sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Oulun näytelmät

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Olihan sitä taas puuhaa tälle päivällä. Kaikenlaista: ihania narttuja, vanhoja tuttuja ja taas sitä hölmöä juoksentelua ja seisoskelua. Ensimmäistä kertaa kilpailtiin myös emäni ja isoveljeni kanssa samaan aikaan kehässä ja pitkään joutuivat ihmiset miettimään, että kuka meistä koirista juoksee kenenkin jäljessä. Jos vauhtia on liikaa, nousee häntäni liian korkealle, jos vauhtia on liian vähän, nousevat ihanien narttujen hajut nenääni. Kas, siinäpä pähkinää purtavaksi. Aslanin kanssa on sama millä vauhdilla edetään, se tohottaa menemään kuitenkin.


Aslania kiinnostaa mitä muut koirat näyttelyissä tekevät.

Sitä myös kiinnostaa milloin on se osuus kun saa palkkaa...


Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Näyttelyt takana. Sen ihmeempää menestystä ei lohjennut tällä kertaa; alunperinkin oli tiedossa, että tuomari on ruotsalainen ja yleensä ruotsalaiset tuomarit pitävät pienikokoista ja hoikista koirista, joten arvannette, ettei täällä ylävitosia liiemmälti ennakkoon heitelty. Varsinkaan Aslanin kohdalla.

Noh, Aslanin mentyä kehään junioriluokassaan, tuomari nosti sen ilmaan pöydällä kokeillakseen painoa (saatoin vetäistä vinkuvasti henkeä tässä vaiheessa, koska tiesin mitä tuleman piti) "Huh, huh. Big boy, big boy!" Tuomari totesi naurahtaen ja tiesin, että se oli sitten siinä. Ja olikin, EH tuli ja sillä mentiin tosin jatkoonkin, mutta junnujen kilpailuluokassa Aslan jäi kolmanneksi. Tuomari tuli sanomaan suusanallisesti, että Aslanin pitää vielä hieman 'kuivua' kokoon (ihania nämä näyttelytermit) ennen kuin se on valmiimpi. Luonnollisesti, onhan se vasta 11-kuukautinen. 


Piti oikein keskenään miettiä, että näinkö sitä on tullut vauhtisokeaksi noille ruusukkeille, että EH (=Erittäin Hyvä) taipuu omassa päässä EH = Ei Hyvä?? Mutta, niin se vain on, että omiensa haluaa menestyvän ja haluaa saada virallistakin tunnustusta niille, koska ovathan ne, tietenkin, kaikista kauneimmat ja ihanimmat koirat maailmassa.

Kun oli Alphonsen vuoro, silmämääräisesti vilkaisin, että se saattaisi mennä kategoriaan 'pienikokoiset' koirat, jos kategoriaa hieman venytettäisiin. Leveyssuunnassa. ERI tuli ja tuomarin nostettua sen pöydällä syliinsä, ei  kuulunut mitään kommenttia koosta. Kilpailuluokassa ei SA:ta sitten enää herunutkaan ja lopputulos oli kolmas. Paras Uros-kehä jäi siten kummaltakin mäyräkoirapojalta käymättä tällä kertaa. Suusanallisesti Alphonsen kaunista päätä kehuttiin jälleen kerran ja ylipäänsä sen olemusta. 


Kasvattajaluokassa Salamantelin poppoo oli toinen: Alphonsen emä, Viola (Salamantelin Biccalina), Tuhnu (Salamantelin Desperado) joka on Alphonsen isoveli ja Aslanin eno, Alphonse itse ja Aslan. Alphonse ja Aslan olivat kuin toisen asialla; kehän laidalla oli juoksuisia narttuja, joten kehässä juokseminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, koska kaksikolla olivat aivan muut juoksut mielessä. Ilmassa ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua, vaan yleistä hysteriaa ja vinkuvonkua sekä kaipaavia katseita aina nartut ohitettaessa.  

Aslanin arvostelu, tuomarina Ann Carlström:

"Över medelstor, mask huvud med bra längd men som kunde vara ädlare. Väl pl. öron, något ljusa ögon. Bra hals och rygg. Något kort bröstkorg. Rör sig med något kort steg från sidan med paralellt fram och bak."


JUN EH, JUK 3

Summittainen suomennos, joka osittautui kaikista haasteellisimmaksi osuudeksi koko näyttelyissä, koska arvostelulipun käsialaa oli välillä vaikeaa lukea. Kirjoitusvirheet ovat alkuperäisiä.

"Yli keskikoon. Hyvänpituinen pää jossa maski, mutta joka voisi olla jalomuotoisempi. Hyvin asettuneet korvat, hieman vaaleat silmät. Hyvä kaula ja  selkä. Hieman lyhyt rintakehä. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella sivusuunnassa, mutta yhdensuuntaisesti edestä ja takaa." 

Alphonsen arvostelu, edelleen tuomarina Ann Carlström:

"Tillt. helhet. Fina prop. över medelstor. Vackert, valskuret huvud. Fint uttryck. Mycket bra hals och överlinje. Välkroppad, lite framskjuten skuldra. Rör sig slarvig fram, väl från sidan. Utm. päls och färg."


AVO ERI, AVK 3

"Miellyttävä kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet, yli keskikoon, kaunis, hyvänmuotoinen pää, hyvä ilme, oikein hyvä kaula ja ylälinja, hyvinmuodostunut keho, vähän eteenpäintyöntyneet hartiat, liikkuu huolimattomasti edestäpäin, hyvin kyljensuuntaisesti (sivusuunnassa). Erinomainen turkki ja väri." 

Käännös ei ole paras mahdollinen, koska kääntäjäkään ei ole sitä (tikulla silmään minua kun ruåtsi ei enää meinaa taittua entiseen malliin), toivottavasti en kuitenkaan tehnyt mitään kardinaalimokia tulkinnassani. Mutta se, mikä arvostelussa vähäsen ihmetytti, oli maininta "yli keskikoon" - mikä tuntui olevan hyvinkin väljä käsite, koska sulki sisäänsä aika laajan kirjon, eikä hyvällä tahdollakaan voida sanoa, että Alphonse olisi yli keskikoon, vaikka se painaisi mitä tahansa. Kehotyypiltään se on pienikokoinen uros, mittasuhteiltaan aivan eri luokkaa kuin esim. Aslan, joka todellakin on yli sen keskikoon.


Alphonse kiertämässä kehää.




Alphonse seisomassa tuomarikatselmuksen aikana. (Yrittäkää olla sokaistumatta vaaleanpunaista tennareistani. Valkoisten loafereitten sauma oli mystisesti purkaantunut, joten jalkaan osuivat aamukiireessä tennarit joissa on sydämiä ja pääkalloja. Jep.)


Kasvattajaluokan kehässä Aslan yrittää vikuroida, takaa tulee Tuhnu-eno tuhatta ja sataa.
Koiria ja jalkoja. On haasteellista yrittää kropata kuvaa jossa pitäisi näkyä jokainen koira, muttei ihmisiä. Kasvattajaluokassa Salamanteleiden marssijärjestyksessä: Viola, Alphonse, Aslan ja Tuhnu. Aslanin naama huvittaa joka kerta kun katson sitä.


16 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia pojista ja Erittäin Hyvät arvostelut :)
    Täysin ummikkona näyttelyiden suhteen kysyn: miksi sinne tuodaan juoksuisia narttuja!!! Jos niitä ei viedä koirapuistoon, miks ihmeessä tuollaiseen tilanteeseen, joka on vähän kuin keskittymistä vaativa tentti koirapojille(kin)?

    Olen teistä hyvin ylpeä, sanoo omistaja mitä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits, kiits :) Näyttelyissä on aina jolla kulla nartulla juoksut, vähän kiusallistahan se on siinä tapauksessa, jos narttu on kovin lähellä kehää jota urokset kiertävät, mutta tänään ei siitä ollut kyse, pojat vaan pääsivät ennen kehää vähän nuuhkaisemaan typyä ja se olikin sitten menoa ;)

      Poista
  2. Hyvinhän teillä meni, onneksi olkoon! Ihania kuvia, Alphonsella on ihan samanlainen hymy kuin Maurilla, sitä katsoessa tulee aina itsellekin hyvä mieli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Alphonse tosiaan yleisesti ottaen tykkää olla näyttelyissä ja se kyllä valitettavasti näkyy myös siinä, että nostaa häntänsä hieman liian korkealle selkälinjan ylle ;) Mutta, naama on yleensä hymyssä, joten mikään kauhean paha paikka se ei voi olla, tuo kehä :) Nyt kyllä täytyy myöntää, että viimeiset kaksi kertaa - ja nimenomaan sen takia kun Aslan on ollut mukana - se on ollut huomattavasti levottomampi ja huonompi keskittymään. Saa nähdä ensi viikonloppuna Kemissä miten menee. Aslan ainakin varmasti hörhöilee :)

      Poista
  3. Jaahas, vai pitävät ruotsalaiset pienistä mäyräkoirista? Täytyy varmaan hankkiutua sellaisen arvosteltavaksi, kunhan joskus maailmassa uskaltaudun oikeaan näyttelyyn. Mätsärit ovat menneet niin penkin alle, etten ole rohkaistunut oikeisiin näyttelyihin. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yleinen olettamus on tämä, eikä vikaan mennyt tälläkään kertaa ;) Meillä eka koitos ikinä oli just mätsärit Alphonsen kanssa vuosi sitten, toukokuussa. Ne menivät sinällään ihan ok, mutta olisitpa nähnyt ekoja näyttelytreenejä! :D Ajattelin silloin, että "ei tule tästä ikinä mitään, ei tasan tule!" ja nauroin niin että vesi valui silmistä :D Meillä olisi Aslan tarvinnut mätsäreitä, ja rutkasti, harjoitusalustaksi, mutta minkäs teet, nyt kävi näin ;)

      Poista
  4. Minäkin olen sitä mieltä, että teidän mäykkyherrat kuuluvat ehdottomasti mäyräkoirien parhaimmistoon ;) Joka kerta kuvia katsellessa ihailen niitä :)
    Meiltä jäi sitten tänä vuonna Oulun näyttelyvälistä, lähinnä emännän laiskuuden vuoksi. Mutta tuleehan noita, uusia näyttelyitä. Meinasin tulla tuttuja moikkaamaan, mutta ajattelin sen johtavan vain järjettömään kasaan tuliaisia koirille, joten jätin välistä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kehut lämmittävät! :) Olis kyllä ollut kiva nähdä näytelmissä, mutta kuten sanoit, tuleehan noita :) Mä en edes ehtinyt taaskaan kojuille ostelemaan mitään; pikaisesti näyttelypannan kävin hakemassa Aslanille ennen kehää kun paikallisista M&M:stä koot noille ketjullisille puolikurkkareille olivat lopussa. Sinällään ihan hyvä, etten ehtinyt kaivella kojujen tarjontaa...sen tietää miten siinä käy ;)

      Poista
  5. Komppaan Maita, hienoja kuvia ja Erittäin Hyvät arvostelut. Me täällä tiedetään kropeloimattakin, että laatumäykkyjähän pojat ovat. Piste.

    Eiks toi oo kiellettykin tuomasta juoksusia narttuja näyttelyyn. Meinaan eikö sitä nyt pysty omasta koirasta sen verran etukäteen arvioimaan, koska sillä on juoksut. Jättäisivät näyttelyt silloin väliin. Toisaalta ne näyttelymaksut maksetaan sen verran etukäteen, että vois olla hankalaakin jättäytyä pois, jos on arvioinut pieleen.
    Hih, hauska nimi koiralla, Tuhnu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tiedetään kyllä että meillä on ihan parhaat taustajoukot täällä blogissa kannustamassa <3

      Juoksuiset nartut ovat kaksipiippuinen juttu: ymmärrän niitä, jotka ilmoittautuvat eivätkä sitten halua perua juoksujen takia, saattaahan se olla niinkin ettei muihin koitoksiin edes pääse, syystä tai toisesta tai sitten juoksut tosiaan alkavat täysin kummallisena ajankohtana eikä niitä ole mitenkään osattu odottaa. Mutta, urosten omistajana tämä on kiusallista meille kahdestakin syystä: nartut sekoittavat urosten päät (eivätkös ne aina, ihmismaailmassakin ;), ja urokset alkavat ärhennellä keskenään kun paikalla on juoksuisia narttuja. Ainakin soisi, että juoksussa olevat koirat pysyisivät kaukana kehän laitamilta, sen verran varmaan voisi tehdä, että tilanne olisi vähän reilumpi. Urosten kannalta parasta, tietenkin, olisi ettei juoksuisia narttuja tulisi ollenkaan paikalle.

      Poista
  6. Ihan mukavat arvostelut taas, hienoa. Onnea suoritukselle. Onhan se varmaan kurjaa, kun poikain päät sekoavat näyttelyissä ihanista tuoksuista ja hormonit hyrähtävät. Toisaalta ei kait niitä näyttelyitä sen takia oikein voi skipata, jos nartulle nyt vaan sattuu olemaan juoksu juuri silloin. Hienot kuvat. Terveisiä Kirkkonummelta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Nii-in, maksaahan se näyttelyyn osallistuminen ja varsinkin jos sitä on suunniteltu pitkään, niin harmittaahan se. Mutta eilen kyllä konkreettisesti taas nähtiin mitä se on kun paikalla on juoksussa oleva narttu, kyllä oli pojat niin kierroksilla, että hyvä ettei Aslan lähtenyt lentoon! :D

      Poista
  7. No, saman EH:n mäkin näytelmästä sain ja oli viäl sateista ja kurasta. Äippä sanos, että seuraavan kerran mennään, kun oon täyttänny 2 vuotta. Sillon otetaan Tuiskukin messiin. Tai voi olla ettei mennä ollenkaan, kun mulla on p-i-h-t-i-k-i-n-t-u-t, tuomarin mielestä. Mut mä käyttäydyin muuten hyvin, josta mä sain äipältä sertin.

    Komeita poikia ootte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä Myrsky huoli, kauneus on katsojan silmissä, senhän me nyt jo tiesimmekin :) Meitäkin vähän huvitti, että Rovaniemen kv:ssä Alphonselle sanottiin sen liikkuvan "erittäin hyvin" ja nyt eilen taas "huolimattomasti" :D Ihan samalla tavalla se askelsi menemään, mutta nämä jutut eivät koskaan ole objektiivisiä ja se nyt vain on ihmillistä. Älä siis lannistu, varmasti seuraavista näytelmistä tulee jo taas ihan toisenlaista palautetta :) Mekin mennään taas kokeilemaan ensi viikonloppuna, että miten meidän käy, osaako ihminen käyttäytyä nätisti ;)

      Tuiskulle kuonopusuja :)

      Poista
  8. Mainioita koiria molemmat, aivan ihkuja, siinä tämän "tuomarin" arvostelu selkeällä suomenkielellä.
    En tajua, että näyttelyalueelle tuodaan juoksunarttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, HooPee! :)

      Tuo on ongelmallinen juttu tuo juoksussa oleva narttu...toivoisinkin, että ihmiset eivät ainakaan seisoskelisi uroskehien aikaan narttujensa kanssa laitamilla vaan jos haluavat seurata, veisivät koiran vaikka häkkiin tms. siksi aikaa. Ei ole kauhean kiva jos urokset juoksevat kaula pitkällä kehän ulkopuolelle kun kiertävät rinkiä siinä tuomarin arvioinnin aikana. Ja kaikkihan tietävät sen, että urokset ovat näyttelyissä leikkaamattomia (joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) joten kyllä ne kaikki hinkuvat niitten tyttöjen perään...ja urosten omistajat ovat maksaneet myös näyttelymaksunsa ja matkanneetkin monesti kauempaa näyttelyihin, että sikäli pelin pitäisi olla reilua, kaikin puolin.

      Poista