
Kun olen saanut hänet hoipertelemaan alakertaan paukuttamalla lapsiporttia (sitä paholaisen keksintöä portaiden juuressa), minä menen tyytyväisenä nukkumaan. Minulla ei ole suinkaan aikomustakaan jäädä hereille, en vaadi pääsyä ulos tai minkäänlaista seuranpitoa. Minä menen nukkumaan. Siirrän vahtivuoroni ihmiselle; hän pitäköön silmällä laumaa sinä aikana kun minä nukun. Odotan ensin, että hän keittää itselleen unenpöpperössä liian vahvaa kahvia, kompastelee lattialle kylvämääni leluarsenaaliin ja astuu kipeästi strategisesti sijoitetun puruluun päälle, ja sitten nukahdan. Kello on viisi, valtakunnassani kaikki hyvin.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Mitä olisi elämä ilman pientä anomaliaa tilastoja rikkomassa? Tänä aamuna herätys tuli poikkeuksellisesti klo 7:00. Olen vakavasti harkinnut tervaristin vetämistä seinään.
 |
| Viikonloppuaamuisin rentoudun sohvalla katsomalla televisiota. Olen ruokaillut, käynyt lenkillä ja nyt odotan, että muut heräisivät. Saisin heidät kyllä hereille, jos minulle sallittaisiin vapaa kulku yläkertaan. Minulla on keinoni. |
